IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

PalmusunnuntaiSunnuntai 10.04.2022 23:34

10.04.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen askartelin loput vitsat. Odottelin virpojia ja virpomisen jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen otin päiväunet ja sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Lenkin aikana kävin kaupassa ja ostin sieltä huomiset lounastarpeet, ostin myös hyvät ja terveelliset eväät itselleni. Sen jälkeen kävin suhkussa ja sitten menin vanhemmille ja olin vanhempien luona koko illan. Kotona pyöritin hulavannetta 72 päivän ajan ja huomenna on 73 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna menen kello 18.30 saksan tunnille ja se on viimeinen kerta normaalisti tätä kurssia. Toivottavasti jatkokurssi toteutuu ja siitä oli tunnilla puhetta, koska kevätlukukausi päättyy niin aikaisin. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun yhdeksäs päiväLauantai 09.04.2022 23:37

09.04.2022. Lauantai. Ihanaa kun tänään alkaa viikonloppu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Sitten imuroin kotona. Sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen jatkoin imurointia ja sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen kävin suihkussa ja sitten kävin lähikaupasta uuden erän suklaamunia, koska kinder-munissa on todettu salmonellaa. Sen jälkeen menin vanhemmille ja olin vanhempien luona koko illan. Kotona pyöritin hulavannetta 71 päivän ajan ja huomenna on 72 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna tulee virpojat käymään luonani kello 11 jälkeen. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kahdeksas päiväPerjantai 08.04.2022 23:12

08.04.2022. Perjantai. Ihanaa kun tänään alkaa viikonloppu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan katsomaan Simpsonit foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen kävin kaupassa. Ostin siletä 3 kpl:n narsissikassin, virpojille suklaamunia ja ostin itselleni hyviä ja terveellisiä eväitä. Sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen katsoin Simpsonit foxilta. Sitten kävin suihkussa. Suihkun jälkeen menin äitini kanssa katsomaan yhtä esitystä entiselle lyseon lukiolle. Esityksen jälkeen olin vanhemmilla koko illan. Kotona pyöritin hulavannetta 70 päivän ajan ja huomenna on 71 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Imuroin jossain vaiheessa päivää. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun seitsemäs päiväTorstai 07.04.2022 23:03

07.04.2022. Torstai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen vein älhdet ja vessan roskiksen ja sen jälkeen otin päiväunet. Sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen katsoin Simpsonit foxilta. Sitten kävin suihkussa. Kotona pyöritin hulavannetta 69 päivän ajan ja huomenna on 70 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna ostan virpojille suklaamunia ja 3 kpl:n narsissikassin. Ostan myös jotain hyvää viikonlopulle ja imuroin jossain vaiheessa päivää. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kuudes päiväKeskiviikko 06.04.2022 22:56

06.04.2022. Keskiviikko. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Lenkin jälkeen ajoin parran. Sitten kävin suihkussa. Kotona pyöritin hulavannetta 68 päivän ajan ja huomenna on 69 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna vien vanhat lehdet ja ehkä imuroin jossain vaiheessa päivää. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun viides päiväTiistai 05.04.2022 22:32

05.04.2022. Tiistai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet. Sitten söin lounaan. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin lenkille. Kävin ostamassa loput tuotteet kaupasta tänään. Lenkin jälkeen tein ruokaa. Sitten kävin suihkussa. Kotona pyöritin hulavannetta 67 päivän ajan ja huomenna on 68 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna ajan parran pois jossain vaiheessa päivää. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun neljäs päiväMaanantai 04.04.2022 23:04

04.04.2022. Maanantai. Heräsin tänä aamuna varttia vaille kymmenen aikaan katsomaan uutta päivää. Katsoin sen jälkeen Simpsonit foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin lenkin aikana kaupassa ostamassa itselleni hyvää ja terveellistä ruokaa ja huomsien lounastarpeet. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen valmistauduin tämän päivän saksan tunnille. Otin tunnille oman mukaan otettavan teemukin. Tunnin jälkeen olin jonkun aikaa kotona. Kotona pyöritin hulavannetta 66 päivän ajan ja huomenna on 67 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Huomenna teen jossain vaiheessa päivää lounaaksi parsa-sitruunapastaa. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun kolmas päiväSunnuntai 03.04.2022 23:31

03.04.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen kävin suihkussa. Sitten join kahvit vanhempien luona. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin isäni kanssa viemään tyhjät pullot lähikauppaan. Kotona pyöritin hulavannetta 65 päivän ajan ja huomenna on 66 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Olin vanhempien luona koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan.Huomenna menen kello 18:30 aikaan saksan tunnille kansalaisopistolle. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuun toinen päiväLauantai 02.04.2022 23:35

02.04.2022. Lauantai. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen söin lounaan. Lounaan jälkeen otin pikku päiväunet ja kävin suihkussa. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin vanhimman siskoni kanssa katsomaan yhtä esitystä lyseon lukion näyttämölle. Kotona pyöritin hulavannetta 64 päivän ajan ja huomenna on 65 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.

Huhtikuu alkoiPerjantai 01.04.2022 23:38

01.04.2022. Perjantai. Tänään alkoi huhtikuu. Heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan katsomaan Simponit. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen otin päiväunet Lounaan jälkeen menin menin lenkille. Sitten join kahvit. Kahvin kanssa en syönyt herkkuja,koska olen dieetillä. Söin kahvin kanssa marjoja ja arla luonto+jogurtin. Tänään söin pikkuisen herkkuja. Nyt en syö herkkuja hetkeen ja kiinnitän huomiota ruokavalioon ja annoskokoon. Pikkuisen otan herkkuja, mutta en muuten ota niitä, koska olen laihiksella ja yritän päästä isosta mahastani eroon. Kahvinjuonnin jälkeen menin suihkuun. Kotona pyöritin hulavannetta 63 päivän ajan ja huomenna on 64 päivä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Sitten menin suihkuun ja siitä menin vanhemmille illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa, katselin telkkaria, tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella ja tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna vaihtuu kuukausi huhtikuuksi. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Lenkin jälkeen syön lounaan. Aion nauttia näistä ihanista ja aurinkoisista talvipäivistä. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki mahdolliset kilot pois. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku,en aamuvirkku, koska en jaksa aamulla herätä ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että vihreää teetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Olen kaikkien kaveri. Minulle saa vapaasti laittaa viestiä täällä irc-galleriassa. En kaveeraa pahojen ihmisten kanssa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Olen laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi.