IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Mira päätettiin synnyttää maailmaan eräänä valoisana iltapäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli poika. Perhe oli pieni ja he kävivät vain ulkona syömässä. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä tönittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan postimerkit, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli naaraat.

Mira kehittyi kolmannellakymmenellä varsin epäluotettavaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä raidalliset silmät.
Himosta huolimatta hän oli erityisen onnistuva. Lempiruokaansa paperilappukeittoa hän sai työskennellen sipulirengasmainoksena.

Mira tupakoi ja käyttää nuuskaa lauantaisin. Alkoholia hän ei arvosta.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

http://pikkupaprika.com/

jopas oli viikonloppu!! ;oMaanantai 10.09.2007 22:25

Perjantaina tytöt osti leffaherkkuja..Söivät herkut, mutta unohtivat leffan :D BB 12/7 vei voiton! ;)
Lauantaina tytöt herkutteli Rollsissa. Myöhemmin pukumiehet houkutteli tytöt pelaamaa rulettia ja juomaan drinkit (spriteä). Ja tytöt ei sitten voinut vastustaa kiusausta, vaan pakko oli ostaa jtn pientä, ku ruletistaki tuli ihan mukava alennus prosentti.. :o Hetkeä myöhemmin tytöt näki Sturm und drunkin esiintymässä.. Pakko sanoa, että pojat oli hyviä! :) Jonkin ajan kuluttua tytöt oli kattomassa amerikkalaista jalkapalloa. Vastaikkain Porvoon Butchers & Seinäjoen Crocodiles.. Vaikken hirmusti pidäkää Porvoosta, niin Butchersia tytöt silti kannusti.. :) Ja huonosta alusta huolimatta se voittiki niukasti!!!! :):) JEIJ! Pelin jälkeen tytöt kokivat suurta draamaa metrossa, mutta ehkä siitä ei sen enempää nyt! :D:D:D Myöhemmin vielä BB 12/7:n maailmaan<3
Sunnuntaina kakkua, kahvia ja muuta herkuttelua<3

Aaah olipas viikonloppu! Kivoja ja ei niin kivoja juttuja.. Jaiks! c(:
ETUNIMESI ALKUKIRJAIN
A=runkkasin
B=söin
C=matkin
D=esitin
E=hakkasin
F=puin
G=väritin
H=oksensin
I=raiskasin
J=nain
K=kokkasin
L=etsin
M=suutelin
N=nuolin
O=kaveerasin
P=nukutin
Q=kiusasin
R=mulkoilin
S=tapoin
T=pahoinpitelin
U=meikkasin
V=nussin
W=taputtelin
X=pitelin
Y=heitin
Z=ulostin
Å=tönäisin
Ä=ruoskin
Ö=raavin

HIUSTESI VÄRI
mustat=viime yönä
tumman ruskeat=eilen
vaalean ruskeat=2 päivää sitten
punaiset=vuosi sitten
vaaleahkot=viime viikolla
blondit=tunti sitten

SYNTYMÄPÄIVÄSI
1=pulkkamäessä
2=liikuntatunnilla
3=kaverin synttäreillä
4=televisiossa
5=levytysstudiossa
6=saunassa
7=jääkiekko-ottelussa
8=sängyssä
9=isosiskon kämpillä
10=autossa
11=koulubussissa
12=lentokentällä
13=uimahallissa
14=lomajahdilla
15=hississä
16=näytelmäkerhossa
17=mummolassa
18=vaatekaupassa
19=strippibaarissa
20=koirankopissa
21=korukaupassa
22=mallitoimistossa
23=tädin häissä
24=ravintolassa
25=hautajaisissa
26=eläintarhassa
27=homobaarissa
28=navetassa
29=metsässä
30=hotellissa
31=ruotsin risteilyllä

SYNTYMÄVUOTESI
1982 ja siitä alaspäin=hammaslääkäriä
1983=opettajaani
1984=leijonaa
1985=takapuolta
1986=tuntematonta poikaa
1987=kissaamme
1988=penistä
1989=homoa
1990=ohikulkijaa
1991=stripparia
1992=naapurin mummoa
1993=isoveljen kaveria
1994=terapeuttiani
1995 ja siitä ylöspäin=rinnakkaisluokan priimusta

KENGÄN NUMERO
35 ja sitä pienempi=ja se oli söpöä
36=ja se kuvasi hyvin persoonaani
37=enkä tajua miksi tein sen
38=ja se oli niin ihana
39=ja se oli kauheinta mitä olen kokenut
40=ja voisin tehdä sen uudestaan vaikka heti
41=ja se oli märkää puuhaa
42 ja sitä isompi=ja siinä hommassa meni käsi kipsiin

MISSÄ OLET NYT
omassa huoneessa=ja kaiken lisäksi jäi traumoja
tietokonahuoneessa=koska tein sen omalla tavallani
kirjastossa=enkä pitänyt siitä muutenkaan
olohuoneessa=mutta en kadu sitä yhtään
kaverilla/sukulaisella=koska osasin sen niin hyvin
kulkuneuvossa=mutta nykyään pelkään sitä
keittiössä=enkä mielestäni edes osannut sitä
muualla=ja päivä päivältä kadun sitä yhä enemmän

***minulla on elämä***Torstai 30.08.2007 02:50

Tänää se taas alkoi! Nimittäin Big Brother.. ;) Nyt kiinnostaiski tietää mitä mieltä te ootte niistä talon asukkaista.. :) Kuka on ainaki näin alussa suosikki, ehkä jopa omasta mielestä voittaja? Kuka on talon ärsykki, joka sais painua mahdollisimman pian sinne mistä tuliki? Jos teillä on yhtä paljon elämää ku mullaki nii vastatkaa toki! ;) No voitte te muutki tietenki! :)

Ite oon sitä mieltä että ainaki näin alussa mukavilta vaikuttaa Sauli ja Henri.. :) Ja oikeestaa muutama muuki.. Eniten otti päähän Maria, Maxine ja Tiina.. :< Juntti-Einari oli huippu! :D:D:D No mutta mistä sitä tietää vaikka mielipiteet muuttuiski ku alkaa seurata ohjelmaa tarkemmin.. Ei muuta ku nenu kiinni telkussa joka sekuntti BB:n aikana! :D:D Tai ehkei.. (;

Jees jees tiedän, mulla on elämä! ;D

•pistettii laiska liikkumaa•Keskiviikko 15.08.2007 16:01

Eilen mentii Mäkelänrinteen uimahallii polskuttelemaa.. Uin kilsan! dääm aim good! ;););););) Sit tietty piti vähän rentoutua myöski porealtaassa ja höyrysaunassa<3 (; Bikinitki meinas saada kyytiä, mutta onneks mun kädet oli ripeemmät, ku toisten silmät!!! :----DD Ei muuta tällä kertaa....... c(:




...ihan mukava viikko takana... ;) Maanantai 30.07.2007 17:47

Ke: Myllikään yöks taas vaihteeks.. ;) Juliaki tuli pariks yöks<3
To: Simo tuli Helsinkii ja vietettii sen kanssa melkee koko päivä<3 Harmi että se päivä meni liian nopee, mut niinhän se aina tuppaa menee, jos jotain kivaa on meneillää.. :) No toivotaan, ettei liian kauaa jouduta odottelee, että taas Simppa nähää.. ^^
Pe: Jonku aikaa vielä Myllypurossa ja sieltä sitten Tuusulaa.. :)) Siellä iltaa vieteltii, kunnes jossain vaiheessa paluu kotiin..
La: Kotona jumituksen jälkee suuntana Malmi, josta PIKKUSEN odottelun jälkee lähettii Kannelmäen suuntaa.. :D Ilta ja yö meni mukavasti ja porukkaa riitti.. ;)
Su: Aamulla tuli herättyä paikat hieman jumissa ihanalta sohvalta ja sattumoisin oli pää hieman kipee ja heikko olo..! :D Onneks mulla ei ollu pahin olo porukasta! ;) Sääliks kyllä kävi! :D Pitkän kärsimyksen jälkee olon parans suihku ja herkullinen pizza.. ;) Jossaki vaiheessa katottiin 28 viikkoa myöhemmin, joka oli aika iso pettymys.. Ja tuli tikkaaki vähä heiteltyy ja pärjäsinki siinä aika hyvin.. ;) Illalla sitä sitten saavuttii taas kotia kohti... :)
Oli mahtava porukka, paljon hyvää sapuskaa ja tietysti juotavaa! Mitäs muutakaan, kun kyseessä oli jälleen kesäiset grillipippalot! :)) <3 Ja joku se kusi yöllä vähän väärään paikkaan!!!!! ;DD Ja illalla lasi meni rikki ku tytöt hieman tanssi! :D Hauskaa oli ja ehdottomasti uusiks taas joku kerta! ;) Kiitos niille, jotka oli mukana näissä pippaloissa<3 :))) Ja kiitos Simppa & Iina ku järjestitte niin hyvät bileet! :)
Horoskooppi

OINAS 21.3. - 19.4.
Luonteenpiirteet: Huolimaton ja laiska sohvallaloikoilija.
Raha: Ei tule luoksesi, koska et viitsi nähdä vaivaa sen saamiseksi.
Työ: Olet omasta mielestäsi suurpiirteinen, etkä pidä pikkuasioitten kanssa näpertelijöistä. Totuus on, että olet huolimaton. Olet hyvin mukavuudenhaluinen ja asetat aina itsesi muiden edelle. Laiskalle ihmiselle sopivia työtehtäviä on vähän. Niinpä oinaat ovatkin usein omasta halustaan työttömiä.
Rakkaus: Vältä neitsyitä ja härkiä. Ainut merkki, jonka kanssa voit onnistua on vaaka, mutta hänenkään kanssaan et pysty rakentamaan pitkäaikaista ihmissuhdetta. Et sovi perheelliseksi, koska piittaamattomuutesi aiheuttaa vaaratilanteita läheisillesi.
Seksi: Sinua seksittömämpää ihmistä on vaikea löytää. Oinaat ovat usein laihoja anorektikkoja, joten et herätä kenenkään haluja fyysisellä olemuksellasi. Pysyttele sinkkuna ja yritä saada joku kaksonen koukkuusi silloin tällöin yhden yön seuraksi.

HÄRKÄ 20.4. - 20.5
Luonteenpiirteet: Itsekeskeinen ja tyhmä paskiainen.
Raha:: Olet epärehellinen, joten voit hyvinkin kartuttaa sievoisen summan tilillesi kieroin keinoin.
Työ: Et ole lahjakas millään alueella, joten pidät sitä suurempaa ääntä itsestäsi peittääksesi osaamattomuutesi. Olet mielestäsi huumorintajuinen ja sabotoit usein työyhteisöäsi typerillä jutuillasi. Tiedät itsekin, ettei kukaan pidä sinusta. Sinulla ei ole ystäviä. Käytät muita ihmisiä välineenä omien päämääriesi saavuttamiseksi.
Rakkaus: Sovit yhteen kaksosten kanssa, koska molemmat olette kieroja keplottelijoita. Kukaan ei voi kiintyä sinuun oikeasti, koska olet epärehellinen, itsekeskeinen ja hyvin tunnekylmä ihminen. Taipumuksesi itsetuhoon vaikuttaa myös ihmissuhteisiisi, ympäristösi tiedostaa, että saatat hyvinkin päättää päiväsi narunjatkona.
Seksi: Sinun ja vesimiehen välillä on aina ilmassa sähköä. Kemianne sopivat yhteen ja vietätte nautinnollisia hetkiä yhteisen peiton alla - kunnes hän pettyy sinuun ja tulet jätetyksi. Tyydy silloin kaksosten piikikkääseen, mutta pysyvään seuraan. Voisit kokeilla ruskeakielisyyttä muuallakin kuin työelämässä.

KAKSOSET 21.5 - 21.6.
Luonteenpiirteet: Tulet omasta mielestäsi toimeen kaikkien kanssa. Todellisuudessa kukaan ei pidä sinusta. Hakeudut aina keskipisteeksi ja terrorisoit jokaista keskustelua pyydettiinpä mielipidettäsi tai ei.
Raha:: Kieron luonteesi ansiosta keräät varallisuutta. Käytät muita ihmisiä häikäilemättä hyväksesi myös raha-asioissa. Työ: Olet juuri sitä tyyppiä, joka kiipeää urallaan reittä pitkin ylöspäin. Sinua pelätään terävän kielesi takia. Luulet, että sinulla on paljon ystäviä, mutta se ettei sinulle yleensä sanota työpaikalla vastaan, johtuu pelosta. Sinun on vaikea käsittää ettei sillä, joka palavereissa pitää isointa ääntä, välttämättä ole kaikkein fiksuinta sanottavaa. Sovellut arkistonhoitajaksi tai kirjastoalalle.
Rakkaus: Olet pohjimmiltasi hyvin ilkeä ja itsekäs ihminen. Koska olet myös kaksinaamainen, onnistut usein kätkemään tämän aluksi ja saatat hyvinkin saada ihmisuhteita alulle. Kun olet saanut jonkun koukkuusi, hän pysyy luonasi silkasta pelosta, koska tietää kuinka tuhoisaa jälkeä piikittelysi voi tarvittaessa tehdä. Härkä ja oinas ovat niitä raukkoja, jotka voivat joutua verkkoosi.
Seksi: Eroottista latausta voi olla sinun ja jousimiehen välillä. Kiihkeimpiä hetkiä koet härän kanssa ennenkuin todellinen luonteesi paljastuu hänelle.

RAPU 22.6. - 22.7.
Luonteenpiirteet: Herkkä ja hauras, kykenemätön mihinkään vaativaan tehtävään. Pidät itseäsi taiteellisena. Muut pitävät sinua hulluna tai vähintäänkin hiukan omituisena.
Raha: Olet suoraan sanoen hieman tyhmä, joten et tule koskaan rikastumaan. Onneksi se ei ole sinulle erityisen tärkeääkään.
Työ: Hurahdat helposti milloin mihinkin huuhaa-liikkeeseen. Ravut ovat usein kasvissyöjiä, kuuluvat johonkin outoon uskonlahkoon ja elävät muutenkin kaikkea muuta kuin keskivertoelämää. Sovit työhön kehitysaputehtäviin, luontaisterapeutiksi, homeopaatiksi tai tanssijaksi. Älä missään tapauksessa hakeudu mihinkään perinteiseen toimistotyöhön.
Rakkaus: Rakkaus on sinulle yhteyttä universumin kaikenkattavaan maaäitihenkeen. Maallista rakkautta et juuri kaipaa etkä myöskään tule saamaan. Jos sitoudut ihmissuhteeseen, kyseessä on usein samaa sukupuolta olevien henkilöitten liitto.
Seksi: Olet hieman perverssi ja taipuvainen tirkistelyyn tai outoihin seksileikkeihin. Kalat voisi olla merkki, jonka kanssa toteuttaa sukkahousut päässä tapahtuvia leikkejä.

LEIJONA 23.7. - 22.8.
Luonteenpiirteet: Voimakas persoonallisuus, joka kuitenkin usein eristäytyy. Tämä onkin viisainta, sillä varsinkin alkoholia nauttineena leijona on varsinainen rettelöitsijä. Ihmissuhdetaidot harvinaisen huonot.
Raha: Ei ole sinulle erityisen tärkeää joten et sitä omistakaan.
Työ: Myöskään työ ei ole sinulle erityisen tärkeää. Pidät liikunnasta, joten saatat soveltua esimerkiksi lehdenjakajaksi. Et ole uraihmisiä ja kaipaat haasteita enemmän rakkauden ja seksin alueella kuin työssäsi.
Rakkaus: Leijonissa on "sitä jotain" ja he löytävätkin helposti seuraa. Ikävää vain, että varsinkaan urosleijonat eivät tyydy yhteen kumppaniin. Tästä ei luonnollisestikaan hyvää seuraa ja leijonaihmisen siviilisääty on yleensä eronnut. Jousimies ja kauris ovat sinun merkkejäsi. Varo vaakoja.
Seksi: Väreilyä ilmassa sinun ja jousimiehen välillä on vaikea ympäristönkään olla huomaamatta. Kemianne sopivat ihme kyllä yhteen, joten tilanne kannattaa hyödyntää. Taipumuksesi uskottomuuteen pilaa kuitenkin pitkällä aikavälillä kaikki seksisuhteesi.

NEITSYT 23.8. - 22.9.
Luonteenpiirteet: Pikkutarkka yksityiskohtiin takertuja, joka ei näe metsää puilta.
Raha: Onnistut tulemaan toimeen pienelläkin budjetilla, koska venytät penniä ja lasket kaiken rahassa sekä tingit naurettavimmissakin pikkuostoksissa.
Työ: Olet juuri se tyyppi, jota työpaikalla nimitetään pilkunnussijaksi. Olet huomionkipeä ja hakeudut mielelläsi kaiken keskipisteeksi, mutta koska ihmissuhdetaitosi ovat nollassa, hoidat sosiaaliset tilanteet työpaikallasi ala-arvoisesti. Sovit tuhertamaan tilastoja ja taulukoita sekä vetämään projekteja, joissa ei tarvita vuorovaikutustaitoja.
Rakkaus: Neitsyet elävät yleensä yksin, koska materialisteina he eivät kykene tuntemaan rakkautta. Kierrä kaukaa ainakin kalat, oinas ja härkä, joiden kanssa onnistut tekemään molempien elämästä helvettiä. Mikäli välttämättä haluat parin, keskity kauriinmetsästykseen, koska hän on ainut, jonka kanssa sinulla voisi synkata edes yhdellä tasolla: sängyssä.
Seksi: Vaikea kuvitella tylsempää rakastelukumppania kuin neitsyt, joka nukahtelee kesken aktin. Jos saatkin jonkun houkutelluksi kanssasi lakanoiden väliin, kyllästyy hän sinuun alta aikayksikön. Kauriin kanssa voit kokea yksittäisiä kiihkeitä hetkiä, mutta älä kuvittele että saisit muodostettua kestävää ihmissuhdetta.

VAAKA 23.9. - 22.10.
Luonteenpiirteet: Tasapainoton äärilaidasta toiseen ailahtelija. Sairastuu helposti maanis-depressiiviseen psykoosiin.
Raha: Olet materialistinen ihminen ja muut arvot ovat sinulle täysin tuntemattomia. Vaikka hoidat usein työksesi raha-asioita, et osaa pitää huolta omasta taloudestasi, vaan sorrut helposti uhkapeliin ja olet usein veloissa korviasi myöten.
Työ: Vaaka ajautuu helposti työnarkomaniaan kuten muihinkin addiktisiin ongelmiin elämässään. Et osaa olla kohtuullinen missään, vaan liikut ääripäästä toiseen. Tällaista ihmistä on hyvin vaikea kestää yhteisössä, koska ikinä ei tiedä millainen päivä sinulla tänään on. Vaaka on usein töissä pankissa, juristina tai vakuutusyhtiön johtotehtävissä.
Rakkaus: Et osaa rakastaa kuin itseäsi. Olet tyypillinen narkissos. Etsit palvonnan kohdetta ja vaadit kumppaniltasi täydellisyyttä. Rakastut helposti filmitähtiin, mikä onkin viisasta koska kukaan tavallinen ihminen ei täytä kriteereitäsi ja luvassa on vain sotkua.
Seksi: Ainut hyvä puoli sinussa on, että saatat olla hyvä rakastelukumppani, mikäli pystyt sängyssä unohtamaan työasiat. Hässit mielelläsi kenen kanssa tahansa, mutta todellinen Intohimo puhkeaa kukkaan kauriin tai härän kanssa.

SKORPIONI 23.10. - 22.11.
Luonteenpiirteet: Itsepäinen jokaisessa asiassa mielestään oikeassa oleva vastaanvänkyttäjä. Skorpionit eivät ole mitään ruudinkeksijöitä, mutta vaikea luonteenlaatu korvaa puuttuvan älyn.
Raha: Et selviä raha-asioitten kanssa, koska olet täysin lahjaton etkä näin ollen voi koskaan päästä tuottavaan työhön. Et osaa pitää huolta saamistasi pennosista vaan elät kädestä suuhun ja valittelet jatkuvaa rahapulaa.
Työ: Yhdestäkään skorpionista ei ole ikinä tullut mitään merkittävää. Kuvittelet mielelläsi, että sinusta pidetään työpaikalla ja ajattelet olevasi ulospäin suuntautunut luonne. Tosiasiassa tyhmyydellesi nauretaan ja sinua pidetään kahvihuoneessa oikeana maanvaivana. Koska taipumuksenasi on puhua pahaa takanapäin, sinulle ei kuitenkaan suoraan sanota, kuinka vastenmielisenä sinua pidetään. Sovit hoitoalalle.
Rakkaus: Rakkautesi on lähinnä toisessa roikkumista. Tällaisesta riippumisesta saattavat mieltyä härkä, jousimies tai vesimies. Pysy kaukana neitsyistä ja kaksosista.
Seksi: Skorpionit ovat tyypillisiä nalkuttavia vaimoja tai miehiä, jotka tekevät puolisonsa hulluiksi, joten saat syyttää itseäsi siitä, että elämäsi on harvinaisen seksitöntä.

JOUSIMIES 23.11. - 21.12.
Luonteenpiirteet: Tappavan tylsä keskivertoihminen, joka ei ole itsessään mitään vaan jäljittelee muita.
Raha: Olet juuri sitä tyyppiä, joka alkaa eläkesäästäjäksi alle kaksikymmentävuotiaana. Et uskalla ottaa riskejä, mutta tarkkana ja tunnollisena säästäjänä olet melko hyvissä varoissa eläkeikään mennessä. Monet tosin ihmettelevät, mitä iloa siitä sinulle on, kun et osaa tippaakaan nauttia elämästä.
Työ: Elät kaikinpuolin hyvin keskivertoelämää. Sinusta ei tule koskaan mitään suurta ja merkittävää. Toisaalta harmaana hiirulaisena sulaudut helposti työyhteisöön etkä yleensä joudu pomon silmätikuksi. Et osaa mitään hyvin, mutta et ole missään erityisen huonokaan, joten voit periaatteessa selviytyä työssä kuin työssä. Yleensä jousimiehet hakeutuvat työhön julkiselle sektorille virkamiehiksi.
Rakkaus: Olet itse niin mielenkiinnoton persoona, että sinun on syytä keskittyä jonkin vahvemman palvomiseen. Kaksoset tai härkä voivat tulla kyseeseen.
Seksi: Olet erittäin tylsää sänkyseuraa kenelle hyvänsä. Mielikuvituksettomampaa rakastajaa kuin sinä saa hakea. Älä ihmettele, että kumppanisi pettävät sinua säännöllisesti. Harkitse seksilelujen ja pornovideoitten ostoa - ne voivat elävöittää suhdettasi ainakin tilapäisesti.

KAURIS 22.12. - 20.1.
Luonteenpiirteet: Älyllinen ja kylmä ihminen.
Raha: Olet boheemi talousasioissa eivätkä materialistiset seikat ole mielestäsi tärkeitä. Pidät tätä luonteen jaloutena, mutta se tarkoittaa käytännössä sitä, että pysyt köyhänä.
Työ: Pidät itseäsi lahjakkaana ja ajaudut esimiestehtäviin. Kykenet mielestäsi näkemään laajoja kokonaisuuksia, mutta todellisuudessa se tarkoittaa sitä, että olet suurpiirteinen ja kykenemätön tarkkuutta vaativiin tehtäviin. Kauriit opiskelevat mielellään filosofiaa tai teologiaa. Pappi tai opettaja onkin ainut tehtävä, johon todella sovellut.
Rakkaus: Analysoit puhki kenet hyvänsä etkä uskaltaudu tunteiden vietäväksi. Kuvittelet olevasi henkisesti kypsä ihminen ja käyt mielelläsi pitkiä keskusteluja. Ikävystytät kumppanisi kuoliaaksi. Osaat taitavasti kätkeä narsismisi älyllisen imagosi alle.
Seksi: Kauriit ovat usein jostain kumman syystä seksuaalisesti puoleensavetäviä henkilöitä, joten sinulla on varaa valita petikumppanisi. Ikävä vain, että sinua ei kestä viikkoa kauempaa juuri kukaan. Neitsyen tai leijonan kanssa luvassa kiihkeää seksiä, mutta pitempi suhde kaatuu tunnekylmyyteesi. Varo jousimiehiä.

VESIMIES 21.1. - 19.2.
Luonteenpiirteet: Äkkinäinen ja arvaamaton henkilö, joka voi saada päähänsä mitä tahansa
Raha: Luonteenlaatusi on rikollinen, joten jos et jää kiinni, saatat vaurastua tällä saralla.
Työ: Voisit sopia esimerkiksi terroristiksi, koska yllytyshulluna teet mitä vain. Aloitat suureellisia projekteja, joita et kykene saattamaan loppuun, koska sinulta puuttuu täydellisesti kyky pitkäjänteiseen puurtamiseen. Suunnittelet kaikenlaista, mitä et pysty toteuttamaan. Työyhteisöllesi suuruudenhullut ideasi, joilla ei ole todellisuuspohjaa, ovat suuri rasite.
Rakkaus: Vesimiehet ovat usein kuuhulluja ja valvovat muutenkin öisin, joten normaalissa parisuhteessa eläminen on vaikeaa. Toisaalta joitakuita saattaa kiehtoa persoonaasi sisältyvä jatkuva yllätyksellisyys.
Seksi: Sinulla on taipumusta homoseksuaalisuuteen

KALAT 20.2. - 20.3.
Luonteenpiirteet: Lahjaton, mutta laiska pilvilinnoissa lentelijä. Omasta mielestään herttainen, muiden mielestä rasittava.
Raha: Ei pysy luonasi
Työ: Kalat kuvittelee usein olevansa luova ja hakeutuu sen vuoksi käsityöammatteihin. Pohjaton laiskuutesi estää kuitenkin sinua menestymästä. Pidät elämässäsi tärkeimpänä asiana sitä, että sinä saat rentoutua, joten ainakaan työelämän ja perheen yhdistäminen ei tule sinulta onnistumaan. Jonkinlainen suojatyöpaikka tai toisten opettaminen saattaisi olla sinun heiniäsi.
Rakkaus: Saattaisit sopia yhteen vaa`an kanssa, koska hän ailahtelevaisena luonteena ehkä pystyisi kestämään sinua parhaimpina päivinään. Koska itsekkyytesi on rajaton, on sinun vaikea onnistua kenenkään kanssa. Varo ainakin ahkeraa jousimiestä ja pikkutarkkaa neitsyttä. Jättäydy sinkuksi, et kykene perhe-elämän vaatimaan uhrautumiseen ja epäitsekkyyteen, koska asetat aina oman mukavuutesi etusijalle.
Seksi: Sinussa ei ole seksiä tipan vertaa. Käsityksesi rakastelusta on, että partnerin pitää tuottaa sinulle mielihyvää. Tähän saattaa haksahtaa skorpioni typeryydessään, mutta mitään hyvää ei hänenkään kanssaan ole luvassa. Osta kunnollinen hieromasauva tai pumpattava barbara

<tylsyyyyyyyyys>Lauantai 07.07.2007 19:20

1.Onko ulkona hyvä ilma?
- vois olla parempiki..

2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- joo ku pelattii korttii pikkuvelin kanssa... :)))))))

3. Oletko iloinen?
- jippijaijee no jaa..

4. Oletko kaivannut tänään jotakin?
- joo aina saa ikävöidä monia tyyppejä nyyh.. :<

VIIMEISIN HENKILÖ:

5. Joka makasi sängyssäsi?
- mutsi änkes mun sänkyy nukkumaa murr! :)

6. Joka sai sinut itkemään?
- byhyy en muista..

7. Jonka kanssa menit viimeksi leffaan?
- Taija & Henkka :))

8. Jonka kanssa menit shoppailemaan?
- ei voi muistaa! [ Iina varmaa, ku se on aina mun lompakkona! (; ]

9. Jonka näit (perheen jäseniä ei lasketa)?
- kaupan kassatäti tai tutuista Taija & Henkka.. :)

10. Joka sai sinut nauramaan?
- minä itse omilla hulvattomilla jutuillani! o.O

11. Joka sanoi sinulle rakastan sinua?
- peilikuva.. ;)

12. Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä?
- en muista kuka viimeks on kehdannu sellasta tehä!

YLEISTÄ:

13. Lempipaikka?
- Mäkki<3<3<3<3<3<3<3<33 tai sit ei!

14. Tatuointeja?
- olispa<3

15. Mitä pelkäät eniten?
- HAMMASLÄÄKÄRIÄ!!!!!!!!!! :(:(:(:(:(

16. Missä haluat mennä naimisiin?
- tässä näin nyt heti! suostutko? ;)

17. Kenestä pidät?
- aika monestaki ihmisestä.. ^^ <3

18. Pitääkö kukaan sinusta?
- no hei HALOO! todellaki! :D <3<3<3<3<3

19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa?
- juu mukavien sellasten! :) ja iinan ku se aina tarjoo kaikkee kivaa! :D:D:D <333

20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
- ehkä

21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä?
- tää mikä just nyt soi :)

22. Oletko ollut radiossa/tv?
- en vaikka olisin niin tahtonu tenavatähtee vai missä ne lapsoset aina laulokaa.. :´(

23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti?
- voi olla...

24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi?
- millon mikäki.. ;>

25. Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä?
- hyvän olon vaatteet! x)

26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin?
- puhun, ajattelen, syön ja juon...hups tuli neljä... =)

27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä?
- HAHAHAHAH vähän

28. Onko sinulla sukat jalassa?
- noup

29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- Iina uhkas ja pakotti! :<

30. Millä sivulla surffailet eniten?
- irc-galleria.net :D:D:DD

31. Onko sinulla kasveja huoneessasi?
- ei ainakaa aitoja.. :o

32. Sattuuko sinua johonkin nyt?
- naksahti mutta eipäs sattunu :)

33. Milloin viimeksi itkit? Miksi?
- johan sanoin.. ei voi muistaa...

34. Oletko ihastunut?
- joku tietää, joku ei... ;)

SEURAAVAT / TULEVAT

Seuraava/tuleva yöpaikka: home sweet home!
Seuraava/tuleva ostos: varmaa juotavaa ja grillimakkaraa<3 (Camping siis<3)
Seuraava/tuleva rahanlähde: no etteköhän te tiiä.. :DD (Iina ;D)
Seuraava/tuleva tavattu ystävä: luultavasti Taija tai Iinuska :) ♥
Seuraava/tuleva teko tämän kyselyn jälkeen: juon ton kahvin loppuu<3
Seuraava/tuleva juhlan aihe: grillaus<33333 hyvässä jengissä!! ^^
Seuraava/tuleva matka: jossain päin Suomea!


VIIMEISIMMÄT

Viimeisin suudelma: juhannus pusu! :D
Viimeisin tupakka: hyi! soo soo enhän mä ny semmosta.. :p
Viimeisin alkoholijuoma: tais olla muuten kalja.. :o
Viimeisin autokyyti: käytii uimas tiistaina.. :))
Viimeisin elokuva joka on katsottu elokuvateatterissa: Spiderman 3
Viimeisin syöty ruoka: mikro pizza :D:D
Viimeisin tekstiviesti: nyyhkyteltii Taijan kans eilen, ku ei tullu Muotitaloo! :D
Viimeisin soitettu biisi: Children of bodom - Needled 24/7
Viimeisin ärsytys: tylsyys
Viimeisin nalkutus: tais olla äitee.. :p

oi mikä ihana juhannus<3Perjantai 29.06.2007 00:51

Viikko sitten mentii mökille kaveriporukalla.. :)) Siellä sitten jussia vietettiin ja oli ihan miellettömän hauskaa! Ehkä paras juhannus ikinä! ;) Ei jaksa näin yksityiskohtiin mennä, mutta jos nyt muutaman jutun mainitsis.. Vaikkapa nyt aluks, että tuli paljon saunottuu, juotuu ja tottakai uimassakin piti käydä ja tietty grillata<3 Lauantaina nähtiin BB Perttu ja Elastinen! ;DD Osa meistä jäi vielä tälleki viikolle vähän mökkeilee ja mentiikin heti maanantaina Yyterii (jonne tosin oli vähän päälle 100 km)! :D Tosi nätti paikka se on, mut sen verran vilponen ilma oli, että prkl ku vesi oli sitten kylmää!! :D Onneks edes pikkusen uskals polskutella.. :p Sitten tuli vielä pyöriskeltyä hieman Porin keskustassa, kunnes illalla lähettiin takas mökille.. :)) Eilen illalla oli sitten palattava takasin tänne kaupunkii ja takasin arkeen.. Uskon että joitain kiinnosti tää teksti kun kilo paskaa, mutta olipahan mukava vähän kirjotella mukavasta juhannuksesta! ;)

Lopuks oikein paljon kiitoksia niille kaikille, joitten kanssa tuli sitä ihanaa jussia vietettyä! :) <3