IRC-Galleria

aleksioi

aleksioi

Saateenkaaren toises pääs aarre, toises verottaja.
MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
kivaa :P


ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
mitä vittua

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
kesä ja kärpäset


LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
osallistu. Autat.


KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
murmur ilmeellä!! ;)

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
hengasin frendujen kans

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
Teretulemast Tallink :P


KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
Tässä opettaja, missä oppilaat;)


MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
putkimies vauhdissa : D


HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
Kultani kummitytön ristiäisissä


EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
Minä ite


SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ
KURKKUA:
Toiset juovat harvoin ja toiset eivät koskaan.

PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
elämä on rock n roll

SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?

HUOM! hymiöitä en lisänny ite

Neste Oil Rally finland!Keskiviikko 29.07.2009 14:50

Taas on matka Jyväskylään kattomaan rallia pitkään aikaan. Tällä kertaan olen kaikki 4 päivää paikalla. Viime kerralla tuli oltua vaan eka päivä kattomassa rallia.

FROM pelTTsiLauantai 27.06.2009 02:09

joku

[x] Mies [ ] Nainen [ ] Joku muu

- Nimi? » Aleksi
- Syntymäpäivä? » 23.3
- Sisarukset? » 2 siskoa 1 veli
- Silmien väri? » sinivihreet
- Pituus? » tarpeeksi
- Siviilisääty? » sinkku


SUHTEET:

- Asutko kotona? » joo
- Seurusteletko? » en
- Oletko rakastunut/ihastunut? » maybe
- Oletko väleissä vanhempiesi kanssa? » olen
- Entä sisarustesi? » jotenkin
- Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? » olen
- Onko sinulla lemmikkiä? » kissa, koira
- Oletko vihainen jollekin mutta tämä ei tiedä sitä? » jo
- Vihaatko/inhoatko jotakuta tuttuasi? » jo
- Tuletko yleensäkään toimeen ihmisten kanssa? » juu


KUMPIKAMPI:
- Punk vai Hiphop? » punk
- Räp vai Rock? » rock
- Rahaa vai Kuuluisa? » rahaa
- Punainen vai Vihreä? » vihreä
- Pöytälamppu vai Jalkalamppu? » mitä väliä?
- Herkkusieni vai Suppilovahvero? » herkkusieni
- Lehmä vai Laama? » lehemä
- Tummasuklaa vai Valkosuklaa? » tumma
- Mesetys vai Sähköpostittelu? » mese
- Soittelu vai Tekstaus? » teksaus
- Mymmeli vai Rouva Vilijonkka? » ketä ne on?
- Nestesaippua vai Kiinteäsaippua? » neste
- Järvi vai Meri? » meri
- Kaukosäädin vai Kapula? » kake
- Joulu vai Synttärit? » synttäri
- Musta vai Valkoinen? » musta tietenkin
- Yksin vai Yhdessä? » yhdessä
- Elokuvat vai TV-sarjat? » leffat
- Hän vai Se? » hän
- Nuuskamuikkunen vai Muumipappa? » nuuskamuikku
- Rock vai Dance? » rock

MITÄ JOS...:

Joku vastaantulija sanoisi rakastavansa sinua?
» riippuu mistä roikkuu

Seuraava kännykkälaskusi olisikin päälle 200e?
» iskä maksaa

Maailma olisi litteä?
» NICE

Muumipeikko hyppäisi vaatekaapistasi?
» WTF?!

Sinulle ilmoitettaisiin että sinulla on vain kolme päivää elinaikaa. Kenelle ilmoittaisit ensimmäisenä?
» läheiset

Juhannuksena sataisi lunta?
» miten se kokko ny sytytetää?!

ONKO SINULLA TAPANA:

- Ilkeillä ihmisille muuten vain? » joskus
- Kopioida ystäviäsi? » joskus
- Väitellä ihmisten kanssa? » joskus
- Suuttua helposti? » joskus
- Myöskin leppyä helposti? » joo
- Itkeä muuten vain ilman syytä? » ei
- Nauraa omille jutuillesi? » joskus
- Katsoa muita nenänvartta pitkin? » ??
- Suudella sammakoita toivoen että ne muuttuisivat prinssiksi? » no ei todellakaan

RASTITA LEMPIASIAT:

Vuodenajat:
[x] Kesä
[ ] Syksy
[ ] Talvi
[x] Kevät


Viikonpäivät:
[ ] Maanantai
[ ] Tiistai
[ ] Keskiviikko
[ ] Torstai
[x] Perjantai
[x] Lauantai
[x] Sunnuntai

Värit:
[ ] Violetti
[ ] Sininen
[ ] Vaaleensininen
[x] Vihreä
[ ] Keltainen
[ ] Oranssi
[ ] Punainen
[ ] Harmaa
[ ] Ruskea
[x] Musta
[ ] Valkoinen
[ ] Pinkki


ONKO:

- Tylsää kun teet tällaista? » yleensä
- Kukaan kehunut sinua kauniiksi/komeaksi tänään? » ei kukaan ;(
- Rahaa mennyt tänään paljon? » ei yhtään
- Sinun pyörässäsi apupyörät? » ei
- Siellä karhuja? » harvemmin
- Testi turhan pitkä? » sopivahko
- Lumikki maassa kaunehin? » oha se iha hieno

HALUAISITKO:

- Aikuisena lapsia? » ehk
- Omakotitalon järvenrantaan? » ois iha siisti
- Syödä jotain? » ei nälätä
- Isoveljen/-siskon? » e
- Tietää mitä parhaalle ystävällesi kuuluu tällä hetkellä? » jo
- Nähdä jonkun henkilön nyt? » itteni valokuvasta
- Kuunnella nyt juuri Anna Abreuta? » koskaan oo kuunnellukkaa

VIIMEINEN SILAUS

Millainen fiilis?
[ ] Iloinen
[x] Tylsistynyt
[x] Vittuuntunut
[x] Yksinäinen
[x] Harmistunut
[ ] Surullinen
[x] Väsynyt
[ ] Ruokaa!
[ ] Nolife

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.05.2009 02:08

kirjoita etunimesi.
(ÄLÄ KORJAA VIRHEITÄ!) ja haasta sen jälkeen 4 valitsemaasi henkilöä.

sormilla: aleksi
silmät kiinni: aleksi
kyynärpäällä: aldefmkjkij
otsalla: aQ<KJIEJKIMWQI8U
nenällä: aleksi
leualla: zaxs<.,dxm,kkxzsskijkij
varpaalla: alpöoekisziiiii
kantapäällä: qalöe3,kykxi

{st-12Ã¥}

allah_with_m4

Allah_with_ak

Osaaa

[Ei aihetta]Perjantai 22.05.2009 00:40

kännykkäsi soi, ja linjalta kuuluu kylmä ääni joka sanoo että tulee hakemaan sinut helvettiin.
[ ] Apua.. *huutaa kauhuissaan*
[ ] JEE! nyt mä pääsen toiseen helvettiin!
[x] ok..?
[ ] O________o?
[ ] Mä kuulun taivaaseen enkä helvettiin :'(
[ ] (:

Pääset salkkareihin näyttelemään.
[ ] jooo en vitussa mee -.-
[ ] JIPPIII!!!! *sekoaa*
[ ] NO DAA VÄHÄX IHKUU
[x] no kiva :)
[ ] Mikä salkkari?

Äitisi kertoo, että muutatte maatilalle, missä on kaikkia eläimiä.
[] No vaikka heti <3
[ ] Jaa. No ihan sama mulle..
[] EI, EII, EIII!!! *itsari*
[] onkoha se tosissaa? :o
[x] Asutaan jo nyt niin korvessa että.. -.-

Leikkaat vahingossa pääsi irti.
[ ] Hups.
[ ] Hahahahahahahah!!!! *nauraa kuin mielipuoli*
[ ] HÄH?
[ ] MUN PÄÄ! MÄ EN ENÄÄ KOSKAA OO IHMINEN!
[x] Ei riemulla rajaa, kun on päästään vajaa

Saat elinkautisen ja syy on se, että tapoit sipulin.
[ ]*kyynel* Sipuli oli mulle niin hyvä ystävä..
[ ] WTF?
[ ]ZIIZ MÄ EN NYT FUNTSI???!!!!
[x]siis hei se oli sipuli!?
[ ] No täs ainakin riittää kerrottavaa kavereille...

Zac Efron tulee kotiisi ja pyytää sinua vaimokseen.
[ ] Eiks sul oo Vanessa..?
[ ] No lol joku Zac
[ ] Vitun homo, häivy mun kotoot täl sekunnil tai ammun sut -.-
[x] Kuka se on..?
[ ] JOO VAIKKA HETI <3

Olet idolisi keikalla, ja tämä pyytää sinua laulamaan kanssaan lavalle.
[ ] En, NEVER.
[ ] Joo! Tätä mä oon oottanu <3
[ ] Ehh.. Öhh.. En mä osaa laulaa.. *sopertaa hädissään*
[x] jeheheee kaverit ois ihan äly kadei

Kuulet, että olet oikeasti kotoisin Marsista.
[ ] no kyl mä nyt sen tiesin... -.-
[ ] EIENOOVARMANA!
[ ] Sitten vaan kotiin äitin ja iskän luo marsiin!
[x] Hyvä vitsi

Muutut kissaksi.
[ ] MIAU.
[ ] Kissat on kamalia :( En haluu olla kissa *nyyhq*
[ ] Herätä mut.
[ ] Jaajaa..
[x] onkstää joku vitsi?

Tulet kotiin ja Ari Koivunen istuu SUN tietokoneen ääressä.
[x] kipitäs ny @!#$ siitä.
[ ] YHYY ÄITII !
[ ] awawaw<3 ari koivunen *menee ja halaa*
[x] no @!#$!

Äitisi kertoo että on ruvennut pelaamaan Counter Strikeä.
[ ] se on pelannut sitä jo kauan...
[ ] äitii <3 millo cs ? ;)
[ ] ööhh, muutaman ottanu liikaa ?
[x] ei vitus.. ei se ees tiiä mikä se on

Kaverisi tulee teille ja syö sun sipsit.
[ ] nojoo, jotai uutta?
[ ] voi jumalauta mää hakkaan sut
[x] häähää, arvaas kuka saa ostaa uusii sipsei !
[ ] sittepähä syö..
[ ] mua mitkää sipsit kiinnosta yök

Olet menossa kaverisi bileisiin, mutta sulle ei avatakkaan ovea.
[x] eiku ikkunasta sisään !
[ ] m-mitä mä oon tehny ? ;o
[ ] ei se oikeestaa ees ollu mun kaveri..
[ ] kerron äidille ! ;(( *itku*
[ ] eip täs mitää lähen himaan.

Manne koputtaa oveesi.
[ ] HOIIIII KOREE PYÖRÄ !
[ ] mitäs sais olla ?
[ ] omgomgomg, äitiii, isäää !
[ ] NO MOROO OSTA KELLO!
[x] moi

On rippijuhlasi ja saat rippilahjaksi... VILLASUKAT !
[x] kiitti mutsi, tiesit hyvin mitä tartten.. -.-
[ ] YY ÄITI MÄ TOIVOIN SKOBOO
[ ] jee, lisää sukkia keräilykokoelmaani!
[ ] ei taaskaan uutta.. villasukat kiertää suvus..

Pekka Pouta on kuollut!
[ ] Nyyh ~ Ei enää poutaa mun elämäs ='(
[x] lol
[ ] Jeejee ! Vihdoinkin pääs eroo siit !
[ ] Kuka on Pekka Pouta?

Olet allerginen S-I-E-N-I-L-L-E.
[x] Hyi v*ttu jotai sienii.
[ ] Eieiei !! MIKSI AINA MINÄ ?!1
[ ] No sou ? syön niit silti
[ ] ...

Kävelisit kadulla ja 50cent tulisi vastaan.
[ ] Joujouu, mitä veli ?
[ ] Take me to the candy shooop ;)
[ ] Iikskss <3<33 *valuu kuolaa*
[ ] Käveliski..
[x] AMMUTAAN SE!!!!!
[ ] hyvää päivää ja illanjatkoa meitsi menee.

hyvää yötä.
[ ] ImaC, meitsi dataa koko päivä.
[ ] jmo.
[ ] ooks joku Mamis ku meet jo nukkuu jo ?
[ ] ei kiinnosta.
[ ] täh?!
[x] häh ok öitä:D

Koulusi pamahtaisi ilmaan.
[ ] Yhyy!
[ ] jei ei tarvii mennä kouluu
[x] HHHHAAHHAAHHHAAAAA
[ ] Eikai!?!?

Mailmanloppu tulisi huomenna.
[ ] so?
[x] Vähä siistii.
[ ] EIIIIIJ! ME KUOLLAAAAN.
[ ] no joskushan se olis tapahtunu muutenki.

Koirasi söisi sukkasi.
[ ] EEEEEEEIIJ! MUN SUKKA!
[ ] Hyvä koira.
[ ] Sä tapoit sen :o.
[x] Ihan sama.
[ ] ää nyt se saa sukkamyrkytyksen DD:

Näet kadulla irtonaisen jalan
[ ] Hyi saatana !!!!!!
[ ] Ei kun mysteeriä selvittämään!
[ ] iu iu iu !
[x] Jollain kävi huonosti!!!!!!!!

Jouluaattona piipusta alas tulee Britney Spears
[ ] BRITNI ! wuhuu!
[ ] siis wtf ?
[x] öö.. en oo ihan terve .
[ ] jyy wana piis of mii?!?!?!!! lallalalaa

Menet autolla vaatekaupan ohi, jossa kaikki vaatteet ovat alessa 70%
[ ] mami! Käänny takas!
[x] 70%! kai nyt enemmänki voi tiputtaa ;O
[ ] mutsi hei? Voiks lainaa vähä rahaa.. ..ja kääntyy!
[ ] No ihasama. Voin kulkee täs villapaidaski.

Vanhempasi pakottavat sinut karate-leirille
[ ] hojooowhai! hhaijaaa!!
[ ] Äiti iskä ! EIIII
[ ] Jee karatee!
[x] Ne nolaa mut jokakerta -.-''

Röyhtäiset tunnilla, kaikki tuijottaa
[x] no mo ?
[ ] hups *punastuu*
[ ] hei, iha normaalii!
[ ] VAHINKO! *juoksee vessaan

hhahh

Saat synttärilahjaksi koiranpennun
[ ] Voiiii! kiittikiittikiitti !!
[x] En mä tota toivonu :o
[ ] No hyi! Mikä kurttu
[ ] ostan sille diamond kaulapannan, purulelun, vinkulelun, vien sen lenkille.. plaaplaaplaa !!

Kun heräät aamulla kyseinen koiranpentu järsii varpaitasi
[ ] Ihaana !
[x] @!#$ rakki! Pois hus!!
[ ] Onkohan sillä nälkä ??
[ ] Pure vaa. Koht saat turpaas!!!

Joku haukkuu sinua lissuksi
[ ] lollollol! Ittevaa on .
[ ] Kiitti! Tota mä vaan toivoinki :)
[x] Tosta saat pum* ja tosta! pam*
[ ] Älä viitti, oot vaan kateellinen!

Ihastuksesi kävelee alasti huoneeseesi
[ ] O___________________________________O
[ ] tota.. öö.. moi ?
[ ] normii
[x] *kuolaa*

Saat kuulla että olet sukua Madonnalle
[ ] aijaa
[ ] IHAKS OIKEESTI !!??
[x] joo nii varmaa
[ ] :O täst riittääki kerrottavaa kavereille !

Erehdys: Pamela Andersonille
[ ] kuka se o ?
[ ] no hyi @!#$ !!!!
[x] en usko
[ ] VIELÄ ENEMMÄN KERROTTAVAA KAVEREILLE !!!!

Voitat lotossa 4 000 000 €
[ ] normii
[ ] OMG !
[ ] lahjotan ne hyväntekeväisyyteen
[x] NYT VOIN OSTAA SEN LAMBON JA UUDEN HIMAN MEREN RANNALT JA JA JA..

Kuolet tylsyyteen
[ ] täh ?
[ ] ainaha mä
[ ] ok
[ ] X__________X
[x] joo nii varmaa

Vanhempasi päättävät ostaa sinulle oman ponin
[ ] AWWWWWWWWSS KIIOSSS ! tätä mä oon aina halunnu ! <33
[ ] O______________o
[x] myyn sen pois
[ ] MAGGARAA

Marilyn Manson tulee yöllä herättämään sinua
[ ] OO NY JO HILJAA STNA JA ANNA MUN NUKKUA !!
[ ] O___________O M-MARILYN MANSON ??????
[ ] nimmarii ??? <333
[x] painu helvettiin siitä.

Hän kertoo rakastavansa sinua
[] yhh.
[ ] wtf ??
[x] joo nii varmaa.
[ ] AWWWWWWWSSS MENNÄÄKS NAIMISIIN KULTA ??!

Hän tarjoaa sinulle 500 000 000 dollaria jos menet hänen kanssaan naimisiin
[ ] oisin mä ilmatteekski suostunu..
[ ] NO KYLLÄHÄ MULLE RAHA KELEPAA
[x] ei sil nii paljoo rahaa oo
[x] sori, en suostu.

Olet unohtanut tehdä matikan läksyt
[x] normii
[ ] jaa-a
[ ] OMG MITÄ MÄ NYT TEENN? SOMEONE HELP ME
[ ] yhyyy ;<

[Ei aihetta]Tiistai 19.05.2009 00:02

69%

Tämä testi kertoo prosentteina, kuinka tyytyväinen olet elämääsi

[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[ ] Olet ihastunut
[x] Sinulla on oma huone
[x] Omistat kännykän
[x] Omistat iPodin/mp3
[x] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[x] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[x] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini

Tulos: 6

[x] Pukeudut niin kuin haluat
[x] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[ ] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[ ] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[x] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa.
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[ ] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle

Tulos: 4

[ ] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[x] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[x] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain/Urheilet
[x] Teet jotain koulun/töiden jälkeen

Tulos: 6

[ ] Omistat auton
[x] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä

Tulos: 2

[x] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[x] Omistat lemmikin
[ ] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[x] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen

Tulos: 5

kerro tulos 3:lla

ORAAKKELISunnuntai 17.05.2009 15:55


Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne.

1. Mikä minun nimeni on?
- Aimo

2. Ikäni?
- Aivan liian vanha

3. Mikä on minusta tärkeintä?
- Hattu

4. Olenko söpö?
- Olet ruma kuin tiskirätti. :S

5. Kuka on rakkain ihmiseni?
- Anorektinen kukkien poimija

6. Olenko rehellinen?
- Olet, ja kaikki kuiskivat siitä selkäsi takana

7. Olenko homo?
- Tähän sinun on löydettävä vastaus syvältä omasta itsestäsi.

8. Olenko hyvä kaveri?
- Sinun täytyy parantaa itsetuntemustasi. Sitten tämä ja monet muutkin kysymykset ratkeavat itsestään.

9. Missä asun?
- Piilossa.

10. Osaanko puhua?
- En kyllä mene sanomaan mitään varmaa...

11. Mun isä kuoli. entäs sun?
- No mikä ettei!?

12. ootko tyhmistä tyhmin?
- Joo, se oli huono. Haluutkos rahasi takaisin vai?

13. Kuinka kauan elän?
- Tunnin tai pari.

14. Kuinka paljon hampaita on suussani?
- Teelusikallinen.

15. haista huilu
- Piikikäs lipevä liero! Pornosurffaava länsi-gootti! Orbitaalinen sänkisääri! Tuhlaileva pöhköpää! Siskos on kornetti!

Tämmöne oraakkeli oli sitte tällä kertaa.

Petriltä pöllittyPerjantai 24.04.2009 22:50

Oikea horoskooppisi: Oinas
Testin horoskooppisi: vesimies/jousimies

OINAS
[x] Olen äkkipikainen
[ ] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[ ] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[x] Hätiköin usein
[x] Olen itsenäinen
= 5

HÄRKÄ
[ ] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[ ] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[x] Olen hidas
[ ] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken
= 1

KAKSOSET
[ ] En ole kauaa paikallani
[ ] Olen piikittelevä
[x] Vaihdan mielipiteitäni usein
[x] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain negatiivista sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[x] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen
= 3

RAPU
[ ] Turvallisuus on tärkeää
[ ] Olen hyvin tunteellinen
[x] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[x] Olen kiltti
[ ] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä
= 3

LEIJONA
[ ] katselen muita ilkeällä ilmeellä
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[x] Mutta oikeasti olen mukava
[x] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[x] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[x] Haluan kuuluisaksi
[x] saan helposti uusia kavereita
= 5

NEITSYT
[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[ ] Olen perfektionisti
[ ] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[ ] Olen herkkä
[x] Arvostan älykkyyttä
[x] Pidän siisteydestä
[ ] Teen tehtäväni tunnollisesti
= 4

VAAKA
[ ] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[x] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[ ] Innostun välillä määräilemään
[ ] Olen sovittelija
[ ] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[x] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös vittumainen
= 4

SKORPIONI
[ ] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[ ] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[ ] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[x] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
= 4

JOUSIMIES
[x] Rakastan matkustelua
[x] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[ ] Olen suora ja rehellinen
[x] Innostun joskus liikaa
[ ] Olen fanaattinen
[x] Välillä olen vähän itsekäs
[x] Luotan itseeni
= 6

KAURIS
[x] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[ ] Olen vastuuntuntoinen
[x] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita
= 2

VESIMIES
[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[x] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[x] Olen vähän yksinäinen
[ ] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[x] Kaipaan turvaa ja kannustusta
= 6

KALAT
[ ] Olen herkkä
[ ] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[ ] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[x] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen empaattinen
[ ] Vaivun joskus itsesääliin
[ ] Tahdon pelastaa maailman
= 1

kirjeen kirjotteluaTorstai 23.04.2009 20:05



Hei, Ossi
Olen haukkunut sinua ja joulupukkia tiedäthän sen?
Toivon, että muistat varastaneesi kaikki vaatteeni,
mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen,
sillä tiedän sinun olevan röyhkeä ja vaarallinen.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajaman ralliautoa ja näyttäsisin sinulle sukulaiseni.
Toivon, ettet silloin nauraisi minulle, sillä tämä on todella räjähtävä asia.
Enhän minäkään pettänyt luottamustasi kun söit vihreät sukkani.
Ai niin, muistin juuri, että vihaan sinua
mutta olen silti varma että voin korjata asian soittamalla äidileni.
Rakkaudella: Aleksi
P.S. Hyppää kaivoon.


Hei, (kaverisi nimi)
Olen 1._____ sinua ja 2._____, tiedäthän sen?
Toivon, että muistat 3._____ ,
mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen,
sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6._____ ja näyttäisin sinulle 7._____.
Toivon, ettet silloin 8._____, sillä tämä on todella 9._____ asia.
Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10._____.
Ai niin, muistin juuri, että 11._____,
mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._____.
Rakkaudella: (Nimesi)
PS. 13._____

1. Syntymäkuukautesi


TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksia henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.04.2009 10:01

Villeltä

1.NYT OON ?

[ ]Kotona, omassa huoneessa = Huutelin
[x]Kotona, olohuoneessa = Nuoleskelin
[ ]Kotona, keittiössä = Hyväilin
[ ]Kotona, muussa huoneessa = Ajoin takaa
[ ]Kirjastossa = Silittelin
[ ]Muualla = Nussin


2. MINKÄ VÄRISET HIUKSESI OVAT ?

[ ]Mustat = pizzakuskia
[ ]Vaaleanruskeat = kumiankkaa
[x]Tummanruskeat = patsasta
[ ]Maantienväriset = haravaa
[ ]Punaiset = varapresidenttiä
[ ]Kirkkaan vaaleat = sähköasentajaa
[ ]Vaaleat = mielenosoittajaa
[ ]Muun väriset = apinaa


3. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT ?

[ ]Tammi = himoissani
[ ]Helmi = hikisenä
[x]Maalis = villisti
[ ]Huhti = puuskuttaen
[ ] Touko = kikattaen
[ ]Kesä = kännisesti
[ ]Heinä = räkättäen
[ ]Elo = puuskuttaen
[ ]Syys = kiemurrellen
[ ]Loka = kännisesti
[ ]Marras = kiimaisesti
[ ]Joulu = villisti


4. MINÄ VUONNA OLET SYNTYNYT ?

[ ]1987 = museossa.
[ ]1988 = autokorjaamolla.
[ ]1989 = suihkukopissa.
[ ]1990 = yleisessä wc:ssä.
[ ]1991 = kännibileissä.
[ ]1992 = kukkapenkissä.
[ ]1993 = museossa.
[ ]1994 = roskiksessa.
[ ]1995 = kaatopaikalla.
[x]1996 - = peiton alla.


5. MINÄ PV:NÄ OLET SYNTYNYT ?

[ ]1 = Sain traumoja.
[ ]2 = Grr!
[ ]3 = Olipahan menoa!
[ ]4 = Villiä!
[ ]5 = Ihkua!
[ ]6 = En ikinä unohda sitä.
[ ]7 = Sanoinkuvaamatonta.
[ ]8 = Fantastista!
[ ]9 = Isi tykkää!
[ ]10 = Mummo tykkäsi!
[ ]11 = Miau!
[ ]12 = Aion ottaa uusiksi!
[ ]13 = Sain traumoja.
[ ]14 = Ai että!
[ ]15 = Villiä!
[ ]16 = Grrr.
[ ]17 = Ihkua!
[ ]18 = Isi tykkää!
[ ]19 = Huhhuh.
[ ]20 = Jouduin putkaan.
[ ]21 = Sain kuvani lehden kanteen.
[ ]22 = Sanoinkuvaamatonta.
[x]23 = Grr!
[ ]24 = Sain traumoja.
[ ]25 = En ikinä unohda sitä.
[ ]26 =Upeaa!
[ ]27 = Kaverini ovat kateellisia.
[ ]28 = Mummo tykkäsi!
[ ]29 = Aion ottaa uusiksi!
[ ]30 = Miau.
[ ]31 = Villi.


Nuoleskelin patsasta villisti peiton alla Grr! :D