IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Jeeah!Sunnuntai 20.06.2010 22:30

Tanska<3

3.6 - 6.6

South Africa 2010Sunnuntai 13.06.2010 03:06

Etelä-Afrikan kisojen toisena pelipäivänä pelattiin kolme ottelua.
Myös kisojen ensimmäinen voitto saatiin kun Etelä-Korea kukisti Kreikan 2-0 päättyneessä ottelussa.
Ottelu alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla Kreikalle kun peliä oli pelattu vasta 7 minuuttia. Korean vapaapotkusta Lee Jung-So pääse vapaasti ampumaan pallon volleysta maalin. Vajaat 10 minuuttia toista puoliaikaa pelattu ja Park Ji-Sung pelataan puolustuksen läpi eikä hän erehdy vaan upottaa pallon maalin. Peli näytti Korean hallinnalta kokonaan vaikkakin pallonhallinta prosentti jaettiin 50/50.

Päivän toisessa ottelussa voiton otti odotetusti Argentiina 1-0 voitolla Nigeriasta.
Maali syntyi kun vasta 6 minuuttia pelikellossa. Kulmasta suoraan puskemaan päässyt Gabriel Heinze puski pallon tarkasti yläkulmaan.
Maalin jälkeen näytti kuin koko Argentiina olisi pysähtynyt. Nigeria pääsi hyviin maalipaikkoihin mutta ei millään mennyt sisään. Toisella puoliskolla Argentiina heräsi jälleen ja peli vyöryi kohti Nigerian Enyeaman maalia. Ilman Enyeamaa olisi lukemat voineet olla rumat. Barcan tähtipelaaja Lionel Messillä oli paikkansa mutta ei onnistunut kuten ei myöskään Cityn Carlos Tevez. Peli siis päättyi 1-0 ja B lohkoa johtaa maalieron perusteella Etelä-Korea.

Päivän viimeisessä ottelussa C-lohkon ensimmäinen peli käytiin Englannin ja suurmaa USA:n välillä. Tässäkin pelissä tehtiin heti ensimmäisillä minuuteilla maali. 4 minuuttia pelattu ja USA:n puolustus sahataan auki ja kapteeni Steven Gerrard pääse tuikkaamaan pallon verkkoon ja Englannin johtoon.
Tästä ei USA lannistu vaan hyökkää vielä lisää. Englanti löysää peliään liikaa ja juuri ennen paussia USA:n Clint Dempsey vetää löysän helponnäköisen vedon päin Robert Greenin vartioimaa maalia. Pallo vierii hiljaa kohti Greeniä joka haparoi pallon kanssa ja pallo pomppaa hänen ohi maalin ja peli on tasan. Green saa kuitenkin jatkaa ja toisella puolella hän tekee tärkeän pelastuksen jossa myös on vähän onnea mukana. Peli oli rikkonainen eikä maaleja toisella puoliskolla syntynyt ja Englannin harmiksi ja ehkäpä USA:n onneksi pisteet jaetaan tasan.

South Africa 2010Lauantai 12.06.2010 03:12

Kisablogia aattelin kirjottaa näin kisojen aikana

Kisojen konsertti (10.6) oli hyvämeininkinen sekoitus etelä-afrikkalaisia bändejä, tanssioita, ja laulajia. Myös maailmalla enemmän tunnettuja esiintyjiä oli, mm.Shakira, Juanes , Black Eyed Peas ja Alicia Keys.

Perjantaina nähtiin puolituntiset avajaiset, taas perinteikkäisiin asusteisiin puetut tanssijat näyttivät taitonsa.

Perjantaina päästiin myös kiinni olennaiseen eli peleihin. Kisojen ensimmäisessä pelissä yhteen iskivät isäntämaa Etelä-Afrikka ja Mexico. Mexicon hallinnan jälkeen nopealla vastahyökkäyksellä isäntämaa iski pallon ylämummoon tshabalalan toimesta. 10 minuuttia jäljellä ja Mexicon keskikenttämies Rafael Marques saa pallon kuudentoista sisällä eikä erehdy vaan tinttaa pallon maalin ja lopulliseen 1-1 tulokseen.
Toisessa A lohkon ottelussa toisistaan mittaa ottivat Ranska ja Uruguay. Peli oli viimeistä 10 minuuttia lukuunottamatta ranskalta suoraansanoen tylsää. Uruguay teki tilanteita mutta ei auttanut . Ranskan maalivahti Lloris pelasti joukkueensa häviöstä mutta samoin teki Uruguayn maalivahtikin. Viimeiset 10 min kävivät siihen että urugualais pelaaja sai toisen keltaisen lensi ulos ja ranska pyörytti jo valmiiksi väsyneitä urugualaispakkeja ilman tulosta. Lopputulos siis 0-0 ja A lohkon kärjessä on Etelä-Afrikka.

Vtu lol :'DTiistai 02.03.2010 23:52

Olipa kerran poika.
Heille oli tulossa illallla vieraita.
Hänen äitinsä löi varpaansa tuoliin ja sanoi helvetti.
Pikkupoika kysyi mitä helvetti tarkoittaa.
Äiti vastasi että se tarkoittaa naulakkoa.
Äiti teki ruokaa ja leikkasi vahingossa veitsellä käteen.
Hän huusi voi paska.
Poika kysyi jälleen mitä se tarkoitti ja äiti sanoi että se tarkoittaa lattiamattoa.
Äiti liukastui ja sanoi voihan munakarva.
Pikkupoika kysyi mitä se tarkoittaa.
Äiti vastasi että se on isän uusi auto.
Illalla vieraat tulivat ja poika meni avaamaan oven.
Hän sanoi:
Heittäkää takit helvettiin, pyyhkikää kenkänne paskaan ja
menkää katsomaan isän uutta munakarvaa.
Jos naurahdit edes vähän, lisää tämä omalle blogille.
« Uudemmat - Vanhemmat »