IRC-Galleria

cyusanidesaun

cyusanidesaun

The graveyard scene.

x ulkonäkö?Torstai 24.04.2014 23:45

Aika usein, vaikka ei uskoisi, mä ihan oikeasti myös ajattelen. Muutakin kuin seuraavaa kahvikupposta ja röökiä.

Monesti tulee ajateltua ulkonäköön liittyviä ajatuksia sieltä pintaa syvemmältä. Pohtii, että jaksaako oikeesti enää vaivautua, kun porukka katsoo ja huutelee. Sitten sitä miettii, että pitäisikö jätesäkkiin vuorautua.

Mikä on raja siinä, että saa ihmetellä? Onko kukaan määrittänyt, mikä menee ihan huvituksen ja normin ihmetyksen piikkiin ja mikä häirinnän? Ja miksi ihmiset luulevat, että näytit miltä tahansa - muultakin kuin minunlaiselta - saat häväistä ihmisen?

Ainakin minä oletan, että ihmisillä olisi käytöstavat. Kyky tajuta, että nyt menee vähän yli, mutta sitten näkee näitä, joiden mielestä toisen ihmisarvo on niin alhainen, että voit sanaista arkkuasi aukaista miten tahansa.

Totta kai saa tulla kyselemään lävistyksistä ja lookista ylipäätään, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan aukomaan, menee minulta hermo. Olen ainakin tietääkseni ihan sama ihminen kuin kuka tahansa muukin.

Myös aika yleinen kysymys mihin olen törmännyt, on että;''Minkä takia?''

Minkä takia mitä?

Ainoa mitä tuohon nopeasti osaa tokaista, on että; ''Huvikseen.'' Ja se ei ole tarpeeksi - se ei selitä miksi näytän siltä tai tältä. Jos taas vastaisin, että ihan itseni takia, pitäisi varmaan selittää ummet ja lammet ja silti palattaisiin sen ääreen, että miksi.

Ei minulla ole sen suurempaa syytä näyttää siltä kuin näytän. Minun estetiikan tajuni nyt on vain tämmöinen, siinä se. Olen pitkään kuitenkin hahmottanut miltä tahdon näyttää. Ihan vain siksi. Kenellekään minun ei tarvitse todistaa mitään.

Se taas, että ulkonäkö saa toisen kohtelemaan sinua typerästi, koska joku voi ajatella, että kas, tuohan on ihan narkkarin näköinen saatananpalvoja - niin onnittelut. Sieltä tynnyristä saa tulla poiskin.

Tutustuminen olisi kivaa, ei ennakkoajattelut. Jos asiaa on pakko selventää, en käytä huumeita/pidä huumeista. Rakastan kuvataidetta ja lääketiedettä. Nauran paskoille vitseille ja poden huonoa omatuntoa, jos jotakuta loukkaan. Eniten pelkään niitä, jotka pelkäävät minua.

En ole eloton nukke, en ole kenenkään leikkitoveri, koska olen niin ''erilainen.''

Mutta kaikki ei tykkää kaikesta, se on fakta. Et tykkää ulkonäöstäni? Ihan ok! Mutta ei tarvitse alentaa minua sen takia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.