IRC-Galleria

korva on lukossa ja jalka rikki.

mä en ihan oikeesti jaksa tätääääääääääää

sairaslomailen vielä kaiken lisäksi, eikä se liity mitenkään rikkinäiseen jalkaan tai kuuroon korvaan.

vähän vituttaa.

ps. miksi vitussa en löydä YHDEN LÄÄKÄRIN SUKUNIMEÄ, joka on ulkomaalainen, täynnä konsonantetteja täysin luonnottomassa järjestyksessä.

koska en tietenkään saa kyseiseen lääkäriin yhteyttä ilman sukunimeä.

aha.

minä olen tehnyt mitätöntä virkaa
kuljettanut kaihon föriä ja lauttaa
tupakoinut paljon, järjettömän paljon
elänyt kuin Hemingway

”Mitä sinä teet?”
”Korjasin tämän djinnin.”
”Ensimmäinen korjuusi, niinkö?”
”Niin juuri.”
”Ja nyt teet hänelle mitä?”
”Vien kidutettavaksi.”
”Kiduttaa minua hyvin kovaa”, Anna sanoo ja purskahtaa nauruun. ”Demoni, sinä olet niin läpinäkyvä.”
”Anteeksi?”
”Olet niin läpinäkyvä, etten ehkä kestä.”
”Mitä sinä tarkoitat?” kysyn djinniltä, joka tärisee naurusta, jota yrittää säälittävästi pidätellä.
”Voi demoni. Olet herttainen.”
”En sanoisi niinkään”, Seir puuskahtaa. ”Saanko kysyä, mitä naurat, djinni? Minun käsittääkseni sinun tilanteessasi ei ole erityisesti nauramista.”
”Kyllä sinä tiedät, mitä minä nauran.”
”Jaahas.”
”Kyllä. Voi, Lucifer, viethän minut kidutettavaksi?”
Ennen kuin ehdin estää, Anna on astunut eteenpäin ja painanut molemmat kätensä Seirin ohimoille, sormet uppoavat ihmiskasvojen läpi suoraan demonin omalle iholle, ja Seirin suu näyttää repeävän huudosta, jonka mies saa nieltyä äänettömiksi.
”Minä tiesin sen”, Anna sanoo, ”voi, Seir, koska ajattelit kertoa?”
”Ajatteli kertoa mitä?” kysyn, nyt itsekin kiinnostuen.
”Voi, en minä kerro – minä en halua sotkeutua teidän demonien asioihin. Minä olen vain syytön sivustakatsoja.” Anna painottaa sanaa syytön niin kovaa, että se puhkoo reikiä tärykalvoihin.
”Sinä menit liian pitkälle, djinni”, Seir sanoo, ”Lucifer, vie hänet muualle.”
”Vien. Jos väistät.”
”Ilomielin”, mies puuskahtaa. ”Tämä ei jää tähän, djinni”, mies toteaa vielä naiselle, jota lähden tönimään eteenpäin. ”Minä teen elämästäsi helvettiä, nainen.”
”Voi, sitä se onkin jo, kun seuraan teitä kahta”, djinni kihertää. ”Voi, Lucifer, kiduta minua jo, en jaksa odottaa!”

Ylpeä pikkusisko-tilanne:

Isosiskoni Anna 23 v käytti huulipunss, jota valitsin sille kolme tuntia. <3

On se tarkkaa.

10k!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

jee.

”Joo, varmasti oletkin.” Astarothilla ei pitäisi olla mitään oikeutta suhtautua minuun lainkaan alentuvasti. ”Mutta kuten olin sanomassa, olet niin kuin minä. Joten, lähdetäänkö terrorisoimaan maailmaa?”
”Anteeksi?”
”Terrorisoimaan paria ihmistä, voidaan ottaa pari kaveria mukaan – mainitsinko muuten, että komennossani on nelisenkymmentä legioonaa demoneita? Otetaan pari niistä mukaan ja lainataan niitten nuorten jannujen intoa, riivataan muutama ihminen ja pidetään vähän hauskaa –”
”Toki.”
”Anteeksi?” Mies räpyttelee hämmentyneenä silmiään, ja surullisen näistä räpyttelyistä tekee se fakta, että mies räpyttelee molempia silmiään. Sekä ulkokuorensa, että oman ulkomuotonsa.
”Niin, että toki.”
”Okei. Hienoa. Lähdetään siis. Ollaan lähdössä tässä juuri nyt, mukavasti lähdetään…” Demoni tekee muutaman rehvastelevan, esiintyvän kävelyliikkeen, liikuttaa käsiään reippaissa kaarissa ja nostelee polviaan lähtiessään, ja minä seuraan ne kaikki kolme askelta, jotka mies pääsee kulkemaan ennen kuin pysähtyy. ”Mitä? Oikeasti?”

Astaroth, miksi oot kiva silloin kun sun pitäis olla vaan statisti, miksi et oo kiva Helvettibailuissa, MISSÄ SUN PITÄISI OLLA LOVE INTEREST???????

jestas sentään. Raamattu on täynnä aika pimeetä shittiä.

no mut ainakaan ei oo vaikeaa löytää asioita, joita Lucifer ois tehnyt huvikseen. oikeesti.

on kohtuullisen helppoa kirjoittaa, koska kaikki on jo olemassa. täytyy vaan puhaltaa sielu kaikille demoneille (see what I did there?), ja hyvää tulee. 2611.

hei, olen maisa 20 v, ja lainaan ulkomuistista raamattua englanniksi, ihan vain koska... voin.

NaNo on hulluutta, mutta 1827 sanoo että tästä tulee jotain tosi hyvää.

Vilkaisen alaspäin seuraten miehen merkitsevää tuijotusta, tajuan illan hämärän poikki kalpeana loistavan ihoni ja sen, että ihan totta, minä olen alasti. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset tekevät siitä niin ison asian; miksi aina täytyy peittää itsensä, miksi aina täytyy pukeutua.
”Ei, minulla on kiire, joten…”
”Saanko mä ees kysyä, mikä sun nimi on?”
Astelen lähemmäs kallion reunaa, kurkistan alas. Metrejä ja taas metrejä pystysuoraa kallioseinää. Käännyn hymyilemään miehelle oikein kauniisti, ihmismäisen kauniisti, ja kadun sitä samalla hetkellä.
”Lucifer.”
Ja niin minä käännyn, astun tyhjyyteen, ja tyytyväisenä tunnen kuinka ihmisvartalo murtuu, särkyy, menee palasiksi, säpäleiksi ja pirstaileiksi osuessaan kallionkielekkeisiin, tunnen jalkojen murtuvan ja tunnen käden murtuvan, ja vasta alhaalla, ihan alhaalla, kun vartalossa ei ole enää yhtään murtuvaa luuta, lyön pääni, sen viimeisen ehjän osan tuntemattoman naisen vartalossa, ja tunnen Kuoleman sormet kasvoillani.