IRC-Galleria

enniina

enniina

Muokkaa tilaasi

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

`ìsä se sattuu..` Torstai 09.07.2009 03:46


Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

LASTEN PARHAAKSI!!Keskiviikko 10.12.2008 23:01

Hyvät ihmiset, sanon nyt jotakin itselleni itsestään selvää..

JOS EPÄILETTE KENEN TAHANSA IHMISEN LAIMINLYÖVÄN, SATUTTAVAN, PAHOINPITELEVÄN TAI HOITAVAN LASTAAN PÄIHTEIDEN VAIKUTUKSEN ALAISENA, TEHKÄÄ ASIASTA VÄLITTÖMÄSTI ILMOITUS!

Keneltäkään lasta ei oteta pois ilman riittävää, tarpeeksi raskasta näyttöä, eli jos siis teette ilmoituksen joka onkin perätön ja epäilyksenne todistetaan aiheettomiksi, perheelle ei koidu haittaa asiasta!
Selvitystä asian tiimoilta tottakai!
Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä.

Suomen sosiaalitoimi toimii siten, että lapsen ja äidin (huoltajan) suhdetta kunnioitetaan ja yritetään mahdollisimman pitkälle tukea ja auttaa siten, että perhe pysyy koossa, eikä niin, että lapset erotetaan perheestään syyttä, tai heppoisin perustein kuten monet kuvittelevat vielä tänäkin päivänä.

TÄLLAISILTA IHMISILTÄ KUITENKIN LAPSET POIS HETI!!!

Toimikaa siis AJOISSA älkääkä kääntäkö katsettanne pois!
Lapset ensin!!!

http://www.youtube.com/watch?v=pkSN65cJKOE&feature=re

jos olet samaa mieltä, kopioi tämä blogiisi...

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.11.2008 21:40



...............................................................................
...................................tytöt....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät.........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ..........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain .............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omalle sivulle .......

[Ei aihetta]Maanantai 29.09.2008 20:32

ON SE SURULLISTA ET TIETYIL IHMISIL EI OO OMAA ELÄMÄÄ VAAN TARTTEE TOISTEN IHMISTEN ELÄMÄÄN SOTKEUTUU!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Torstai 25.09.2008 00:26

Kun luet tämän viestin, vietä muutaman minuutin hiljaisuus heille, ketkä menehtyivät Kauhajoen ampumakohtauksessa. Kun olet viettänyt hiljaisuutta, kopioi tämä viesti ja lisää se omaan päiväkirjaasi.

...Sunnuntai 17.08.2008 21:45

No niin... nyt on sitten kesätyöt virallisesti loppunu ja huomen ahkerana kouluun taas. Itseasias odotan jo innol sinne menoo ja uusii haasteita...
Seuraava kaks vko tulee olee aika kiirettä sillä tarttee nyt keskittyy kouluun oikeen kunnol ja sit siin ohes pakat ja tehä muutto....
mut kuuluilee taas rakkaat ystävät...

Opitko rakastamaan Lauantai 16.08.2008 15:02

Taivas piirtyy kaupungin takaa
kauniimpana kuin muistinkaan.
Menneisyyden sylissä makaa
muistot jotka esiin saan.

Huomaamatta vain kauas palaan
ja voin melkein sua koskettaa.
Tunteet joita vieläkin salaan
pintaan varkain taas kohoaa.

kertosäe:
Jokaisen sanan muistaa voin
jokaisen hetken jonka koin.
Menneisyydestä kuvat mieleen tulvahtaa.
Selvästi meidät niissä nään,
ja sitä jään vain miettimään,
mikä menikään meiltä vikaan aikoinaan?
Löysitkö etsimäsi
vai päädyitkö samaan jamaan
opitko rakastamaan?

Täällä kaikki helposti ruostuu.
Tunteet ajassa haalistuu.
Miksi mieli siihenkin suostuu?
Toinen johonkin unohtuu.

Tuttuun paikkaan askeleet johtaa,
jokin sielussa värähtää.
Mieli viimein eilisen kohtaa
jälki ennen kuin häviää.

kertosäe

On opittava etsimään
ennen kuin oppii löytämään,
ja katsottava sisimpään.

Jokaisen sanan muistaa voin.
Jokaisen hetken jonka koin...

Happoradio - Ikävä ihollesiKeskiviikko 28.05.2008 17:44

Yksin kallion kolossa savun keskellä ääniä vieraita kuuntelen,
autot ei pysähdy, nöyryys lukee kelloa,
mittaa aikaa, taksi voi tulla vieläkin. jono voi kestää

kertosäe:
Ikävä ihollesi
kaipaus kiinni sinuun
Tahtoo tajuntaasi
Tarve tahdotuksi
Ikävä ihollesi
viettää vierellesi

vainoharha seinälle pirua piirtää. varma pahimmasta jo.
sydän jyskyttää. vaiti pysyy puhelin. lehti kolahtaa
ja kaupunki takana ikkunan alkaa elää

kertosäe

ja pelko pieluksella, valvon yötäni pois.
tunti kerrallaan odotan aikaa pois
ikävä ihollesi viettää vierellesi

kertosäe

Finlanders - Uskon ja luotanKeskiviikko 28.05.2008 16:47

En sitä ymmärrä vieläkään, mä vaikka tahtoisin.
Sä miks et pystynyt välittämään, vain vähän lujemmin.
Vaatinut en liikaa kai, tai itse niin sen näin.
Mut silti sinulta sen kaiken toinen sai, mä siitä paitsi jäin.

kertosäe:
Silti uskon ja luotan, että kerran kuulla saan.
Sanat joita sinun suustasi, en koskaan saanut kuullakkan.
Silti uskon ja luotan, läpi katkeran kaipauksen.
Että joskus vielä löydän, sen oikean rakkauden.

Mä toistan itsellein aina vain, hän jostain saapunee.
Ken ehkä etsinyt on kaltaistain, pois luotain ei hän mee.
Vaikka särkyi kaikki tää, kun surun maljan join.
Niin yhä rakastan vieläkin elämää ja toivoakkin voi.

kertosäe (3x)
« Uudemmat - Vanhemmat »