IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Vallan hyvät vappupyhät ja viikonloppu takana! Torstaina läksin juhlimoimaan Jonin ensiviikkoisia synttäreitä ja samalla sain kun sainkin lahjan myös itse + puhalsin kakusta kynttilät Jonin kanssa :O Lahjaksi sain JoniAinolta pullon Ediä ja karkkiaarreponin, joka sylki kurkustaan karkkeja miun suuhun (kesti noin viisi minuuttia, ennen kuin karkit loppuivat HUPS)! Sädetikku antoi miulle Redbull-tölkin ja pikkuisen kuivakakun, sööööböä :] Jonille annoin lakupussin, vaikka sen sisältö menikin yleiseen käyttöön muidenkin suihin. Hieman taisin olla iloliemissä, mutta ei se haittaa, koska katsottavana oli LegoBatman-leffa ja meno oli muutenkin rennon lennokasta.

Vappu tuli vietettyä Iloisessa saaressa hummanoidien poppoolla. Neljä ja puoli tuntia istuttiin ja pikniköitiin. Oli nimittäin aijjaijjaij aivan komiat eväät! Hirveästi kaikkea syömistä ja hiukan myös juomistakin. Tällä kertaa olin vähän enemmän iloliemien vallassa (höhöh, kerrankin HUPSIS), mutta onneksi meno tasottui juna-aseman rauhaisassa taukohuoneessa. Muut lähtivät katsomaan jäämäistä kiekkoa ja itse menin odottelemaan junaa noin tuntia ennen kuin se edes saapui.

Viikonloppu menikin kivasti Juhan ja Titiäisen kanssa ja Alisaurusta ja Meeapinaakin näin pikkuisen aikaa! Sydän suli taas kaikista näistä pikkutytöistä. Titiäisenkin kanssa lauantaina oltiin parvekkeella ja puhalleltiin saippuakuplia jokunen aika : D <3

Tänä aamulla stressi valtasi ajatukset ja herätti miut epätoivon tunteeseen, mutta onneksi saavuttuani tänne ihanaiselle kämpälleni helekutin sotkuiseen huoneeseeni avasin heti tietokoneen ja pitkän etsinnän jälkeen löysin opparin mallisivut. Naputtelinpa tuossa rungon projektisuunnitelmalleni ja huomenna kunhan töistä, Lauran luota ja kaupungilta pääsen, kirjoitan vähän tarkempaa tekstiä ja suunnittelen muutenkin tarkemmin tuota miun projektia, sen sisältöä ja etenemistä.

HÖHÖÖÖÖ NIIN VARMAAN OIEJRIOWAJRIOEJIRJIEALRJIAEÖJRÖIEJAR.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.