IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

tr00 st0ryKeskiviikko 09.03.2011 20:13

Örörörörörö.

Tekee mieli hakea syntikka asuntolasta :D:D Huomenna voisi ehkä.

Tekisinpähän lomalla muutakin kuin datistelisin ja pyörisin kylillä.

@pin@Lauantai 05.03.2011 22:17

Kävin viime yönä nukkumaan noin kello puoli kaksi - nukutti jo kymmenen maissa, mutta sain taas inspiraatioita elämään ja piirtämiseen - ja heräsin jo vähän ennen yhdeksää. Fu-!

Innostuin käymään kävelemässä mystistä tietä. Muistelin sen olevan pidempi, mutta se päättyikin jo vähän kilometrin jälkeen. No, maisemat olivat onneksi nättiä katseltavaa, joten aikaa kului siihen.

Siitä seuraavat about neljä-viisi tuntia leikin tyttö 2-veen kanssa. Hauskin päivä aikoihin, mutta jo kolmannen tunnin jälkeen olin valmista kauraa nukkumaan. Vaikutteena on voinut myös toimia "autan sun pääkipuun"-pilleri.

Tyttö 2-veen lähdettyä katsottiin iskän kanssa Pocahontas. Ihanata.

Jospa tänään jaksaisi käydä aikaisin nukkumaan. Tai no, kyllähän sitä varmaan jaksaisi, motivaatio onkin asia eriksëën.

Tällaisia päiviä lisää, pyydän ma'. Kiitos!

Päivitystä elämästäPerjantai 04.03.2011 22:27

1. SEURUSTELU
[ ] En ole ikinä seurustellut
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele
[ ] Seurustelen

2.MEIKKAUS
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. LÄVISTYKSET
[ ] Napa
[ ] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[ ] Huuli/medusa
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x] Korvanlehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[ ] Nänni
[ ] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4.HIUKSESI TÄLLÄ HETKELLÄ
[x (vaaleapas!)] Blondi
[ ] Punapää
[/] Brunette
[ ] Mustat
[ ] Shokkiväri

5.YSTÄVÄT
[x] Minulla on useita ystäviä.
[ ] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on useita ystäviä ja useita kavereita
[ ] Olen yksinäinen

6.PERHE
[x] Äiti.
[x] Isä.
[x] Vanhemmat eronneet.
[ ] Äitipuoli.
[ ] Isäpuoli.
[ ] Sisko/Siskoja.
[x] Veli/Veljiä.
[ ] Siskopuoli/siskopuolia.
[ ] Velipuoli/velipuolia

7.TIETOKONEET
[x] Oma kone.
[ ] "Perheen" yhteinen kone.
[x] Kannettava.
[ ] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[x] Windows xp tai uudempi.
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[ ] Ei ole konetta kotona.
[ ] Käyn kavereilla koneella
[x] Koulussa.
[ ] Muualla, Missä?

8.ASUMINEN
[x] Omakotitalo
[ ] Rivitalo.
["x"] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

9.MUSIIKKI
[x] Omistan mp3.
[ ] En omista.
[x] Kuuntelen musiikkia koneella ja autossa.
[ ] En kuuntele koneella musiikkia.
[ ] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

10.VIIMEISIN
*Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Iskä.
*Henkilö jota halasit? - En muista. Joku Enmppu varmaan
*Henkilö jolta sait tekstiviestin? - Ronja kai.
*Kappale jonka kuuntelit? - Oleg Serkov - L.E.O.

11.TÄNÄÄN
*Mitä teet myöhemmin? - Katson elokuvia, otan rennosti. Kuuntelen musiikkia.
*Mitä olet tehnyt tänään? - Nukuin päiväunet, katsoin erään sarjan loppuun, latailin musiikkia - laillisesti vieläpä! - , aloitin yhden elokuvan, tein kotihommia ja niin edelleen. Menin kristallimetsän läpi ja nyt mää oon tässä.
*Mitä olet syönyt tänään? - Makkarakeittoa, näkkileipää ja hapankorppuja sekä suklaakiisselin ("Vanukkaan!", huomauttaisi Ronja).

12.TÄLLÄ HETKELLÄ
*Rakastatko ketään? - Montaakin ihmistä, ainakin jonkun verran.
*Kaipaatko ketään? - Ainahan sitä jotakuta.
*Mikä fiilis? - Sellainen, etteivät ajatukset oikein kulje.

13.KYLLÄ/EI
*Olen halailija - En.
*Olen aamuihminen - Kyllä.
*Olen tällä hetkellä raskaana - En.
*Olen toipumassa sydänsuruista - En.
*Olen vasenkätinen - En.
*Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - En.
*Pidän puhelimessa juttelusta - Kyllä ja ei.
*Minulla on paljon opittavaa - Kyllä.
*Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin? - Ei.
*Kaikki isovanhempani ovat elossa - Ei.
*Minulle on sanottu että olen viisas - Kyllä.
*Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - Kyllä.
*Olen vaihtanut vaipan - Kyllä.
*Olen muuttunut viimevuosien aikana - Kyllä.
*Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni - Ei.

KAVERI/SEURUSTELUSUHTEISTASI
¤ Onko sinulla parasta kaveria? - Ei ole.
¤ Onko sinulla enemmän kavereita vai ystäviä? - En luokittele noin. Kaikki ovat ystäviä sekä kavereita.
¤ Missä parhaat kaverisi asuvat? - Asuntolassa tai kotonaan.
¤ Onko kavereiden iällä väliä? - Ei oikeastaan. Henkinen ikä ratkaisee enemmän.
¤ Mitä mieltä olet kaukosuhteista? - Joillain onnistuu, joillain ei.
¤ Mitä teet yleensä kavereidesi kanssa? - Nauran, puhun, vaihdan mielipiteitä.

PERHEESTÄSI/SUVUSTASI
¦ Onko sinulla sisaruksia? - Kaksi isoveljeä.
¦ Keitä perheeseesi kuuluu? - Eroperhe. Isoveljet. Isi. Äiti. Minä.
¦ Onko perheelläsi lemmikkejä? - Ei ole.
¦ Ovatko vanhempasi yhdessä? - Eivät.
¦ Haluaisitko lapsia, monta? - En tiedä. Joskus, pari, ehkä.
¦ Tunnetko sukusi hyvin? - En enää nykyisin.
¦ Ovatko serkkusi mukavia? - Ovat.
¦ Pidättekö koskaan sukujuhlia? - Ei.
¦ Viihdytkö mummolassa? - Viihdyn.
¦ Onko suvussasi julkkiksia? - Sellaisia pieniä julkkiksia.

TYYLISTÄSI/VAATTEISTASI
? Minkä tyylinen olet (tavis, pissis, räppäri jne.)? - Tavis.
? Mistä ostat vaatteesi? - Mistä sattuu löytymään jotain kivaa ja halpaa.
? Paljonko käytät rahaa vaatteisiin vuodessa? - 100-300 €. En tiedä, vasta pari vuotta sitten aloitin käyttämään kunnolla rahaa vaatteisiin.
? Omistatko paljon vaatteita - Paljon verrattuna "entiseen" elämään.
? Monetko kengät omistat? - Noin neljä paria.
? Kallein vaatteesi ja paljonko maksoi? - En muista. Jotkut farkut kai.
? Onko sinulla merkkivaatteita? Haluaisitko? - Ei kai, en ole seuraillut vaatteideni merkkejä paljoakaan. Ei ainakaan kalliita merkkejä. Ei merkkivaatteet ole miulle kovinkaan tärkeitä, vaatteita siinä missä muutkin.
? Mitä vaatteita et ikinä käyttäisi? - Huoh, Ella pakotti jo minihameeseen... No, napapaita!
? Mitä mieltä olet 'räppicapeista'? - Hienoja.

KOULUNKÄYNNISTÄ
v Viimeisin keskiarvosi? - Kaksi piste jotain kai.
v Suosikkiaineesi koulussa? - Media ja me, Tapahtumatuotanto, Kädentaidot, Leirikoulut...
v Viihdytkö koulussa? - Viihdyn. Enemmän kuin yläasteella.
v Mitä teet välitunneilla? - Olen muiden kanssa tai soitan paskasti jotain flyygelillä.
v Onko sinulla kavereita koulussa? - On.
v Luetko kokeisiin? - Jonkun verran.
v Miten käyttäydyt koulussa? - Vaihtelevasti.
v Koulu vai loma? - Koulu, sitten loma, sitten koulu, jonka jälkeen loma.
v Monessako jälki-istunnossa tai puhuttelussa olet ollut? - Yksi jälki-istunto, puhutteluja en muista.

KODISTASI
‡ Missä kaupungissa asut? - Kitee.
‡ Asutko keskustassa? - En.
‡ Millainen talo (omakotitalo, kerrostalo jne.)? - Omakotitalo.
‡ Kotisi rakennusvuosi? - Joku -98.
‡ Ketä muita kotonasi asuu? - Isi.
‡ Oletko tyytyväinen kotiisi? - Olen.
‡ Mitä teet yleensä kotona? - Lepään.
‡ Onko teillä iso piha? - Laaja.
‡ Onko teillä autotalli? - On.

olojaPerjantai 04.03.2011 20:09

Olipa kerran migreeni, joka kesti yli vuorokauden : D Ommagaad.
Siis olioli, ei ole enää.

Ja noin neljän tunnin päiväunet. Like.

Point.Perjantai 04.03.2011 14:51

Mieleni tekee luoda jotain.

Syntymäikä :D!Maanantai 28.02.2011 18:59

Sekopäivä taas hieman koulussa, on ilo olla nuvalainen.

"Sokerivammaset ovat niitä sekopäisimpiä täällä!"
"Höhöhöhöö!"

Kahvitauolla oli taas vähän melua, vilinää, vilskettä, huisketta, naurua ja tipahtelevia pyykkinarupaperipaitoja. Ella sai taas edustaa meiän suurella kannustuksella : D

Aino päti syntymäiästä ja saimme kuulla Tonin syntyneen 2,3-vuotiaana. Onnea vaan!

Oli taas päivä nuvien maailmassa.

Nälkä!Keskiviikko 23.02.2011 17:10

Oli hauskaa tehdä ohjaus- ja turvallisuussuunnitelmaa Enmpun kanssa. "Ohjeistuksen anto: Suullinen" x25, "Ohjaajan tavoite: Selkeä ohjeistus..." x25, "Ryhmän tavoite: Noudattaa annettuja ohjeita..." x25. Hyvin selvittiin :) Pitkästä aikaa noitakin papereita täytellyt, ihan hauskaa se ainakin alussa oli. Loppua kohden meinasi lopahtaa, mutta sitten taas fiilikset kohenivat. Käsin oli kiva kirjoittaa (:

Melkein voisi päiväunet nukkua, mutta sanomista siitä kuitenkin tulisi : ( Örr.

NuvaNuvaNuvaNuvaNuvaNuvaNuvaNuvaNuvaNuva.

Jopas läksTiistai 22.02.2011 21:16

Päiväni toimittajana:
Ensimmäiseksi kinastelua Ellan ja Laurin kanssa kuvauksessa käytettävistä vaatteista (hävisin pelin).
Toiseksi neuvoja kävelystä korkkareilla. "Heiluta sitä lantiota, toinen jalka toisen yli. Mikset heiluta?!"
Kolmanneksi neuvoja istumisesta. "Haarat enemmän auki. Höh, miksei muka?!"
Neljänneksi väistelyä Ellalta ja kameralta.
Viidenneksi paljon epäonnistuneita ja sopivasti onnistuneita otoksia.
Kuudenneksi sivullisten ilmeet: "O,Ô".
Seitsemänneksi pokan pitämistä.
Ja ennen ensimmäistä: "Me luotetaan improvisaation voimaan!" -hehkutus opettajalle tähtisilmin.
Jonka jälkeen...

Team Metukka
Ankkaleikkejä, kuvaamista ja ankan "pökkimistä" ("Pittääkö miun pökkii? Jaana halluut sie pökkii?" "Pöki sie vaan.") Vedellä lotraamista, veden kuivaamista. Olevinaan opettajien ystävällistä kuittailua. Käyntiä vessassa viiden hengen tiiminä. "Ei tää oo sitä mitä sie luulet!"
"Ensimmäistä kertaa oon ollu puoltoista tuntia ihan pihalla", tuumi Toni kuvausten alkuvaiheessa. Murisemista ryhmäläisille, nauramista ryhmäläisten kanssa.
Pokkaa ei onneksi tarvinnut paljoa pitää.

Ootellaanpa tässä sitten sitä ensi viikon rykäisyä : D

Huomenna pittää ottaa videotallenteet tikulle. Muistaisikin.

P.s. Lähetään Tonin kanssa pitämään leirikoulu Irakiin. Varautukaa siis matkaan, nuva09 :D

fREEzINGSunnuntai 20.02.2011 16:41

Miun ja Ronjan huone on ihan jääkylmä :D Sry mates, väänsin patterin kolmoselle. Oli ihan pakko, ennen ei ole täällä näin kylmä ollut D:

Ugh!

w00tfPerjantai 18.02.2011 17:34

Kotona taas. Öyhhhhh!

Pitäis kirjahyllyä jaksaa järjestellä. Harmi vaan että tila meinaa taas vaihteeksi loppua kesken, voihan pense.

Oiskohan taas millainen viikonloppu tuloillaan?