IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Silmiä väsyttää taasTorstai 05.09.2013 19:38

"Hennalla on visuaalista silmää", lausahti yksi jos toinenkin. Näin pienelle Henna-leille tarjottiin vastuuta hommasta jos toisestakin.

Tänään uudistin ilmoitustaulun ulkoasua kera Tömin (joka saapui paikalle juuri sopivasti silloin, kun taulu alkoi olla valmis). Päätimme kuitenkin tuunata vielä HUMAK-kirjaimille varjostukset kunhan aika antaisi myöten. Tai, Tömin sanoja lainaten: "Eli sie teet."

Sain luonnospiirrokset siirrettyä koneelle (plus unohdin muistitikun kaksi kertaa kopiokoneeseen, siellä se nyt opistolla odottelee ottajaansa) ja viikonlopun aikana alkaa Sitsit-julisteen tuunaus. Odotettavissa noin kaksi versiota ainakin näillä kuviloisilla.

Sihteerikön homma taitaa myös aueta tutor-kokouksiin. Toivottavasti, sillä pidin viime kokoustelun sihteeriköinnistä. Plus sain kehuja tutorvastaavalta.

Samoilla aivoilla siis mennään, mitä Nuva-vuosinakin. Kiva sipertää kaikenlaisia taustahommiloisia jotka eivät vaadi liikaa aivotoimintaa :)

TuuttoriKeskiviikko 04.09.2013 01:00

Hommat alkavat jälleen rullailemaan!

Tänään kävimme ryhmäyttelemässä uusia yhteisöpedagogi-opiskelijoita ja aika jouhevasti meni koko homma. Sain kotiryhmänkin ja läheltä piti, että ryhmän nimeksi olisi tullut "Arskan jengi". Pfft, päädyimmekin Team Palikoihin :) Olen kyllä übertyytyväinen miun ryhmäläisiin ainakin nyt, vaikuttivat huumorintajuisilta ja fiksuilta tyypeiltä. Plus eivät katsoneet minnuu epähyväksyvästi vaikka selittelinkin hassuloisia asioita välillä.

Katsotaan, miten tämä alkaa toimimaan ja osaanko olla esimerkillinen ja helposti lähestyttävä tutor! :o
Miten olisi iglu ja Star Wars:mainen tekstinsiirtymä taivaalle?

Miten olisi järjestäjät-matto iglun suulle?

Miten olisi tylsä juliste?

Näitä pohjia riittää.

Voihan itsekritiikki.

Näin opetetaan kavereitaPerjantai 30.08.2013 16:38

Kissat koiria. Koirat kissoja. Miau. (Myllyntaus 2007, 26).
= koko kappale

Kissat koiria. Koirat kissoja. Miau (Myllyntaus 2007, 26.).
= viimeinen lause

Kissat syövät koiria. Koirat kakkaavat kissoja. Miau, miau. (Myllyntaus 2007, 26).
= suora lainaus (muista sisennys)

OpiskelijaragePerjantai 30.08.2013 15:20

Kunnan tehtävät ja talous -essee, tämänhetkinen tilanne: päälle 17 sivua ja vielä pitäisi käsitellä yhteiskunnallinen asema sekä suhde eri sektoreihin.

OAHHHH NÄMÄ ESSEET EIVÄT VAIN LOPU.
Hihiiiii, vihdoinkin olen täällä uudessa kämpässä! Sain viimeiset tavarat tänne eilen, kiitos iskän ja vanhemman isoveljen. Joku päivä sitten äiti ja nuorempi isovelikin kävivät pyörähtämässä, äitiltä sain siivousapua ja velilöinen kuskaili kauppaan ja takaisin. Muuten olen pitkin viikkoa kuljeskellut rinkka selässä ja laukut käsissä vanhasta asunnosta uuteen.

Sain huoneenkin sisustettua niin, että ihastuin siihen täysin! Vielä kun verhot ja lampun sinne saisi, niin alkaisi aika täydellinen itselleni olemaan. Jalkalamppukin olisi kiva yövaloksi. Ja yöpöytä. Ja muistitaulu. Ja pari hyllyä seinälle. Ja uusi lattia. Jajajajajjjjaaaa...

Tänään yritämme Sädettimen kanssa ehtiä kokouksiltamme kauppaan hamustelemaan lamppuloisia, lyhtylöisiä ja sinitarraa plus mitä vain kätöseen tarttuu.

Olen jo kaksi tuntia "tehnyt kouluhommia", mutta vähän väliä on pitänyt mennä järjestelemään kaappeja ja papereita ynnä muuta kivaa sipertelyä ihihihiii jeejeejee.

JIHUUU!
Puhetta julisteen tekemisestä tulevaan tapahtumaan.

"Henna vois."
"Pfft. En."
*puimista markkinoinnista*
"Julisteelle tarvitaan edelleen tekijä."
"..."
"No ratkaistaan näin: onko kukaan teistä tehnyt julistetta ennen?"
"..."
"..."
"Henna."
"MUTTA SIITÄ TULI RUMA!"
"Eli olet suostuvainen tekemään julisteen?"
"...niin kai sitten..."
"Ja nimi?"
"Henna. Arska."
"Aaa, sie olitkin tääämä tapaus."
"O__o"

Lol, olin niin ujo etten uskaltanut ensin tyrkätä itseäni koko hommaan, mutta kasasin tässä jo ideoita ja tasan kymmenen ideaa on toteutusta vaille valmis. Noistapa sitten valkkailevat itse.

"Sitä paitsi jos julisteesta tulee huono ja epämiellyttävä, niin se on teidän vastuulla: itsepä pistitte miut tähän hommaan!" Vastuunsiirto: onnistunut!

Ps. Näin ohimennen Zorro tsetalla:n sekä kaksi Etiopiasta karannutta naikkosta (Azku & Jeniii). Piristys!

Kookos-banaanilettuloisia, jamjamMaanantai 26.08.2013 03:03

Tekemällä oppii! Ei tarvinnutkaan kuin puolet taikinasta, että opin tekemään epäraakoja lettuja.


Palovammat sormissa: yksi, kaksi kolme... Oho, viisi. Miten niin varomaton paistinpannun käyttäjä?

Tänään viety yksi rinkallinen ja kolme jätesäkillistä vaatteita uuteen kämppään! Tiistaina siivoilemaan ja näillä näkymin keskiviikkona on miula muutto. AAaaaaaAAAaaaaAAAAAAaaaa, parasta!

Lauantain tupareissa oltiinSunnuntai 25.08.2013 02:09

Istutaan autoon:

mie: "Onpa täällä tilavaa...."
Jartsa: "Sori, miun raamikkaat olkapäät taitaa viedä vähän tilaa."
mie: "Ei vaan miun."
Jartsa: "... Raamikas bööna."

:D:DD:D
Kuntien ja kuntayhtymien talous, kuntien ja kuntayhtymien tulo- ja menoerot vuosina tämä ja se... Splörölörölöö, splörölörölöö...

Eilen oli kivvaa, rillailtiin viileässä kesäillassa herkkuja mukavalla poppoolla Hukkamaisuuksien haudalla ja vähän julistettiin Sädetikun synddäreidäkin. Jee :)