IRC-Galleria

henlei

henlei

"Enkä pysty selviimään kun aina pistät sekaisin mun pään"

Selaa blogimerkintöjä

Nyt parempi ollaSunnuntai 27.04.2014 21:22

Ilmeisesti sain appiukolta hyväksynnän olemassaololleni, koska pyyteli uudestaankin käymään - jopa ilman hänen poikaansa saan kuulemma käydä vierailemassa. Huh huh, jännitys on ohi ja tilalla mukava olo! Eikä ahdista yhtään, vaikka olinkin jo päättänyt että vasta vuoden seurustelun jälkeen suostuisin tapaamaan toisen vanhemmat. Ensin Juhahaa sai suostuteltua puoleen vuoteen, sitten neljään kuukauteen ja öö, itse asiassa vasta kuuden päivän päästä meillä tulee kaksi kuukautta täyteen. Nyt ei kyllä pitänyt miun päätös, kuinka noloa... Mutta ei haittaa, kun ei ahdista. Enemmän pelotti ahdistuminen kuin appiukon näkeminen. Ahdistusta ei ole kuitenkaan tullut ja tuskin tulee, joten jess, hyvältä vaikuttaa yhä.

Mitä muuta? Vielä koulutehtävät tyrkyttävät itseään, mutta sainpahan tusut ja ruokalistan tehtyä harkkaohjaajalle ensi viikonlopun leiriä varten. Nyt pitäisi selittää englanniksi sanat kehitysvammainen ja integraatioajattelu, joten jihaa... haa... haa... jii...
Inhoan aikatauluja. Nyt peukut pystyyn, että pomo antaa miule ke-pe-illat vapaiksi töistä, jottei miule tule 17-19 tunnin päiviä. AIJRfeirajäaejriaejrioaejroä<rae. Eikä vieläkään ole kuulunut, että olenko saanut vapautuksen töistä Belgia-matkan ajaksi.

INHOAN AIKATAULUJAJAJAJAJJREIASJREÄIJRAIERKEa.

huhhuhijoijooijjiojiojiojoiTiistai 22.04.2014 13:36

Ensimmäinen harkkapäivä alkaa ihan kohta, KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK.
Viikonloppu meni hyvin ja mukavaisesti, kiitos kysymästä. Perjantaina oli Humak Musical ja sain paljon kehuja ja ihmetystä Frank-pukeutumisestani (Jenima: "Kato, Sipa, miten kuumalta se näyttää!"). Huihui, ihan punastuin monta kertaa. Viitsi vitsi, nauroin aina vain räkäisesti.

Loppuviikonloppu menikin Juhaaan ja Titiäisen kanssa plus sunnuntaina, totta kai, kävin myös virpomakierroksella. Alisaurus 1 vee virpoi miut myös, tui tui <3

Oli lomaviikonloppu ja tänään arki läimäisi raskaan kätensä harteilleni. Videoproggis, ruotsin tentti, partio-leiri, vankilavierailun purku, erkan oppimispäiväkirja, theseus-tehtävä, myk-esseet, myk-tentti, kehittämistehtävä, menetelmäopinnot-tentti, työt, kesälomapäivien ajankohdan päättäminen, Belgia-reissun kaikki jutut... LOLLOLLOL MINÄ EN VOI PYSÄHTYÄ.

Koska koulutehtävien välttelyKeskiviikko 09.04.2014 21:01

10 persoonafaktaa
1. Syntymäpaikka? – Joensuu.
2. Hiusten väri? – Vaalea.
3. Hiustyyli? – Etuhiukset kaartuu kasvojen oikealle puolelle kulmakarvojen yläpuolelle, takahiukset yltävät johonkin keskiselän paikkeille.
4. Lävistyksiä? – Normaalit korvalävärit.
5. Silmien väri? – Sinivihreäharmaat, pääpaino vihreässä.
6. Kengän koko? – 38-39.
7. Mieliala? – Motivaatiota etsivä. Hiukan uninen jo.
8. Tuoksu? - Jaa'a, en tiedä.
9. Lempimusiikki? – Kaikki, mikä sopii mielialaan.
10. Oikea vai vasen? – Oikeakätinen.

10 Asiaa rakkauselämästäsi
1. Oletko koskaan ollut rakastunut? – Kenties.
2. Uskotko rakkauteen? – Ja vihaan ja iloon ja suruun ja kaikkiin mahdollisiin tunteisiin.
3. Oletko ihastunut? – Olen. Kivasti.
5. Onko kukaan särkenyt sinun sydämesi? – Rikki, poikki, piu pau. Mutta ei se haittaa, miusta on tullut mitä miusta on tullut.
6. Voisitko pettää kumppaniasi? – En. Vaikka koskaan ei tiedä, mitä elämä eteen tuo.
7. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut, mutta et ole kertonut tälle? – Monet kerrat!
8. Pelkäätkö sitoutumista? – Jos tämä nykyinen juttu menee mönkään, niin entistä enemmän kyllä :D Tähänkin asti ollut vaikeaa moinen.
9. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija? – Ei muistu mieleen. Ei kukaan ainakaan ole vihjannut moista.
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? – Joillakin se voi toimia niin.

10 Sitä sun tätä
1. Rakkaus vai raha? – Rahallinen rakkaus. Viitsi vitsi. Rakkaus.
2. Rakkaus vai ystävyys? – Ystävyys on rakkautta.
4. Yhden yön juttu vai suhde? – Suhde.
5. TV vai Internet? – Internet.
6. Pepsi vai Cola? – Pepsi!
7. Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla? – Molempia.
8. Värilliset vai musta-valkokuvat? – Värilliset.
9. Puhelimitse vai kasvotusten? – Kasvotusten. Tai no, riippuu asiasta ja omasta sekä toisen mielentilasta.
10. Mese vai sähköposti? – Sähköposti.

10 Oletko-koskaan-asiaa
1. Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos? – Olen.
2. Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla? – Olen. Joskus kauan, kauan sitten.
3. Oletko koskaan tehnyt jotain, mitä kadut? – Olen, mutta ei tekemätöntä tekemättömäksi saa.
4. Oletko koskaan lyönyt vastakkaista sukupuolta tosissasi? – En muistaakseni.
6. Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana? – Olen :D Nannaa. Ei ole kyllä pariin vuoteen tullut sitä harrastettua.
7. Oletko joskus halunnut toisen niin paljon että sattuu? – Jep. Typerä minä.
8. Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa? - Olen monesti. Onneksi harva on nähnyt, phihihii.
9. Oletko koskaan karannut kotoa? – En kotoa.
10. Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi? - Joskus tuli kengännauhoihin kompasteltua. Oveen päin kaaduttua. Luistimet jalassa juostua. Nilkkoja taitettua. Kompastuttua. Hmm, joskus.

10 Jotain-turhanpäivästä asiaa
1. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä? – Kylllläää, hieman ainakin.
3. Puhutko kenenkään kanssa? – Juhalle ja Jannelle Facebookissa.
4. Oletko tylsistynyt? – En oikeastaan.
5. Oletko saksalainen? – En tietääkseni.
6. Oletko koulussa? – En. Kivasti kämpällä istun tietokoneen äärellä ja täyttelen tätä gallupia siinä toivossa, että saman verran tekstiä ilmestyisi erityiskasvatuksen orientaation oppimispäiväkirjaankin. Dhololohohoholololo.
7. Oletko kynttilöiden polttelija? – Silloin tällöin. Tuoksukynttilät ovat kivoja.
8. Oletko idiootti? – Aina joskus kyllä.
9. Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä? - Kyllä! :)
10. Kaipaatko jotain tällä hetkellä kovasti? – Herkkuja. Ei kun...

KekekkekekSunnuntai 06.04.2014 13:46

Nyt on nähty Ropinikin ainakin vilaukselta: eilen käytiin pikkutyttö 5 veen kanssa kyseisen hemmon konsertissa. Olosta tuli varsin teinimielinen, mutta onneksi kämppisilta pelasti Black Swanin ja Rocky Horror picture show:n myötä! Selvisipähän sekin, että millaisiksi pukeudutaan ensi viikon perjantaina meiän tutoreiden järkkäämään Humak Musicaliin :D

Piies, torstaina tuli kuukausi täyteen, eli koeaikaseurustelu muuttui oikeaksi seurusteluksi. HUHHUH.

Ai ai ai ai ai kui ne on ku aikuinenMaanantai 31.03.2014 17:25

Rahoitushakemus tehty ja lähetetty, sillä huhu kertoooOOOoo, että yritän päästä harjoitteluun ulkomaille syksyksi. Yritän ja yritän. En uskalla odottaa vielä mitään, mutta onneksi Belgia-reissu lähestyy.

Hain myös kaupungille kesätöihin! Toivottavasti tärppää. Nämä siivoushommat ovat kyllä kivaloisia, mutta kesällä olisi kiva saada jonkinlaista vaihtelua edes hiukan :) Jos ei, niin ainakin siivouksen pitäisi jatkua.

Voi kun on ikävä niitä alaikäisyysvuosia, kun kesät olivat vain lusmuilua varten.

Ainakin iloinenPerjantai 28.03.2014 14:52

OHO, mie lähen sittenkin toukokuussa viikoksi Belgiaan osan miun luokkalaisten kanssa. Kiitos, lehtorit!

Alle viikon mittainen reissu, alle viikon mittainen reissu, alle viikon mittainen reissu ja paluupäivä on miun syntymäpäivävävääväväväväväväävävävä.

DiipadaabaTiistai 25.03.2014 13:39

ÄRÄRÄÄRÄRÄRÄRÄRR.

En tiedä, mikä tämä olo on. Sokerit ovat yllättäin ryhtyneet tekemään nousukiitoa, väsyttää ja hieman meinaa masentaa koulutehtävien määrä. Huolimatta kiitollisuudestani töitä kohtaan kaipailen silti viikon tyhjää jaksoa, jolloin voisin aikatauluttaa elämäni ihan kokonaan uusiksi ilman rahahuolia.

Ei edes ole murskatappio-olo, mutta ajattelin nyt alustavasti avautua tässä rästitehtäviä kirjoittaessa :D

MjahansszTiistai 18.03.2014 00:08

Itse asiassa aika kivaa on ollut.