IRC-Galleria

Juhannus on pakanallinen rienausjuhla!Torstai 19.06.2008 04:12

Viimeistään nyt tämä alkaa jo mennä aivan liian pitkälle! Nyt jokaisen rehellisen kansalaisen olisi aika ryhtyä toimenpiteisiin erään pyhän juhlamme täydellisen pilaamisen takia. Tähän rienaukseen ja häpäisyyn osallistuu kaiken lisäksi lähes koko kansa, joka ikinen vuosi, eikä kukaan päättäjä tee yhtään mitään koskaan tämän saatanallisuuden estämiseksi!

Nythän on niin, että melkein jokaiselta näyttää olevan unohtunut juhannuksen sanoma. Juhannusta pitäisi viettää Johannes Kastajan muistoksi, eli sen tulisi olla harras pyhä! Näinä syntisinä aikoina kaikki kuitenkin täytyy väkisin pilata ja häpäistä. Eikö enää mitään pyhiä arvojamme haluta säilyttää? Kun perusarvomme murenevat, seurauksena on Suomen loppu.

Ensinnäkin tapa sytyttää juhannusyönä suuri avotuli eli kokko on kotoisin suoraan pakanoilta. Irstas tanssi suuren nuotion ympärillä on alunperin pakanariitti, jossa on pyritty karkoittamaan "pahoja henkiä" ja tyttöjen ja poikien tanssi on tähdännyt hedelmällisyyden kasvattamiseen, joka puolestaan tarkoittaa poikkeuksetta rietasta irstailua. Onko sellainen sopivaa, että päivänä, jona Johannes Kastaja mestattiin, harjoitetaan irstailua?

Kuvaan sopii myös huumaavien juomien yletön nautiskelu. Pakanat, kuten esimerkiksi eskimot, ovat tällä tavalla pyrkineet yhteyteen henkien kanssa. Ja tällaisia tapoja nuorisomme innokkaasti noudattaa joka ikisenä juhannuksena! En voi ymmärtää, miksi nuoret kopioivat jotain eskimoiden pakanariittejä, kun tarjolla olisi myös oikeaa hartautta juhannuskirkon muodossa.

Tyypilliseen juhannukseen liittyvät edelleen myös pimeyden voimat monin eri tavoin. Nuorison suosiossa ovat yhä muinaiset juhannustaiat, kuten kieritteleminen yöllä alasti kasteisella viljapellolla ja seitsemän eri kukan kerääminen kammariin, jossa joku on aikoinaan kuollut, kahden peilin välisen kujan sisään, jossa palaa myös musta kynttilä.

Näistä asioista tahdon ehdottomasti todeta nuorisollemme: älkää koskaan, missään nimessä ryhtykö "juhannustaikoihin"! Juhannustaiat ovat noituutta ja saatananpalvontaa! Ne johtavat pahojen henkien yhteyteen, ja sitä kautta vievät teidät suoraan helvettiin. Se on kuulkaa karmaiseva näky, kun juhannustaikojen kauhuissa mielenterveytensä menettänyt nuori riuhtoo suljetulla osastolla lepositeissä. Jo pienikin juhannustaika on leikkimistä pahojen voimien kanssa, ja voi johtaa kauheaan kohtaloon!

Sanomattakin on selvää, että päättäjien on kiireesti ryhdyttävä ankariin toimenpiteisiin nuorisomme pelastamiseksi. Juhannuskokot on kiellettävä, samoin juhannustanssit, alkoholin tarjoilu juhannuksena, sekä etenkin juhannustaiat! Olisi myös siunauksellista, jos nuorisollemme julistettaisiin koko juhannuksen kestävä ulkonaliikkumiskielto.


Eräiltä suomenruotsalaisilta (ts. kyseessä eivät kaikeksi onneksi oikeastaan tavallaan edes ole suomalaiset, vaan ruotsalaiset, josta kiitämme luojaa) alueilta on kantautunut hälyttäviä uutisia.

Näillä pakanallisilla alueilla pystytetään juhannukseksi ns. juhannussalko. Tällainen pakanallinen riittiperinne on suoraa Jumalanpilkkaa! Kyseinen salko, jonka ympärillä sivumennen sanoen tanssitaan myös irstaita tansseja, on hedelmällisyysriittiin liittyvä kultti-idoli, ja niin täysin kristinuskomme vastainen kuin vain mikään kapistus ylipäänsä voi olla! Ei puhettakaan siitä, että ko. paalun yhteydessä muistettaisiin se rasvattu tanko, jota pitkin jokainen syntinen liukuu helvetin iankaikkiseen kärsimykseen. Ehei, tämä rietas, pystyssä törröttävä salko tuo virnistelevien suomenruotsalaisten saastaisiin, paheellisiin mieliin aivan toisenlaisia mielikuvia! Mikseivät päättäjät toimi tämänkaltaisen Jumalanpilkan karsimiseksi maastamme?

Maija viettää kesän Suomessa hiekkarannalla
Maija käy ostoksilla ja valitsee parit niukat, seksikkäät bikinit. Kesä on harvinaisen aurinkoinen ja lämmin, ja Maija pystyykin viettämään runsaasti aikaa rannalla. Kylläpäs siellä onkin salskeita, ruskettuneita, ja komeita miehiä!

Maijan kanssa käy moni nuori mies juttelemassa. Hieroopa muutama heistä aurinkoöljyäkin Maijan selkään.

Muutaman päivän jälkeen puolialastomien vartaloiden katselu herättää Maijassa synnillisiä ajatuksia. Piru menee Maijaan, ja hän alkaa himoita esiaviollista seksiä. Maija siirtyy lähelle tuttuja poikia, ja ottaa bikinien yläosankin pois. Hän valitsee ei vain yhden, vaan peräti kolme poikaa ja kuiskaa näille haluavansa heidät kaikki yhtäaikaa.

Samana iltana Maijan asunnolla alkaakin rietas, hirveän syntinen esiaviollinen ja perverssi seksielämä. Maija viettää lomaviikkonsa vaihtaen "joukkuettaan" useita kertoja. Saatana itse hekumoi jokaisena kuumana yönä Maijan asunnolla!

Kaksi kuukautta syntisen loman jälkeen Jumalan kosto iskee. Työpaikkalääkärin luona lääkäri huomaa Maijan selässä tumman kasvaimen. Se on ihosyöpää, vakavaa lajia. Maija joutuu solumyrkkyhoitoon. Jokainen päivä on täynnä kärsimystä ja hirvittävää pahoinvointia. Kuukausien kärsimyksen jälkeen Maija jo luulee voittaneensa, mutta syöpä onkin ehtinyt lähettää useita etäispesäkkeitä.

Puolen vuoden päästä Maija kuolee tuskallisesti syöpään. Hän palaa kauheiden kuolemansyntiensä takia iankaikkisesti helvetin tulessa.

Muista Sinäkin, että vähissä vaatteissa esiintyminen sekä aurinkorannoilla käyminen on syntiä, ja saattaa herättää synnillisiä ajatuksia! Jos Sinun on pakko olla ulkona auringossa, muista suojautua!

LOLMaanantai 26.05.2008 03:15

Maija pyrkii Tekniikan ja liikenteen alalle ammattikorkeakouluun
Maija tahtoo olla ns. "moderni" ja pyrkii miehiselle alalle, tavoitteena insinöörin (AMK) tutkinto. Hyvähän hänen on olla, aluksi, kun kaikki muut hänen luokallaan ovat poikia ja auttavat Maijaa kaikilla tavoilla. Mutta sitten kun päästään tositoimiin: Maija joutuu heti onnettomuuteen. Sorvi nykäisee hänen vaatteensa sisään ja Maija kiertyy muutaman kierroksen laitteen ympäri. Hänen kaikki jäsenensä murskaantuvat.

Maija elää sairaalan teho-osastolla vielä kolme hirvittävää vuorokautta kauhistuttavissa, kiduttavissa tuskissa. Kuolemansa jälkeen hän palaa iankaikkisesti helvetin liekeissä.

Näin käy kun uhmaa Jumalan säätämää lakia naisille sopivista asioista. Ottakaamme oppia tästä varoittavasta esimerkistä!



EI VOI OLLA TOTTAAAAA :D:D:D:D:DXDXDXDXDXDXD

LOLMaanantai 26.05.2008 03:11

Maijan luokalla on muutama poika, jotka menestyvät koulussa huonosti. He myöhästyvät usein, heidän silmänsä verestävät, ja käyttäytyvät tavallistakin veltommin. Kerran, kun Maija on välitunnilla, hän näkee nuo pojat nurkan takana tupakalla...vai onko se sittenkään tupakkaa? Se haisee oudon makealle, ja yksi ainoa sätkä kiertää pojalta toiselle. Maija näkee myös kaverinsa Liljan polttamassa poikien kanssa.

Mitä Maija tekee?

Maija menee kysymään mitä he polttavat
Maija kysyy myöhemmin Liljalta asiasta
Maija menee kertomaan terveydenhoitajalle
Maija antaa asian olla



Maija kysyy myöhemmin Liljalta asiasta
Koulun jälkeen Maija menee Liljan luo. Hänen vanhempansa ovat matkoilla. Maija kysyy Liljalta, että mitä kummaa he oikein polttivat. Lilja: "Se on vaan maria. Se on ihan vaaratonta, alkoholi on paljon pahempaa, kato vaikka täältä". Lilja näyttää Maijalle Internet-sivuja, joissa puolustetaan kannabishuumetta.

VAROITUS! Internetissä on paljon väärää huumetietoa! Vanhemmat: lapsia ei saa päästää lukemaan Internetiä ilman valvontaa! Oikeaa huumetietoa löytyy esimerkiksi Irti Huumeista RY:n sivuilta!

Maija on vakuuttunut. "Tämähän on paljon terveellisempää kuin alkoholi! Miksi tämän miedon huumeen pitää olla laitonta?" (HUOM: Ei ole olemassa mietoja huumeita! On vain vaarallisia ja erittäin vaarallisia huumeita!)

Maija ja Lilja polttavat kannabista. Huumepilvessä synnillinen himo herää...he makaavat yhdessä ja syyllistyvät homoseksualismin hirveään syntiin! Kotimatkalla Maijan kannabissumuisiin aivoihin iskee syyllisyys teosta. Hirveä syyllisyydentunne kiduttaa Maijaa niin, että hän juoksee pakoon kuviteltuja takaa-ajajia. (HUOM: Maija on kannabispsykoosissa!)

Maija juoksee lähimmän kerrostalon ovesta sisään ja raput ylös. Ylimmän kerroksen porrastasanteella hän istuu lepäämään. Sitten hän kuulee askeleita. Oikeasti sieltä on tulossa talonmies, mutta Maijan psykoosin kurimuksessa oleva mieli tulkitsee sen piruksi, joka on tulossa hakemaan häntä. Maija ryntää lähimmälle ovelle. Epäonneksi se on jätetty lukitsematta - se nimittäin johtaa katolle.

Maija pakenee psykoosissa, ja putoaa katolta alas. Hän vammautuu erittäin vakavasti ja joutuu koomaan. Maija elää vielä viikon hirvittävissä tuskissa, joita kukaan muu ei edes huomaa koska hän ei pysty niitä ilmaisemaan. Maija kuolee synneissään ja kauhistuttavan kivuliaasti, ja palaa helvetin liekeissä iankaikkisesti.

http://www.ilmatar.net/~np/elama/Maanantai 26.05.2008 03:04

SIIS VOI O M G
SIIS VOI O M VITUN G

KUNNON PASKAA TAAS LÖYTY NETIN SYÖVEREISTÄ :S

. . . . .Maanantai 09.07.2007 03:25

Aamul ois lähtö edessä, hieman meinaa jännittää että miten äijän käy. Toisaalta on jo tullu ooteltua et pääsis sinne inttiin, onhan se ihan oma meininkinsä siellä kuitenkin ja näkee uusia naamoja.

Mutta meitsi ihqttaa teitä kaikkii ihan kybäl :)

Nährähän lomilla! =)

-sotamies hullis-

voi vittu saatana...Lauantai 12.05.2007 17:52

loooooooool apua vittu ku kävi nätisti... mun vitun tietokone pöytä repes liitoksistaan ja tuhos mun stereoista cd-levy puolen ja läikytti täyden mehupurkin pitkin pöytää...

KEK LOL VITTU SAATANA

DAGBÖG XD OMG JA WTF XDMaanantai 02.04.2007 01:27

lol aika hauska aprillipila tää tämmönen :D

saa hajota ihan huolella :D DAGBÖG JA PIMPA DIN PRÅFIL :D

jag tycker om min dagbögger :D

DR PHIL TESTI... (omat pisteet 39)Sunnuntai 12.11.2006 21:01

alla on Dr. Phil testi (Dr. Phil itse sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä). On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain pari minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua). Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Kun lähetät viestin eteenpäin, jos haluat, voit kirjoittaa otsikkoon oman pistetuloksesi, näin ystäväsikin saa tietää sinun pisteesi.

Ota paperia ja kynä esiin, testissä on vain 10 kysymystä! Merkkaa
kysymyksen numero ja kirjain, jonka vastausvaihtoehdon valitsit.
Esim. 1-a , 2 –b Lopuksi lasket pisteet alinna olevasta taulukosta.

valmiina?

aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a) aamulla
b) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c) myöhään illalla


2. Tavallisesti kävelet…
a) melko nopeasti, pitkin askelin
b) melko nopeasti, lyhyin askelin
c) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e) hyvin hitaasti


3. Kun puhut ihmisille…
a) seisot kädet puuskassa
b) pidät kädet yhdessä
c) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi


4. Rentoutuneena, istut…
a) polvet ja jalat yhdessä
b) jalat ristissä
c) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit…
a) isolla äänekkäällä naurulla
b) hillitymmällä naurulla
c) hiljaisella naurahduksella
d) hymyllä


6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen…
a) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c) teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana


7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut…
a) olet tyytyväinen tauosta
b) olet ärtynyt keskeytyksestä
c) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja


8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a) punainen tai oranssi
b) musta
c) keltainen tai vaaleansininen
d) vihreä
e) tumman sininen tai liila
f) valkoinen
g) ruskea tai harmaa


9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla…
a) olet selälläsi, vartalo suorassa
b) mahallasi, vartalo suorassa
c) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d) käsi pään alla
e) pää peiton alla


10. Näet usein unta…
a) putoamisesta
b) taistelemisesta
c) jonkin tai jonkun etsimisestä
d) lentämisestä tai kellumisesta
e) yleensä nukut vailla unia
f) unesi ovat aina miellyttäviä


PISTEET:

1.(a) 2 (b) 4 (c) 6
2.(a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3.(a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4.(a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5.(a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6.(a) 6 (b) 4 (c) 2
7.(a) 6 (b) 2 (c) 4
8.(a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9.(a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1


YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena, joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 – 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä, charmanttina, hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän. He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 – 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa. Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.

21 – 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona, hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä. Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.