IRC-Galleria

keskiviikkoa odotellessaPerjantai 23.04.2010 13:20

Voi voi voi, keskiviikkoon on vielä niiiiiin pitkä aika :D Tanitan käyn siis noutamassa kotiin silloin, sitten on meillä taas vähän enemmän vilinää :D Onneksi kesä tulee, niin saa lapset ja koirat juosta kilvan ulkona.

Eilen juoksutin Dannyn pitkästä aikaa, jätkä meinas vaan et paskat juoksuta ja heitti juoksutuspiiskan mutakkoon :P Otti varresta kiinni ja nyppäs ja viuh piiska lensi, kahvapää edellä tietty. Kyl poju sit kuitenkin ihan mielellään liikkui.

Mun lätsälle kävi vähän samoin kuin piiskalle, poijalla on selkeesti tekemisen puutetta. Aloin jo suunnitella millaisen tempun sille opetan, tää poni oppis selvästi temppuja enemmänkin.

Talliin mennessä muisteltiin taas maastakäsin hommia, ja alkoi muistumaan orille mieleen miten haluan sen kävelevän. Ainahan se kohtuu helppo on ollut, mutta liisingistä tultuaan oli vähän unohtanut hienosäätöä.

TanitaKeskiviikko 21.04.2010 13:58

http://www.youtube.com/watch?v=wXSTe9YMCKo&feature=related

Koiruuden nimeksi tulee Tanita. Sopii Tamliniin, sopii Tonioon, ja sopii narttupennulle. On vähän erilainen, ja on helppo lyhentää ytimekkääksi Nitaksi. Tosin Leenan ehdottama Pojo jäänee myös kutsumanimeksi :P Ja oon aina tykännyt tuon linkin biisistä, jonka siis laulaa Tanita Tikaram.

Hauska yksityiskohta on myös se, että Tanita on myös vaaka. Siis henkilövaaka, ja superhyvä sellainen xD Mikäs sen osuvampaa tämmöisen ikuisen laihduttajan koiralle, jospa pikku-Tanita auttaa vieroittamaan mut vaakalla ramppaamisesta.

(p.s. paino taas tippunut, nyt yli 10 kiloa tiputettu synnytyksen jälkeen, ja yli 20 kiloa jos katsellaan raskauden huippulukemia)

pakkohan se on sitte...Maanantai 19.04.2010 22:41

TEE TÄMÄ TAI KOKO KESÄSI MENEE PILALLE !
001. Nimesi ► petra
002. Toinen nimi ► annina
003. Siviilisääty ► married with kids
004. Horoskooppi ► vaaka
005. Mies vai nainen ► näinen
006. Ala-aste ► koskuen aa
007. Yläaste ► jalasjärven ya
008. Muu koulutus ► lukio, ja kursseja siellä sun täällä
009. Silmien väri ► siniharmaat kai
010. Hiusväri ► londi
011. Pitkät vai lyhyet ► sopivat
012. Hiljanen vai äänekäs ► molempia
013. Verkkarit vai farkut ► riippuu päivästä
014. Kännykkä vai kamera ► kamera
015. Terveysintoilija ► omalla tavallani juu
016. Paheet ► suklaa
017. Oletko ihastunut tällä hetkellä ► juu
018. Syöminen vai juominen > syöminen
020. Tatskoja ► ei
021. Vesi vai tuli ► vesi
EKAT
023. Eka pelko ► pimeä
024. Eka paras kaveri ► mikko
025. Eka palkinto ► sain jotain piirrustuskilpailun voittamisesta joskus 5-v
026. Eka ihastus ► tero
027. Eka lemmikki ► valkoinen käääpiökani
028. Eka iso loma ► ulkomaille rodos
029. Eka lempilaulaja/bändi ► newkidsontheblock xD
030. Ekat isot synttärit ► oisko ollu tyyliin ekalla
031. Eka hiusten värjäys ► hmm... kuudennella?
033. Eka lempiväri ► ei voi muistaa
034. Eka koulupäivä ► oli uistaakseni tosi kiva
037. Eka toiveammatti ► disneyn piirtäjä xD
038. Eka kerta kun kokeilit tupakkaa ► baarissa yli 18v
VIIMEKSI
039. Ostin ► luun
040. Kuuntelin ► radiota
041. Söin ► kookossuklaakeksin
042. Join ► vettä
043. Pelasin ► farmvillee
045. Suutuin ► eilen
046. Kävin ► kaupassa
047. Mokasin ► mä mitää mokaile
048. Lauloin ► autossa
TÄNÄÄN
049. Ruoka ► lihamureketta ja kukkakaalimuusia
050. Juoma ► vesi, tee
051. Alkoholi ► ei
052. Seuraavaksi aion ► pistää kersat nukkuun
053. Kuuntelen nyt > tapsan jotain selityksiä
054. Suunnitelmissa ► mikon kaa bsc
055. Odotan ► pentua viikolla 17
056. Housuni ► mustat kalsarit
057. Paitani ► sininen äitiyspaita :D
TULEVAISUUS
058. Haluatko lapsia ► en enempää
059.Haluatko naimisiin ► olen jo
060. Tuleva toiveammatti ► sen ku tietäs
061. Seuraava iso asia jonka teen ► nousen hevosen selkään
KUMPI
062. Tumma vai vaalee suklaa ► tumma olosuht. pakosta
063. Salmiakki vai hedelmä ► salmiakki
064. Musta vai valkonen ► musta
065. Ylös vai alas ► ylös
066. Beatles vai Rollarit ► rollarit
067. Brad Pitt vai Jack Black ► ihan sama
068. Huulet vai korvat ► huulet
069. Ohut vai paksu ► sopiva
070. Lyhyt vai pitkä ► sopiva
071. Komedia vai kauhu ► komedia
072. Romanttinen vai käytännöllinen ► romanttinen
073. Sixpäkki vai käsilihakset ► käsilihakset
075. Sinkku vai varattu ► ?
076. Karvanen vai kalju ► no jaaa a
077. Ajatteleva vai ajattelematon ► sekäettä
078. Kissa vai koira ► molemmat
079. Aku vai Mikki ► aku
OLETKO KOSKAAN
080. Käyttänyt silmälaseja ► joo
081. Karannut kotoa ► joo
082. Valehdellut vakavassa asiassa ► joo
083. Tappanu jotain ► jotai öttiäisiii
084. Särkenyt sydämen ► paha sanoo
085. Ollut pidätetty ► en
086. Ollut putkassa ► en
088. Jäänyt koukkuun tv-sarjaan ► joo
USKOTKO
089. Itseesi ► joo
090. Ihmeisiin ► jollain tasolla
091. Rakkauteen ensi silmäyksellä ► en
092. Taivaaseen ► juu
093. Joulupukkiin ► ehkä
094. Seksiin ekoilla treffeillä ► pakko kai se on xD
095. Suuteluun ekoilla treffeillä ► katso yllä.
096. Kummituksiin ► jollain tasolla
VASTAA REHELLISESTI
097. Haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt ► joo ja kohta oon
098. Oletko tyytyväinen elämääsi ► joo
100. Onko maailmassa joku kenet haluat, mutta et voi saada ► ei

88.8 :)Maanantai 19.04.2010 02:12

;)

PentuPerjantai 16.04.2010 11:35

Eilen käytiin katsomassa pentua. Ovella vastassa oli kaksi aikuista ja 6 pentukoiraa, emä osoitti olevansa koira paikallaan, hyväksi haukkui meidät mutta kuitenkin oli sitten ihan kaveria kun kunnolla sisään päästiin. Emä oli sporttinen rungoltaan, mutta kuitenkin semmoinen jämäkkä, massava. Aikalailla saksanpaimenkoiran oloinen, mutta kaljumpi, ja naamastaan aivan erinäköinen, ihan selkeä bokserin naama, vaikka kuono ei lytyssä ollutkaan. Isä oli melkoisesti Tamlinin oloinen. Ehkä jopa suurempi, vaikea sanoa kun ei Tamlinia enää kunnolla muista :( ainakin se oli massavampi. Liikkui hyvin eikä kuulemma ole koskaan ontunut tai oireillut lonkkiaan tai mitään muutakaan. Isä vetäytyi sohvalle pentusten ulottumattomiin ja viihtyi siellä liki koko vierailumme ajan.

Ja ne pennut! Reippaita ja suurikokoisia kavereita, kukaan ei ollut arka, kaikki viipottivat pitkin poikin, kiipeilivät syliin, nakertelivat sorimia ja lahkeita. Aika paljon vaihteli värit ja karva, oli ihan nakukarvaisia sileitä, pikkuisen karvaisempia, ja meidän pentu oli selkeästi pörröisin. Ihan kuin pieni briardi, mutta vaan tiikerijuovainen :D Painoivat jo syntyessään enemmän kuin siskon briardpentueiden pennut, ja tassut oli kaikilla ihan jäätävät, että aika kookkaita koiria tulee.

Päivemmällä kävin jo ostamassa penturuokaa ja pentupannan <3

siis ei oo totta :DSunnuntai 11.04.2010 23:31

Ihan sattumalta löysin kulta-aarteen! Mun edesmenneen suuren rakkauteni, eli tietenkin koirani, täysveli on vanhoillapäivillään pukannut paksuksi hehkeän paimenkoiramix-nartun, ja tuloksena pentuja! JA MEILLE MUUTTAA YKSI!! En malta odottaa että pääsen moikkaamaan Tamlinin velipoikaa, onnekasta morsiota sekä tietenkin pikkuisia... Kamera mukaan ilman muuta, paaaaaljon kuvia tiedossa.

Niin joo, alan olla ok, ja pääsen huomen kotiin ;) se ei oo ees iso uutinen mulle, joka oon ihan onnessani tuosta ylemmästä...

näyttää tutultaLauantai 10.04.2010 17:40

nimittäin tää synnytysvuodeosasto. Täällä ollaan taas, huikean kuumeen takia menin äitiyspolille, eivätkä enää päästäneet pois. Ilmeisesti tulehdus munuaisaltaassa. Antibioottia suoneen ja tulehdusarvojen laskun odottelua.

Ei tää ihan 5 tähden hotellista mene, mut lomasta käy kuitenkin, ainakin silloin kun kuumetta alentavat vaikuttaa eikä koe kiehuttavansa aivojaan. Ruoka kannetaan sängynviereen ja huolehdin vain yhdestä lapsesta. Helppo homma.

Mikolla onneksi on sopivasti torstaihin asti lomaa, luulisi että siihen mennessä alkaa antibiootti purra.

HahhahhaaaSunnuntai 04.04.2010 18:24

89.4 :)

hahaaTorstai 01.04.2010 00:47

Niin ja paino 90,7 kg ja omat farkut mahtuu jalkaan :D

I <3 kantoliinaKeskiviikko 31.03.2010 23:30

jep. Miten sitä on voinu jo kaks kakrua kasvattaa ilman??