IRC-Galleria

Tämä on Hannu Reimen Ylelle kirjoittama kolumni, eikä allekirjoittaneella ole tähän mitään oikeuksia.

"Syyrian kurdialueiden yhteiskuntakokeilu

Syyrian pohjoisosan kurdialueilla on yli kahden vuoden ajan ollut käynnissä radikaaliin demokratiaan nojaava yhteiskuntakokeilu keskellä sisällissotaa. Paikalliset kurdijärjestöt ovat alkaneet soveltaa käytäntöön vankilassa istuvan turkkilaisen kurdijohtajan ajatuksia. Kolumnistimme Hannu Reime jatkaa asiasta.

Kuusitoista vuotta sitten Turkin salainen poliisi, mahdollisesti Yhdysvaltojen CIA:n avustamana, pidätti terroristiksi julistetun kurdijohtajan Abdullah Öcalanin Nairobissa, Keniassa, ja lennätti hänet Turkkiin. Oikeudenkäynnissä Öcalan tuomittiin kuolemaan. Koska Turkki noina vuosina aktiivisesti pyrki liittymään Euroopan unioniin, kuolemanrangaistus poistettiin maan rikoslaista, ja Öcalanin tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. Siitä lähtien on tätä nykyä 67-vuotias kurdijohtaja istunut tuomiotaan Imralin vankilasaarella Marmaranmerellä.

Abdullah Öcalan oli perustamassa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta vuonna 1978. Puolue omaksui ns. marxilais-leniniläisen ohjelman, järjestäytyi tiukan hierarkkisesti ja militaristisesti, hankki aseita ja käynnisti muutamaa vuotta myöhemmin kapinan Turkin armeijaa vastaan kurdivähemmistön asuttamilla itäisillä vuoristoseuduilla. Enimmäistavoitteena oli itsenäisen Kurdistanin valtion perustaminen. Turkin tasavalta ei tunnustanut edes sitä tosiasiaa, että viidesosa maan kansalaisista kuuluu kurdinkieliseen kansalliseen vähemmistöön.

Turkin vahva ja tehokas armeija vastasi PKK:n kapinaan ankaralla repressiolla ja armottomalla väkivallalla. Kurdikyliä pommitettiin ja tyhjennettiin asukkaistaan, ja kuolonuhrien määrä nousi kymmeniin tuhansiin. Sotilaallisesti heikompana, mutta ilmeisesti myös merkittävää kannatusta nauttineena kansallismielisenä liikkeenä PKK turvautui sekin häikäilemättömään väkivaltaan. Monien esikuviensa tavoin Kurdistanin työväenpuolue oli sekoitus stalinismia ja nationalismia. ”Malliin” kuului myös vahva johtajankultti. PKK:n perustajana Öcalan ilmeisesti halusi olla Kurdistanille sitä, mitä Stalin oli Venäjälle, Tito Jugoslavialle, Mao Kiinalle, Kim Il Sung Korealle tai Ho Chi Minh Vietnamille.

Vankisellinsä yksinäisyydessä Öcalan ei ole käyttänyt aikaansa hukkaan, vaan tehnyt samaa, mitä teki Mussolinin tyrmissä 1920- ja 1930-luvulla virunut italialainen marxisti Antonio Gramsci: ajatteli ja kirjoitti. Öcalan on lukenut suunnattoman määrän kirjallisuutta, pääasiassa historiaa ja filosofiaa ja muuttanut perin pohjin käsityksiään siitä, millainen olisi tavoittelemisen arvoinen yhteiskunta. Hän on kirjoittanut kirjan toisensa perään: oppineita traktaatteja ihmiskunnan synnystä ja muinaisen Mesopotamian kulttuurista sekä ohjelmallisia pamfletteja puolueelleen ankaran itsekritiikin hengessä.

Öcalan on lukemisensa myötä löytänyt uuden yllättävän oppi-isän, amerikkalaisen vapaudenhenkisen sosialistin – eräänlaisen anarkistin – Murray Bookchinin, joka pitää ihanteellisena ja ekologisesti kestävänä yhteiskuntamuotona hajautettua, alhaalta ylöspäin nousevaa ruohonjuuritason demokratiaa ja paikallista itsehallintoa. Asianajajansa välityksellä Öcalan otti yhteyttä Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa asuneeseen Bookchiniin ja julistautui tämän oppilaaksi. Henkilökohtainen yhteydenpito ei kuitenkaan ehtinyt edetä alkua pitemmälle, sillä 85-vuotiaan amerikkalaisen terveys oli heikko, ja hän kuoli vuonna 2006.

PKK ja Turkin valtio ovat sittemmin aloittaneet takkuisesti edenneen rauhanprosessin, jonka aikana puolue on vetänyt suuren osan sisseistään Pohjois-Irakiin, jossa PKK:ta konservatiivisemmat kurdijärjestöt ovat pitäneet valtaa jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Öcalan on edelleen PKK:n johtaja, vaikka istuukin vankilassa, ja hänen uudet ajatuksensa näyttävät vaikuttaneen puolueen sisällä. Turkin vaatimuksesta Yhdysvallat ja Nato pitävät edelleen PKK:ta terroristijärjestöjen listalla.

Abdullah Öcalanin kääntymyksellä tuskin olisi suurempaa yleistä merkitystä, ellei hänen ajatuksiaan olisi tällä vuosikymmenellä alettu soveltaa käytäntöön alueella, jota kurdit kutsuvat nimellä Rojava. Kurdinkielinen sana tarkoittaa länttä, läntistä eli Syyrian Kurdistania, jonka tärkeimmät asutuskeskukset yllättäen joutuivat PKK:ta lähellä olevien kurdijärjestöjen hallintaan sisällissodan koettelemassa Syyriassa.

Kun Syyriassa alkanut kansannousu Bashar al-Assadin diktatuuria vastaan degeneroitui sisällissodaksi ja fanaattiset islamistit liittyivät mukaan, Assadin armeija vetäytyi taktisista syistä pohjoisen kurdialueilta ja jätti kolme erillistä enklaavia paikallisten kurdijärjestöjen hallintaan. Tämä tapahtui kesällä 2012. Sen jälkeen näillä kolmella alueella on alettu toteuttaa yhteiskunnallista ohjelmaa, jota voi pitää täydellisenä vastakohtana kaikille muille tämän hetken poliittisille suuntauksille Lähi-idässä, erityisesti poliittiselle islamille, mutta myös muille. Rojavassa näyttää syntyvän uusi yhteiskunta, joka hengeltään vastaa Abdullah Öcalanin nykyisiä ajatuksia.

Järjestelmä perustuu paikallistason komiteoihin, joista käytetään nimitystä kommuuni, ja niistä delegoituun ylemmän tason päätöksentekoon. Alueella toimii vapaasti useita puolueita PKK:n sisarpuolueen rinnalla ja myös oppositiossa sitä vastaan. Yhteisesti hyväksytyssä ohjelmassa valtio ja uskonto erotetaan toisistaan, moniavioisuus ja avioliitto alle 18-vuotiailta kielletään, ja erityisen tärkeänä pidetään naisten täydellistä tasa-arvoa miesten rinnalla. Jokaiseen luottamustehtävään pyritään valitsemaan kaksi henkilöä, toinen toisesta ja toinen toisesta sukupuolesta.

Kansan puolustusjoukoiksi kutsutussa miliisissä palvelee niin ikään sekä miehiä että naisia. Naisten sanotaan olleen erityisen urhoollisia taistelijoita viime syksynä, kun pelätyt ISIS:n joukot piirittivät Kobanen kaupunkia Turkin vastaisella rajalla. On vaikeaa kuvitella täydellisempää vastakohtaa ISIS:n kuolemankultille kuin niitä ihanteita, joita Syyrian Kurdistanissa nyt on alettu toteuttaa.

Mielenkiintoista koko Lähi-idän kannalta Rojavan ohjelmassa on ajatus siitä, että kansalliset oikeudet voivat toteutua muutenkin kuin kansallisvaltiossa. Rojavan väestöstä parikymmentä prosenttia on muita kuin kurdeja. Niinpä virallisiksi kieliksi on julistettu kurdin lisäksi arabia ja assyria. Myös täydellinen uskonnonvapaus vallitsee.

Rojavan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka Syyrian sota päättyy. Ehkä voi jo nyt sanoa niin, että parin - kolmen miljoonan asukkaan Rojava on pieni valistuksen pilkahdus fanaattiseen kaaokseen ajautuneessa Lähi-idässä."

Tuen osoittaminen Rojavalle, tavalla tai toisella, on enemmän kuin suositeltavaa.

Löysin kolumnin täältä: http://www.lausti.com/articles/kolumnit/ocalan.html

Kolumni on myös kuunneltavissa Ylen sivuilla, täällä:
http://areena.kokeile.yle.fi/1-2770004

JuustohöyläMaanantai 13.04.2015 16:32

Pääministerimme Stubb kerrankin rehellisenä:

Mutta missä on vaihtoehto jazzari?Lauantai 11.04.2015 19:50

PISSIS
[x] Olen blondi
[ ] Meikkaan huulet nudeksi
[ ] Pinkki on ihQ
[ ] Siideri on parasta
[ ] Kuuntelen Voicea ja NRJ:ä
[x] Kikatan
[ ] En lähde mihinkään ilman että hiukset on laitettu
[ ] Valkoiset kajalit silmäkulmissa
[ ] Minua haukutaan pissikseksi
[ ] Käytän lyhyitä hameita
[ ] Omistan valkoiset pillit
[ ] Puhun pissisaksentilla
= 2

NÖRTTI
[ ] Minulla on silmälasit
[ ] Teen läksyt
[ ] Koulu on jees...
[ ] .. vaikkei mulla siellä kavereita ole
[ ] Pidän Harry Pottereista
[ ] Minulla on hammasraudat
[x] En käytä meikkiä
[x] Olen paljon tietokoneella
[x] Osaan heti luetella 10 tieteisleffaa
[ ] Keskiarvo yli 8.5
[ ] Olen ruma
[ ] Matikka on mun juttu
= 3

EI MIKÄÄN-TYYPPI
[ ] En ole kovinkaan persoonallinen
[ ] Ostan vaatteet H&M:stä
[x] Mulla on aina farkut
[ ] Kukaan ei oikein osaa kuvailla minua
[x] Keskiarvoni on 7-8
[/] En ymmärrä miksi pitäisi erottua joukosta
[ ] Olen tylsä
[ ] Kaverini ovat kaikki aika samanlaisia
[ ]Olen aika tavis
[x] Sanon usein sanoja tyyliin 'joo, oho, iha sama'
[ ] Valtavirta on hyvä juttu
[ ] Mulla on aina huppari
=3½

EMO
[/] Kerään sääliä
[ ] Tennarit jalassa
[ ] Etuhiukset menee silmien päälle
[ ] Näytän vastakkaisen sukupuolen edustajalta
[x] Kuuntelen surullista musiikkia
[ ] My Chemical Romance, 30 seconds to mars, Aiden
[ ] Luulen, että nämä ovat kunnon angstibändejä
[ ] Olen usein surullinen
[ ] Pakotan itseni sellaiseksi, koska se on cool
[ ] Minulla on oma emojengi
[ ] Minulla on H&M:n raita-/ruutuhousut
[x] Tiedän mitä emotionaalisuus on
=2½

GOOTTI
[x] Kuolema kiinnostaa
[ ] Korsetit ja New Rockit
[x] Melankolisuus on kaunista
[ ] Mulla on piilokalju
[ ] Käytän huomiotaherättävää meikkiä
[ ] Gothic Metal, Gothic Rock, Black Metal, Death Metal
[ ] Marilyn Manson on jumalani
[ ] Lävistyksiä löytyy
[x] Olen sairasmielinen
[ ] Vampyyrit on kivoja
[ ] Rakastan kauhua
[/] Olen hyvin romanttinen
= 3½

PUNKKARI
[ ] Sid Vicious on mun idoli
[ ] Misfits, Ramones, Sex Pistols, Anal Thunder
[x] Minusta ei tule koskaan kunnon aikuista
[x] Anarkiaaaaaa!
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä (korviksia ei lasketa)
[ ] Lävistykset itsetehtyjä
[x] Muoti on perseestä
[/] Tykkään sokkivärisistä hiuksista
[ ] Mulla on keesi
[/] Pogoon
[ ] Riehun
[x] Teen asiat usein viimeistelemättömästi
=5

TOKIO HOTEL-FANI
[ ] Teeskentelen erilaista
[ ] Tokio Hotel on maailman ihanin
[ ] Bill on hot
[ ] Vittuku ne ei oo vielä päässy Suomeen!
[ ] En osaa päättää olenko pissis vai "ernu"
[/] Meikkaavat miehet on hot
[ ] Mulla on huone täynnä Tokio Hotel-julisteita
[ ] Lävistykset on kivoja
[ ] Vihaan ihmisiä, jotka eivät pidä Tokio Hotelista
[ ] Ihkutan 24/7
[ ] Olen teinin stereotypia
[ ] "Ei Tokio Hotel oo teinibändi!"
=½

HEVARI
[x] Mulla on hoitamattomat hiukset
[x] Parrat on hienoja
[ ] Metallica, Iron Maiden, Sonata Arctica, Stratovarius
[ ] Hiukset tekee miehen
[/] Moshaus on komeeta
[x] Tiedän mitä \,,/ tarkoittaa
[ ] Revityt farkut on makeita
[x] Pukeudun hieman huolimattomasti
[ ] Niittivyö on must
[ ] Maastohousut jalassa
[ ] Ketjuja n. 2 kg
[/] Karjuminen on asiallista
= 5

JAPSI
[ ] Japanilaiset on kauniita!
[ ] Ayabie, The Gazette, Dir en grey, Miyavi
[ ] Kyo on hot
[ ] Lolitat on kauniita
[x] Tykkään yhdistellä joitain värejä mustan kanssa
[x] Japani on kaunis kieli
[ ] n__n
[ ] Tykkään Kaunasta
[ ] Koska siinä on japanilaisia
[x] Tykkään pehmoleluista
[ ] Manga
[/] Anime
= 3½

ROKKARI
[ ] Bändipaidat on hienoja
[ ] Mottoni on 'Sex, Drugs and Rock'n'roll!'
[/] Kuuntelen Radio Rockia
[x] Tiedän Rockin alalajeja
[x] Sekaiset hiukset on siistejä
[ ] Lävistyksiä on
[x] Mötley Crüe, Red Hot Chili Peppers, Alice Cooper, Rolling Stones
[x] Kapinaa!
[ ] Olen aina kännissä
[ ] tai huumeissa
[x] Tiedän mistä musiikista rock-musiikki on kehittynyt
= 5½

GLAMROKKARI
[x] Pörrötetyt hiukset on hienot
[x] Leikittelen identiteetilläni
[ ] Guns n´ roses, Queen, Hanoi Rocks, KISS, Ratt
[x] Homoudessa ei ole vikaa
[ ] Kiinnitän paljon huomiota pukeutumiseeni
[x] Miehetkin voi meikata
[x] Olen ironinen
[ ] Käytän silkkihuiveja
[x] Olen hyvin esteettinen
[ ] Minua pilkataan paljon
[ ] Hiukset on kerroksittain pätkityt
[ ] Mua sanotaan homoksi
=6

DIIVA
[ ] Haluan olla glamour
[ ] Käytän suuria korviksia
[ ] Käytän muutenkin kaikenlaisia helyjä
[/] Olen naisellinen
[ ] Vihaan mustaanpukeutumista
[ ] Minulla on erityisen pitkät hiukset
[ ] Olen kunnon munahaukka
[/] Minulle kelpaa vain paras
[ ] Kusi noussut päähän
[ ] Rihanna on mun esikuva
[x] Kauneus on välttämätöntä
[ ] Ilman meikkiä ei voi olla edes kotona
=2

DATIS
[ ] Koodaan
[x] Mulla on kuvia IRC-Galleriassa
[x] IRC-Galleria ei ole irkki
[ ] Irkkaan
[ ] Mulla on maksullinen muokkausohjelma
[ ] Silmälasit löytyy
[x] Pystyn olemaan koneella yli 2 tuntia
[ ] Mulla on mese
[ ] Ja puhun siellä ainakin kahdensadan tuntemattoman kanssa
[x] Mulla on enemmän nettikavereita kuin muita kavereita
[ ] Piirrän muokkausohjelmilla
[ ] Itkisin jos kone joutuisi korjaukseen
= 4

HIPPI
[x] Mulla on hyvät tavoitteet
[ ] Pilveä 24/7
[x] Tykkään rastoista
[ ] Omistan rastat
[/] Boikotoin kaikkea
[x] Ihmiset ovat tasa-arvoisia
[/] Värikkäät vaatteet on mun juttu
[/] Oon kasvissyöjä
[ ] Minulla on joku värikäs lävistys
[x] Turkistarhaus on väärin
[ ] Olen lukinnut itseni puuhun, jottei sitä kaadettaisi
[x] Haluan paljon rauhaa ja rakkautta
= 6½

HOPPARI
[ ] Isot vaatteet on kivoja
[ ] Olen massateini
[ ] Karl Kanin vaatteet
[ ] Bling bling!
[ ] Elastinen, Cheek, Ezkimo
[ ] Olen tummaihoinen
[ ] Tummaihoiset naiset ovat muita kauniimpia
[x] Elehdin
[ ] Dissaan muita
[ ] Kovistelen
[x] JOU!
=2

FRUITTARI
[ ] Sukat punteissa
[ ] Huulirasva on must
[ ] Nostan hiukset geelillä hyppyrille
[ ] Kaikki rikkinäinen on rumaa
[ ] Kaikki erilainen on rumaa
[ ] Koruja löytyy paljon
[ ] Tykkään laittaa hiuksiani
[ ] Värjään hiukset usein
[ ] ... mutten uskalla tehdä niille erikoisia muutoksia
[ ] Räppiä ja poppia 24/7
[ ] Mulla on mopoauto
[ ] Olen miespuolinen diiva
= 0

It's bad for ya!Perjantai 15.11.2013 00:36

Suurmestari George Carlinin viimeinen HBO-spesiaali, kuvattu 2008.

Puolustusministeri Kallisen kyselytuntiSunnuntai 10.11.2013 21:16

[/url]

Ei lisättävää. <3

Caccaa internettiinPerjantai 08.11.2013 21:27

1394137_246122225543415_59438685_n.jpg

Elämä unenaMaanantai 21.10.2013 23:33

En tiiä mikä on totta, mutta hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus ainakin sisältävät hyvin jänniä ja viehättäviäkin kysymyksenasetteluja ja ajatuksia elämän, ja kuoleman, suurista mysteereistä. Toki kristinusko ja muutkin ns. abrahamilaiset uskonnot omalla tavallaan, mutta annan niiden spekulaatioiden olla tällä erää.

Vaan mitä ehdottavat ainakin osa hinduista. Ehkä koko elämä on unta siinä missä jokaöiset kokemuksemme. Ehkä jumala on suuri näyttelijä, joka on ottanut roolin (tai useamman) unohtaakseen olevansa jumala. Miksi jumala tekisi näin? Ehkä jumalana olo käy muutoin pidemmän päälle tylsäksi. Ehkä sie olet jumala, joka esittää roolinsa kunnon näyttelijän tavoin, unohtaen itsensä, oman jumaluutensa. Tai ehkä et. Jos oletkin, ei siun varmaan kannatakaan hoksata todellista luontoasi koska... Sehän veisi kaiken hauskuuden! Kaiken jännityksen!

...Ja Alan Watts oli viisaanoloinen mies varustettuna miellyttävällä äänellä.

Kevin Boothin laatudokumentti Yhdysvaltain niin sanotusta huumeidenvastaisesta sodasta sekä sen seurauksista.
Kannattaa katsoa jos vaan millään jaksaa näin pitkää dokkaria aiheesta. :)



Pussaisitko uudestaan viimeksi pussaamaasi ihmistä? -No kyl varmaan
Ajattelet jotakuta, eikö niin? -En mä tiiä. En kai
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? -No ei muuta kun että yhelle kaverille ehkä viettää iltaa. Ehkä. Ja niin, totta tosiaan, kävelyjä.
Oletko tyytyväinen nykyiseen elämääsi? -Emmä tiiä. Aloin kelaamaan että tartteeko sitä edes välttämättä hahmottaa jonain kokonaisuutena. Meinaan: tyytyväinen kaikkeen elämässäni? En, kuka on? Tyytyväinen mihinkään elämässäni? Toki, vaikka mihin. Kokonaisuuteen? ... Öö, vittu, onks se mikään...
Kännykkäsi viides viesti? -"Joo haluutko tulla vaikka kallioon? Oon menos ihan parin minsan päästä sinne"
Onko parempi että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? -Jänskä kysymys sinänsä :D
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? -No nyt ei oo. Tuli kuuma
Ikkuna- vai käytäväpaikka? -Njee
Mitä teit viime uutena vuotena? -Muistaakseni monenkinlaista kivaa silloisen tyttöystäväni ja kavereitten kanssa.
Onko joku ihastunut sinuun? -En tiiä. Saattaa ollakin. Mutta saattaa myös oikein hyvin olla olemattakin.
Onko joku jota et koskaan unohda? -Mistäs sitä koska tietää.
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? -100% varmahan allekirjoittanut ei oo mistään, mutta joo siis käytännössä joo, todennäkösesti useempikin.
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? -Luulin periaatteessa olevani jo aikuinen (vaikka ei kyllä... en ole). Ja joo, en.

Kuka viimeksi soitti sinulle? -Hyvä ystäväni Herra A.
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? -En itse asias ihan tiiä/muista, Saana tai T-K.
Onko teillä tulossa kokeita? -Ei, en ole koulussa. ...Paitsi elämän.
Omistatko skootteria tai mopoa? -En.
Haluaisitko mieluummin lähteä nyt rannalle vai huvipuistoon? -Riippuu. Huvipuistoon, jos siellä ei olisi vitusti porukkaa... Aa, niin, joo! :D Kyllähän ne onkin kiinni tähän aikaan eli juuri sitä mitä halusinkin: pimeää, autiota, rauhallista, ei kauheaa hälyä... Sinne siis!
Rakastatko ketään? -Kyl vaan
Oletko halannut rakastamaasi henkilöä viimeisen kuukauden aikana? -Ööö... En nyt muista oonko vaikka äitiäni sattunut tässä joskus halaamaan... En kyllä usko.

• Kengänkokosi? - 43 kai
• Oletko ikinä kävellyt seinää päin? -Kai
• Seurusteletko jonkun kanssa? -En.
• Voisitko suudella henkilöä jota viimeeksi ajattelit? -No kyl varmaan.
• Millainen riitelijä olet? -En osaa sanoa. En liiemmin riitele. ... Konsepti tuntuu, nyt kuten yleensäkin, melko vieraalta. Siis riitelemisen konsepti.
• Inhoatko ihmisiä, jotka luulevat liikoja itsestään? -En osaa sanoa.
• Kenen puoleen käännyt kun olet surullinen? -Riippuu. Nykyään yleensä en kyllä taida kenenkään. :D Joo, tiedän, ei oo hyvä. Mut kyl mä varmaan viimeistään sit taas jos on jotain kovin isoa murhetta.
• Tykkäätkö saada isoja haleja? -Toki
• Onko sinulla ihmistä, jota ilman olisi vaikea elää? -Eiköhän. Taikka siis... Ainakin jonkin aikaa ois sit vaikea
• Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? -En mä osaa nimetä.
• Oletko läheinen perheesi kanssa? -Emt, varmaan aika.
• Onko kaikki perheenjäsenesi elossa? -Kyl kyl
• Millaiset ovat vanhempasi? -Mukavia sun muuta
• Millainen ylipäätään on elämäsi? -Monenlainen. Eipäs nyt ruveta typistelemään sitä millään määreillä.
• Onko sinusta joskus tuntunut, ettei millään ole enää väliä? -Njoo
• Hali vai pusu? -Mieluiten molemmat! Jos vain toinen, niin riippuu tietty hetkestä.
• Mitä teit viime yönä? -Emmää kaikkea viitti paljastaa. Mutta muun muassa nukuin.

Fyysinen tuska:
Oletko koskaan pyörtynyt: En.
Oletko koskaan joutunut sairaalaan: En.
Oletko koskaan murtanut luitasi: No hiusmurtuma varmaan oli kerran jalassa :D Kuukaus kesti että parani, emt
Oletko koskaan ollut leikkauksessa: En...:D Paitsi että mikähän lasketaan leikkaukseks. Mut no joo, tuskinpa nyt lasketaan..
Oletko koskaan joutunut käyttämään kävelykeppejä: En.
Oletko koskaan saanut aivotärähdystä: En (kai?)
Onko sinulla koskaan ollut tikkejä: Njooo-o :D
Onko hampaillesi tapahtunut koskaan mitään: On ne muun muassa kasvanu joskus.

Henkinen tuska:
Oletko itkenyt itseäs uneen: Olen.
Oletko itkenyt viikon putkeen saman asian takia: En muista kuin kauan. Mut mahollisesti. Saatto olla pidempäänkin. En voi muistaa.
Milloin itkit viimeksi: No en mä sitäkään muista. Ehkä viikko sit tai jotain.
Miksi itkit: No enpä muista.
Ikävöitkö jotakuta: Nyt just vai silloin kun itkin viimeks? En mä nyt just taida.

Rakkauden tuska:
Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista: Kyl kyl
Onko sydämesi särkynyt koskaan: Hei c'moon, ei kai sydän nyt särkyä voi! Ja jos voiskin, niin en mä silloin varmaan tätä ois tässä kirjoittamassa!
Onko sinua petetty koskaan: No... Se oli vähän epämäärästä, mutta eipä kai. Emt
Pelkäätkö ihastua: >:s Pelkäänkö ihastua, mitä vittua! No en.
Pelkäätkö rakastua: Aa, no nyt tajusin ehkä, ehkä, ton edellisenkin pointin! :D Mm niin, rakastuminen onkin jo hankalampi kysymys, mutta en mä nyt ainakaan sitä pelkää. Ja tuskinpa se edes tapahtuu noin tuosta vaan.

Ystävyydestä:
Onko sinulla parasta ystävää: Kaipa
Oletko kenenkään paras ystävä: Kai
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut: Pisti taas pahan
Luotatko ystäviisi: Luotan, öf köörs.
Ovatko ystäväsi kaksinaamaisia: -Eivät.
Onko sinulla ystävää, jolle voit kertoa kaiken: Ainakin periaatteessa.
Lohduttavatko ystäväsi sinua: -No joo, tarvittaessa. Öf köörs

Viimeisin:
Viimeisin henkilö, joka tekstasi sinulle: Tää oli jo.
Viimeisin henkilö jota halasit: En muista.
Viimeisin lähettämäsi sähköposti: En muista
Viimeisin ihminen jota suutelit: Kelaa sitä
Viimeisin ihminen joka sinut petti: Hmm... Vois sanoo että T-K.
Viimeisin ihminen joka sai sinut hymyilemään: En muista, mutta ehkä äiti.

Lempi:
Lempinumero: -
Lempivuodenaika: Aikasemmin oli kesä, mut nykyään mulla ei ehkä oo sellaista. Mutta talvella on kylmää, hrrr.
Lempiväri: Kirkas vaaleanvihreä. Paitsi että tässäkin.. Muutkin värit ovat nousseet arvostuksessani viime aikoina
Lempibändi tai -artisti: En suostu nimeämään yhtä.

Nykyhetki:
Mieliala: Ihan jees.
Mikä soi: Dream Warriorsin Voyage Through The Multiverse
Mihin olet pukeutunut: Sukat, pöksyt ja aluspöksyt.
Miten hiuksesi ovat: Emmä tiiä, vitun hyvin varmaan
Oletko meikannut: E

Menneisyys:
Mitä teit 6 tuntia sitten: Olin ehkä tässä. Ai siitä onkin jo noin kauan kun tulin kotiin!
Mitä söit viimeksi: Hmmm... Vaniljavaahtoa!
Koska nauroit viimeksi kunnolla: Varmaan eilen.
Missä olit, ennen kuin tulit koneelle: Olkkarissa kattomassa leffaa.
Minkä numeron sait viime kokeestasi: :D Pitää muistella... Kun se oli se matikan vika... Ei kun ei! Se oli se pääsykoe. En yhtään mitään.
Mitä muuttaisit menneisyydessäsi jos saisit: En mä tiedä muuttaisinko. En tiedä oisko se viisasta. Ehkä paras että asiat menee näin. :) Ken tietää

Milloin viimeksi:
Lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle: Tänään.
Sait hellyyttä kylliksesi: On niinkin käynyt.
Olit kateellinen jollekin: En muista, ehkä aikasemmin tänään. Emmä tiiä
Kävelit käsi kädessä: Varmaan viimee keväänä, vaikka en kyllä oo yhtään varma.
Söit jonkun kanssa ulkona: Eilen Pekan, Laurin, Antin, Iran ja Minnan kanssa Pizza Servicessä.
Lähetit tekstarin jota kadut: :D Tekstarin! Siis joo, on niinkin käynyt, mutta en mä tosiaan ihan kaikkea muista.
Tiedä häntä sopisiko tässä maassa tähän maailman aikaan edes julkisesti paljastaa, jos sattuisi yhtymään Hicksiin näissä kaikissa...



Hieno miäs. R.I.P.