IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Emma onKeskiviikko 27.02.2008 21:19

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

Emma on koko illan hoitopaikka yli 22-vuotiaille. HAH HAH HAA!!!! p.s menee alle 22kin

Emma on saanut nimensä isoäitinsä Emma Charlotte Duerre Watsonin mukaan

Emma on syntyny 12.12.1999 Espoossa, mutta on luovutusikäisestä asti asunut Jurvassa.

Emma on rodultaan labradorinnoutaja

Emma on kuin kaurapuuro,kukaan ei oikein tahdo tunnustaa pitävänsä siitä HAH HAA!! TOTUUS!

Emma on ollut kautta vuosien lohipakin perustavaraa

Emma on iso

Emma on ollut pentuna varsin pullea.

Emma on nimittäin käyttäytynyt viime aikoina kuin pieni pentu

Emma on yksinäinen ja äkäinen vanha nainen, joka harrastaa teatteria

EMMA on elämysten ja tiedon keskus.

Emma on parivuotias Karjalan karhukoira

Emma on sijalla 15,artikkelin mukaan Emmalla on neljän miljoonan omaisuus

Emma on päässyt Voguen 10 Best Dressed of the Week -listalle sijalle 9

Kirsi on iloinen siitä, että Emma on saanut käyttöönsä poneja





[Ei aihetta]Lauantai 26.01.2008 23:02

Mä oon niin leija, mä oon niin leija, mä oon niin leija, mä oon niin leija

Ne sanoo sitä ja tätä ku ne ei pidä täst jäbäst
Ja juoruu mun takii vietän pitää ja jätän
Ne sanoo etten morjestele mun vanhoi frendejäkään
Ja ego rullaa, aina jengil sato hengen hätä
On aivan sama et saa kinni shakki mattii,
Mun jalat ei oo maassa leijun niinku hattivatti
Mä käyn kusel vaa et tyhjennän mun pääkopan
Sun ei tarvi koskaa edes kysellä mun pääomast
Mut koska se ei riitä että hankkisinki paljon
Mun täytyy joka välis kertoo pankki tilin saldo
Puhuttii radal kaljast, on mulle tasaraha.
Se on paha tapa, mitää ei tuu mikää parantamaa.
tää kaupunki on liian pieni sille ja sen egolle.
Siis kiitän luojaa stratosfäärin ain lasken levolle.
Mä oon nii korkeel että tarviin lentolupakirjan
Ja näin pirun kauniist pojasta ei kerro kuvastinkaan

refrain:
Tsiigaa mua ku mä kävelen
Mä oon niin leija
Tsiigaa mua ku oon baaris
Mä oon niin leija
Tsiigaa mua ku mä hymyilen
Mä oon niin leija
Tsiigaa mua ku me nähään
Mä oon niin leija (2x)

Puhut musta ku tuntisit mut vitun mulkvisti
Just siks ehk luulit että suuttuisin sun bullshitist
Mutsiski tietää et tuskin sun musiikist
Voi tulla tän tasost, sulkisit suusi bitch
En oo leija vaan lahkeet lepattaa
Välimeren tuules ku sä pysyt Suomes kalpee reppana
Voit päästä messiin jos luuttut kannen vekara
Ja kuvaat ku mä hoidan monta murua mun huonees kerrallaan
Mä saavun ekana,
Kassit tulee peräs kahel rekalla
Ja ego on jo lentokentäl venaamas
Mut pliis hogaa että suurinosa mua on mun ruumiinosa
Joka saattaa olla suomen suurin jopa
Kirjaimellisesti kulli otsas vaik se on ees tuskin kova etunojas
Kynnän katuja kun lumikola
Vaik koitat yhdistää mun nimeäni muijiin
En kaipaa rumaa huoraas otan iteltäni suihin

refrain

Mä oon niin leija,
Mutten puhu kirkan biisist
Vaan sitä kun mä shoppailen firman piikkiin
( ) yea, ne safkaa sun eväät
Ja meininki on isoo niinku paskaa mun seläs
Vielkää vastusta en nää,
Nyt tulee räpit parhaat
Mä syljen kasitahdin ja revin träckin paskaks
Juon paljon, suuria käteissummia
Oon tyytyväinen tiilini käymättä edes duunis
Mä rakastan mun duunii joka päivä erilainen
Ja netin mukaa mul on joka päivä eri nainen
Ja nettihän on totuus, mitä siel on ni se on
Www.brädionleija.com
Sä tiedät mitä me ollaa ja tuut vannomaa siitä.
Mä oon niin leija et mun nimen ei tarvi tarkottaa mitään.
Tääl päin pikkupojat jaksaa itkee netis
Otan rahat paskoist biiteist ja parhaat itelleni

refrain

Tsiigaa mua ku oon syömäs - mä oon niin leija.
Tsiigaa mu ku oon rannal - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua ku oon saunas - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua ku oon salil - mä oon niin leija.

Tsiigaa mua kun mä flirttaan - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua kun mä kiitän - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua ku oon laval - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua ku vedän röökii - mä oon niin leija.

Tsiigaa mua kun mä chillaan - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua kun mä nussin - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua kun mä hengaan - mä oon niin leija.
Tsiigaa mua kun mä bostaan - mä oon niin leija.

oliks vähä humalas eile?Perjantai 30.03.2007 23:04

Réveil matin 15 heures, j'me réveille comme une fleur, marguerite,
dans le Macadam a besoin d'un doliprane
Réveil matin 15 heures, j'me réveille comme une fleur, ça va les gars bien dormi ?
pas de réponse tant pis

Putain les gars abusé qui c'est qui a fini le café ? oh ça va, ça va tu vas Pas nous gonfler
Qu'est ce qui a guiz' t'as quelque chose à me dire? ben hier t'étais pas Bourré, ouais, t'étais pire ! oh!
Prise de conscience 16 heures j'fais mine d'aller me coucher je mets les mains Dans les poches
Défile le cours de ma soirée les tickets de carte bleue quelques tickets de Caisse me font remonter le temps oh putain merde, ma caisse !
Ta Ferrari n'est pas là ? tu n'la pas prise avec toi ? t'as du la laisser au Milieu du parking du macumba
J'ai la mémoire qui flanche et les yeux rouges et en plus, surprise ! dans ton Lit ça bouge
Sur ce coup la man t'as été un homme t'as ramené le croisé de Jackie Sardou et D'un pokémon
T'as du style, t'as du style, t'as du style héé mon frère, quand tu vois double Tu ramènes de la bombe nucléaire.

Désolé pour hier soir d'avoir fini à l'envers
La t'eate dans l'cul, l'cul dans l'brouillard
Les gars désolé pour hier
Désolé pour hier soir d'avoir fini à l'envers
Promis demain j'arrête de boire, hier c'était la dernière

Bon ben salut, on s'appelle0
Fille remerciée 17heures je provoque une assemblée
J'ai des relents de gin de vodka de sky et de saké
T'as l'Âœil qui part en vrille, y a des coins dans vos sourires
On me cache quelque chose qu'ai-je pu bien faire de pire
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave

Mais je sais pas, rappelez moi, j'me souviens pas les gars
Ben, t'étais grave hein ? t'as pété ton câble, souviens toi
Hé ho, hé ho ! t'es monté sur l'chapiteau accroché au cordage
T'as failli t'aplatir comme un blaireau
Hé ho, hé ho ! tu voulais pas redescendre
Quitte à vivre en hauteur c'est mieux que de se pendre

Désolé pour hier soir d'avoir fini à l'envers
La t'eate dans l'cul, l'cul dans l'brouillard
Les gars désolé pour hier
Désolé pour hier soir d'avoir fini à l'envers
Promis demain j'arrête de boire, hier c'était la dernière
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave

Me voila donc fin prêt pour de nouvelles résolutions
Un esprit de sainteté dans un super corps de champion
Me voila donc prêt j'me colle devant la télé soupe aux légumes bol de thé
Et qu'on me foute la paix
Si faut qu'on puisse à ce point être mal le lendemain
Dans son canap', dans son canap' on est bien
A quoi bon sortir se foutre la guerre
Plus jamais j'vous jure, plus jamais comme hier
"hé mali !"0
Hé ho, hé ho! qu'est c'que tu fais avec ton verre d'eau ?
C'est l'anniv' à titi aller on va se taper l'apéro
Hé ho, hé ho ! aller mali-mali bouge tes fesses
T'as promis à titi il faut tenir ses promesses

Et désolé pour ce soir si je finis à l'envers
Mali, on s'retrouve au comptoir, titi fête son anniversaire
Et désolé pour ce soir si je finis à l'envers
Après celle la j'arrête de boire, laissez moi juste la dernière
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave
Fallait mani-mani-manier mieux la nuit man
Arrête l'alcool tu deviens grave

oi,eiks rakkaus ookki kaunista?Tiistai 27.03.2007 20:26

"Hymne A L'Amour"

Le ciel bleu sur nous peut s'effondrer
Et la Terre peut bien s'écrouler
Peut m'importe si tu m'aimes
Je me fous du monde entier

Tant que l'amour inondera mes matins
Tant que mon corps frémira sous tes mains
Peut m'importent les problèmes
Mon amour puisque tu m'aimes

J'irais jusqu'au bout du monde
Je me ferais teindre en blonde
Si tu me le demandais

J'irais décrocher la Lune
J'irais voler la fortune
Si tu me le demandais

Je renierais ma patrie
Je renierais mes amis
Si tu me le demandais

On peut bien rire de moi
Je ferais n'importe quoi
Si tu me le demandais

Et si un jour la vie t'arrache à moi
Si tu meures que tu sois loin de moi
Peu m'importe si tu m'aimes
Car moi je mourrai aussi

Et nous aurons pour nous l'éternité
Dans le bleu de toute l'immensité
Dans le ciel plus de problèmes
Mon amour crois-tu qu'on s'aime
Dieu reunit ceux qui s'aiment!

http://www.radioblogclub.com/open/136591//Edith%20Piaf%20-%20Hymne%20%C3%A0%20l%27Amour.mp3

eh,toi,ecute moi bienMaanantai 26.03.2007 21:20

Non ! Rien de rien
Non ! Je ne regrette rien
Car ma vie, car mes joies
Aujourd'hui, ça commence avec toi

Le bon Dieu est une feme (moi...?)Sunnuntai 25.03.2007 01:55

La terre saigne depuis la nuit des temps
De grandes misères et de guerres souvent
Et pour chaque soldat qui rentre, une femme attend
Les hommes, les pires et les tout-puissants
Les pires bourreaux et même Adolf vivant
Avaient tous au moins une femme qui les aimait tant

Quand c'est pas une soeur, c'est une mère qui aime
Et quand c'est pas la mère, c'est l'épouse qui aime
Et quand c'est pas l'épouse, c'est une autre femme
Ou une maîtresse qui espère alors

Si c'est vrai qu'elles nous pardonnent tout
Si c'est vrai qu'elles nous aiment malgré tout
Si c'est vrai qu'elles donnent aux hommes le jour
Moi je dis, que le bon Dieu est une femme

Nos mères paient depuis la nuit des temps
Depuis l'histoire de la pomme d'Adam
Elles portent les maux et les torts
Du monde tout leur vivant
Le ciel bénisse la femme qui aime encore
Un infidèle jusqu'a la mort
Faut être Dieu pour être trahi et aimer plus fort

Quand c'est pas une soeur, c'est une mère qui aime
Et quand c'est pas la mère, c'est l'épouse qui aime
Et quand c'est pas l'épouse, c'est une autre femme
Ou une maîtresse qui espère alors

Si l'or du monde était dans la main d'une femme
On lui ferait la cour pour l'avoir
Imagine les hommes
S'ils n'avaient qu'à chanter l'amour pour avoir

http://www.radioblogclub.com/open/47536/corneille/Corneille%20-%20Le%20bon%20Dieu%20est%20une%20femme

kukkuluuruu kaikkiTiistai 19.12.2006 02:32

terkkuja kylmasta ranskasta

syon patonkia ja juustoa kaiket paivat ja heilun baskeri paassa hanuria soitellen pitkin romanttisia katuja.

olen myos ostanut kapitalismin henkea kunnioittaen joululahjoja seka adoptoinut kulkukissan.

kaikki hyvin,paremmin kuin teilla ainakin;)

ja joonas,sori etten paassy heittaa sua lauantaina,olin tosiaan taalla...

MUISTA MUTTiistai 14.02.2006 12:53

kerro mulle jotain

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta. :>
(jos huonoa, se muistetaan:D)

Vain 5 omituisinta piirrettäniMaanantai 13.02.2006 12:31

kirjoita 5 omituisinta piirrettäsi.Haasta 5 kaveriasi.Kivaa

1. En voi nousta sängystä esim.klo 8.46.Odotan silloin,kunnes kello on viittävaille,koska haluan viisarin olevan matemaattisesti järkevässä asennossa.

2. Jos pesen meikit tai hampaat on minun mentävä kokonaan suihkuun,sillä inhoan sitä tunnetta,kun pelkkä naama kastuu.

3. En säilytä hammasharjaa vessassa,koska pelkään pöpöjä.luin amerikkalaisen tutkimuksen miten pöntöstä lentää bakteereja jos harja on alle 3m päässä.HYI

4.Pidätän hengitystä hississä,jos siellä on muita matkustajia,sillä en halua muiden hengityksiä omaan suuhuni

5. Harva saa juoda samasta pullosta kanssani,koska en halua niellä toisten kuolaa.


« Uudemmat - Vanhemmat »