IRC-Galleria

margersti

margersti

yääh...

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Isä poikkesi poikansa huoneessa.
Hän hämmästyi, kun huomasi sängyn olevan sijattu ja kaikkien tavaroiden
olevan siististi paikoillaan.
Sitten Hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä.Sen päälle oli kirjoitettu
siistillä käsialalla "Isälle".

Pahoin ennakkoaavistuksin hän avasi kuoren ja alkoi lukea:

Rakas isä,

Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla. Jouduin karkaamaan naimisiin
uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni suuren murhenäytelmän sinun ja äidin
kanssa.

Leena on suuri intohimoni, ja hän on aivan ihana. Tiedän että te ette olisi
hyväksyneet häntä kaikkien lävistysten, tatuointien ja tiukkojen
prätkävaatteiden takia ja koska hän on niin paljon vanhempi kuin minä.
Mutta tämä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi vaan myös siksi että
hän on raskaana.

Leena sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia. Hänellä on pieni asuntovaunu
metsässä ja läjäpäin polttopuita, tarpeeksi koko talveksi.
Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon lisää lapsia. Leena on avannut
silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana ei todellakaan vahingoita
ketään.

Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä kauppatavarana saadaksemme muilta
kommuunimme ihmisiltä ruokaa ja niin paljon kokaiinia ja ekstasia kuin
haluamme.

Me rukoilemme, että tiedemiehet vihdoin keksisivät lääkkeen AIDSiin, jotta
Leena parantuisi. Hän on ansainnut sen.

Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 16-vuotias ja tiedän kyllä miten
huolehtia itsestäni.Tietysti tulen joskus takaisin, ainakin vierailemaan
luonanne, jotta opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.

Poikasi, Ville

P.S. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona.
Halusin vain muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin
koulutodistus, joka on kirjoituspöytäni laatikossa.
Rakastan teitä.
lmoittele milloin minun on taas turvallista tulla kotiin.

Ville

Kivestä veistetty sydänSunnuntai 26.10.2008 22:30

Elämän siltoja kulkenut oon,
yli jokien tulvivien
Etsinyt paikkaani joukosta eksyneiden
Sydämmen suojaksi kuoren mä tein,
jotta kestäisi matkallani
Nyt sinun kanssasi tuntuu kun se sulaisi

Tämä kivestä veistetty sydän
sinun käsissäs vettä kun ois
Tämä kylmyyteen tottunut mieli
lämmöstäsi ei tahtoisi pois
Joka hetki on kanssasi kallein,
joka päivä ja jokainen yö
Tämä kivestä veistetty sydän tahtiisi lyö.

Tien viitoista selvää saanut mä en,
harhaan kuljin nyt sen tajuan Vaan kun sut löysin nuo menneet mä pian unohdan
Joskus jos luulet et pois lähtisin, älä pelkää ei niin käydä voi
Tää kivinen sydän kun laulua sinulle soi

Oon matkani tehnyt, mä tiedän
Ei mikään mua sais lähtemään.
Sinun viereltäs onneni löydän
Joka päivä sen selvemmin nään

TestiMaanantai 22.09.2008 02:07

Dr. Phil sai testistä 55 pistettä, ja kun hän teki
tämän Oprahille hän sai tästä 38 pistettä.
On olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan, jotta saisivat selville tämän testin tuloksen.

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.

Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. ( ) aamulla
b. ( ) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. (x) myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet...
a (x) melko nopeasti, pitkin askelin
b ( ) melko nopeasti, lyhyin askelin
c ( ) ei niin nopeasti, pää pystyssä
d ( ) vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e ( ) hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille,
a ( ) seisot kädet puuskassa
b ( ) pidät kädet yhdessä
c (x ) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d ( ) kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e ( ) kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a ( ) polvet ja jalat yhdessä
b ( ) jalat ristissä
c ( ) jalat venytettynä eteenpäin tai suorina
d (x) käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit...
a (x) isolla äänekkäällä naurulla
b ( ) hillitymmällä naurulla
c ( ) hiljaisella naurahduksella
d ( ) hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen...
a ( ) teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon ja katselet ympärillesi tunnistaaksesi tuttuja kasvoja
c ( ) teet todella hiljaisen sisääntulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Jos joku keskeyttää sinut työskennellessäsi intensiivisesti, niin
a ( ) olet tyytyväinen tauosta
b ( ) olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a ( ) punainen tai oranssi
b ( ) musta
c ( ) keltainen tai vaaleansininen
d ( ) vihreä
e (x) tummansininen tai liila
f ( ) valkoinen
g ( ) ruskea

9. Illalla, juuri ennen nukahtamista, makaat sängyssä...
a ( ) selälläsi, vartalo suorassa
b ( ) mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d ( ) käsi pään alla
e ( ) pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a ( ) putoamisesta
b ( ) taistelemisesta
c ( ) jonkin tai jonkun etsimisestä
d ( ) lentämisestä tai kellumisesta
f (x) unesi ovat aina miellyttäviä

-Marja 42 points-

PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4. (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7. (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6.
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2. (d) 1
5. (a) 6. (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4. (c) 2
7. (a) 6. (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3. (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6. (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2. (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1

YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.---

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

Totisinta totta!Keskiviikko 20.08.2008 20:18

Joka kodin järjestys säännöt!


1. Äiti on oikeassa.
2. Äiti on aina oikeassa.
3. Jos joku tuntee olevansa oikeassa, kts.edelliset kohdat.
4. Äiti ei makaa - hän mietiskelee.
5. Äiti ei juo - hän maistelee.
6. Äiti ei ole myöhässä - hän ei ole nyt paikalla.
7. Äiti ei riitele - hän perustelee.
8. Äiti ei lue lehtiä - hän kerää aineistoa.
9. Äiti ei juoruile - hän tekee selvitystä.
10. Äiti ei vehkeile ystäviensä kanssa - hän kasvattaa teitä.
11. Äiti ei huuda - hän painottaa asiaa, jotta kaikki kuulisivat.
12. Äiti ei hauku - hän neuvoo.
13. Menet äidin luokse oman ideasi kanssa - palaat äidin idean kanssa.
14. Mitä enemmän kritisoit äitiä, sitä huonommin menestyt elämässä.

Ja kaikki äipät kopioi sit omaan päiväkirjaansa! <3

ERITYINEN ENKELITiistai 19.08.2008 12:47

ERITYINEN ENKELI

Kaksi enkeliä tuli matkallaan rikkaan perheen
luo yöpyäkseen Heidän luonaan. Perhe oli piittaamaton, ja enkelit
saivat nukkua kylmässä kellarihuoneessa. Kun he olivat menossa
nukkumaan vanhempi enkeli näki kolon seinässä ja korjasi sen.
Nuorempi enkeli kysyi miksi hän korjasi kolon.

Asiat eivät ole aina sellaisia, kuin luulemme niiden olevan.
Seuraavan yön enkelit yöpyivät köyhässä talossa. Kiltti isäntäväki
jakoi päivällisensä heidän kanssaan, ja enkelit saivat nukkua
isäntäväen vuoteessa. Kun kaikki heräsivät seuraavana aamuna
talon ainoa elinkeino, ainoa lehmä makasi kuolleena niityllä.
Nuorempi enkeli oli vihainen ja kysyi vanhemmalta, kuinka tämä
voi sallia sellaisen tapahtuvan. Autoit ilkeää isäntää, mutta
nämä jakoivat meidän kanssamme vähästään ja sinä annoit
heidän ainoan lehmänsä kuolla.

Asiat eivät aina ole kuin luulemme. Kun olimme kylmässä
kellarissa näin, että kolossa oli kultaa, siksi korjasin kolon jottei isäntä
sitä löytäisi. Köyhään taloon tuli yöllä kuoleman enkeli noutamaan talon
emäntää, joten annoin lehmän hänen sijastaan. Asiat eivät ole niin kuin
luulemme niiden olevan. Joskus tapahtuu jotain, josta olemme onnettomia.
Usko, että jokainen tapaus on omaksi eduksesi. Tulee aika jolloin saat
tietää..

Jotkut ihmiset tulevat nopeasti elämäämme ja katoavat yhtä nopeasti.

Joistain ihmisistä tulee ystäviämme ja he jäävät pitkäksi ajaksi
elämäämme.

He jättävät jälkiä sydämeemme. Meistä ei enää ikinä tule entisen kaltaisia,
koska opimme tuntemaan hyvän ystävän.

Eilinen on historiaa.
Huominen on arvoitus.
Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys.
Elä ja nauti jokaisesta silmänräpäyksestä. Ota pieni enkeli, ja suojele
sitä. Hän suojelee sinua.
« Uudemmat - Vanhemmat »