IRC-Galleria

miksuh

miksuh

Mika Hanhijärvi

TulipaloLauantai 06.09.2008 04:01

Oli tarkotus mennä eilen illalla katsomaan ilotulituksen sm-kilpailuja Helsinkiin Töölönlahdelle, mutta suunnitelmat muuttui aika dramaattisella tavalla. Olin jo hississä menossa alaspäin ja tarkotus oli käppäillä dösälle. Hississä aloin kuitenkin kuuntelemaan että mitä ihmeen älämölöä ja karjuntaa rapusta kuuluu. Tarkemmin kuunnellen kuulosti kuin joku huutaisi kurkku suorana TULIPALO! TULIPALO! Samalla kuului juoksemista ja ovien hakkaamista sekä ovikellojen soittoa. Kun pääsin alas sama mekkala jatkui. olin ihan että mitä helvettiä, itse en ollut huomannut mitään. Lähdin siten varovasti kiipeämään rappuja ylöspäin ja katsomaan mitä on tekeillä. Ei tarvinnut kauan kiivetä kun vastaan tuli keuhkoissa pistelevää savua. Tulipalopa hyvinkin jossain. Vastaan tuli myös muita, jotka kertoi että kolmannessa kerroksessa palaa. Ei siinä sitten auttanut kuin lähteä ulos päin. Kun en ollut varma onko palokunnalle soitettu kaivoin kännykän esiin ja soitin 112:n. Eka soitto päättyi automaatin vastaukseen "hätänumero on ruuhkautunut". Toinen yritys meni sitten läpi. Sain kuulla palokunnan olevan jo tulossa, mutta multa kyseltiin vielä siitä tiedänkö jonkun olevan palavassa asunnossa, talon korkeudesta ja muuta vastaavaa. Hetken pihalla odottelun jälkeen palokunta tuli sitten pillit ulvoen useamman auton voimalla. Savua tunki palavan asunnon ikkunasta ja rappukäytävän ikkunasta. Tajusinkin siellä pihalla yhtäkkiä, että ei helvetti mulla on kämpän ikkuna auki. Siinä vaiheessa rappukäytävään ei ollut enää mitään asiaa, eli asialle ei voinut mitään. Saivat kuitenkin sitten palon sammumaan eikä kukaan ilmeisesti loukkaantunut. Palokunta tuuletti rappukäytävän ja päästiin sitten sisälle. Rappukäytävä lainehti sammutusvedestä ja savun haju on edelleen aika voimakas. Oma kämppä haisee hiukan savulle, mutta onneksi mitään pahempia savuvahinkoja ei tullut. palo oli tuolla kolme kerrosta alempana, eli vesivahingoiltakin säästyttiin. Pääasia kuitenkin ettei tosiaan kukaan loukkaantunut.

Lisäys: 15:27

Se tulipalo oli ilmeisesti tahallaan sytytetty tuhopoltto. Vartti-lehden ja Ilta-Sanomien uutisten mukaan poliisi on pidättänyt pari tyyppiä asunnon sytyttämisestä epäiltynä. Tuhopolttoa siellä pihalla eilen tulipalon aikanakin jo epäiltiin... Kaikenlaisia hulluja liikkeellä..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.