IRC-Galleria

mria

mria

emme tienneet kun läksimme silloin

Blogi

« Uudemmat -
Tein tuon saman testin jonka tein viimeksi vuosi sitten ja sitä ennen vuonna 2007. Nyt sain eri tuloksen kuin kahdella aiemmalla kerralla.


" Persoonallisuustesti
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 100 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista:
Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*
Intuitiivinen
Ajattelija
*---- Tuntija
Impulsiivinen *
Harkitsija
(ppmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi:

Olet lämminhenkinen, ulospäin suuntautunut, iloinen ihminen, jolla on aina aikaa hauskanpidolle, ja joka välttelee tylsiä ihmisiä jotka ottavat itsensä liian vakavasti. Sinulle soveltuvat parhaiten ammatit, joissa voit olla tekemisissä ihmisten parissa, kuten myyntityö, neuvontatyö, asiakaspalvelu, hoitotyö, kriisiapu ja esiintyvä taiteilija. Ihmistyyppisi luonnostaan tarkkailee toisten käyttäytymistä ja pohtii, mitä toiset oikeastaan haluavat. Valitsitpa minkälaisen ammatin tahansa, siinä puhumisella on oltava tärkeä rooli. Olet parhaimmillasi toisten ihmisten seurassa, ja vältteletkin yksinäisyyttä ja eristymistä. Uskot että elämän, työn ja ihmissuhteiden pitää olla hauskaa ja palkitsevaa. Et viihdy synkissä oloissa. Kaltaisesi ihmiset ovat valloittavia, terävä-älyisiä ja mieleltään avoimia. Toisten mielestä saatat viihtyä liian usein juhlissa. Sinua saattaa ahdistaa se, jos sinulta odotetaan vakavamielisyyttä, muodollisuutta, logiikkaa, järjestelmällisyyttä ja täsmällisyyttä. "

Ilman tätä testiäkin on mielenkiintoista huomata kuinka ihmisluonne muuttuu vuosien saatossa. Huomaan etten ole enää niin kapeakatseinen kuin joskus. Olen itsenäisesti hankkinut paljon sellaisia kokemuksia, joihin aiemmin olisin suostunut vain toisten painostuksesta. Kieltämättä viihdyn liian usein juhlissa. Tylsistyn helposti ja janoan lisää kokemuksia. Toisaalta tätä pelottavankin rajua impulsiivisuutta pitäisi varmaan vähän hillitä, etten löydä itseäni viiden vuoden päästä katuojasta örisemästä.

Tiedän myös, ettei tuollaisiin testeihin, horoskooppeihin ja muihin kannata liikaa uskoa, jos ollenkaan. Ihminen pystyy päässään järkeilemään asiat siten kuin ne pitäisivät paikkansa. Jos haluaa uskoa, usko yleensä löytää väylän itselleen :(

Nurkissani vipeltää tahmatassuSunnuntai 27.12.2009 21:28

Voisin kertoa reilun puolen vuoden ajalta yhden kuulumisen. Nimittäin
linkin takaa löytyvä kissa on ottanut meikäläisen alamaisekseen:

http://pelastetaankoirat.com/sinuhe_kissaelo09.html

Sinuhe on syntyjään virolainen kollimolli. Sinuhen aiempi omistaja heitti veivinsä. Muutamien mutkien kautta herra muutti matalaan majaani.

Oikea vilkas villipeto <3
"Ammuit jäniksen ja harakan ja kiintymykseni".

Ihana biisi: http://www.youtube.com/watch?v=_E3qUkNo1ME

Vois pitkästä aikaa lainata kirjastosta Noitalinna huraan kokoelman, kun voin kuunnella sitä vain you tupesta.

"Ehkä kerrot joskus mitä olisit halunnut."

Kenelle kellot soivat, en koskaan niitä kuunnellut.
Pitäisi ruveta kirjoittamaan ylös kaikkia mielenkiintoisia asiakastilanteita, koska niistä voisi koota jonkun mieliä päräyttelevän kirjan. Kuinkakohan monia hauskoja hetkiä minä muistankaan enää muutaman vuoden päästä, kun en juuri koskaan kirjoita niitä ylös?

Tässä yksi Nesteen reissuvihkoon kirjoittamistani teksteistä:

"Helloota!

Eilen punanaamainen kalju kanttisasiakas istui toverinsa kanssa meidän (henkilökunnan) tupakkapaikalla kaljottelemassa ja sätkä huulessa roikkuen. Harrin kanssa emme ensin meinanneet uskoa silmiämme. Pultsariherroilla oli tyhjistä pulloista päätellen jo kolmannet kaljat menossa. Häädettiin nuo oman elämänsä supersankarit pois ja päätettiin ettei enää myydä noille. Koskaan. Tänään arvon kaljuherra tuli taas shoppailemaan kaljaa. Sanoin etten enää myy sulle. Hieno herra kysyi "miksei?" ja muistutin eilisestä episodista. Tyyppi vastasi "en minä ollut siellä". Just joo, minä ja Harri varmasti nähtiin näkyjä! Se miekkonen on siis se ruskeatakkinen kalju punanaama. On kuulemma aiemmin riehunutkin täällä. T: Maria"

Tuon kyseisen kaljuherran voi bongata suunnilleen päivittäin Tampereen Stocmannin edestä muiden rantojen miehiksi nahkansa luoneiden seurasta.

Tänään Valtsussa laitoin tuotteisiin -50% tarroja. Eräs ukkeli seurasi koko pikaruokahyllyn perässä ja kahmi parhaat päältä. Työtoverini sanoikin, että älä välitä kanttishullusta, se on vähän semmonen. Ei siinä muuten mitään, mutta se kanttisukkeli näytti ihan Twin Peaksin Bobilta! Hieman kuumotti, kun "Bob" seurasi koiran tavoin perässä.
... Tosin nuuskaa en ole koskaan maistanutkaan. Ajatuskin vieroksuttaa.

Vaikka materialisti minussa nostaa ajoittain rumaa päätään, arvostan silti yli kaiken antimaterialistista onnea. Kuten Tove Janssonin Nuuskamuikkunen:

"Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä,
kantaa niitä mukanaan ja pitää niitä ominaan.
Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni.
Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen."

-Nuuskamuikkunen, Muumipeikko ja pystötähti


¤ "Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi." (Muikkusen kevätkirje)
¤ "Minä asun vähän siellä ja täällä." (Muumipeikko ja pyrstötähti)
¤ "Noin siinä käy, kun tahtoo omistaa!" (Muumipeikko ja pyrstötähti)
¤ "Nyt täytyy vältellä lain kouraa." (Vaarallinen juhannus)
¤ "Lähtö tulee hypyn lailla!" (Muumilaakson marraskuu)


Minulla on kummitädiltä saadut Toven muumisarjakuvat 1-8. Haluaisin hankkia tai lainata ne kaikki (materialismia tämäkin?). Huvittavinta noissa on se, että ne kaikki kahdeksan eivät mahdu alkuperäiseen koteloonsa. Lapsosena luin niitä teltassa jossa yövyin. Yöllä satoi vettä ja muumikirjat kastuivat. Heräsin kuin tulvan keskeltä. Kirjat turposivat noin tuplaten. Ne pistettiin kuivumaan aitamme orsille yli vuodeksi. Nämä kirjat ovat aika ryppyisiä edelleen, mutta elämää nähneen näköisiä <3

Kello on 2:56. Voisin yrittää tavoitella Nukku Mattia. Onneksi tyynyliinoissani on Nuuskamuikkunen.

Kuva on otettu tuolta: http://askarteluvuori.blogspot.com/2007_10_01_archive.html

Seitan, my master! <3 <3Keskiviikko 24.12.2008 17:21

Tehtiin tuossa päivällä siskon painostuksesta seitania. Siitä tuli oikein herkullista ja mureaa, kiitos Pekan vinkkien. Seitan on kyllä ihan huippua evästä, kun siitä saa niin monipuolisesti kaikkia lihamaisia ruokia. Seitanin paiskomiseen ja puristeluun saa myös purettua kaikki ylimääräiset antipatiat.

Lallaa suku se pahin ja hölmöinKeskiviikko 24.12.2008 17:13

Perheen kesken joulupöydässä kuultua:

"Sinäkin tuommonen biojätteitten syöjä voisit ottaa näin juhannuksen kunniaksi muitakin ruokia!!"

t: mikä maa, mikä valuutta isä

Jänskäpänskä!Tiistai 18.11.2008 12:44

Apuva, huomenna klo 11 starttaa lento kohti saapasjalkamaata!
Olen jo aikamoisissa lähtötohinoissa.

Mitkähän goottipopot sitä ottas mukaan, kun nuo lempparit tähtireikäkengät saattaa hajota milloin tahansa? Pitäskö ottaa tonnin painavat hieman pienet plattarit, metallilaattakengät, ankeat saappaat vai riskillä nuo mun lempparit? Päiväkengiksi otan mustat skeittikengät, kun siellä varmasti kävellään paljon. Viimeksi reissussa mulla oli kolmet kengät, joista kahdet olivat isot goottipopot. Silloin olikin kärsivä, mutta kärsivällinen miekkonen kantamassa mun kamalimpia taakkoja. Siihen lisäksi vielä omiansa. Enää ei ole "kantojuhtaa", joten joudun kaiken ihan itse kantamaan /:

Täytyy siis olla tarkempi sen suhteen mitä otan mukaan. Onkohan siellä kuinka lämmin? Täytyy selvittää kuukkelista. Passi, hammasharja, visa, kamera - siinäpä ne olennaisimmat.

Pelottaa italialaiset taskuvarkaat. Onneksi on olemassa kaulapussi, johon voi laittaa luottokortin ja henkkarit.

Odotan ennen kaikkea Firenzeä ja Roomaa. Hannibal-leffasta sain kipinän Firenzeen. Siinä leffassa kyseinen kaupunki näytti uskomattoman kiehtovalta. Eiköhän se ole sitä livenäkin...

Toivottavasti hajoamispisteessä oleva vanha ja raihnainen kamerani jaksaa vielä tämän reissun.

AhistusKeskiviikko 05.11.2008 23:16

Tuli aika ahdistava olo, kun mietin kuinkakohan monta salakyttääjää minullakin on? On joitakin sellaisia, jotka käyvät aina katsomassa kaikki uudet kuvani ja lukevat tekstit, mutta heistä jää vierailijat kohtaan tiedot. Se on vähemmän häiritsevää, vaikka ihmetyttääkin miksei osa heistä ikinä kommentoi mitään? Itse yritän noin puolella kerroista kommentoida, jos löydän jotain mieltäni kutkuttavaa.

Eniten häiritsevät kaikki ne ihmiset joiden olemassa olosta en tiedä mitään. Enkä saa ehkä koskaan tietääkään. Ne jotka vierailevat näkymättöminä. He tietävät miltä näytän, osan siitä mistä pidän ja missä liikun. Ihan liikaa tietoa tuntemattomille. Aika creepyä. Heidän takiaan piilotin kaikki aiemmat albumini ja laitoin vain yhden uuden näkyviin. Jos tämä fiilis säilyy tämmöisenä, muut kuva-albumini näkyvät jatkossakin vain kavereilleni. Myös useiden kotisivujeni osoitteet piilotin. Voin kyllä niitä antaa, jos kysytään. Riippuu myös kuka kysyy.

Minua ei saa lukea ja katsoa kuin avointa kirjaa, ellei itse ole valmis avaamaan kirjaansa minulle!
« Uudemmat -