IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Aika vanha mutta silti naurattaa :)Maanantai 09.11.2009 01:54

Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan. Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin, miten voisi rentoutua.

Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se. Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutunut."

Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten rennoksi muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä tunnelmasta, jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan. Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:

Hyvä Isä,
Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:

Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.

Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.

Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantaa käyttikin. Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen korvia.

Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja rintojen kourailua.

Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen.

Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia "Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.

Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.

Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan. Ainakaan luterilainen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa taivuttelemiseksi.

Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein pääasiassa kalastajia, mutta käyttivät verkkoja, eivät sukelluslaitteita ja harppuunoita. He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.

Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC and the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".

Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.

Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".

Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä". Raamattu ei vastaa kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta saamastaan hopeasta. Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.

älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".

Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen". Em. hetkellä hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä, eivätkä opetuslapset ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä "presidentiksi".

Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.

älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.

Vanhempi rouvashenkilö jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui, mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.

Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.

Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".

Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää. Alttari joudutaan pesemään.

Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee "kolehdit ovat palkkani". Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.

Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun". Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää. Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.

Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".

Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.

Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.

MUUTA HUOMIOITAVAA:

Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "tuhkamuna" ja "hameasuinen transvestiitti", olin minä. Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.

Kunnioittavasti Teidän, Arkkipiispa

kuka muistaa kaikki sanat? @wikipediaMaanantai 19.10.2009 07:39

On olemassa myös Suomen pisimmäksi sanaksi väitettyjä ja ehdotettuja:

* epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkäänkinköhän, jossa saattaa ilmetä virheitä.
* kumarreksituteskenteleentuvaisehkollaismaisekkuudellisenneskenteluttelemattomammuuksi.
* suurtehokolmivaihekilowattituntimittauslaitteistodirektiivianalyytikkoinsinööripojanpoika, johon voi lisätä esim. vara-, -pojanpojanpoika, -pojanpojantytär tms.
* atomiydinenergiareaktorigeneraattorilauhduttajaturbiiniratasvaihde.
* sitrussekoitusvirvoitusjuomapullopalautusautomaattiasentajakokelas.

Myös sanaan lentokonesuihkuturbiinimoottoriapumekaanikkoaliupseerioppilas voi lisätä esim. vara-, -upseerioppilaanjohtaja tms. (upseerioppilaanjohtaja on oikeasti upseerioppilaan johtaja, eli ei yhdyssana.)

cheer up! :)Lauantai 19.09.2009 08:27

Afghanistan: Dooset daram ♥
Arabia: انا احبك ♥
Albania: Unë të dua ♥
Englanti: I love you ♥
Espanja: Te amo ♥
Galicia: Quérote ♥
Hollanti: Ik hou van jou ♥
Indonesia: Aku cinta kamu ♥
Italia: Ti amo ♥
Katalaani: T'estimo ♥
Kroatia: Volim te ♥
Liettua: Aš tave myliu ♥
Malta: I love int ♥
Norja: Jeg elsker deg ♥
Portugali: Eu te amo ♥
Ranska: Je t'aime ♥
Romania: Te iubesc ♥
Ruotsi: Jag älskar dig ♥
Saksa: Ich liebe dich ♥
Slovakia: Milujem ťa ♥
Slovenia: Ljubim te ♥
Suomi: Minä rakastan sinua ♥
Tanska: Jeg elsker dig ♥
Tsekki: Miluji tě ♥
Turkki: Seni seviyorum ♥
Viro: Ma armastan sind ♥
Usein kun leijona tulee huoneeseen, moni ajattelee - "voi vittu..!" Leijonat ovat kaikki itserakkaita, leuhkia ja kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Leijonat osaav...at mielestään maalata, piirtää, kirjoittaa ja näytellä, vaikka ovat vain surkuhupaisia yritellessään jäljitellä suuria mestareita. Mikäli joku leijona lukee tämän, hän nauraa suureen ääneen ja lähettää tämän kaikille ystävilleen hyvänä vitsinä ymmärtämättä, että se on totta. MOTTO: "Olen jo pyrkinyt teatterikorkeakouluun, mutta he eivät ilmeisesti ole vielä käsitelleet hakemustani. Ovat niin häkellyksissä esitelmästäni, että haluavat käsitellä sen viimeiseksi ja tehdä sitten rauhassa päätöksen, olenhan niin taitava vaikka itse sanonkinminullaonuseitatuttujanäyttelijäpuolellajaolen jne jne" TYÖPAIKKA: Joku, jossa saa olla koko ajan esillä, esim. idols-koelaulut. AUTO: Kallis ja näyttävä Mersu



ei mee lähellekkään.. eiks niin?!??!?
luinpa kivana iltana vanhoja kommentteja.. ja tuli sitten vastaan tällänen tapaus.. järkyttävin video mitä oon netistä kattonut.. oikeesti aivan vitun sairasta.. jos on tänä iltana actionii tiedossa ni ihan suisiolla jättäkää video katsomatta.. ja jos uskotte että teistä on kattoo koko clippi ni ilmotelkaa..

ittelläni meinas loppuu siihen kohtaan ku jätkä talttaa oman sormen poikki tai siinä ku vetää naulan kiveksestä läpi.. että näin vähän esimakua.. onneks omistan vitun sairaita kavereita.. :D

http://www.spankwire.com/One-of-the-scariest-videos-out-there-Mature/video51835/

ei vittu...Lauantai 11.07.2009 13:00

yö huumoria ^^Tiistai 02.06.2009 06:45

Mitä eroa on hyttysellä ja blondilla?
- Hyttynen tajuaa lopettaa imemisen, kun ensimmäisen kerran läpsäyttää.

Mitä eroa on terroristilla, ja blondilla, jolla on kuukautiset?
-Terrosristin kanssa voi neuvotella.. :D

Miten ilotyttö, nymfomaani ja blondi eroavat toisistaan? - Ilotyttö kysyy: "Lopetitko jo?" Nymfomaani kysyy: "Nytkö sinä jo lopetit?" Blondi kysyy: "Pitäisköhän tuo katto maalata?"

Mistä tietää että blondi on ollut tietokoneella?
- Ruudulla on korjauslakkaa

kuinka hyvin tunnen öö..? siskon :DPerjantai 29.05.2009 18:51

1. Hänen nimensä on?
- sisko.. ainaki mulle

2. Koska hän on syntynyt?
- kyl mä oikeest muistan, elä epäile..

3. Milloin hän viettää nimipäiväänsä?
- oikeesti ei mitään hajua :D

4. Millaista musiikkia hän kuuntelee?
- suomi räpistä johonki chaissee.. kuten stella?! vai mikä se oli :)

5. Tiedätkö kuka on hänen paras ystävänsä?
- ömm.. mikä sen nimi nyt oli.. :S

6. Miten kuvailisit häntä?
- tomera täti.. aina se repii energiaa jostain.. avoin ja sosiaalinen. mun vastakohta. huumorintajunenki jopa.. sillon ku se tajuu :D

7. Paras ohje mitä hän on sinulle koskaan antanut?
- heh heh he.. jääköön mainitsematta ;D

8. Muisto teistä jota et tule unohtamaan?
- paljonki. kuten leikitään bussia.. PÄÄTE PYSÄKKI! tumps.. ja meitsi lentää kaares pöydält alas. kiitos! <3 siskon synttäreil meitsi sniikkailee pöydän alla ja kurkistelee tyttöjen hameitten alle xD!

9. Murehtiiko hän usein tekemisiäsi?
- heheh.. :D eiköhän. kiitos tuesta <3

10. Oletteko läheisiä?
- joo joo, kunnes pesu kone menee rikki :D <3

11. Tiedätkö hänen salaisuutensa?
- tuskinpa.. ihan kaikkea :) parempi niin :D (pystyy viel nukkuu rauhas) ;D

12. Entäs hän sinun?
- kai mä kaikki oon kertonu.. mitä siskolle voi.. ja vähän enempiki ;)

13. Mitä hän sanoi sinulle viimeksi?
- moikka ja et soitellaa.. daa

14. Koska näit hänet viimeksi?
- eilen klo. 21:04. kaupan parkki paikalla ja tihkutti vettä.

15. Jos hän olisi eläin, niin mikä kuvastaisi häntä parhaiten?
- skorpiooni mil o kolme piikkii..

16. Millaista hänen elämänsä on tällä hetkellä?
- kauhee bile hiiri. dokaa kaikki rahat ja kaikki menee päin vittua.. ai nyt puhuttiin sisko elämäst :D kiltti koti äiti opiskelun ohella.. osaa myös rentoutua. jalat maassa elämistä!

17. Tappeletteko usein?
- eihän me ny sellast.. joskus jotain pientä vääntöö :D

18. Onko hän koskaan kieltänyt teidän olevan sukua?
- varmaan joskus ku vedän tyylil ^^ no emt.. HEIII kaikki tää on mun RAKAS SI*hik*SKO!! <3

19. Oletteko samannäköisiä?
- ainaki ku meikataan samanlailla ja pistetää samat mekot.. hihihihi... NOOT!!! no perus pulla poskii kummatki :D

20. Keskusteletteko asioista?
- ei vaan jauhetaan ku lehmät..

21. Mikä/mitkä teitä yhdistää?
- vähä kaikki, aika paljonki yhteistä!

22. Onko hän koskaan pitänyt puoliasi?
- ON! ja jos joku käy urputtaa ni mun sisko hakkaa sut katuun laukulla! eiks nii? hä?! xD

23. Oletko nähnyt hänen itkevän, koska viimeksi?
- oon nähny.. varmaan oli sillon ku se roikku leuan veto tangos ja tippu suoraan maahan ja silt meni ilmat pihalle.. NAUROIN RÄKÄSESTI VIERES! ku kutitin sitä ku se koitti roikkuu siin xD!!! HAHAHAHH!!

24. Kauneinta mitä hän on koskaan sinulle sanonut?
- nii mäki sua <3

25. Millaista elämäsi olisi ilman häntä?
- ainahan se on ollu.. siin.. sama ku vetäis kätee vasurilla.. :D siis et ei se ois samaa <3

26. Asia, mistä hän ei koskaan luopuisi?
- no kaikki noi naisten härpäkkeet.. kuten miehet.. ;D

27. Hulluin asia mitä hän on koskaan tehnyt?
- jaahas... mikäs niistä :)

28. Hänen suurin saavutuksensa?
- MUKSU ja et sä ny saanu sen koulun loppuun? :D

29. Mistä hän huusi sinulle viimeksi?
- tuskin harvemmin huutanu.. varmaan sillon ku säikäytin sen ja se rupes huutaa ja mäiskii mua.. pikkase avokkaal ja kyynepääl.. hullu akka! :D älä säikäytä! ^^

30. Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt?
- mul meni vitun kauan tehä tää chaisse.. saisko nyt jo pitää rööki tauon.. huh.. kerkesin syödäkki täs samalla.. mut muistin sentää tehä tän.. nii ja tuen kyl sua ja oon siin jos tarttet ihmistä kelle jutella OON SENTÄÄ PROIDIS!!! mäki raxutan sua <3
1. Anna arvosana ulkonäölleni asteikolla 4-10 ?
2. Halaisisitko minua ?
3. Jos heräisit vierestäni, mitä sanoisit ?
4. Voisitko koskaan satuttaa minua ?
5. Voisitko koskaan rakastaa minua ?
6. Mitä sanoisit jos muuttaisin pois ?
7. Mitä tekisit, jos seisoisin ovesi takana ?
8. Mitä tekisit, jos kuolisin ?
9. Välitätkö minusta ?
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan
« Uudemmat -