IRC-Galleria

ollip1

ollip1

http://ask.fm/ollipekkajalovaara
Tämä on vastaus seuraavaan kommenttiin eräällä palstalla.

"Hitsin vimpulat...
Mutta näistä jakeista tulee silti mieleen että häh. Aivan kuin ihmisen ja ihmisen välissä olisi koko ajan joku kolmas pyörä. "


Siis ihmisen ja Jumalan välissä on tosiaan "kolmas pyörä".
Se kolmas pyörä on synti. Synti erottaa ihmisen Jumalasta, koska Jumala ei voi sietää vääryyttä eikä syntiä. Jos kolmannelle pyörälle haluaa etsiä persoonaa, nini syntiä edustaa Saatana, joka on valehtelija alusta pitäen. Hänen valhetta seuraten ihmiskunta on nytkin erossa Jumalasta ja matkalla kohti lopullista kuolemaa.

Room.6:23 Synnin palkka on kuolema

Kuka on tehnyt synnin on Jumalan rangaistuksen kohteena aivan kuin kuka tahansa, joka on rikkonut yhteiskunnan lakia vastaan, on lain mukaisen rangaistuksen kohteena. Joka on varastanut, mikä hän on? Hän on varas. Joka on kerran valehdellut, mikä hän on? Hän on valehtelija. Jne jne, emme ole puhtaita Jumalan edessä kukaan.

Onneksi Room.6:23 jatkuu

...mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.


Armoa on, että Jeesus kärsi rangaistuksemme ja kuka haluaa voi tämän ottaa vastaan. Jeesus otti laskusi ja ulosottovelkasi Jumalan edestä ja pisti ne maksuun omalla verellään, joka vuosi ristin puulla. Nyt Jumala kutsuu jokaista luokseen ottamaan tämän maksun vastaan. Mutta ei sitä uskoon tulla noin vain, täytyy tehdä parannus, eli tunnustaa ja hyljätä syntinsä ja sitten saada ne anteeksi.

Joku voi kokea etei halua tehdä parannusta, ja saattaahan se kirpaista noin ajatuksena, mutta lopulta se on oikein tehdä ja kun Jumala sitten antaa anteeksi, ei voi kevyempää oloa olla. Sitähän melkein jo leijailee olonkin vuoksi taivaaseen kun Jumalan antaa anteeksi:) Ystävä, eiköhän notkisteta sen verran polvia, että lähdetään nyt elämän tielle yhdessä Jeesuksen kanssa.
Apt.5:19-20 Mutta yöllä Herran enkeli avasi vankilan ovet, vei heidät ulos ja sanoi: 20 "Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat."


Reilun kahden viikon aikana olen tavannut kaksi miestä, joiden edestä Jeesus on kirjaimellisesti avannut vankilan kalterit. Ensimmäinen heistä oli suomalainen mies, Raimo (nimi on muutettu), joka on istunut vankilassa 17 vuotta mutta, jonka Jeesus on saanut pelastaa, ei ainoastaan heroiinin orjuudesta, vaan myös lääkkeiden ja synnin orjuudesta. Toinen heistä on kiinalainen, jota nimitetään taivaalliseksi mieheksi ja hänen nimensä on Yun. Tämän Yunin elämä on täynnä ihmeellisiä tapahtumia, jotka ovat samankaltaisia kuin mitä Uuden Testamentin aikaan tapahtui. Mutta niiden tekijänä onkin sama henkilö kuin mitä Uuden testamentin tapahtumien takana oli ja hän on itse Herra Jeesus Kristus. Jälleen voi todeta, että uskossa eläminen on ihmeellistä, koska se on todellisen Jumalan kanssa elettyä elämää. Jeesus ei ole kaukainen, vaan haluaa olla lähellä meitä jokaista. Muista, hän on vain yhden rukouksen päässä sinustakin.

Raimoa Jumala oli vetänyt jo useamman kerran, mutta vasta tragedia perheessä sai hänet nöyrtymään Jumalan edessä. Hän kohtasikin tullessaan keskussairaalasta tämän tragedian jälkeen Jumalan, joka ilmestyi hänelle suuressa valossa sairaalan ulkopuolella. Hän antoi elämänsä Jeesukselle. Siihen asti hän oli ollut heroiini-koukussa, josta inhimillisesti ajatellen ei ole juuri poispääsyä. Vapahtajan kanssa sekin on mahdollista. Päästyään heroiinista eroon olivat vielä lääkkeet jäljellä. Eräänä päivänä hän meni lääkäriin antamaan pois 15 eri lääkettä. Lääkäri totesi ettei hän voi antaa miehen mennä ulos koska ilman näitä lääkkeitä hän kuolisi ja kysyi samalla onko hän löytänyt paremman lääkärin. Tähän Raimo totesi, että on löytänyt, Jeesuksen Kristuksen ja sanoi samalla, että hän on jo ollut muutaman viikon ilman näitä lääkkeitä. Lääkäri antoi näin Raimon lähteä ja totesi, että kerran aikaisemmin oli hänen eteensä tullut vastaava tapaus ja nyt tämä oli toinen.

Raimo joutui vielä istumaan vankilaan aikaisempien rikosten tähden. Vankilassa hän halusi selliin, jossa oli kaikki hienoudet, mutta joutui lopulta kuitenkin karuun selliin. Eräänä yönä hän heräsi siihen, että sellissä kajasti valo. Hän nousi ylös ja huomasi, että Herra oli samassa sellissä. Herran edessä sellin lukitut ovetkin avautuivat ja he kävelivät sen sellin luokse, jossa hienoudet olivat. Herra osoitti sitä selliä. Sama toistui seuraavana yönä. Lopulta Raimo saikin tämän sellin. Tämä osoittaa minusta sen, että Jumala antaa meidän kärsiä usein omista töppäilyistä ja rikkeistä, mutta hän on siellä kärsimisen keskellä mukanamme. Syntiemme rangaistuksen hän kuitenkin kärsi itse puolestamme, koska meillä ei ole mitään millä sen voisi maksaa.

Taivaallisen miehen Jeesus johdatti kokonaan ulos Kinalaisesta vankilasta. Kyseeessä oli korkean tason Kiinalainen turvavankila, jonne veli Yun oli toimitettu, koska hän oli Jeesukseen uskova ja julisti evankeliumia. Tieto tästä oli kaikunut kuitenkin ulos Kiinasta ja myös muualla kuin Kiinassa rukoiltiin veli Yunin puolesta, olihan hän Kiinan kotiseurakunnan yksi johtajista. Hänet oli pahoinpidelty varsin perusteellisesti vankilassa, mm molemmat nilkat oli hakattu rautaputkilla niin, että jalkaterät roikkuivat lähinnä lihasten varassa. Kävelemisestä ei ollut puhettakaan. Jumalalle on kaikki mahdollista. Jeesus ilmestyi veli Yunille hänen sellissään ja Yun ymmärsi, että nyt olisi aika lähteä ulos. Yun ei pelkästään pystynyt kävelemän vaan sellien ovat aukenivat hänen edessään, eivätkä vartijat, joita oli joidenkin ovien moellmmin puolin kaksin kappalein konepistoolein varustettuna pysäyttäneet tätä mistä. Samaan aikaan Ruotsissa oli rukouskokous, jossa oli tieto tästä asiasta ja rukousta Yunin puolesta, sai eräs hiljainen suomalainen näyn siitä, että nyt astuu nuori mies ulos Kiinalaisesta vankilasta. Tämän itse Yun kuuli myöhemmin vieraillessaan kyseisessä seurakunnassa ja heidän vertaillessaan päivää ja aikaeroa. Kiitos Jumalalle!

Erityisvankilan kalteritkaan eivät pidättele Jumalaa. Mutta Jeesus haluaa kutsua meitä jokaista erityisesti ulos siitä vankilasta, josta itse kukin meistä saattaa olla. Onko se rahan himo, aineiden orjuus, yksinäisyys, pelkotilat, ostamisen himo, vallan halu tai mikä se sitten voikaan olla. Hän voi vapauttaa. Jeesus sanoi, että "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja...Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita."Joh.8:34,36

Anna sinäkin nyt elämäsi Jeesuksen hyviin käsiin. Hän ei ainoastaan vapauta sinua tässä elämässä, vaan vie sinut Isänsä kirkkauteen iloitsemaan ikuisesti. Se on todellinen kotisi, ylhäällä, jonne hän on mennyt valmistamaan meille sijaa. Mutta ensin meidän on annettava hänen olla Herramme ja Vapahtajamme.

Ps. Voit rukoilla hyvin yksinkertaisesti esim. "Jeesus ota elämäni" tai "Tunnustan syntini, anna ne anteeksi ja tule elämääni Herraksi ja Vapahtajaksi. Kiitos Jeesus!"
Se, mikä minut on vakuuttanut Jumalan olemassaolosta on jotakuinkin seuraavaa. Varmaan muutakin löytyy, mutta nämä tässä ensin. Vajavaiseksi tämäkin jää, mutta tulkoon nyt kirjoitetuksi nämä. Laitan tämän blogin kun asiaa minulta kysyttiin.

1. Se, että kun Jeesus tuli elämääni, hän osoittautui juuri siksi henkilöksi kuin Raamattu hänet kuvaa. Jeesuksen myötä elämääni astui elävä Jumala ja hänen rakkautensa ja voimansa. Sain rauhan sydämeeni, uuden puhtaan sydämen, sain syntini anteeksi (syytös pois), sain uuden rakkauden toisia ihmisiä kohtaan, sain myös ilon. Kaikki nämä ovat vain seurausta, oleellista on yhteys Jeesukseen.
Joh.14:27 'Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. '

2. Näen saman muissa henkilöissä, jotka tulevat uskoon. Jopa täysin katastrofitilanteissa olevat ihmiset nousevat ihmeellisesti Jeesuksen kanssa.

3. Jumalan antama Pyhä Henki vakuuttaa minua sisimmässäni.
Apt.1:8 'Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin'
Joh.15:26 'Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta.'

4. Näen kaikkialla, että Raamatun sana on totta ja toteutuu tällä hetkellä kuten tulevaisuudenkin osalta. Jumala avaa Raamattua Henkensä kautta ja puhuu sitä kautta. Erityisesti jos sitä lukee rukoillen.

5. Mitä enemmän lähestyn Jumalaa, sitä todellisemmaksi hän käy.

6. Jumala puhuu tänä päivänäkin profeettojen kautta ihmeellisesti toteutuvia asioita, joita ei voi selittää muutoin kuin itse Jumalan ilmoittamana.

7. Jumala jatkaa ihmeellisiä parantamistöitään. Näitäkin ei voi muuta kuin ihmetellä. Itsessään nämä ovat niitä pienimpiä todisteita.

8. Jumala vastaa rukouksiin ihmeellisesti. Tässä on huomattava, että rukousten on oltava Jumalan tahdon mukaisia, mutta mitä paremmin oppii tuntemaan Jumala, sen paremmin tietää mikä rukous kulloinkin on lähempänä Jumalan tahtoa. Jumala ei vastaa tahtonsa vastaisiin rukouksiin, koska hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä.

Todellinen todiste on siinä, että Jeesus nousi kuolleista ja koska hän elää, niin häneen on mahdollista saada yhteyden, koska hän itse sitä haluaa.
Ilm.3:20 'Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän'

Linkkejä: http://tv7.fi/vod/player.html?file=cafe_raamattu-151-w.MP4&dir=cafe_raamattu
Mitä maailma tarjoaa? Maailma tarjoaa välkettä, kilkettä, pauketta ja hetken humauksia. Kaikki se kuitenkin katoaa. Vaikka keskittyisit mihin tahansa kuinka keskittyneesti, se katoaa aikanaan.

Vain Jeesus Kristus tarjoaa pysyvää. Hän voi tarjota pysyvää, koska hän itse on ikuinen, pysyvä ja kuolematon. Hän haluaa antaa sinulle ilon, rauhan ja elämän. Elämän, joka on laatuaan täyteläistä ja kestoltaan ikuista.

'Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika' Joh.6:27.

Jeesus voi tarjota niin paljon enemmän kuin mitä milloinkaan voit saada tästä maailmasta. Etsi häntä ja tartu hänen tarjoukseensa. tunnusta syntisi ja käänny hänen puoleen saamaan ne anteeksi ja ota hänet elämääsi. Hän armahtaa ja haluaa tulla elämääsi kun syntiongelma on poistettu väliltänne.

'Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.' Joh.1:12

Jeesus Kristus voi olla jo tänään sinunkin kallisarvoinen aarteesi, kun tartut häneen kiinni. Tule hänen luoksensa, tänään.

Todisteet JumalastaTorstai 17.12.2009 00:48

Kirjoitan hiukan todisteista Jumalasta. Kaikkien todisteiden kohdalla voisi asiaa käsitellä toki paljon pidemminkin. Kuitenkaan Jumala ei ole jättänyt meitä tänne yksin, vaan hän puhuu tavalla ja toisella, jos vain ymmärtäisimme. Lopulta hänet löytää hyvin yksinkertaisesti, mutta se edellyttää Jeesukselle Kristukselle Jumalan aseman antamista omassa elämässä. Kääntymistä siis hänen puoleensa ja syntien anteeksipyytämistä, koska juuri synti erottaa ihmisen Jumalasta. Oheinen mallirukous osoittaa jotakin siitä mitstä kääntymisessä on kyse: "Jeesus anna syntini anteeksi. Tule Herrakseni ja Vapahtajakseni. Opeta minua elämään sinun kanssa."

Todisteet Jumalasta ovat varmat, mutta useimmat eivät niitä ota vastaan kuten eivät ota vastaan itse Jeesustakaan. Todisteita täytyy ihmetellä, eivät ne välttämättä heti avaudu. Om myös hyvä olla valmis pyytämään Jumalaa avaamaan omat silmänsä näkemään Jumalan antamat todisteet, jos ne eivät ala muutoin avautua. Ja Jumala avaa. Mutta ylpeät ja itseriittoiset jättää oman itsensä varaan, koska Jumala ei tule väkisellä kenenkään elämään.

Luettelen perustodisteet lyhyenä listana.
  • Luonnon ihmeellisyys. Jumala luoma ja osoittaa hänen ihmeelliset kykynsä. Todiste, koska ei ole koskaan syntynyt mitään toimivaa järjestelmää itsestään ilman älykästä luojaa, eikä sellaista ole pystytty osoittamaan missään laboratoriossakaan.
  • Omatunto: Jumalan ääni sisimmässämme. Kertoo sen mikä on oikein ja väärin. Voimme jättää tämän äänen huomiotta ja tällöin se hiljenee hiljaisemmaksi.
  • Jeesuksen synnittömyys. Kukaan muu ei elänyt synnitöntä elämää kuin Jeesus. Ei kukaan muu uskontojenkaan perustaja.
  • Jeesuksen ylösnousemus. Jeesus elää ja häneen saa yhteyden tänä päivänä.
  • Uskon todellisuus: Uskoon tulleiden elämän muuttuminen siksi kuin Raamatussa sanotaan. Synnin kahleet katkeavat. Tätä on aina yhtä ihmeellistä katsoa oli ihminen kuinka alhaalla elämässään. Uskoon tulleen ihmisen elämä muuttuu. Sama tapahtui kun itse tulin uskoon ja sain Pyhän Hengen. Tällöin alkaa tapahtumaan.

Todisteista ei siis ole puutetta kun vielä huomioidaan armolahjat, parantumiset, ilmestykset, näyt, profetiat sekä sen miten uskoontullessa Jumala avaa omat silmät näkemään maailman aivan kuin uusin silmin. Sen jälkeen vain ihmettelee miten ei aikaisemmin tätä havainnut. Näin kävi ainakin minun kohdallani.

Voititko juuri lotossa?Keskiviikko 02.12.2009 02:02

Missä voisit voittaa kaikista eniten? Mietit, että kenties lotossa. Lotossa voi parhaimmillaan voittaa muutaman miljoona euroa. Leikitään, että voitit juuri lotossa. Ostat pari kaunista autoa, kiertelet pari kerrtaa maailman, pistät tapettia uuden mökin seiniin, käyt hikipäissä kaikissa kaupoissa, joissa on paljon mukavan näköisiä tavaroita. Uudenkarhian katumaasturin takaiskarit notkahtavat kun nostelet tavaroita sisään.

On hiukan kyllästyttävää ja yhden illan menokierros ei verota kovin montaa promillea juuri saaduista varoista. Töissä ei jaksa oikein käydä kun rahan polttaminen on niin raskasta puuhaa. Kun aikaa menee, huomaat, että sinusta välittävät vain ne, jotka sinusta hyötyvät, joudut käyttämään yhä enemmän energiaa omaisuutesi säilyttämiseksi ja todellinen elämä, se elämä, jota ei rahalla voi saada, on kaikonnut jonnekin ulottumattomiisi. Paljon myöhemmin on vain kuihtunut lompakko, kuihtuneen elämän kanssa.

En toistaiseksi tiedä yhtään onnellista lottomiljonääriä, mutta monta onnellista köyhempää ihmistä. Mikä on heidän salaisuutensa?

Ihminen on tehty suurempaa tarkoitusta varten kuin saada suuri kasa rahaa täällä maan päällä. Suuri raha ja kova meno kuluttaa kyllä aikaa, mutta lopulta siitä saatava ilo kaikkoaa juuri seuraavaan aamuun mennessä ja uutta on saatava putkeen hiukan kovemmin panoksin kuin mitä eilen. Hiukan enemmän alkoholia kuin eilen, hiukan kovemmat panokset peliin kuin eilen, hiukan kovempi meno kuin eilen. Näetkö trendin, mihin se johtaa?

Ihmisen sydän on tehty janoamaan niin suurta elämää, että vain itse Jumala voi sen täyttää. Jumalan on elämän lähde ja niille, jotka janoavat elämää, vain Jeesus Kristus voi sen sammuttaa. Voit voittaa eniten juomalla elämän veden lähteestä, koska se tyydyttää kovemmankin elämän janon, tämän olen itse kokenut ja saanut nähdä monen elämässä.

Joh.7:37 Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!

Jeesus: Joh.4:14 joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.

Jeesus: Ilm.21:6 Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä.
"Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa" - Jeesus Matt.24:35

Profetiat
Yksi merkittävimmistä eroista muiden uskontojen ydinteosten ja Raamatun välillä on profetioissa. Raamatun sisällöstä noin kolmasosa on profetioita ja ennustuksia. Muiden uskontojen ja/tai maailmankatsomusten perusteokset eivät sisällä juurikaan sellaisia ennustuksia tulevaisuudesta, jotka voitaisiin todentaa. Raamatussa onkin niin paljon profetioita, että Vanhan Testamentin kirjoittajista suurta osaa nimitetäänkin profeetoiksi.

Raamatun profetioista osa on jo toteutunut ja loput tulevat toteutumaan. Raamatun toteutuneet profetiat rohkaisevat ja kehoittavat meitä ottamaan selvää mitä Raamatussa on kerrottu tulevaisuudesta ja siitä mitä minun olisi viisasta tehdä.

Milloin profetia voidaan katsoa toteutuneeksi
Profetia voidaan katsoa toteutuneeksi kun se on ilmoitettu selkeästi ennen tapahtumaa ja itse tapahtuma selkeästi tapahtui. Lisäksi kaikki se mikä ennustettiin tapahtuvaksi, pitää tapahtua.

Toteutuneita profetioita Israelin kansasta
Israelista on paljon toteutuneita profetiota. Merkittävin näistä lienee kuitenkin se, että Israel kootaan takaisin maista, joihin Jumala on heidät karkoittanut.
Jer.32:37 "Minä kokoan sen asukkaat kaikista maista, joihin minä heidät suuressa vihassani ja kiivaudessani nyt hajotan. Minä tuon heidät takaisin tähän paikkaan, ja he saavat asua turvassa."
5.Mos.30:3 "Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. Hän kokoaa teidät jälleen yhteen niiden kansojen joukosta, joiden sekaan hän on teidät hajottanut."
Näin on juri aikanamme tapahtunut. Isrealin valtio perustettiin vuonna 1947. Lisäksi Israeliin muuttaa jatkuvasti juutalaisia eri puolilta maailmaa.

Toteutuneita profetioita Jeesuksesta
Jeesus täytti elämällään yli 300 Vanhassa Testamentissa lausuttua Messias profetiaa. Hän osoitti näin olevansa se Messias, joka Vanhassa Testamentissa esitettiin. Nämä profetiat ovat hyvin mielenkiintoisia ja niiden joukossa on myös eräs profetia, joka ennusti Messiaan eli Jeesuksen kuoleman vuoden jos ei tarkemmallakin tarkkuudella. Esitän vain yhden kaikista tärkeimmän profetian, joka viittaa Jeesuksen varsinaiseen thetävään eli sovitusuhriin ihmisen synnin vuoksi.

Jeesus tuli maan päälle sovittaakseen ihmisen Jumalan kanssa.
Profetia:
Jes.53:4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.

Tämän profetian täyttymys tuli kun Jeesus ristiinnaulittiin, kuoli meidän sijaisenamme syntiemme sovitukseksi ja nostettiin ylös kuolleista.
Matt.15:15,24,37,16:6,9 Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi...Sitten he ristiinnaulitsivat hänet ...Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä...Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä ... Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle
Gal.1:3-4 Kristuksen, joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden

Mitä Raamattu kertoo tulevaisuudesta?
Raamattu osoittaa, että "Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa." 1.Kor.5:10 Tämä on niin vakava asia, että sitä varten on viisasta varautua. Oikea varautuminen on kääntymistä ja palaamista juuri saman henkilön luokse, joka on asetettu tulevaksi tuomariksemme. Tämä henkilö, Herra Jeesus Kristus on valmis antamaan anteeksi sillä "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen" Joh.3:17 Kuten aikaisemmassa profetiassa on mainittu: Jeesus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden ja on halukas antamaan ne anteeksi kun vain palaamme hänen luoksensa tunnustaen ja hyljäten rikkomuksemme ja syntimme.

Miten saan sen minkä Jumala haluaa minulle antaa?
Jumala haluaa myös viedä ihmisen taivaaseen. Siihen paikkaan, jota varten sinut on tehty. Täällä maan päällä et tunne oloasi kotoisaksi. Täällä on monet vaivat. Taivas on paikka, joka on sinulle koti. Tämän saman lahjan Jumala antaa sinulle samalla kun saat syntisi anteeksi ja haluat seurata Jeesusta tähän mahtavaan paikkaan.

Eräänä päivänä huomaat, että Raamattu on toteutunut viimeistä kirjainta myöten koska Jumala itse valvoo sanansa toteutumista. Sinä päivänä kiität, että otit varteen sen antamat ohjeet.

Jeesus kertoo vielä viisauden (Luuk.6:47-49)
"47 Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan.
48 Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu.
49 Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talon maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten, se sortui heti maan tasalle"
Väitän, että jos tietäisit sydämessäsi kuinka paljon Jumala rakastaa sinua, heittäisit kaiken muun pois pystyäksesi keskittymään Jumalaan, joka niin rakastaa sinua.
Matt.13:45-46 "Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä, ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen."

Väitän, että minä itsekään en tunne kuin osin sen, kuinka Jumala minua rakastaa. Mutta haluan oppia tuntemaan yhä paremmin.

Taivas on paikka, jossa kaikki esteet kokea Jumalan rakkautta ovat poistuneet. Sen vuoksi se on taivas.

Poista sinä kaikki esteet päästä kokemaan Jumalan rakkautta jo täällä maan päällä, jotta saisit kokea Jumalan estottoman rakkauden ikuisesti. Synti on este Jumalan kohtaamiselle.

Jumala on valmistanut kaiken, meidän tehtävä on tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" Mark.1:15

Omastaan antaminenTiistai 03.11.2009 11:50

"hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7 niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8 mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus." Room.2:6-8

Pekka Rehumäki kirjoitti seuraavan (jonka todenperäisyys ei siis ole varma)
"Eräästä Rothschildin pankkiirisuvun 1800-luvun alkupuolen edustajasta kerrotaan
seuraavaa tarinaa. Taiteen ystävänä pankkiiri esiintyi itse kerran
muotokuvamaalarin mallina, kerjäläiseksi pukeutuneena ja tinakuppi kädessään.
Näin vaatetettuna hänet tapasi ateljeessa yllättäen paikalle sattunut
vierailija. Tämä ei tunnistanut upporikasta pankkiiria, vaan luuli häntä
oikeaksi kerjäläiseksi ja pudotti kolikon tinakuppiin. Vuosia myöhemmin tämä
armelias henkilö sai kirjeessä huomattavalle rahasummalle kirjoitetun shekin.
Hölmistyneenä hän luki oheen liitetyn viestin: ”annoitte kerran kolikon paroni
Rothschildille. Hän on sijoittanut antamanne rahasumman ja lähettää teille sen
tuoton korkoineen.”
http://evl.fi/hartaudet.nsf/sana?readform&id=C012611A80FC721CC225763F002A5D63
"

Juuri näin kannattaa elää antaen omastaan tarvitseville. Juuri näin Jeesus kehoitti elämään. Sen minkälaisen sijoituksen samalla teemme, ei ole meidän käsissämme. Se voi toki olla eräänä päivänä hyvinkin mittava ikuisuudessa, mutta tällä hetkellä meidän pitää ajatella itseämme ansiottomina palvelijoina ja tehdä kaikki sen vuoksi, että näin pitää tehdä.
Se, että onko maapallo tuhansia vai miljardia vuosia vanha ei itseasiassa muuta elämämme perusasioita mihinkään suuntaan. Vaikka maapallo olisi miljardejakin vuosia vanha, se ei anna materiaalille ominaisuutta, jolla se voisi rakentaa itsestään elämää. Katsotaan asiaa tieteellisesti ja sen jälkeen katsomme miten se vastaa Raamatun ilmoitukseen.

Maapallon iän laskentaperiaatteet noudattavat järjestään uniformitarianismin periaatetta. Lähtökohtana tällöin on se, että luonnonlait ovat pysyneet vakiona, jonkin asian muuttuminen on pysynyt vakiona ja lähtökohtatilanne arvataan oikein. Maapallon iän arvioinnissa ei siis ole kyseessä eksakti tiede, vaan valistunut arvaus. Laskentamenetelmät antavat korkeimman mahdollisen iän. Jos toinen menetelmä antaa korkeamman iän, se voi pitää paikkaansa vain jos alemman iän antanut menetelmä voidaan kumota.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että jos avoimesti katsomme eri menetelmillä laskettuja maapallon ikiä, niin päädymme luokkaa tuhansia vuotta olevaan ikään. Voimme ottaa esimerkkinä vaikka kaksi mittaria: radiohiili C-14 esiintymisen ja maan magneettisen kentän heikkenemisen mittarit.

Radiohiili C-14 esiintyminen

Radiohiili C-14, eräs hiilen isotooppi, on radioaktiinen aine ja sen määrä puoliintumisaika on 5730 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että 5730 vuoden kuluttua C-14 määrästä on enää puolet jäljellä. C-14 ei siis ole enää käytännössä olemassa yli 100 000 vuotta vanhassa materiaalissa. Se, että C-14:ta on lähes kaikissa maankuoren kerrostumissa ja sen lisäksi viimeisten tutkimusten perusteella timanteissakin () osoittaa sen, että maa ei voi olla 100 000 vuotta vanhempi.

Maan magneettisen kentän heikkeneminen

Professori Thomas G. Barnes päätteli maan magneettikentästä tehdyistä mittauksista vuosien 1835 ja 1965 välillä, että maan magneettikentän puoliintumisaika on vain 1 400 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallon magneetikenttä voi siten olla vain 10 000 vuotta vanha.
http://www.answersingenesis.org/creation/v13/i4/magnetic.asp

On huomattavaa, että yllä olevat ovat juuri samalla periaatteella tehtyjä mittauksia kuin millä saadaan vanhempia ikiä maapallolle. Edelleen pätee se, että jos halutaan julistaa maapallon olevan vanhempi kuin tuhansia vuosia, pitää mittaukset, joilla iäksi saadaan vain tuhansia vuosia jollakin lailla kumota. Uskonnollisessa tieteenharjoittamisessa näin ei yleensäkään tehdä vaan valitaan ne harvat menetelmät saada maapallon iäksi vanhempi vain koska se sopii paremmin omiin teorioihin.

Raamattu kertoo siitä kuka loi taivaat, maan ja ihmisen. Vain Jumala oli silloin läsnä ja lienee niin, että kun kysytään milloin jokin rakennettiin kannattaa kysyä ensin tämän jonkin rakentajalta. Raamatusta voidaan päätellä, että ihhminen on ollut maan päällä noin 6000 vuotta. Itse maapallon iän voi myös päätellä olevan jotakuinkin saman ikäinen Raamatun valossa, mutta on myös tulkitsijoita, jotka haluavat tulkita sen olevan mahdollista olevan vanhempi. En ota tähän nyt enempää kantaa kuin sen, että ihmisen ikä Raamatussa on n. 6000 vuotta, joka viittaa siihen, että seuraava askel on hyvin lähellä. Seuraava askel on se, että edessä on ihmiskunnan pyhäpäivä, jossa Jeesus perustaa oman tuhatvuotisen rauhanvaltakuntansa maan päälle ja osoittaa kuinka rauha aikaansaadaan.

Jes.9:6 Hän (Jeesus Kristus) kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan
Ruhtinas


Vielä lisää lähteitä ja erilaisia tutkimusmenetelmiä maapallon iän laskemiseksi.
Pekka Reinikainen on eri tutkimuksista koostanut eri menetelmillä mitattuja ikiä. Nämä on esitetty alla. Kyseessä ei siis ole hänen tekemänsä tutkimukset vaan eri tahojen tekemiä tutkimuksia, joiden viitteet on esitetty ja siten verifioitavissa.

Tasaisen uniformitarianistisen kertymän perusteella mitattu maapallon ikä
Prosessi,Saatu ikä (vuotta),Viite
1. Maan magneettikentän heikkeneminen,10 000,1
2. Radiohiilen ilmaantuminen,10 000,2
3. Meteoripölyn tulo avaruudesta,liian lyhyt, jotta voitaisiin mitata,3
4. Juveniilisen kideveden virtaaminen mereen (vulkaaninen toiminta),340 000 000,3
5. Maankuorta muodostavan magman virtaus ,500 000 000,3
6. Vanhimman vielä elävän solukon ikä Uättipuu) ,5 000,3
7. Sivistyksen alku ,5 000 ,3
8. Helium 4 virtaaminen ilmakehään,1 750 ... 175 000,4
9. Nykyisen väestömäärän syntymiseen kuuluva aika,4 000,5
10. Sedimentin kertyminen mereen jokien välityksellä,30 000 000,6
11. Sedimentin eroosio mantereilta,14 000 000,6
12. Natriumin liukeneminen mantereilta,32 000 000,7
13. Kloorin liukeneminen mantereilta,1 000 000,7
14. Kalsiumin liukeneminen mantereilta,12 000 000,7
15. Karbonaatin kertyminen mereen,100 000,7
16. Sulfaatin kertyminen mereen,10 000 000,7
17. Kloorin kertyminen mereen,164 000 000,7
18. Kalsiumin kertyminen mereen,1 000 000,7
19. Uraanin kertyminen mereen,1 260 000 ,8
20. Öljyn pakeneminen lähteistä paineesta johtuen,10 000-100 000 ,9
21. Radiogeenisen lyijyn muodostuminen neutroneja vangitsemalla,liian lyhyt mitattavaksi,9
22. Radiogeenisen strontiumin muodostuminen neutroneja vangitsemalla,liian lyhyt mitattavaksi,9
23. Luonnossa havaittavan jäännösmagnetismin hajoaminen,100 000,9
24. C-14 -isotoopin hajoamiseen perustuva iänmääritys prekambrikauden kerrostumasta löydetystä puusta,4 000,9
25. Radiogeenistä lyijyä sisältävän uraanin hajoaminen,liian lyhyt mitattavaksi,10
26. Argonia vanginneen kaliumin hajoaminen,liian lyhyt mitattavaksi,10
27. Lokisuistojen muodostuminen,5 000,11
28. Merenalaisen öljyn suodattuminen meriin,50 000 000,12
29. Luonnollisen plutoniumin hajoaminen ,80 000 000,13
30. Galaksijonojen hajoaminen,10 000 000,14
31. Laajenevan tähtien välisen kaasun muodostuminen,60 000 000,15
32. Lyhytperiodisten pyrstötähtien hajoaminen,10 000,16
33. Pitkäperiodisten pyrstötähtien hajoaminen,1 000 000,16
34. Hiukkasten virtaaminen aurinkoon,83 000,17
35. Meteorikuurojen maksimaalinen elinikä,5 000 000,17
37. Satumuksen renkaiden epävakaus,1 000 000,17
38. Metaanin pako Titan-kuusta,20 000 000,17
39. Vuorovesikitkasta johtuva maan pyörimisnopeuden hidastuminen,500 000 000,18
40. Maan jäähtyminen lämmön poisvirtaamisesta johtuen,24 000 000,18
41. Merenpohjan kaIkkikertymä ,5 000 000,19
42. Natriumin virtaaminen mereen jokiveden mukana,260 000 000,20
43. Nikkelin virtaaminen mereen joki veden mukana,9 000,20
44. Magnesiumin virtaaminen joki veden mukana,45 000 000,20
45. Piin virtaaminen joki veden mukana,8 000,20
46. Kaliumin virtaaminen joki veden mukana,11 000 000,20
47. Kuparin virtaaminen jokiveden mukana,50 000,20
48. Kullan virtaaminen jokiveden mukana,560 000,20
49. Hopean virtaaminen joki veden mukana,2 100 000,20
50. Elohopean virtaaminen jokiveden mukana,42 000,20
51. Lyijyn virtaaminen jokiveden mukana ,2 000,20
52. Tinan virtaaminen joki veden mukana ,100 000,20
53. Alumiinin virtaaminen joki veden mukana,100,20
54. Litiumin virtaaminen mereen jokiveden mukana,20 000 000,20
55. Titaniumin virtaaminen mereen jokiveden mukana,160,20
56. Kromin virtaaminen mereen jokiveden mukana,350,20
57. Mangaanin virtaaminen mereen jokiveden mukana,1 400,20
58. Raudan virtaaminen mereen joki veden mukana,140,20
59. Koboltin virtaaminen mereen joki veden mukana,18 000,20
60. Sinkin virtaaminen mereen jokiveden mukana,180 000,20
61. Rubidiumin virtaaminen mereen jokiveden mukana,270 000,20
62. Strontiumin virtaaminen mereen jokiveden mukana,19 000 000,20
63. Bismutin virtaaminen mereen joki veden mukana,45 000,20
64. Thoriumin virtaaminen mereen joki veden mukana,350,20
65. Antimonin virtaaminen mereen jokiveden mukana,350 000,20
66. Wolframin virtaaminen mereen joki veden mukana,1 000,20
67. Bariumin virtaaminen mereen joki veden mukana,84 000,20
68. Molybdeenin virtaaminen mereen joki veden mukana,500 000,20

1. Thomas G. Barnes, Origin and Desriny ofrhe Earrh' s Magneric Field (San Diego, Institute for Creation Research, 1973), p. 25.
2. Melvin A. Cook, "00 Radiological Clocks Need Repair?" Creation Research Society Quarrely. VoI. 5, October, 1968, p. 70.
3. Henry M. Morris, (Ed.,), Scientific CreaIionism (Puhlie Schools) (San Diego, Institute forCreation Research, 1974), pp. 149-157, 185-196.
4. Melvin A. Cook, "Where is the Earth's Radiogenic Helium?" Nature. VoI. 179, January 26,1957, p. 213.
5. Henry M. Morris, "Evolution and the Population Problem", Impact Series No. 21, Institute for Creation Research, ovember, 1974.
6. Stuart E. Nevins, "Evolution: The Ocean Says No." Impact Series, ICR Acts and Facts. VoI. 2, No. 8, October, 1973.
7. Dudley J. Whitney, The Face of the Deep (New York, Vantage Press, 1955).
8. Salman Bloch: "Some Factors Controlling the Concentration of Uranium in the World Ocean", Ceochimica et Cosmochimica Acta. VoI. 44, 1980, pp.373-377.
9. Melvin A. Cook, Prehistory and Earth Models (London, Max Parrish, 1966).
10. Harrold S. Slusher, Critique of Radiometric Dating (San Diego, Institute for Creation Research, 1980).
II. Benjamin F. Allen, "The Geologic Age of the Mississippi River", Creation Research Society Quarrerly, VoI. 9 (September, 1972), pp. 96-114.
12. R. D. Wilson. et al.," atural Marine Oil Seepage", Science (VoI. 184), May 24, 1974, p .. 857-865.
13. "Natural Plutonium", Chemical and Engineering News, September 20, 1971.
14. Haiton Arp, "Observational Paradoxes in Extragalactic Astronomy", Science, VoI. 174 (December 17, 1971), pp. 1189-1200.
15. V. A. Hughes and D. Routledge, "An Expanding Ring of Interstellar Gas with Center Close to the Sun", Astronomical loumal. VoI. 77, No. 3 (1972), pp. 210-214.
16. Harold S. Slusher, ."Some Astronomical Evidences for a Youthful Solar System", Creation Research Society Quarterly. VoI. 8 (June, 1971), pp. 55-57. 216
17. Harold S. Slusher, Age of the Cosmos (San Diego, Institute for Creation Research, 1980), 76 pp.
18. Thomas G. Barnes, "Physics, A Challenge to Geologic Time", Impact Series 16, ICR Acts and Facts, Institute for Creation Research, July, 1974.
19. Maurice Ewing, J. 1. Ewing, and M. Taiwan, "Sediment Distribution in the Oceans - Mid-Atlantic Ridge", 8ulletin of the Ceophysical Society of America, VoI. 75 (January, 1964), pp. 17-34-
20. Chemical Oceanography. Ed. by J. P. Riley and G. Skirrow (New York, Academic Press, VoI. 1, 1965), p. 164. See also Harold Camping, "Let the Oceans Speak", Creation Research Society Quarterly. VoI. II, (June, 1974), pp. 39-45.

Ylläolevan taulukon antamille iänmäärityksille on ominaista huomattava vaihtelu: noin 100 vuodesta 500 miljoonaan vuoteen. Tämä vaihtelu tietysti vain osoittaa perustavissa uniformitarianistisissa olettamuksissa olevia virheitä. Näyttää joka tapauksessa siltä, että kirjon lyhyemmässä päässä olevat aika-arviot ovat todennäköisesti oikeampia kuin korkeat iät. Tämä johtuu siitä, että niihin eivät ole niinkään vaikuttaneet alussa olleet, mahdollisesti nollaa suuremmat pitoisuudet. Myös olettamus järjestelmän sulkeutuneena pysymisestä on luotettavampi lyhyellä aikavälillä samoin kuin olettamus, että prosessin nopeus on pysynyt vakiona.

On siis selvää, että valtaosa käytössämme olevasta tieteellisestä havaintomateriaalista tukee käsitystä nuoresta maapallosta.

Robert Gentry -nimisen tutkijan peruskalliosta tekemät havainnot viittaavat kallioiden äkilliseen muodostumiseen. Hän havaitsi kivessä a (alfa)-säteilyn muodostamia renkaita (haloja), jotka olivat peräisin polonium 218 muuttumisesta Lyijy 206 seuraavasti: 218Po (T = 3,05 min.) -> 214Po (T = 0,000164 sek.) -> 21OPo (T = 138 p) -> 206Pb. Näiden halojen on täytynyt muodostua alle 300°C -asteisessa kivessä, jäädäkseen näkyviin. Tämä viittaisi siihen, että peruskallio ja polonium ilmestyivät yhtä aikaa ja tukee ajatusta peruskallion yhtäkkisestä syntymisestä. Näitä haloja on löydetty graniitista kaikkialta maailmasta. (Gentry, R.Y., 1974: Radiohalos in a radiochronological and cosmological perspective. Science, 5 April 1974, voI. 184, 62-66).
Myös ajanmääritysaineisto viittaa näin ollen luomiseen. Onhan toki nuorta maapalloa tukevia todisteita huomattava määrä verrattuna niihin muutamaan ajanmittausvälineeseen, jotka evolutionistit ovat tarkan harkinnan jälkeen kelpuuttaneet itselleen.
Pekka Reinikainen – Unohdettu Genesis s.212-218