IRC-Galleria

poro-erottelija

poro-erottelija

Entinen Netarityöntekijä Oulusta.

Blogi

- Vanhemmat »

Oulussa netarimiitti!Keskiviikko 29.09.2010 13:20

Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää netarimiitin eli livetapaamisen netarin kävijöille la 16.10 klo 11-19 Maikkulan monitoimitalolla. Luvassa mm. visailua, pelailua, ruoan laittoa ja yhdessäoloa. Paikalla on myös netariohjaajia.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset osoitteeseen: netari@ouka.fi.

Kesäfiilis on ilmestynytMaanantai 19.04.2010 13:55

Kesäfiilikseen on koottu tietoa eri tahojen järjestämästä lasten ja nuorten kesätoiminnasta Oulussa. Kesätoimintaa järjestävät Oulun kaupungin lisäksi muun muassa järjestöt ja urheiluseurat.

Kesäfiiliksestä löytyy tekemistä laidasta laitaan, liikunnan, kulttuurin, retkeilyn ja rennon yhdessäolon merkeissä. Erilaisilla leireillä, retkillä ja kursseilla lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan ja kokemaan elämyksiä ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella.

Ilmoittautumisaika kesätoimintoihin vaihtelee järjestäjittäin, mutta pääasiassa toimintoihin ilmoittaudutaan huhti–toukokuussa. Esimerkiksi nuorisoasiainkeskuksen kesätoimintaan ilmoittautuminen on alkanut 10.4. ja päättyy 25.4.

Kesäfiilistä voi lukea myös verkossa osoitteessa www.ouka.fi/nuoriso/fiilis

Oulussa miitti 17.4Maanantai 22.03.2010 14:00

Oulun miitti, eli livetapaaminen netarinuorille on lauantaina 17.4 klo 13-19 Puolivälinkankaan nuorisotalolla. Miitti on tarkoitettu 11-17-vuotiaille ja se on maksuton. Kaikki miittiläiset ovat vakuutettuja Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskuksen toimesta.

Luvassa on teatteria, askartelua, seinäkiipeilyä, pelailua, visailua, kokkaamista ja muuta kivaa;)

Ilmoittautumiset ja lisätietoa miitistä sähköpostitse: netari@ouka.fi

Terveisin Oulun netariohjaajat

Sinustako slogan-vastaava?Tiistai 09.03.2010 13:46

Olen mukana työryhmässä, jossa olisi tarkoitus suunnitella terveys- ja liikunta-aiheisia sloganeita verkkoon tulevaa kampanjaa varten.

Sain idean, että voisimme järjestää slogan-kilpailun, jonka toteuttamisesta vastaa nuori, joka haluaa ansaita hieman lisätienestiä tehdystä työstä.

Asiasta on tulossa tarkempaa infoa, mutta homma menee esimerkiksi kesätyöstä varsin mukavasti.

Jos siis olisit kiinnostunut ottamaan haasteen vastaan ja samalla työllistää itsesi, niin oleppa minuun yhteydessä.

Oulussa miitti huhtikuussaKeskiviikko 03.03.2010 13:21

Oulussa järjestetään miitti lauantaina 17.4. Miitti on livetapaaminen Oulun netarityöntekijöiden ja nuorten välillä. Tarkempi paikka ja ohjlema selviää myöhemmin, mutta myös toiveet otetaan huomioon.

Oulussa miitti!!!Maanantai 05.10.2009 14:15

Oulussa järjestetään syyslomaviikolla 20.10 miitti, eli livetapaaminen Oulun netarityöntekijöiden ja nuorten välillä. Lisätietoa: https://www.netari.fi/content/view/497/74/
Vectorama on verkkopelitapahtuma, jonka kohderyhmänä ovat kaiken ikäiset pelaamisesta kiinnostuneet henkilöt.

Vectorama on järjestetty vuosittain Oulussa vuodesta 2000 lähtien. Silloin noin 40 hengen tapahtumaa lähdettiin rakentamaan pilottimielessä n. 10 järjestäjän voimin. Nykyään Vectoramassa käy vuosittain 350-400 konepaikallista osallistujaa mikä tarkoittaa, että Vectorama on Pohjois-Suomen suurin lanitapahtuma ja yksi Suomen suurimmista pelaamiseen keskittyvistä "laneista". Vectorama on järjestetty kahdeksan vuoden ajan Oulun Pohjankartanon koulun aulassa. Vuonna 2008 tapahtuma sai hienommat ja isommat puitteet Oulussa sijaitsevasta Club Teatriasta.

Vuonna 2009 Vectoraman järjestävät yhteistyössä Vector-Suomen verkkopeliyhdistys ry ja Oulun kaupungin nuorisotoimi.

Tapahtuma järjestetään 11-14.6.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: http://www.vectorama.info/

Myös allekirjoittanut on paikalla, joten tulehan nykimään hihasta jos olet paikalla.
- Vanhemmat »