IRC-Galleria

"Juuri pääsin turvallisesti nukkuma-asentoon, mutta ajatukset harhailevat vielä aivan muualla. Siideri kuplii suonissa ja olo on häkellyttävä. Samalla niin uskomattoman onnellinen, mutta samalla voisi ihan hyvin vaikka itkeä, kun yksi elämäni parhaista päivistä on tullut päätökseensä. Ja aivan liian aikaisin. Kirottu olkoon se, joka keksi että jossain vaiheessa on väsymyksen otettava kehosta voitto. Mutta mieli on silti virkeä - virkeämpi kuin koskaan. Minä elän." - allekirjoittanut klo 03.11, 14.2.2009.

Nyt on wanhat tanssattu ja jatkotkin juhlittu. Edeltävän illan piinaava jännitys nousi, koki huippunsa ja laukesi jo varhain aamulla, kun koko mahtava tanssiporukkamme koki yhtä aikaa ällistyttävän havainnon: "ei hitto, mehän osaamme tämän!". Jo parin tanssin jälkeen porukan ilmeet alkoivat silminnähden kirkastua ja voisin vaikka vannoa, että viimeistään Salty dog ragin aikana ainakin osa alkoi jo nauttia touhusta. Ja sietihän sitä nauttiakin, kokonaisen neljän tanssiaisnäytöksen verran.

Kieltämättä moinen tanssaaminen käy urheilusta, mutta hämmästyttävän vähän se sellaiselta tuntui. Toki salin lämpötila nousi asteella parilla ja hikeä sai näytöksen jälkeen pyyhkiä paidan päälypuolelta, mutta muuten tanssiaistapahtuma oli täysin omanlainen kokemuksensa. Arvokas ja kaunis, sekä samalla perinteinen että täysin uusi. Ja niinhän sen piti ollakin.

Olen äärimmäisen onnellinen, että olen saanut jakaa tämän kokemuksen juuri oman tanssiporukkani kanssa. Ilman teitä tämä kokemus ei olisi ollut samanlainen. Osa teistä on ollut tuttuja jo kauan, osaan taas olen tutustunut vasta tanssien aikana. Silti kaikki olimme yhdessä samassa liemessä ja sopassa koko tämän härdellin ajan, ja se jos mikä nostatti yhteishenkeä. Eikä vähiten jatkojen riennoissa siitä nauttiminen oli harvinaisen helppoa. Kiitos teille kaikille!

Kieltämättä tällä hetkellä päälimmäisin tunne on haikeus: mitä sitä nyt odottaa seuraavat kymmenen vuotta? Kaikki stressaaminen, innostus ja odotus ovat saaneet vastikkeensa, mutta nyt se on ohi, eikä käteen jäänyt kuin kauniit muistot. Toisaalta se on suunnaton onni, että muisti valikoi pitkäkestoiseen muistiin vain parhaan kerman - päkiät nimittäin muistelevat tätä kokemusta vielä monta viikkoa. Snif.