IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

Someone got caught!Torstai 11.12.2008 02:49

Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat.

Vuosi on lopuillaanKeskiviikko 10.12.2008 19:11

2008 !

1. saitko uusia ystäviä? - Sain, ja syvensin joitakin olemassaolleita ystävyyksiä vieläkin läheisemmiksi ystävyyksiksi :)

2. ihastuitko? - Oh yes! En uskonut kai niin tapahtuvan, mutta voin kain sanoa, että tämän vuoden puolella olen ihastunut 2 kertaa, ja viimeisin ihastuminen on aikas..hmm.. voimakasta. :D

3. riitelitkö jonkun kanssa? - Hmm, kyllä. Ainakin kolmen eri henkilön kanssa muistan tämän vuoden puolella riidelleeni aika rattoisasti. Ohhoh, onneksi en nyt ihan viime aikoina.

4. petyitkö johonkin? - Jossain määrin kyllä joo, niihin ihmisiin, joitten kanssa riitelin, kaikkia kohtaan tunsin pettymystä, mutta ei niitä jaksa kaivella. Menneet on menneitä.

5. kenen kanssa vietit eniten aikaa? - Hmm, onpa vaikea kysymys. Ajallisesti eniten aikaa koko vuoden aikana.... Ainakin loppuvuoden puolella on tullut vietettyä aikaa Piia R:n kanssa, kun ottaa huomioon meiän Hampurin sekoilutkin :P Enimmäkseen olen kai kuitenkin ollut itekseni. Tai no, myös Treen kaupungin kesätyössä tuli myös vietettyä (ja puhuttua!) paljon aikaa Hanna H:n kanssa.

6. ikävöitkö jotain? - Montakin kertaa varmasti. Suurimmaksi osaksi tätä vuotta en kai ole ikävöinyt ketään tiettyä ihmistä, mutta nyt vuoden loppupuolella (etenkin viime viikkoina!heh) eräs tietty hlö on ollut mielessä paljon.

7. minkälainen vuosi oli? - Haluan sanoa, että aikamoinen eteenpäin menemisen (kehityksen?) vuosi monella tapaa. Hankala, paikoitellen musertava, ihana, pakahduttava, haikea, itsenäisyyden vuosi. Vuosi, joka on jättänyt hyvät ja toiveikkaat fiilikset.

8. menestyitkö koulussa? - Hmm. Kevätpuoli ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, silloin ei enää jaksanut. No sain kyllä kandin työn tehtyä, olen kiitollinen siitä. Syyspuolella olen ollut ahkerampi ja motivoituneempi. Ihan hyvin on mennyt, tarpeeksi hyvin.

9. muutuitko? - Oh, varmaan. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia :D heh miten kliseistä.

10. mikä oli parasta vuodessa 2008? - Monet pienet tai vähän suuremmatkin hetket. Esimerkiksi kesän viikonloput ja etenkin Raisan kanssa vietetty aika Porissa, Hesassa ja Tampereella. Toisaalta myös Piian kanssa tehty matka Hampuriin ja Thompan tapaaminen. Myös ihan tämä nykyhetki tuntuu hyvältä, mutta niin kai se on aina, kun ei tiedä, mitä seuraavan kulman takana odottaa. :p

2009 !

1. Mitä odotat vuodelta '09? - Omaa ahkeruutta ja motivoituneisuutta opintoja ajatellen. Onnellisia hetkiä ystävien ja perheen kanssa. Kenties myös uusien ystävien kanssa. Ja kenties (???) Reeta löytää jonkun kivan tyypin ensi vuonna ja tuntee olevansa valmis vaikka seurusteluun? Tai kenties jo nykyisestä tuttavuudesta kehittyy jotain muuta, ei voi tietää :) Odotan myös vastausta siihen, että pääsenkö neljäntenä opintovuotena vaihtoon Kanadaan tai jonnekin muualle.

2. Aijotko vetää perseitä? Hmm, no en jaksa suunnitella vielä ensi vuoden juhlimisia tässä vaiheessa, antaa kavereiden sitten yllättää spontaaneilla ideoillaan :D

3. Pysyykö paras ystäväsi samana? - Uskon niin. Sitä paitsi en koskaan sulje silmiäni (tai syliäni, lol) uusilta ystäviltä, joista voi tulla vaikka miten hyviä. :) Ei siinä ole paremmuudesta väliä.

4. Kerrotko jollekkin jotain mitä et ole uskaltanut kertoa? - En yleensä ole sellainen henkilö, joka jaksaa odotaa kovin kauan tuollaisten asioitten kertomisessa, vaikka niitä "pelottaisikin" kertoa. :D Uskon, että kerron vaikka sun mitä monellekin ihmiselle ensi vuonna. Jotain salaisuuksia täytyy kuitenkin aina Reetallakin olla ;)

5. Kenen kanssa haluaisit viettää paljon aikaa? - Kavereitten. Niin ja on tietysti edelleen se yksi tyyppi ;)

6. Saatko uusia ystäviä? - toivon mukaan :P

7. Muutatko jotain ulkonäössäsi? - Sitä en vielä tiedä.

8. Pysyvätkö sinun ja vanhempiesi välit samana? - Toivottavasti. Niin ja toivottavasti jopa parempina, jottei ihan yhtä rajuja riitoja tarvitse iskän kanssa käydä enää.

9. Rakastutko? - Hmm :D Joo, tai sitten vaan nykyiset tunteet syventyvät entisestään.

10. Isketkö jonkun? - Aina voi yrittää :D

long time no talkKeskiviikko 04.06.2008 05:11



1. Mitä on yöpöydälläsi?
Kaksi pehmolelua (punainen nalle - jonka nimeä en muista - sekä heppa), mediakulttuurin joku kirja, vyö, valkoinen käsilaukku

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
monet muut varmaan häpeisivät mun puolesta, mutten osaa ite hävetä musiikkikokoelmaani

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
en juuri, siis jos olen jo nukkumassa. äsken hain kyllä jääteetä sieltä, mutta olen vielä jalkeilla.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Niin monen leffan aikana! viimesimpänä on ehkä Hotelli Ruanda, jonka aikana pillitin ihan käsittämättömästi. ihan itekseni katoin :-o

5. Mitä pelkäät?
en muista, mitä olisin viimeksi pelännyt. ikäviä yllätyksiä. hmm, salamyhkäistä.

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
yksi poika sanoi mulle aika hyvin, kun se totesi, että omalla höpöttämiselläni ja ylipuhumisella yritän ehkä peittää epävarmuuttani. mietin sitä ja totesin, että oikeessa oli varmaan.

7. Tunnetko ketään julkkista?
Tunnenko? No mun lempiohjaaja on naamakirjassa "ystävänä". eh.

8. Kuvaile sänkyäsi.
tarpeeksi leveä, mukava, minun oma.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
yleensä helvetin suunnitelmallinen, pedantti stressaaja. voin olla spontaanikin, ehkä?

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
se olisi varmaan dokumentti, jossa minä oisin oma itteni. en kestäis nähdä jonkun muun esittämässä mun huonoja puolia - kun ne kuitenkin osuis liian lähelle.

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
jaa-a, en osaa mitään korttipelejä juurikaan, joten en voi sanoa pelanneeni. vois kokeilla?

12. Mitä kannat aina mukanasi?
laukkua?

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
ehkä perhe-elämää, tai ainakin siskojen kanssa elämistä. kesälomia.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
onhan se kiva, kun ei oo kaikilla sama. vähän mummomainen ehkä, jos alkaa kovasti miettiä.

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Lauryn Hill - Forgive them Father

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
jossain ehkä.. tai enpäs tiedä oonko.

17. Pidätkö itsestäsi?
joskus joo, aika usein olen itsekriittinen liikaakin.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
kyllä.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
öh. en tiedä mitä vastata.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
ei tuu mitään mieleen. kaikki on siedettävää. tiskaus joskus rasittaa, kun astioita kertyy.

21. Syötkö roskaruokaa?
joskus.

22. Viilaatko kynsiäsi
en

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
jollain lailla, en todellakaan yhtä "fanaattisesti"/"hyvin" kuin monet muut.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
kyllä, olen karaokedebyyttini tehnyt, Jennin kanssa 2006 joulukuussa. laulettiin juicen kuoleman jälkeen hänen kunniakseen joku juicen biisi.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
definitely.

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
en juurikaan.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
en malliksi.

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
joskus, puolivahingossa. (vastapäiset naapurit)

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
en muista syöneeni. ehkä joskus?

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
ostaisin nyt heti pyörän, jotain kalusteita, ja laittasin loppuja säästöön.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
ostin suklaapatukan töissä.

32. Odotatko jo kesää?
onhan se nyt jo! mulle se on ollut olemassa jo toukokuusta!

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
en millään..

34. Turhin juhla?
sori, pakko sanoa, mutten oo koskaan kässänny juhannusta. mitä iloa siitä on lapsille, kun vanhemmat kännää? (no ei kaikki onneksi)

35. Mitä kieliä osaat puhua?
suomea, englantia, ruotsia (khöm), vähän espanjaa ja saksaa ja ehkä pari sanaa venäjää

36. Edellinen matikan numerosi?
hmm, ei mitään muistikuvaa. matikan opiskelusta on ONNEKSI jo kulunut jonkin verran aikaa.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
ei ole, paitsi peruskorvareiät löytyy.

38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
hui, kauhea kysymys tässä elämäntilanteessa, en tiedä.. en tosissaan osaa sanoa. ensi sanomalta tulee mieleen abortti, mutta ei siinä itse tilanteessa voi mitään päättää näin nopeasti.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
liiankin piinallisen syväluotaava. ei hyvä, ei huono.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
tjaa, riippuu kenet näen parhaana parhaana ystävänä. voi olla sekä että.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
en kyllä oikeasti muista. ei kun joo, tammikuun lopulla kävin, ostin vasaran!

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
älkää kysykö multa tällasia itsestäänselviä ja niskakarvat nostavia kysymyksiä! varsinkin kun ite kyselin miltei samanlaisia kyssäreitä jokin aika sitten muilta ihmisiltä töissä. :D mutta uskokaa pois, kyllä mulla tähänkin asiaan mielipide löytyy.

43. Onko sinulla nälkä?
ei ole. join/söin mustikkakeittoa viimeksi.

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
en ole.

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
yöh. riippuu missä? jos vaatteissa, niin kyllä!

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
en kumpaakaan

47. Teetkö kotitöitä?
tietysti..

48. Pidätkö linnunlaulusta?
pidän, se tuo aina kesän mieleen, oli vuodenaika mikä tahansa.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
en halua välttämättä naimisiin (en kuitenkaan sano eikään!), enkä välttämättä taloakaan. koiraa mieluummin ottaisin kissan. 2 lasta? jaa-a, vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa.

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
elokuvakasvatus tai mediakasvatus jo ala-asteelta alkaen.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
relaxointikyky.

52. Mikä sinusta tulee isona?
en tiedä.

53. Mitä aiot nyt tehdä?
mennä jumankeuta nukkumaan.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
asun jo omassa kotona. ei tarvii muuttaa!

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
aika montakin hyvää puolta! saan opiskella sitä mitä halusinkin :)

56. Kuinka monta levyä omistat?
en tiedä lukumäärää

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
en tarpeeksi, mutta sitä paitsi maailman parantaminen kuulostaa hölmöltä. ei kai tässä tarvitse maailmaa parantaa, vaikka parannettavaa paljon olisikin. ihmisoikeuksien toteutuminen mm. :P

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
en kovin usein. joskus. on niitä muitakin.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
jotain suuntaviivoja, en mitään tarkkaa. ei kaikkee tarvii tietää.

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
ei, koska join ihanaa jääteetä.

61. Mitä tahtoisit juoda?
en mitään.

62. Miten vietät viikonloppusi?
yleensä lepäilen, laiskottelen, siivoilen, katon yömyöhään salaisia kansioita ja itkettäviä leffoja, surffaan netissä, tapaan kavereita, käyn usein yksin(kin!) leffassa, kattelen muuten vaan leffoja, käyn ulkona kavereitten kanssa baareissa jne. tänä viikonloppuna aion siivoilla, pyykätä, ja käydä kattomassa niitä mainittuja kalusteita.

07 - AisthimataMaanantai 10.09.2007 04:07

-Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi:
musta-harmaa-sininen pitkä neulepusero ja farkut.

- Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
Hmm, no en kovin tosissani, ehkä jonkun höpsön hetken ajan yläasteella :D

- Lempieläin:
Kissa

- Kuka on paras ystäväsi:
Kiia, Anna ja Helena. Niin ja on Faniskin tietysti. Ja monet muutkin on tärkeitä.

- Kenelle soitit viimeksi:
Äitille.

- Oletko koskaan hakannut ketään:
Hmm, en toivottavasti ainakaan ihan näin sanan rajussa merkityksessä. Läpsässy tms. joskus joo.

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
En nykyään niin paljon kuin joskus aikasemmin. Eilen yö oli poikkeus... menin nukkumaan puoli kasilta aamulla netissä "käynnin" jälkeen.... :-o mutta hei, piti jutella pitkästä aikaa Faniksen kanssa.

- Oletko ujo vai ulospäinsuuntautunut:
Voin olla molempia. Tietyissä tilanteissa melko ujo, mutten tiedä, miltä se sitten muitten silmissä näyttää. Jos joku tuntematon tulee juttelemaan, muutun pikku hiljaa sosiaalisemmaksi. Vaikeampaa toisinpäin :D

- Vihaatko koulua:
En, ainakaan nyt yliopistossa. Opiskelu on kivaa!

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
Hmm, joo, mutta joskus syytän omaa saamattomuuttani ja toivon että sitä sos. elämää olisi enemmän.

- Asutko vielä vanhempiesi luona:
En.

- Jos et, kuinka vanhana muutit pois:
Olin 18, melkein 19.

- Luotatko helposti ihmisiin:
En kai.

- Oletko koskaan valehdellut parhaalle ystävällesi:
Hmm, jokainen kai valehtelee joskus jopa lähimmille ihmisilleen jostain. Ei tule just nyt mitään mieleen.

-Onko sinulla salaisuuksia jotka saattaisivat järkyttää muita:
Epäilisin, että joo.

- Pidätkö tanssimisesta:
Juu. En kuulosta varmaan kovin vakuuttavalta, mutta joo, kyllä. :D

- Oletko koskaan käynyt ulkomailla:
On tullut sitä tehtyä.

- Haluatko lähteä kotikaupungistasi:
No olen aika usein jo lähtenytkin "kotikaupungista" ja löytänyt uuden. Ei mulla oikein ole mitään kotikaupunkia, vielä.

- Oletko hemmoteltu:
Hmm, vaikea sanoa objektiivisesti. :D En mikään spoilt brat kuitenkaan, onneksi!

- Juotko paljon vettä:
No, ihan kohtuullisesti. Paljonkin?

- Juotko paljon muuta:
Joskus tulee juotua.

- Mitä hammastahnaa käytät:
Äh, pitää käydä tarkistamassa, mikä sen nimi oli. Sensodyne Gentle Whitening.

- Onko sinulla kännykkää:
Joo. Olen vaan aika ärsyyntynyt siihen, näyttö ei näy kunnolla jos on ulkosalla ja vähänkin aurinko paistaa ja välillä se sekoilee jotain. :/

- Jos on, niin minkä merkkinen:
Nokia. "suomalainen" :)

- Ketä ihmistä arvostat:
Moniakin ihmisiä.

- Onko sinulla rusketusta:
Ei oo.

- Ärsyynnytkö helposti:
Höh, valitettavasti joo.

- Oletko koskaan karannut:
Joskus pienenä lähdin kuulemma mummolasta paitasillaan avojaloin hiekkatietä käppäsemään. Itsellä ei kyllä mitään muistikuvaa tästä :D En siis tiedä, miksi ihmeessä tein niin.

- Haaveiletko paljon:
Vähän liikaakin välillä. Mutta niinhän sitä kliseisesti hoetaan, että pitää unelmoida.

- Onko sinulla paljon exiä:
No ei oo paljon. Ei oo harrastuksena keräillä niitä :D

- Höpötätkö paljon:
Kyllä on tästäkin tavasta joskus huomautettu.

- Millaisen tatuoinnin haluaisit:
Halusin joskus hirveästi tatskaa. Nykyään innostus hieman laantunut, eikä ole mitään tiettyä toivetta mielessä. Ennemmin hankin ne korvikset, vihdoinkin!

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus: Nyt en kyllä muista. Hah, mikä ei tietysti tarkota sitä, etteikö kukaan ois sanonu mitään. :D

- Onnennumerosi:
Kaikki sanoo aina että seiska. En tiiä, jossain luki että mun ois seiska kans. Tiiä mitä sekin meinää.

- Lempiväri: Violetti, musta, sininen, punainen.

- Kuvaile itseäsi: Ylianalysoiva ja yliajatteleva, vakava mutta levoton ja välillä hupsukin itsekriitikko.

- Poltatko: En kiellä. Ei addiktiota!

- Juotko: Alkoholia, yllättävän harvoin, mutta joskus.

- Jos värjäisit hiuksesi: Olen menossa blondiin päin, alkaa pikku hiljaa vaikuttaa. Jos saisin itse valita, omistaisin aidot mustat hiukset. Joku päivä?

- Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa:
Hmm, ikä on aina ollu mulle kompastuskivi, mitä tulee poikiin. En voisi, mutta en löisi vetoa tästä.

- Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
Oho, voisinpa toki!

- Onko sinulla ollut koskaan syömishäiriö(i)tä:
Ei.

- Kuinka monta kertaa annat puhelimen soida ennen kuin vastaat siihen:
Niin pian kun ehdin puhelimeen ja ehdin vilkasta, kuka soittaa.

- Näytätkö enemmän isältäsi vai äidiltäsi:
Jaa-a. Hassu kysymys. Sekä-että, mutta ehkä enemmän piirteitä on tullut äitiltä.

- Itketkö paljon:
Jooh :D

- Jos sinun täytyisi luopua yhdestä elimestä, minkä valitsisit:
En minä tiiä :D

- Mitä lausetta käytät eniten puhelimessa puhuessasi:
"I miss you.":(

- Oletko romanttinen:
Kuvittelen olevani.

- Milloin oksensit viimeksi:
No hyi, nyt tulee mieleen vaan viime kesä (06) se aamu kun tultiin Jennin kanssa hummaamasta :D öhh

- Pidätkö enemmän blondeista vai bruneteista:
Ai miehistä vai ihmisistä yleensä? No minä ajattelen miehiä,ehottomasti bruneteista tai pikemminkin vielä tummemista :D

- Minkä väriset alusvaatteet sinulla on tällä hetkellä:
Valkoset ja kyllä, vihreet :D

- Miten olet sisustanut asuntosi:
Itse en ole sisustanut :D Muutin nyt valmiiksi sisustettuun ja kalustettuun asuntoon ja hyväksyin äänettömästi näkemäni.

kengännumerosi:
39-40.

- Kuinka pitkä olet:
Viimeksi kun on mitattu - joskus ysillä :D - olin 170 cm.

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
Haikea ja nukkumaanmenoa vastusteleva. Kuuntelen kreikkalaista romanssimusiikkia ja haikeaksi tekee.

- Milloin viimeksi olit juhlissa:
Hmm, oikein juhlissa. No jos Yo-talon opiskelijabileitä voi juhliksi kutsua, niin nyt keskiviikkona.

- Onko sinusta liikkunut huhuja:
En oo kuullu tai lukenu.. :P

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.03.2007 03:11

1.Millaisen rekisterinumeron tahtoisit autoosi?
* Jaa-a, joku omaan nimeen viittaava vaikka. Jos siis ois edes omaa kaaraa.

2. Uskotko, että tosirakkauden voi löytää netistä?
*Kyllä, sattuneesta syystä uskon. Mahdollista on, mutta kuten muutenkin rakkaudessa, se on kait hyvin yksilöllistä.

3. Laulatko saunassa?
*Jos laulattaa, mikäs siinä.

4. Mikä on pissis?
*Eiks tää oo jo ihan out-juttu nykyään. Luulis ainaki.

5. Pystytkö sanomaan jollekulle kasvotusten "minä rakastan sinua" tarkoittamatta sitä?
*hmm, ei se ole mikään helpoin lause muutenkaan, miten sitä nyt tarkottamatta sanoisin?

6. Oletko koskaan ollut sairaalassa?
*Kyllä, kun joskus ala-asteella sairastin keuhkotaudin. buhu :/ Synnyin myös sattumalta sairaalassa.

7. Katso suoraan ylöspäin. Mitä näet?
*Valkoisen katon ja vähän lamppua.

8. Kuinka monta televisiosarjaa voit tunnustaa seuraavasi?
*Mi gorda bella (kun kerkeän), Tabu (useimmiten), Conan (usein), Kotikatu (sillon kun muistaa) ja ainakin House. viittä kaiketi siis.

9. Mikä on paras mainos, mitä muistat?
*Se Finnairin "eksynyt pikkunen porovaadin löytää kotiinsa" -mainos on aika sulonen. On varmaan joitain vieläkin mielekkäämpiä, joita nyt en muista.

10. Oletko koskaan laihduttanut?
*Hmm, en itse asiassa kyllä pahemmin.

11. Miten vietät lauantaisi?
*Mukava kotilauantai on sellanen, että nukkuu myöhään, käy kaupassa tai muuten kaupungilla kirpparilla tai jossain muualla, kattoo kotosalla jonkun leffan tm kivaa. Vaihtoehtona ulosmeno illalla tai äitin ja siskon luona kyläily.

12. Miten vietät sunnuntaisi?
*Huomenna luultavasti uimista, lukemista ja muuta rentoutumista.

13. Onko sinulla mitään mahdollisuutta seota lopullisesti päästäsi?
*Kai meillä jokaisella.

14. Millainen on kaunis maisema?
*Talvinen, todella luminen ja aurinkoinen maisema; kesäinen Varkauden kotimaisema. Moni maisema on kaunis. Kreikassa oli kaunista etenkin täyden kuun aikaan.

15. Pitäisikö vankilatuomioita kiristää Suomessa?
*Hmm, en usko, mutta toisaalta en kyllä ole mikään asiantuntijakaan.

16. Onko sinua koskaan seurattu/ varjostettu/ vakoiltu?
* No enpä tiedä. Voi olla :-o

17. Mistä uskoisit suomen sanan "ahmatin" tulleen?
*Onko ahma ahne eläin? Ainakin ne saalistaa poroja...??

18. Oletko aktiivinen kuuntelija vai aktiivinen puhuja?
*Both.

19. Onko sateenkaaren päässä kultaa?
*Leevi and the Leavingsien mukaan siel on nakkikioski.

20. Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
*Joskus liian monta kertaa.

21. Omistatko kesämökin?
*En, aika harva 19-vuotias Suomessa omistaa.

22. Muuttaisitko tuhansien kilometrien päähän ystävistäsi vain ollaksesi rakkaasi kanssa?
*Joo, tällasia olen joskus jopa suunnitellut. Eihän sitä tiedä :)

23. Oletko kohdannut suurta rakkautta vielä?
*Oman näkemykseni mukaan joo. hihi.

24. Miltä puhelimesi näyttää?
*Tutulta ja turvalliselta. Tylsältä?

25. Mikä on varhaisin muistosi?
*Hmm, se kun mulle yritettiin ekan kerran juottaa jaffaa. Tuli nyt tässä mieleen.

26. Kuvittele täydelliset häät, jotka ovat sinun. Kesken kaiken hyvä ystäväsi päättääkin tehdä itsemurhan. Ajatuksiasi tilanteen ympäriltä?
* Aika outo yhtälö... kamala tietysti. Nuo "täydelliset häät" ei ihan multa kuulosta.

27. Jos olisit todella, todella todella todella todella rikas, mitä ostaisit ensimmäisenä?
*Oman asunnon ja kivoja huonekaluja! Tai sitten lentolipun Ateenaan.

28. Oletko koskaan harrastanut teatteria?
Hmm, en vakavissani enkä muutenkaan kunnollisesti. Ois kyllä hienoa.

29. Mitä kaipaat elämääsi?
*Jotain muuta asumismuotoa kuin tämä iänikunen Mikontalo ja sen ärsyttävyydet.

30. Mikä eläin saa sinut sanomaan "aww!" ?
*Bablo. se on koira.

31. Maa, tuli, ilma vai vesi?
*Tuli kuulostaa sopivalta, tykkään lämmöstä.

32. Minkä taidon haluaisit oppia ennen kuolemaasi?
*Todella vaikea kysymys. Kärsivällisyyttä kait.

33. Miksi ihmisellä tulee makeannälkä?
*Se vaan tulee, kun ei ole vähään aikaan saanut jotain makeata kielelle. hah.

34. Millainen on nykyinen elämäntilanteesi?
*rakastunut, joka odottaa. kesää. :)

35. Mitä julkista kulkuneuvoa käytät eniten?
*Bussia.

36. Mikä on mielestäsi häiritsevintä käytöstä elokuvateatterissa?
*Kännykät.

37. Mainitse jokin kappale, joka saa sinut itkemään.
*jos oikeen nyt yrittäsin, niin varmaan joku Lauryn Hillin tai Alicia Keysin biisi.

38. Popsitko minkään sortin pillereitä?
*joo, pillereitä popsin. ja välillä jotain "allergialääkkeitä". kuulostaapa hämärältä. :P

39. Mitä haluaisit sanoa lopuksi?
*Hampaittenpesun kautta kirjan kanssa petiin. Kolmen kk:n päästä sama homma, mutta Fanin kanssa petiin. hih.

[Ei aihetta]Torstai 08.02.2007 23:10

Listaa 10. bändiä/artistia, joita kuuntelet. (Ei tarvitse olla "suosikkijärjestyksessä")
Tee lista ennen kuin luet kysymyksiä!

1. Tori Amos
2. Kent
3. Lauryn Hill
4. Kate Bush
5. Manic Street Preachers
6. πυξ λαξ
7. The Beatles
8. Zen Café
9. Sixpence none the richer
10. Outkast



Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 6?
Aww... varmastikin Epapses agaph na thymizeis. Iki-ihana.

Mikä on lempialbumisi numerolta 8?
Öö, no nyt tulee mieleen vain Jättiläinen, eli kokoelma-albumi. Mutta siinä onkin kai mulle rakkaimmat biisit.

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 5 on laulanut?
Hmm, otetaan vaikka biisi Life becoming A Landslide:

Everyday more numb to agony
This the howl this the sigh of the lonely
One day I realise oil on canvas
Can never paint a petal so so delicate

My idea of love comes from
A childhood glimpse of pornography
Though there is no true love
Just a finely tuned jealousy

Life becoming a landslide
Ice freezing nature dead
Life becoming a landslide
I don't wanna be a man

Kuinka amonta kertaa olet nähnyt numeron 1 livenä?
Ohhoh, no en kertaakaan, valitettavasti. Jos saan sellasen tilaisuuden niin nappaan Hellun mukaani Toria kuuntelemaan. :P

Mikä on lempikappaleesi numerolta 7?
Oih... No rakastan biisejä I've Just Seen A Face ja Across The Universe. vaikka se jälkimmäinen.

Mikä hyvä muisto sinulla on liittyen numeroon 10?
Hmm... André 3000:n biisiä Happy Valentine's Day kuunnellessa tulee aina sellanen olo, että jokainen päivä ois ystävänpäivä. Tekee mieli lähteä lauleskelemaan sitä ystäville :) Tämä hassu ajatus tulee mieleen aina, kun biisi pärähtää soimaan.

Onko numerolla 3 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
Montakin. Mutta se onkin juuri Laurynin taikaa :) Otetaan vaikka To Zion -biisi, jonka koen kyllä jotenkin rohkaisevaksi (vaikken mikään kristitty olekaan) I Find It Hard To Say on aikas surullinen.

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 2 on laulanut?
aivan liian vaikeaa vastata tähän... Biisin 747 aloituksesta "Tystnad..." tulee mieleen pimeä Kreikan kesäyö, joku kukkula ja Fanis. Olen ihan mahoton, kun en osaa valita vaan yhtä. Pakko mainita myös Chansin lyriikat sekä eilen kuunneltu Istället för ljud-biisi.

Mikä on lempikappaleesi numerolta 9?
Melody Of You. Aina ja ikuisesti. <3

Kuinka löysit numeron 3 ensimmäistä kertaa?
Taisi olla alunperin sitä kautta, että kuuntelin Wyclef Jeanin musaa (hyvää sekin), sitten automaattisesti myös The Fugeesia, joka sitten sai kiinnostumaan tarkemmin Laurynista. Onneksi.

Mikä oli ensimmäinen kappale jonka kuulit numerolta 1?
Huh, siitä on kyllä monen monta vuotta, varmaan joskus ala-asteella. Voin vain veikata... Cornflake Girl tai Waitress tai joku vastaava?

Mikä on lempikappaleesi numerolta 4?
Running Up That Hill... tai sitten viime aikoina olen ihastuksissani kuunnellut Breathing-biisiä. On niitä niin monia hyviä.

Kuinka monta kertaa olet nähnyt numeron 9 livenä?
Kuten arvata saattaa, en yhtään.

Mikä hyvä muisto sinulla on liityen numeroon 2?
Kent yhdisti minut ja Faniksen. :) Ilman sitä en tiedä mitä.

Onko numerolla 8 kappale joka tekee sinut surulliseksi?
Taksi. :/ Se on.

Mikä on lempialbumisi numerolta 5?
hmm. en osaa luokitella niiden musiikkia albumien perusteella, kun ne on kuitenkin niin erilaisia.

Mikä on lempilyriikkasi jonka numero 10 on laulanut?
äh kun on vaikea. Sanotaan vaikka Flip Flop Rockin lyriikat. Yleensä Outkastin lyriikoissa on parasta nimenomaan lyyrisyys ja sen "fyysisyys".

Mikä on lempikappaleesi numerolta 6?
Vastaan, että Poula me.

Coldplay - ClocksSunnuntai 04.02.2007 04:23

Sukupuoli: nainen
Syntymäaika: 21091987
Oliko se virhe?: miksi olisi ollut? ihan kivaa oli sillon syntyä, kasvaa ja varttua, ja on edelleen.
Sisarukset: Hanna, Raisa ja Roosa
Toiveammatti: joku, jossa sais vaan työskennellä hyvien leffojen ja kirjojen parissa... mun pitäis ite keksiä sellanen ammatti. tai sitten olisin ehkä vaan joku matkaopas, se myös "unelmana" :P
Kiinnostuksen kohteet: Fanis-rakas, kaikki rakkaat ihmiset, elokuvat, jotkut hyvät (useatkin) kirjat, musiikki aika laajasta näkökulmasta, vaatteet, matkustelu jne.
Suurin haaveesi: se, että löytäisin jotain kivaa selkeyttä elämään. selkeitä, muttei latistumisvaarassa olevia päämääriä, kestäviä siis. haaveilen tällä hetkellä (mutta en suuresti) työssäkäymisestä.
Mitä merkkiä poltat: enpä juuri mitään.
Oletko kokeillut huumeita: tietääkseni en eli en todellakaan.
Ulkonäkö: ei ole merkityksetöntä, muttei myöskään kovin erityisen merkittävää
Työpaikat: haun alla ja haaveena.
Asiat joita tykkäät tehdä: joskus vähemmän huomattavia, värikkäitä ja villejä, joskus enemmän. tällä hetkellä esim. tykkään istua sängyllä, tunnelmoida kynttilöiden ja musiikin kera ihan itekseni kivan ja syvällisen gangsterileffan Kivettynyt metsä (The Petrified Forest) katsomisen jälkeen. tykkään muuten kattoa esim. humphrey bogartin leffoja, joista tämä yksi.
Asiat joita keräät: yritän miettiä, mitä saattasin keräillä.. hmm. kirpparivaatteita? en keksi nyt parempaa. blaah. oon tylsä.
Paras Juoma: pakko sanoa, että vesi. vaikka joskus pepsi max-himo yllättääkin mitä ihmeellisimpinä hetkinä. maitoteekin maistuu.
Paras sarjakuva (kirja): Far Side on kyllä aika kova. Ei tule nyt muita yhtä hyviä mieleen.
Musiikkimaku: ohhoh. se on sekä sellasta että tällasta. olavi virrasta outkastiin, beatleseista maailmanmusiikkiin (etenkin balkanilainen ja "mustalaismusiikki")
Suosikkibändit/ Artistit: vaikean tehtävän edessä valitsen seuraavia, joiden jälkeen lista tietysti jatkuu, sillä suosikkius on minun päässä laaja asia, mitä musiikkiin tulee (ks. vaikka yhteisöt): Kent, Manic Street Preachers, Tori Amos, Kate Bush, Queen, RHCP, Gipsy Kings, Gogol Bordello, Tapio Rautavaara, Leevi and the Leavings, Lauryn Hill, Angie Stone, The Ark, Edith Piaf, Lenny Kravitz, Zen Café, %u03C0%u03C5%u03BE %u03BB%u03B1%u03BE, Tehosekoitin, Black Eyed Peas.
Paras urheilulaji: en ole urheiluihmisiä. jalkapalloa oli ihan kattoa tv:stä viime kesänä.
Lempimaa: maat on monet kivoja. suomi on se oma mansikka.
Paras Elokuva: ei vaan voi sanoa yhtä. The Graduate vaikka. Tai Underground. Toisaalta Scarface, miksei myös Casablanca. Bonnie and Clyde. The Modern times <3.
Paras Näyttelijä: Dustin Hoffman, Humphrey Bogart, Al Pacino, Chaplin. Tällä hetkellä Tabu-sarjan takia Kari Heiskanen, hah. Kaikki miehiä, hmm. Oonpas yksipuolinen. Faye Dunaway.
Paras vuodenaika: tämän päivän perusteella vaikea sanoa, että pelkästään kesä, kun oli ihana talvipäivä. kesä enimmäkseen.

Paras kaupunki: näen rovaniemen nykyään aina ihan romantisoivassa valossa, kaipaan sen "eksotiikkaa". joo, mutta kyllä on kiva tampereellakin.
Paras TV-ohjelma: tällä hetkellä tv:ssä pyörivistä Tabu, Tuhkimotarina ja Poikkeustila.
Ihannemies: Fanis. Se on niin höpsö, hassu, söpö, rakastettava, ärsyttävä ja vieläpä epätäydellinen.
Harrastukset: uinti (aina kun sille päälle sattuu), meseily Faniksen kanssa usein aivan liian myöhään yms.
Yleisimmin käytetyt lauseet/sanat: haha. Forever ever? Forever ever? Ever, ever? jaa ja muita en muista.

Tyyli: tällä hetkellä aika rento. melkeinsatiininen sininen night dress, sukat koska tuntui kylmältä. eipä muuta.
Kännykkä:joku nokia. en ikinä muista nuita numeroita.
Mikä elin olisit: iho. sekin on elin, ihmisen isoin vissiin vielä.
Korut: kivoja, sais olla enemmänkin.
Kielitaito: liukas ja märkä. englantia joka päivä. ruotsia joskus vielä. muista haaveilen, saksaakin muistelen rikossarjoja kattoessa yms. venäjääkin?
Laulatko suihkussa: hyräilen tai jos olen varma omasta rauhasta niin kailotan joo.
Keittotaito: en pahemmin keittoja keittele, jotain ehkä. teen kyllä ruokaa. eri asia tykkäätkö just sinä. minä tykkään.
Hyveet: liika tunnollisuus ja tunnontuskat. unenmäärän vähäisyyden tarve. pyrin hyvään, sekin kai hyve.
Paheet: kai ne jo arvaatte.
Viime itku: varmaan ihan tällä viikolla jotain tosi outoja omia apinointeja taas.
Huone: on myös samalla kämppäni. menettelee.
Kengän koko: 39-40. en valita, enkä riemuitse.

Kiroiletko: hermostuessani, joskus liiankin herkästi.
Tuletko toimeen vanhempien kanssa: ehkä just sillon kun en niin kauheesti yritä.
Lempijäätelö: vanilja ja muut maut seuraa sitten sen perässä. tiramisu!
Ärsyttävin asia mitä ihminen voi tehdä: olla olemassa (bush)
Uskotko Jumalaan: en tiedä.

Paras neuvo jonka olet saanut: vaikea sanoa, kun on elänyt vasta 19 vuotta ja aikoo elää edelleen sen jälkeenkin. haluaisin kuulla lisää hyviä neuvoja.
Ketä/mitä ajattelet juuri nyt: ajattelen nyt kaikkia juttuja, joita pitäs tehä. uimista. häh?
Lempivaatteet: erilaiset hameet, sukkahousut, farkut, ei-farkut housut, hyvännäköset, oloset ja tuntuset vaatteet. brandilla ei paskaa väliä.
Lempivaatemerkki: sanoin just. sama ku sanoisin sen intialaisen pikkutytön/pojan, joka ne kengät/vaatteet tekee. siis minulle, sinulle, meille kaikille. naurettavaa.
Asutko vanhempieni kanssa: en, onneksi.
Millaisessa talossa asut: välillä hieman meluisessa ja ulkomaalaispainotteisessa isossa opiskelijakerrostalossa.
Onko omaa tietokonetta?: joo.
Ei urheilullinen peli josta pidät eniten: joku tylsä tyyliin se joku putkipeli tai trivial pursuit.
Tyhmin juttu jonka olet tehnyt: se ois aika tyhmä, jos kertosin jotain tyhmyyksistäni täällä.
Suosikkiasia kesässä: ensi kesässä kesäkuun viides.
Suosikkiasia syksyssä: kesä ei ole vielä kauhean kaukana. joku outo romanttisuus.
Suosikkiasia talvessa: sellaset kevättalven päivät kun tämä. lumi ja aurinko yhdistettynä pienoiseen pakkaseen.
Suosikkiasia keväässä: aurinkoiset illat ja se lämpö, joka aiheuttaa levottomuutta luissa ja ytimissä.
Hauskin tuntemasi ihminen: Hanna on aika hauska sisko. Fanikselle jaksan nauraa pitkäänkin ja sen jutuille. Raisa ja Roosa on hassuja. Helenan pervoilut, Kiia, Anna. Moni muukin.

Suosikkiloma: rentoutusloma.
Paras osa sanomalehdestä: en tiiä.
Millainen hiirimattosi on? : ei oo. kun ei oo tavishiirtäkään:D
Huonoin fiilis: been there, done that.
Paras fiilis: niitäkin tulee. hyvät uutiset on aina hyviksiä.
Ensimmäinen ajatus aamulla: taas?????? siis taas ylös???
Tuletko merisairaaksi: en yleensä

Vuoristorata: en tiiä uskallanko enää. oon tullu liian vanhaksi ja turvallisuushakuiseksi.
Kuula- vai lyijykynä: kuula.
Monta kertaa puhelin soi ennen kuin vastaat: mistä minä niitä nyt laskisin?
Puhelimen soittoääni: esim. Tehosekoittimen Lupaan.
Tykkäätkö ajaa autoa:en oo kokeillu.
Ensimmäinen autosi: -
Kenet haluasit tavata: äh. Faniksen.
Pojat: osaa olla outoja ja tyhmiä.
Tytöt: samaten.
Minkä väriseksi haluaisit värjätä hiuksesi: en nyt mikskään.
Mitä on seinilläsi: kuvia, kortteja
Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoleksi täynnä: lasi on nyt itse asiassa melkein tyhjä.
Pepsi vai kokis: PEPSI
Vasen vai oikea käsi: vasen
Miten kirjoitat koneella: naputtelen näppäimistöä
Mikä työkalu olisit: en tiedä työkaluista juuri.
Mitä on sänkysi alla: joku kassi.
Onnenluku: 7?
Lempikappaleesi: RHCP:n Snow.
Onko sinua petetty parisuhteessa: ei.

Mitä sinä haluat elämältä: rakkautta.
Toivotko kuolevasi: en oikeesti.
Oletko hetero: joo
Mitä sinulla on tällä hetkellä päälläsi: yöpaita ja otin just sukat pois. kuuma.
Milloin sinä itket: kun olen taas "oma itteni". tai luulen olevani.
tykkäätkö runoista: emt

Millainen ajatusmaailma sulla on: aivan liian syvälleluotaava. krittinen. itsekriittinen. overthinking. pessimistinen?
Onko tatuointeja lävistyksiä: ei
Mikä on nukkumaanmenoaikasi: sillon kun sanon itelleni niin. yleensä liian myöhään.
Oletko nettinörtti: en tiiä nörtteilyistä mitään, mutta olen silti paljon koneella. ihan vaan faniksen takia. eli nörtin takia. olenko siis itse nörtti?
Myönnätkö sinulla olevan biseksuaalisia piirteitä: unia lukuunottamatta enpä juuri.
Vai oletko homo vai lesbo: justhan kysyit olenko hetero?
Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa: en ole SUUDELLUT sanan siinä merkityksessä.
Haluaisitko: en ole asiaa miettinyt.
Voisitko rakastua samaa sukupuolta olevaan: en ole sitäkään miettinyt.
Onko sinulla salaisia fetissejä: paljonkin joo.
Onko sinulla isot puhelinlaskut: ei.
Kuka maksaa laskusi: minä.

Onko sinulla ajokortti: ei
Lempikeksi: domino
Paras aika vuorokaudesta: yö
Ikävin aika vuorokaudesta: aamuyö
Paras päivä viikosta: lauantai
Vähiten kivoin päivä: keskiviikko. pahiskeskiviikot!
Ikävin kuukausi: tammikuu. se kestää ikuisuuden.
Ketä ajattelet nyt: en ketään juurikaan.
Päivämäärä ja kellonaika: 2:23

Kirjoita kommentti:jou
1. Millä nimellä ihmiset kutsuvat sinua harvemmin?
Retu tai joku sellanen??

2. Onko sinulla lempinimiä?
Reetarted, Rietu, Retski, ja kymmeniä muita erään hupsun kreikkalaisen keksimiä :D

3. Mitä kuuluu?
kuuluu kylläistä, söin juuri.

4. Mitä ainetta sinulla on huomenna aamulla koulussa?
ei mitään, romaani&novelli-kurssi alkaa vasta ensi viikolla.

5. Minkä värinen ulkokatto kotonasi on?
hmm,,, sen kun tietäisin. harmaa, veikkaan.

6. Kaupunki talvella vai lande kesällä?
lande kesällä kai

7. Biisi jonka haluaisit kuulla?
nyt vai? vaikka CRR:n Have you ever seen the rain

8. Millaista unta näit viimeksi?
kumma kyllä, en ole taas pariin yöhön nähnyt unia. viimeksi näin kai jotain unta minusta ja fanista ja vatsoista...??

9. Onko sinulla poika/tyttöystävä?
juu.

10. Koska viimeksi olet sanonut jollekkin jotain kaunista?
ihan äsken.

11. Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
pari sekuntia sitten fani.

12. Kamalin tunne?
piinaava yksinäisyys ja päällekarkaava stressi.

13. Paras tunne?
kun huomaa, että jokin ngelma on ratkaistu ja kun kuulee kivoja sanoja rakkaalta ja muuta kivaa:)

14. Miten hiuksesi ovat?
just laitoin ponnarille.

15. Millainen koru sinulla on kaulassa/kädessä/korvassa/jossain muualla?
noh, sellanen värikäs nimikoru kaulassa :D arvatkaa kenen nimi siinä on

16. Kamalin ääni?
kännisten örvellys, kun ite on selvin päin... joku hirveä örinähevi myös

17. Tunnetko yhtään ihmistä joka käyttää huumeita?
etäisesti joitain tyyppejä

18. Mitä harrastat ja koska?
sitä sun tätä aina sillon tällön


KOSKA VIIMEKSI ..

19. Itkit?
eilen

20. Olit yksinäinen?
ei ole tullut sitä tunnetta nyt onneksi varmaan kuukauteen:)

21. Nauroit niin että vatsalihaksiin sattui?
viime viikolla varkaudessa varmaan

22. Lauloit?
tänään

23. Tapasit uuden ihmisen?
öö... no tutustuin uuteen tyyppiin varmaan viimeksi joululomalla rovaniemellä

24. Kirjoitit kirjeen?
kirjoitan tällä hetkellä pitkää kirjettä..

25. Kuuntelit klassista musiikkia?
jaa... harvemmin tulee ihan kunnolla kuunneltua.

26. Tiskasit?
aamulla (eli aamupäivällä)

27. Koskit jonkun kenkiin jos omia ei lasketa?
eilen kait

28. Viimeisin soitettu biisi?
Lisa Nilsson & Aki Sirkesalo - Mysteriet <3

29. Viimeisin juotu juoma?
rasvaton maito

30. Viimeisin ostos ja missä sen ostit?
kaupassa kävin ruokaa ostamassa kassin täyteen, Tapsantorilla täällä Herwoodissa

31. Seuraava ostos?
Huomenna bussikorttiin lataan lisää rahaa...kai se on ostos?

32. Puhuit vakavia?
eilen päivällä

33. Halannut jotakuta muuta kuin tyttö/poikaystävääsi?
äitiä pieksämäen rautatieasemalla sunnuntaina

34. Olet ollut sairas?
juuri joululoman alussa

35. Hypit paikallasi?
perjantaina varmaan, kun riemuitsin keilatessa :D

36. Käytit aurinkolaseja?
joskus kesän loppuessa/syksyn alkaessa

37. Sanoit jollekulle pahasti?
eilen kai:/

38. Sait tekstiviestin?
sunnuntai-iltana iskältä

39. Mitä siinä luki?
jotain koulun alkamisesta ja muusta, loman loppumisesta

40. Ostit karkkipussin?
yli viikko sitten

41. Olit ulkona vesisateella?
tänään

TÄLLÄ HETKELLÄ ..

42. Mikä fiilis?
tunnelmallinen

43. Mitä pitäisi tehdä?
tiskata taas vähän astioita ja levätä vähän :P kattoo telkkua

44. Ketä ajattelet?
fania, äitiä, siskoja sun muita

45. Miksi?
on paljon juttuja mielessä, ja fania ajattelen aina

46. Juotko jotain?
en

47. Ota lähin kirja ja avaa sivu 56. Mitkä ovat sivun ensimmäiset sanat?
Polonius: "Ja häntäkin, mut", lisäät, "enpä hyvin, vaan jos hän sama on kuin miksi luulen, hän sangen hurja on ja kärkäs aina-" (Hamlet)

48. Haluaisitko tehdä jotain, jos haluaisit niin mitä?
haluaisin halata

49. Kenen kanssa haluaisit puhua?
en nyt jaksaisi puhua juuri nyt

50. Oletko onnellinen?
luulen olevani

51. Oletko ihastunut?
kovasti

52. Rakastunut?
kyllä.

53. Minkä värinen peitto sängyssäsi on?
tummansininen

54. Oletko käynyt suihkussa?
aamulla(aamupäivällä) joo.

55. Mitä on päälläsi?
vaaleanpunainen t-paita ja farkut

TULEVAISUUS ..

56. Mitä teet viikonloppuna?
käyn kattomassa sänkyjä jossain huonekalukaupassa, rentoudun, opiskelen

57. Mitä haluaisit tehdä viikonloppuna?
lähteä vaikka matkalle

58. Mitä sitten teet huomenna?
käyn uimassa, kaupungilla kattelemassa vaatteita

59. Kenelle lähetät seuraavan tekstiviestin?
en ole varma, luultavasti fanille

uuden vuoden uusi alku ja arki :/Maanantai 08.01.2007 22:56

The Beatles - You're gonna lose that girl
Santana - Persuasion
James Dean Bradfield - On Saturday Morning We Will Rule the World
Chubby Checker - The Twist
Tapio Rautavaara - Kulkurin iltatähti
Aknestik - Suomirokkia
ΠΥΞ ΛΑΞ-ΝΤΑΛΑΡΑΣ - Τι Είναι Αυτό Που Μας Ενώνει
Lauryn Hill - Can't take my eyes off of you
Manic Street Preachers - Solitude sometimes is
Gipsy Kings - Bamboleo
Outkast - Chronomentrophobia
Alanis Morissette - One

hyvää 2007 kaikille.

xmas to everyone!Perjantai 22.12.2006 02:27

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, paina playta ja anna musiikin toimia profeettana.

älä huijaa sitten.

Missä asut: Wyclef Jean & Sharissa - Take me as I am

Kuvaile ensirakkauttasi: Dawid Bowie & Queen - Under Pressure

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: Goran Bregovic - Tale II (Adagio poco febrile)

Mikä on haasteesi: Julio Iglesias - Yira ....yira

Ketkä ovat ystäviäsi: Apulanta - Mato (matalat frendit...)

Kuvaile ulkonäköäsi: Ultra Bra - Tylsää, tylsää (eikä!!!)

Mitä teit viime yönä: Black Sabbath - Changes (potkin ikkunoita unissani, muutoksia ilmassa)

Mikä on elämäsi tavoite: Rammstein - Mein teil

Milloin harrastat seksiä: Julio Iglesias - Yes Madame (nyt vaikuttaa että olen Julion kantakuuntelija...että sellasta matamiseksiä!)

Miten haluat kuolla: Gilbert O'Sullivan - Alone Again (Naturally) (ihana biisi, mutten halua kuolla yksinäisyyteen :/:/:/)

Mitä sanot vanhemmillesi: Michael Jackson - Beat it (bring it on folks!!! ;p)

Missä vietät aikaasi: Toni Cetinski - Casanova (kyllä, casanovan hellissä hoivissa... kreikkalaisen gigolojumalan ;d uuh)

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: Michael Jackson - Billie Jean (kuukävelyä koko yhteiskunta; "don't go breaking young girl's heart!!")

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: Jonathan Edwards - Sunshine (mikä countrybiisi, ei kovin sydänsuruinen)

Mikä on selityksesi kaikelle: Lordi - Hard Rock Hallelujah (mä niin toivoin, ettei tää ois tullu:D)

Mitä ajattelet perjantaisin: The Jeff Healey Band - While my guitar gently weeps (beatlesien alkuperänen ois tietty parempi)

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: The Kinks - Sunny afternoon

Mikä on lempivärisi: J. Karjalainen - Missä se Väinö on?

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: Godsmack - Spiral (jahas, tällasta biisiä en tiiäkään)

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: Red Hot Chili Peppers - Dani California

Kuvaile parasta ystävääsi: Sean Paul - My name

Mitä on sänkysi alla: Mocedades - Eres tu (Touch the wind) (sängyn alla espanjalaisia euroviisuilijoita)

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: Fleetwod Mac - Don't stop

Mihin menet häämatkalle: Gracia - Run and hide (karkuun vaan!)

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: Ultra Bra - Kirjoituksia (varmasti onkin, mutta niitä ei jouluna mietitä :P)

Missä olisit mieluiten juuri nyt: Head Automatica - I shot Andy Warhol)

Mitä ajattelet Lauantaisin: Evanescence - Going Under (tästä ei voi kuin ylöspäin edetä!)
« Uudemmat -