IRC-Galleria

riistis

riistis

VALKONEN JÄNIS VETÄÄ PERÄSSÄNSÄ VIIVAA

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

antaa shamaanirummun paukkuaTiistai 10.11.2009 23:42

Mikä hulluus ajaa ihmisen asumaan ikuisessa pimeydessä, pakkasessa, yksinäisyydessä?! Pakkanen on kuin köyhyys, pakkanen on kuin mielisairaus; se eristää. Pakkanen eristää sielut toisistaan, ykseydestä johon kaikki oleva kuuluu, riistämällä mahdollisuuden antaa sielujen laulaa toistensa lomassa kauniita lauluja.
Vaikka aurinko, kaiken elämän luoja tämän planeettamme päällä keväällä sulattaakin sielut jälleen virtaamaan yhteisen tajunnan purossa kuten kasvit keväällä nousevat maan pinnalle jatkamaan elämäänsä ja ammentamaan energiaa auringostamme, elämän kaivosta, niin kuten kasvien tulee ihmisen oppia ammentamaan omista voimavaroistaan, mielen ja tajunnan loputtomista mahdollisuuksista, eikä vain alentua Babylonin assimiloimissuunnitelmaan, joka haluaa tehdä ihmisistä tyhmää karjaa.
Ei pidä kytkeä tajuntaansa suureen verkkoon jota myös monimediaksi kutsutaan ja joka suoltaa roskaa ja mielikuvia alitajuntaan jatkuvalla syötöllä tehden ihmisistä jotain mitä kukaan ei olisi jos jokainen ottaisi aikaa miettiä omat kysymyksensä halki ja tehdä omat valintansa.
Ihmisen mieli on puhdasta potentiaalia. Jokaisen korvien välistä löytyy universumi poikineen, jokaisen vain tulisi opetella valjastamaan nuo suunnattomat voimat omalla tavallaan. Tapoja on monia, osa tavoista on elämyshakuisia, osa taas itsekuriin ja funktionaalisuuteen perustuvia. Tämä tapaluokittelu ei myöskään ole ehdoton tai tavat tällä akselilla toisiaan poissulkevia.

sitä vaan tässä tota noin että..Keskiviikko 07.01.2009 09:21

kolme on se luku joka pyörii päässäni öisin
kolme on tuttu
kolme on turvallinen
kolme on ne tunnit jotka nukuttuani tunnen itseni normaaliksi ja kaikkivoipaiseksi
jos joku on nykyään pienempi kuin kolme se meinaa että hän/se on rakas - yhtäsuuruutta ei ole olemassa
ääretön.. olet pienempi kuin ääretön - yhtäsuuruutta ei ole olemassa

puolikkaalla sanalla {

ei ole koskaan saanut;
..kukaan muu ei saa minua yhtä sekaisin kuin sinä;
eikä tule koskaan saamaan;

}

ja se tuntuu niin vitun hyvältä



aaaight let's do this thingSunnuntai 28.12.2008 23:55

yhyybohoo vittu universumi kusee niskaan kun en löydä lyriikoita laila ja ritva kinnusen esittämään kappaleeseen "pojat". katoin vähän alkua tänään kun tuli joku ohjelma telkkarista laila kinnusesta. se oli 60-luvun alussa tehty biisi ja siinä laulettiin jotain et ajat on muuttunu mut pojat on samanlaisia. ja se oli nimenomaan 60-luvun alussa, ehkä se oli joku aavistus siitä et tulee populäärikulttuurin vallankumous. eletään vieläkin jollain tapaa henkisesti 60-lukua.
miun ajatukset on jotenkin tällä hetkellä tai yleensäkkin niinkun valtaisa viinikumista tehty kyrpä. tiiän mikä se on ja miltä se tuntuu kurkussa kun se liukuu alas mut en osaa kirjottaa sitä paperille. sen takia ois hyvä tehä sitä enemmän niin se helpottus. katoin muuten tänään ekaa kertaa semmosessa kuosissa kummeli jackpotin että siit muistaakin jotain. se oli aivan loistava yhteiskunnallinen satiiri. ne ihmiset oli just perus suomalaisia mut silti ainut selväjärkinen koko elokuvassa oli sen päähenkilön tytär. purskahdin muuten itkemään siinä lopussa kun kaikilla menikin asiat hyvin loppujen lopuks, tuntuu vaan niin hyvältä nähdä ihmiset onnellisina. oon melko ahdistunut ihminen mut tavallaan rakastan omaa kurjuutta ja pahaa oloani kun se toimii jotenkin moottorina ajatukselle.
mistäköhän muusta piti puhua, niinjoo. mietin joku päivä et jos oisin töissä sirkuksessa niin vetäisin varmaan ihan vitusti happoa. sirkus menee taiteenmuotona ja mediana hukkaan lapsille. niin mielenvikainen ja absurdi mesta vois tarjota eniten irti semmosille ihmisille ketkä rakastaa ajatella ja analysoida. vähän niinkun circus mundus absurdus joka on aikuisten show mut ei siinä kyl oikeesti oo mitään absurdia, itekkin tykkään vähän heilutella helikopteria baarissa aina välil kun sille päälle sattuu. harvemmin kyllä mitään kaljatynnyreitä "sillä" roikuttelen.
jotenkin itellä tuntuu et ahdistuneisuus ja yksinäisyys kulkee itellä käsi kädessä mut sillon kun ahdistaa eniten on helpoin luoda tai olla sosiaalinen. takaperoista. [-poistin pätkän, en jaksa miettii-]ä kauppamies. mistäköhä täs puhuttii. niinjoo mietin et onkohan runoilija ja ahdistunu synonyymit toisillee tai ees toinen toiselle. pystyyks joku ajattelemaan jotain jos ei satu..?

meripojan terveiset <ulapalta>Keskiviikko 24.12.2008 03:51

hyvää joulua ahdistuneille, syrjäytyneille, alkoholiongelmaisille, masentuneille, teille jotka rakastavat elämää mutta vihaavat omaansa. hyvää joulua kärsiville, niille joita on haavoitettu viattomana tai kohtuuttoman kovaa, niille joiden sydän vuotaa verta eivätkä he käsitä miksi. hyvää joulua itsemurhaa hautoville, elämä on valintaa, muutosta, se on valtava ajan funktio jonka arvo on erotus ja muuttujat mielivaltaisia mutta silti lähtöarvoihin sidottuja. hyvää joulua nihilisteille jotka ymmärtävät totuuden elämän fyysisestä luonteesta. hyvää joulua mielisairaille ja sopeutumiskyvyttömille, jokaisen silmien takana on oma maailmansa.

hyvää joulua sieluttomille ihmiselle jotka ravaavat luunsa perässä kuin kiimaiset rakit, tarjoten omaa peräreikäänsä jokaisen vastaantulevan haisteltavaksi välittämättä siitä haluavatko he sitä vai eivät. maailma on teidän. hyvää joulua psykopaateille ja manipuloijille, omaneduntavoittelijoille ja poliitikoille, hyvää joulua inkvisiition hengelle joka vielä elää vatikaanin valtaistuimella. hyvää joulua demoneille jotka asuvat jokaisen pään sisässä kuiskuttaen mätää tihkuvalla äänellään jokaisen korvaan lupauksia nautinnoista ja mielihyvästä koittaen turmella sielun, te olette totisesti voimakkaita. hyvää joulua niille jotka ovat kuunnelleet demoneitaan ja ovat turmeltuneita, se on maailman vanhin kohtalo. hyvää joulua saatananpalvojille, kirkonpolttajille ja veljiensä murhaajille, viha olkoon teidän voimanne.

hyvää joulua taiteilijoille ja kaikille ketkä saavat rauhan ilmaistessaan omia tuntemuksiaan, se on mielenliikkeen ja elämän lihaksituomista valitsemallanne viestimellä. hyvää joulua opiaattiriippuvaisille ja hedonisteille, bondagefriikeille ja nymfomaaneille, homoseksuaaleille ja heteroille. hyvää joulua kultisteille jotka pukeutuvat kaapuhin, eläimennahkoihin, nauhoihin, talismaaneihin, sarviin, pääkalloihin ja luihin, kaislahameisiin, liaaneihin, mutaan ja hylkeen rasvaan, jätesäkkeihin, siwan kasseihin, lepakkojen siipiin ja kuivattuihin sammakoihin. hyvää joulua kaikille jotka rakastavat friteeratun skorpionin makua ja jotka eivät pelkää ottaa olutta. hyvää joulua chakroille, energialle ajatuksen takana. hyvää joulua shamaaneille jotka uskovat ja menettävät uskon kautta pelkonsa. hyvää joulua pakanoille jotka palvovat sitä mitä ihmisen kuuluu kunnioittaa. hyvää joulua niille jotka uskaltavat laulaa. hyvää joulua semantikoille ja tiedemiehille kuin myös insinööreille, hyvää joulua runoilijoille, jotka omistavat elämänsä sanoille ja semantiikan kuuman teräksen taivuttamiselle merkityksen ilmentymäksi. hyvää joulua ihmisille jotka eivät pelkää rakastaa ja tehdä niinkuin on oikein; hyvää joulua niille jotka tämän vuoksi tuntevat kipua, äkkinäistä tai jatkuvaa.

hyvää joulua kaikelle tähtipölylle joka elää ja vaeltaa tämän taivaan alla etsien itseään.
sielu on tuli joka polttaa.
kipu on valinta.

dopamiiniöveritMaanantai 03.11.2008 07:56

makaan silmät auki ja uppoan
seinällä näen poikkileikkauksen omista aivoistani, magneettikuvan
tunnen levottomuutta, koska aurinko nousee kohta
tiedän että voisin nostaa sen pois taivaalta mutten halua
sillä viljan on kasvettava
tiedän että peräsin on revenny ja keulaan on puhjennut reikä
mutta kuka saatana soittaa Masa yardsille tähän aikaan?

en halua kastua, kudon itselleni kohdun hämähäkinseitistä
se on lämmin ja sileä ihoani vasten
se on kuusi metriä pitkä ja kaksi leveä
painan kasvoni kohdun seinää vasten ja nuuhkin varovaisesti
miltä hämähäkinseitti tuoksuu
vai tuoksuuko miltään?

makaan silmät auki ja näen sphinxin, sen ikiaikaiset silmät hehkuvat
epäpyhää voimaa, niiden hehku saa minut sekoamaan villisti
kaikki mitä olen ikinä etsinyt muodostuu kuin itsestään silmieni eteen
ja tunnen miten vajoan mielipuolisuuteen mutta en halua pyristellä
odotan pohjakosketusta kuin lähestyvää orgasmia,
tajunnan huipentumaa -

aurinko on noussut
« Uudemmat - Vanhemmat »