IRC-Galleria

romantikko86

romantikko86

Lonkeroparoni, viskikeisari, rommikuningas ja Tasavallan presidentti

Selaa blogimerkintöjä

Lonkeroparoni is backSunnuntai 27.04.2008 02:24

Tänään heräsin sängyltäni vaatteet päällä yhdeksältä. Yritin mennä oikeasti nukkumaan mutten saanut unta. Ilves Viina on vaarallista koska sen suuaukko on niin iso, että tulee hirmuhuikat suuhun kun siitä juo. Periaatteessa se on hengenvaarallista aloittelevalle ihmiselle. No lantratkoon teinipojut vaan sitä. Minun mielestäni siinä ei ole edes mitään järkeä. Viinaa ei ole tarkoitettu laittaa Jaffaa vaan se on tarkoitettu juomaan sellaisenaan. Juokoon sen kukin miten tahtoo kuitenkin. Kuitenkin menin tänään siinä yhden aikoihin ostamaan <Lidlistä 26 lonkeroa ja pistämään vedonlyöntiä Formuloiden aika-ajoista. Sen jälkeen Wenlaan ottamaan lonkeroa ja pelaamaan rakasta Photoplayta. Kolmen maissa kotona katsomassa Formulaa ja Alonson mennessä kärkeen viimeisessä osiossa nosti riemukynnykseni ylimmilleen, mutta se hieman laski Kimin pudottaessa hänet kakkosruutuun. Hyvä aika-ajo kuitenkin. Sen aikana myös join lonkeroa sillä en pystynyt antamaan niiden kylmettyä kun olin saanut alkoholin vaikutuksen jo elimistöön. Jos saat pari ryyppyä niin voitko itse lopettaa siihen? En minä ainakaan. 26 lonkerosta on mennyt jonkun verran, sillä en ole laskenut. Ainakin yli puolet. Se on minun mielestä ns. janojuoma. Viina tappaa todella nopeasti ja lonkero tappaa paljon hitaammin ja se on sitä paitsi sivuseikka minulle. Ei kai tässä oikeastaan mitään muuta.

Hyvää illanjatkoa!

Serkku täytti 18Maanantai 21.04.2008 00:02

Lauantaina olin aluksi koneella ja myöhemmin lä'hdin baariin Photoplaylle ja lonkeroille. Damagen Helsinki Cupissa olin silloin sijalla 69, eli olen aivan surkea siinä pelissä. Ei mennyt Amore Miokaan parhaimmalla mahdollisella tavalla, läpi kyllä tietysti. Olin kotona kuuden jälkeen ja sitten juomaan viskiä ja sen jälkeen hieman lonkeroa. Meni lopulta muisti.

Tänään heräsin siinä yhdentoista aikoihin ja lähdin kauppaan ostamaan kissanhiekkaa. Sitten otin Tasavalta Viinasta huikkaa. Lähdin myös Vantaalle serkkuni 18-vuotissyntymäpäiville. Sain siellä hieman kuohuviiniä ja kun tulin kotiin niin lonkeroille joita olen juonut ja vielä on jäljellä. En nyt jaksa miettiä enempää.

'Hyvää illanjatkoa!

Uusia päiviäLauantai 05.04.2008 02:43

Ilmeisesrti oli keskiviikosta aloitettava kun oli hiemana viimistytträvä kirjoittuvista.

Keskiviikkona oli siis työhaastattelu Helsinki-Vanytaan lentokentällä. Olisin halunnut todella niille töihin, mutta vastaus tulee vasta viikolla 16. Menin sitten töihin ja ei sitten niin paskamasisemaidrrn duuniin lopulta. Kun kotia tulin niin kaljoja tuli juotua että duunissa tuli huomattua että oli alkojhapolia juotua efdellisenä päivänä.
Torstaina oli suhteeloisen siedettävä päivä duunissa j KU PÖÄÄSIN POIS NIIN KALJAA NAAMAAN TAAS KUNNOLLA,m MUTTa tapahtui myös ttytyäötapaturma. Otin kaljojen lloppumisten jälkeen huikkujen jälkeen huikkuja Tasavalta Viinasta. olin hetken ihan muumiona mutta sitten se oli kuin seksikäs naisnen jostaa kukaan mies ei voi vastustaa. Minun oli vaain pakko ottaa siistä pullossta. Se voietrteli minbut totaalisesto jaq en pystsynyt irrottamaaan irti nsiitäöjan lopulta kyllä sairaaanloiselata himpoilta nonnistuin ottamaan irti ilanmas nukkumaan viinaana. Se ei ol,ut helppoa. Heräsin lopulta sellaisena että jossain maisssaa minut olisi määärräätty katkaisuysuhoitoon. pAH, jos klssuolen niin kuolen. Kuitenkin menin juokmaaajn jan soilleeejn. En itssekäännedes. Sewen swelaista jka viinaksa tuli vedettyä ytaas helvertinmoisen satsin.
4

Tänään olis melko hyvä päivvä ottaen huomioon aminun duuninuin. Noh ei vuituttanut oiakjeastaan yhtään. No kun tulin kotiin naheti pullot Lidliin ja sistten Alkoon ostamaan viinaa ja sitten grilliruokaa ostamaan ja nassen semmoista. no ei kAIA TARVIYTSE ,MUUTA SEölittää. Viinaa virtaa ja sen semmoista. Eli normimeinisnkiä tässä talousdessa. Ei kai muuta.

Hyvääö illanjatkoa!

Aprillipäivä 2008Keskiviikko 02.04.2008 00:33

Jäi viikon alku kirjoittamatta joten laitan lyhyen koosteen.

Maanantaina jälleen eräs vittumainen päivä ja konflikteja pomoni kanssa ja sen sellaista paskaa. Vittumaisen päivän jälkeen kotiin juomaan kaljaa jota ostin Lidlistä ja ei oikein aikaa muuhun jäänbyt.

Tänään oli jälleen uusi vittumainen ja konflikteja täynnä oleva päivä duunissa. Minulla onneksi on huomenna ttyöhaastattelu klo 10 Helsinki-Vantaa lentokentän lähellä. Töiden jälkeen kävin ostamassa kaljaa Lidlistä ja grillillä syömässä lihapiirakan. Join sitten kaljaa ja katselin televisiota. Tämän kertainen aprillipila oli, että he muka olisivat antaneet minulle ylläpitäjän oikeudet käytöksi pariksi päiväksi. Minä en sitä usko, vaikka toisen henkilön kuvaa katsellessa olikin painike jolla voisin mukamas laittaa jäähyn. En usko. En edes jaksa enää kirjoittaa.

Hyvää illanjatkoa!

Sunnuntai 30.3.2008Maanantai 31.03.2008 00:31

Tämä on ollut jälleen masennuslaatuinen päivä. Huomenna taas yksi paska duunipäivä lisää ja sen sellaista. Oli kelloja siirretty joten menetimme tunnin. Jouduin myös kirjoittamaan tänään eiliseen päiväkirjaan lisää tekstiä kun ei siitä oikein mitään selvää saanut. Olen juonut kaljaa ja ollut netissä galleriassa ja pelaamassa. Tietenkin vittumainen mieli on noiden töiden takia. Ei kai tule muuta mieleen.

Hyvää illanjatkoa!

Eilinen vai mikäs se oliSunnuntai 30.03.2008 01:06

Jokj lli silleeen, eilin enn olk aiknaski hieman ojugffo.,Par4i kertaa soiiis ,ekmasim ihan tosissaan ettäxepom ihan ok, mmutts mi8nä olr I of te triger. Minä ta+paplppekler prrkele ihan kjuion Tockytö, Kuitenki kun menijn lidliin niiin ostin kalkjjoja ua limuja, tyhmö kun oleen niiin nnsioltim kunhaluaan faoooaa omaan plomjm 0ni tietyysti. Noh monbno on dsanonut minua aalkoholoisddtikdi. Kuitenkin vihzaaan n pomoani, deli ei kiihnniosta, Noo siiis on v iina mennyt tässssähuusolllisssa. Noh sorrruin viinaan ja siten aalkkolholn vaikufrtuksen alaisena.


T'n'ään menin sitten en miihibnkään.Nyt mssewneee niin virtuiksin että dsaNON MYÖHEMMMIN


Joo elikkä jatkan nyt tästä tänään sunnuntaina ja sanon eilisen paremmin ja selvemmin. Eli eilen lähdin kauppaan ostelemaan Kontulaan kaljaa Lidlistä ja päätin mennä pelaamaan Photoplayta pitkästä aikaa. Amore Miossa oli hieman vaikeuksia pitkän tauon jälkeen. Pääsin toki läpi, mutta huomattavasti hitaammin kuin ennen. Piti olla vain yhdellä, mutta sitten se juominen riistäytyi käsistä ja olinkin aika monella. Baari oli aika autio. Ilmeisesti ihmisiä ei kiinnosta juoda yhdeltä päivällä.Sitten juttelin kahden juopon kanssa kun he halusivat minut pöytäänsä. Spurguumagneetti kun olen niin sen nyt saattoi arvata. Bingoa tuli siellä myös pelattua ja Alkon kautta vielä kotiin pienehkön viskipullon kanssa. Kun olin kotona niin join sitä viskiä ja söin pizzaa jonka jälkeen Tasavalta Viinaa jälleen urakalla. Oikeastaan ryyppäsin koko päivän siitä yhdestä lähtien. Kaveri tuli myös käymään täällä ja yöpyikin täällä. Molemmat olimme ihan kännissä ja minulta meni osittain muistikin ja sammuin sohvalle. Että sellainen tapahtumarikas päivä. Se on itse asiassa paljon mielenkiintoisempi kuin miltä kuulosti. Noh en nyt muuta oikeen mieleen tule. Nyt lähden juomaan kaljaa ja mahdollisesti kirjoitan tänään päiväkirjan tästä päivästä.

Hyvää päivänjatkoa!

VedonlyöntiäLauantai 22.03.2008 23:32

Jäi jäkllleen kirjoittamatta pari päivää, joten kirjoitan nyt siitä koosteen.

Eli toerstaina okli siis virkavapaa päivä ja tilille ei tunnllut senttiäkään. Se kesti kuitenkin vain yhden päivän. Noh mitäs minä eilen teuin.
Ainakin olin sinä yönä sammunut kun Tasavalta Viinaa oli tullut vedettyä yoli litran vetrran. Nykyään muuten harvoin sammun vaikka olisinkin nsen verran vetänyt, mutta kun join viinaa pullon suusta todella nopeasti niin sw on aikamoista menoa.

Perjantaina sditten kun heräsin niin oli nmietteissäni Malesian GP:n aika-aajot jotka ovat tänään. >Laitoin kuusi lappua jha kaikki euron panoksilla. Massa ja Hamilton ovat joka ikisessä lapussa. Jos Kimi pon p+aaklulla niin kaikki laput menevät ihan vituiksi. Että silleen. Noh käväisin siis Kontulassa vedenlyönnin merkeissä ja myuaöhemmin kotia ottamasa tuttua Tasvalta Viinaa tuttuun tyyliin pullosta suoraan jota jostain syystä havaran ymmärtää miten siihen pystynb. Jälleen meni kunnon satsi.

Herättyäöni katsoin sitten Malesian aika-ajot. Massa oli paalulla, Räikkönen toinen ja Kovalainen kolmas (pudotettiin kahdeksanneksi). En saanut lappua kiinni. Lähdin tänään sitten Lidliin osyamaan kaljaa 18 kappaletta ja myäös vedonlyöntiä huomiseen kilpailuun. Minulla on kaksi lappua, Massa-Räikkönen-Kubica ja Räikkönen-Massa-Kubica. Saa nähdä miten käy. Kotiin sitten juomaan kolme kaljaa ja sen jälkeen tasavalta Viinaa. Olen tänään myös katsellut Simpsoneita ja sen sellaisyta. Ei nyt mieleen muuta juuri nyt tule.

Hyvää illanjatkoa!

Vapaa-aikaaTorstai 20.03.2008 01:12

Menin tänään töihin jälleen viinanhajuidena ja silleen. En jaksanut tehdä töitä ja nolinkin koko päivän koneella etsimässä työpAIKKOJS ja pelaa´massa Suo i24:n pelejä. Herra isoherras antoi kaikkien työntekijöiden lähteä kolmelta ja minä lähdin. Myös minulle annettiin torstai vapaaksi ja se on hyvä. En kyllälkään nsaa siitä palkkaa, mutta vapaa se on mjinulle silti.
Kun tulin kotiin niin otin nrepun ja laitoin tyhjoä töllkkejä ja pulloja ja vein niitä ÖLidliin ja samalla Alkoonn ostamaan kuusi pulloa 0,7 litran Taasavalta Viinaa. Sitten grillille ostamaan ruokaa ja samalla katsoinnkotona elokuvan I robot. Sen jälkeen kjajoja ja Tasavalta Viinaa. Katsoin myös elokuvaa Sublta ja silleen. eN Nyt muuta keksi selostraa.

Hyvää illanjatkoa!

335. merkintä päiväkirjaan!Tiistai 18.03.2008 01:23

Eli tämä on 336. merkintä (periaatteessa 337., mutta kun yksi poistettiin) ja en siis parempaakaan otsikkoa keksinyt.

Tänään siiis heräsin siinä hieman ennen kahdeksaa ja meni vastentahtoisesti taas duuniin. Oli mielenkiintoista katsoa millaiset reaktiot olivat työkavereillani avautumisistani (haukuin perjantaina pomoni siis täysin), no en saanut oikein mitään selville. Vanhan kaljanhaju varmasti tuoksahti hyvin minussa, kuten varmaan huomennakion. Tänään oli töissäni troistaiseksi paras päiväni, kun pomo nyt on poissa. Ainut raskas urakka oli kun jouduin vetää ja työntää käsilläni noin 250-kiloitsa kuormaa Lähdin töistä etuajasta kun en jaksanut siellä olla.Lähdin grillille ostamaan ruoaksi jättilihiksen ja ostin sen kanssa Colaa ja myös sopivasti kaljaa. Kotiin syömään lihapiirakka ja katsoin sitä syödessä myös elokuva Bruce, taivaan lahja. Luonnollisesti avasin kaljapullon/tölkin ja juotua on tullut. Netissä olen myös ollut ja Youtubista kkatsellutr hauskoja videoita ja kuunnellut myös musiikkia. Ei kai muuta ihmeempiä.

Hyvää illanjatkoa!


Lisäys 11.11.2008
Tämä on oikeasti 335. merkintä, olin laskenut alunperin väärin

Viikko lähenee loppuaanMaanantai 17.03.2008 00:10

Viikko jälleen lopussa ja näin ollen myös kohta taas työpäivä noin 11 tunnin kuluttua. Kyllä vituttaa kunnolla.
Heräsin tänään siinä Formuloiden koosteen alkaessa noin kymmeneltä. Olin mennyt edellisenä yönä nukkumaan noin kahdelta, joten yöunituntimääräni oli seitsemän ja kahdeksan. Australian kisa oli melko tapahtumarikas ja samalla kuitenkin pettymys kun Hamilton voitti. Mäkihyppy tuli sopivasti sen jälkeen joten heti tuli paljon katseltua televisiota. Lähdin myöhemmin Siwaan ostamaan mäyräkoirallisen (12 kpl) kaljaa ja katselin Ladattua asetta, joka oli selkeästi parodia Tappavasta aseesta. Söin myös samalla pizzaa ja myöhemmin aloitin kaljanjuonnin. Pimeässä huoneessani join kaljaa ja katsoin Simpsoneita DVD:ltä. Väsyttänyt on viikonlopun huonojen yöunien jälkeen ja taidankin kohta mennä jo nukkumaan.

Hyvää illanjatkoa!