IRC-Galleria

rouzna

rouzna

Local freak with twisted mind

CirclesTorstai 26.08.2010 22:13

Tuntuu, että on tapahtunut todella paljon, mutta en saa niitä päästäni ulos mitenkään järkevään muotoon. Mutta yritetään.

Asiakaspalvelun/tarjoilunopettajamme Hannu (hieman homohtava vanha mies, joka on todella mukava) käski meidän luokkana lähteä baariin. Ihan oikeasti. Tutustumaan toisiimme ja tutustumaan Jyväskylän ravitsemusliikkeisiin. No mehän mentiin. Tiistai-illalla. Käytiin Katseessa ja Shakerissa. Katse on mun lemppari. Nuo jatkoivat vielä Timeen, mutta itse lähdin kotiin nukkumaan puolenyön aikaan. Oli oikeesti todella hauskaa, nuo ihmiset on aivan ihania. Paljon parempi yhteishenki kuin esimerkiksi lukiossa. Kyllä noiden kanssa pyörii tuolla koulussa ihan mielellään muutaman vuoden!
Muutenkin nää ihmiset täällä on ihania. Me likes.
Kai se kertoo jotain ihmisestä kun uskalsin lainata sille kaksi levyäni.

Koulussa menee hyvin. Olen jopa osannutkin jotain! Tosin ollaan vasta keitetty vihanneksia ja tehty kastiketta, mutta silti! Aika itsevarma fiilis tuolla. Muutenkin tuo on paljon kivampaa kuin esimerkiksi lukio. Ei tarvitse istua pulpetissa ja päntätä kirjoista, saa TEHDÄ.

Ois hieman koti-ikävä. Varmaan pitää lähteä käymään siellä ensi kuussa. Tahdon tietää miten siellä menee. Ja tietystihän voisi soittaa tai jutella mesessä, mutta kun. En osaa. Ei se ole sama asia. Tahdon puhua kasvotusten.

Lauantaina kutsuu Lutakko liekeissä. Pitkälettimiehiä ja hyvää musiikkia! Tykkään. Vaikka ei mulla lippuun olis ollutkaan välttämättä rahaa, mutta ostin kuitenkin.

Humm. Semmosta.

[Ei aihetta]Lauantai 21.08.2010 21:39

Jos nimesi olisi (mahdollisen) lempitv-sarjasi lempihahmosi nimi, mikä nimesi olisi?
¤ Öääm. Tuli mieleen Eric Northman. 8D Kyllä mulle sen sukunimi kelpaisi.

Mieluisin lämmin juoma? (tee\kaakao\kahvi tms)
¤ Kaakao nom.

Tämän hetken lempikappaleesi?
¤ Stone Sourin Say You'll Haunt me.

Viimeisin ihastuksesi musiikin saralla? Bändi\artisti.
¤ Turisas. Vaikka se nyt on tuossa kauemman aikaa pyörinyt, niin Ruissin keikan jälkeen oon "löytänyt" sen uudestaan ja ihastunut.

Leffa, jonka jaksat katsoa aina uudestaan ja uudestaan?
¤ Hoo. Monia. Lotrit, V for Vendetta, monet Disney-leffat, Vin Dieselin leffat yms.

Pidätkö itseäsi vaikeana ihmisenä?
¤ Kyllä. Voi teitä jotka joudutte minua kestämään.

Hyvä musiikkivideo?
¤ Kotiteollisuuden Kaihola, Kornin Right Now, Stone Sourin videot yms yms.

Mihin elokuvaan petyit?
¤ The Ugly Truth. Ideana hauska ja omaperäinenkin, mutta sitten se vaan kuoli ja tukehtui kaiken sen kliseisen paskan alle.

Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?
¤ Kyllä. Jos löytää ne oikeat biisit.

Miten lähellä sydäntäsi eläimet ovat?
¤ Lähellä. Mosku. <3 ;__;

Juotko alkoholia humalahakuisesti? Miksi?
¤ En juo.

Minkä bändin keikalle haluaisit mennä?
¤ Hö. Vaikka minkä. Tällä hetkellä tahtoisin kovasti nähdä Stone Sourin livenä.

Minkä bändin keikalle et menisi, vaikka sulle maksettaisiinkin?
¤ Öm. Menisin minne vaan, kunhan mulle maksetaan tarpeeksi. Mutta Ari Koivusen keikalle menemisestä saisi maksaa jo aaikasta paljon.

Millä festareilla olit viimeksi? (jos olet ollut)
¤ Rrrruisrock.

Tykkäätkö enemmän opiskelusta vai työnteosta?
¤ Opiskelusta ei saa rahaa. En tiijjä.

Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
¤ Voisin. Olisin se höperö kuviksen opettaja joka ei oikein välitä mistään, paitsi taiteesta.

Luonteenpiirre, johon ihmisessä ihastut?
¤ Onko huumorintaju luonteenpiirre? Siihen. Ja siihen, että uskaltaa olla juurikin oma itsensä.

Minkälaisen vaatteen haluaisit seuraavaksi ostaa?
¤ Jotkut kivat uudet housut.

Millaset hiukset haluisit?
¤ Siniset kiitos.

Oletko yhteydessä entisiin luokkakavereihisi?
¤ Muutamiin. Niihin kivoimpiin.

Mikä sai sut viimeksi hymyilemään?
¤ Yks ajatus. 8)

Milloin sinulle iskee ikäkriisi?
¤ Kai se tässä muutaman vuoden sisään tulee.

Fanitatko tosissaan jotain/joitain?
¤ Minä ihailen ja arvostan suuresti sellaista herraa kuin Corey Taylor. Lasketaanko se fanitukseksi?

Jos saisit järjestää omat festarit, niin ketkä kolme esiintyjää buukkaat sinne?
¤ Slipknotin, Kotiteollisuuden ja ja ja. No vaikka Stone Sourin sitten.

Näytätkö tunteesi?
¤ Riippuu tunteesta.

Tutustutko helposti uusiin ihmisiin?
¤ No kun en tiedä enää. :D Olisin aikasemmin sanonut, että en, mut nyt muuton jälkeen en osaa sanoa enää..

Oletko seurallinen?
¤ Oolen jossain määrin.

Pidätkö kavereidesi vanhemmista?
¤ Hah, joo. Nooran iskä on rento.

Mikä kotiaskare on kivoin?
¤ Plöö. Kokkaaminen!

Mitä mieltä olet ihmisistä, joilla ei oo telkkaria?
¤ Kuulun itse heihin. 8)

Unelmamatkakohteesi?
¤ New York, Japani!

Kävelet kadulla minua vastaan. Miltä näytät?
¤ Mussstaa, mustaa ja musssstaaaa.

Miltä tahtoisit elämäsi näyttävän kymmenen vuoden kuluttua?
¤ Varmaan sillon olisin vähän eri tilanteessa kun nyt.

Milloin viimeksi katsoit jakson Sinkkuelämää?
¤ Eeeei voi muistaa.

Oletko antanut elämässäsi kaiken muille ihmisille anteeksi?
¤ Ehen.

Miten tyylisi on vaihdellut vuosien varrella?
¤ Tuossa yläasteen lopussa alko tää musta vaihe, eikä se vieläkään näytä olevan loppumassa.

Tekstaatko vai soitatko mieluummin?
¤ Riippuu. Äidille ja iskälle en osaa tekstata, kaikille muille kyllä joo suurinpiirtein.

Hymyiletkö vai nauratko useammin?
¤ Örr. Molempia.

Mitä piirteitä inhoat eniten perheenjäsenissäsi?
¤ Äiti hössöttää, iskä ei muista ja sisko ei saa mitään aikaseksi. 8D

Löytyykö ystäväpiiristäsi enemmän varattuja vai vapaita ihmisiä?
¤ Mjaa. En jaksa laskeskella.

Mistä sinut todennäköisimmin löytää maanantai-iltana? Entä perjantai-iltana?
¤ Maanantaina kotoa. Perjantaisin hmm. En osaa enää sanoa.

Ystäväsi käytös on muuttunut. Hän ei enää puhu sinulle kuten ennen, tiuskii ja on ärtyisä. Mitä teet?
¤ Mikä risooo? ;__;

Tahtoisitko muuttaa kotipaikkakunnaltasi? Miksi/Miksi et?
¤ En, ku juuri pääsin tänne. : (

Jos saisit maailmasta yhden ainoa asian omaksesi, mikä se olisi?
¤ Nön. En kerro.

Jos sinun pitäisi kuvailla hiuksiasi yhdellä sanalla, mikä se olisi?
¤ Piiiiiiitkät!

Hirvittävin kampauksesi ikinä?
¤ Hmm. Varmaan ihan pienenä, ku mulla oli hiukset olkapäille asti ja otsahiukset. Ja kaks saparoa.

Oletko koskaan itkenyt julkisella paikalla?
¤ Jjeap.

Kuunteletko koskaan yhtä ainoaa biisiä nonstopina kauan?
¤ Joskus joo.

Omistatko kalenteria? Millaisen?
¤ Kiroileva siili! Aww.

Kerro jotain omituista itsestäsi, mitä et tule usein maininneeksi, vaikkei asia ihmeellinen olisikaan?
¤ Bussissa en voi istua käytäväpaikalla, rupeaa ahdistamaan. Mieluummin seison sitten, jos ei muuta ole.

Meredith Brooks - I NeedMaanantai 16.08.2010 23:38

I need some good luck; I need a best friend
I need a rough dog; I need a mountain
I need some new clothes, a TV, a cause
A trip to Nirvana, the thrill of applause
I need a wet kiss, I need to confess
I need a vision, religion
The right to be silent, and then to be heard
A week on an island, a diet that works

I need a dose of the Bible
Another course in survival
Just talkin' 'bout the essentials
It makes me feel alive

That's all I need, see how easy I am to please
That's all I need, see how easy I am

I need some money, more money, and more time
A strong cup of coffee, a haircut, a lifeline
A stranger to trust me, my father to love me
Seattle, a sunburn, and lots of Todd Rundgren
I need a guitar, to do it on all fours
Cool friends, weekends, and someone to die for

When I'm alone on my couch, nothing can settle me down
I'm adding on to my list, it makes me feel alive

I need a Guru, I need to chill
I need a Mercedes 280SL
Yeah, that'll fix it, I'll be complete
I need a, I need a, I need a

That's all I need, see how easy I am to please
That's all I need, maybe then I will be complete
That's all I need, I'm not asking for everything
That's all I need, see how easy I am, I am

From afarSunnuntai 15.08.2010 16:16

Mitäpä sitä. Aika tarkkaan kaksi viikkoa on nyt vietetty Jyväskylässä, viime viikko kului koulussa. Täällä on ihan kivaa, viihdyn täällä. Ihmiset on kivoja, koulussa ja muuallakin ja koulukin tuntuu mukavalta. Samoin kämppä ja kämppis. Mitä nyt välillä iskee tylsyys, koti-ikävä ja Mosku-ikävä.

Olen saanut kavereita, ihme ja kumma. Itsekin ihmettelen. Ja kivoja kavereita vielä! Meni paremmin kuin ikinä osasin odottaa. Koulu on kivaa, ainakin vielä. Mukavan rentoa. Opettajat on tähän asti olleet kivoja ja odotan mielenkiinnolla sitä, että päästään kunnolla tekemään. Ainoa, mikä risoo, on että joudun käyttämään hametta. Se on nimittäin tarjoilijan asussa pakollinen ja aion käydä niitäkin kursseja. Nnoooh, kai siihenkin sitten tottuu. Ei kukaan muukaan kyllä erityisesti ole rakastunut siihen hameeseen, että en ole ainoa jota se risoo.

Lupasin myös puolivahingossa ottavani luokkakaverin bändistä kuvia joskus. Ja toivottavasti kyseisestä tyypistä saan myös keikkaseuraa. Luokalla on pari muutakin potentiaalista ehdokasta! Tosiaan, tanssisali Lutakko on tuossa vajaan kahden kilsan päässä. Ja keskustassa on Katse. Keikat tulevat syömään rahani, olen varma siitä. Samoin Äxä, jossa on muuten myymässä Mynni! Eli Sotajumalan laulaja, te jotka ette sitä kuitenkaan tiedä.

Tosiaan, olen päässyt lipsumaan. En pysy opiskelijabudjetissa millään, huomasin eilen, että tilillä on 20 euroa jolla pitäisi pärjätä loppukuu. Työhakemuksia olen laitellut kyllä, täytyy laitella lisää. Tai sitten vaan kituuttaa.

Eilen pyörin Miran kanssa koirapuistossa pari tuntia. Lemmy on ihana töhöttäjä! On sentään joku Moskun korvike täälläkin. Mutta eihän se ole tietenkään sama. Kivaa kuitenkin oli ja tuli kaupunkikin vähän tutummaksi.

Oon aika innoissani tuosta koulusta. Tosiaan, meillä on työssäoppimisia. Ja saa mennä oikeastaan minne huvittaa. Yhtenä haaveena ois Saariselkä. Ne oli siellä Menolippu Mombasassa. Haluaisin sinne, koska se ois niin erilainen ku tämä eteläinen Suomi. Joten. Kuudeksi viikoksi sinne porojen keskelle. Miten siistiä! Turkuun myös voisin tulla, samoin Helsinki ois mielenkiintoinen kokemus. Ulkomaillekin pääsisi.

Sellasta. Kirjottelen lisää kuulumisia kunhan keksin lisää. ; )

Tadaa!Tiistai 03.08.2010 16:47

Näin on saavuttu Jyväskylään. Tai sen tein jo eilen, netin sain tänään käyttööni. Kämppä on todella kiva, vaikka onkin solu! Todella kivalla paikalla, keskustaan kävelee about puolessa tunnissa ja kauppa on ihan vieressä. Huone on vähän pieni, mutta tykkään. Ei tänne muuta tarvitsekaan mahtua, kuin sänky ja pöytä ja tietokone. Ihan riittävä.
Kämppis on kiva, ei yhtään niin paha kuin olis voinu olla. Sillä on seinänkokonen lakana, jossa on Kornin Greatest Hits-levystä kuva. Ja se on maalannut sen itse! Respectit. Samoin näin sillä muita taiteiluja sen huoneessa. Muutenkin samantyylinen kuin minä, kuunnellaan samaa musiikkia. Ja söpökin se on. Ja sillä on pyykkikone! Ja mä saan kuulemma käyttää sitä.

Illalla sitten keskustaan ja baariin Ninan, sen kavereiden ja Jonin kanssa. Ihania ihmisiä kaikki. En usko, että ihan yksin jään. Jonin kanssa lähdettiin aikasemmin pois, tuon piti mennä töihin ja mua väsytti. Enkä ois yksin löytäny kuitenkaan kotiin asti! Olinhan yhden siiderinkin juonut, haha.

Taidan viihtyä täällä.

Summer's endTorstai 29.07.2010 03:07

Tänään aamulla ulkona tuoksui ihan syksyltä. Märkiä lehtiä ja kastematoja. Kai se sieltä sitten on tulossa.

Muutto lähestyy. Maanantaina jo. En oo saanut pakattua vielä yhtään. Silloin viimeisenä iltana sitten. Lähetään ottamaan selvää miten paska paikka se Jyväskylä loppujenlopuksi sitten on!

Hieman rahahuolia, mutta ne ilmeisesti on nyt järjestyksessä. Kiitos iskä. <3
Ja siskon kanssa on hirveä vääntö kumpi saa uuden tietokoneen. Mä ottaisin sen muuten ihan ilman mitään, mutta kun siinä on käyttöjärjestelmänä Seiska ja tahtoisin pitää XP:n niin kauan kun mahdollista. Ja Seiskalla on ruma ulkoasu. : D
Riita on vielä ratkaisematta! Vanha kone tuli kyllä mustasukkaseksi heti, ku pääsin kotiin. Hirveä lagi päällensä samantien.

Ja harmittaa, kun tossa mun kämpässä ei oo parveketta.

Say You'll Haunt MeTiistai 27.07.2010 22:40

http://www.mtv.com/videos/stone-sour/545488/say-youll-haunt-me.jhtml#artist=1230689
<3

Saatoin mennä sanattomaksi. Saatoin saada fanityttökohtauksen. Saatoin oppia sanat kahden kuuntelukerran jälkeen. Saatan kuunnella tätä miljoona kertaa lisää. Saatoin laittaa uuden levyn ennakkovaraukseen. Saatan odottaa sitä kuin kuuta nousevaa. Saatan olla rakastunut, taas kerran.

TatuointipohdintojaMaanantai 26.07.2010 04:23

Niskaan silmä. Yksi silmä, oma tai jonkun muun.

Tai silmäpari niskaan. Omat silmät.

[Ei aihetta]Maanantai 26.07.2010 02:04

Corey87: Hirvittävää paskaa! Säästäluontoa!
Corey87: Minimoikulutusjakuole!
roihu: stam1na <3

medii: Tätäjatätäjatätäjatätähuudetaanvähänsäkeistöööjaaaa siiiitteeen meeeeloooodiiiiistaa keeeerrrrrtttssiiiääää [insert riff] lisääputkeenhuudettuapaskaaluonnostajaatlantiksestajavittujääkarhuista
medii: Moi olen Hyrde

[Ei aihetta]Lauantai 24.07.2010 23:42

Onko suunnitelmia huomiseksi?
¤ Tuossa on tuo Mosku, se tullaan hakemaan ja sit meen käymään kai kotona hakemassa pyykit.

Onko henkilö jota viimeksi suutelit tehnyt sinulle fritsua?
¤ Ei ole sellaista henkilöä. ;__;

Onko huoneesi ikinä siisti?
¤ Haha. On se mun mielestäni ihan siisti, äiti saattaa olla jyrkästi eri mieltä.

Rehellisesti, menevätkö asiat suunnitelmiesi mukaan?
¤ Eiväthän ne koskaan mene.

Mitä odotat?
¤ Muuttoa. Ja uutta koulua. Mahdollisia uusia kavereita. Jne.

Mitä sinun pitäisi olla nyt tekemässä?
¤ Varmaan pakkaamassa tai viemässä Moskua pihalle. Jos mä kohta.

Missä kännykkäsi on?
¤ Tuossa pöydällä about 20 sentin päässä.

Onko joku pettynyt sinuun tällä hetkellä?
¤ Voi ollakin. En minä tiedä.

Nauratko vakavissa tilanteissa/tilaisuuksissa?
¤ Joskus joku tyrskähdys saattaa vahingossa päästä.

Menetkö ikinä mihinkään meikkaamatta tai laittamatta hiuksiasi?
¤ Helposti!

Millä nimellä ihmiset kutsuvat sinua?
¤ Roosaksi kai haukkuvat. Siitä sitten erilaisia variaatioita, Rousku, Rousna jne.

Itketkö helposti?
¤ Jep.

Onko poikaa joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
¤ Taitaa löytyä.

Onko tyttöä joka tietää kaiken (tai melkein kaiken) sinusta?
¤ Löytyy tällainenkin.

Ketä halasit viimeksi julkisella paikalla?
¤ Sannista... :D Haha.

Ikävöitkö ketään?
¤ Mmm-m. Tavallaan joo.

Onko kukaan sanonut rakastavansa sinua (perheen ulkopuolinen
hlö)?
¤ Ei.

Satoiko/sataako tänään?
¤ Satoi! Pitkästä aikaa ja ihan hetken. Jonkun kaksi pisaraa.

Voisitko seurustella jonkun ulkomaalaisen kanssa (joka asuu
ulkomailla)?
¤ Jos se on rikas ja pystyy kustantamaan mut sinne. Tai vaihtoehtoisesti mä olisin rikas.

Pystyisitkö elämään kaukosuhteessa?
¤ Ei se kai mahdottomuus olisi.

Voisitko seurustella huumeidenkäyttäjän kanssa?
¤ En tiedä.

Onko joku joka ei pidä sinusta?
¤ Varmasti löytyy moniakin. : )

Mitä vanhempasi sanoisivat jos ottaisit tatuoinnin?
¤ Hahhaha. Iskä varmaan suutahtaisi mukamas ja haukkuisi ja äiti kauhistuisi. Sitten vähän ajan päästä ne ois tottuneet siihen jo.

Miten kauan menisi kävelemisessä lähimpään McDonaldsiin?
¤ Puol tuntia ehkä?

Voisitko ottaa ikinä tatuointia jossa on jonkun tietyn nimi?
¤ Hmmmmm. En.

Mitä tekisit ensimmäiseksi 100 000 eurolla?
¤ Ostaisin kämpän.

Onko mahdollista olla sinkku ja onnellinen?
¤ On se! Varmasti. Pakko olla.

Nukuitko viime yön yksin?
¤ Jep.

Uskotko että asiat muuttuvat seuraavien 3 kk aikana?
¤ Hah. Kyllä muuttuvat.

Olisiko ärsyttävää jakaa sänky jonkun kanssa joka yö?
¤ En tiedä. : D Jos se toinen ei osais nukkua nätisti, varastais peiton ja potkis, niin sitten ehkä.

Vietätkö kesällä enemmän aikaa ulkona kuin muina vuodenaikoina?
¤ Enn mä kai. Tai ehkä joo.

Onko sinulla tai jollain tutuillasi synttäreitä kesällä?
¤ On muutamalla. Kai?

Mainitse kaverisi nimi, jonka olet tuntenut yli 6 vuotta?
¤ Heini!

Luullaanko sinua erilaiseksi kuin oikeasti olet?
¤ Jep! :D Ei kuulemma uskoisi, että lässytän koiranpennuille ja katson innoissani Disney-leffoja.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
¤ Kyllä kiitos.

Mikä on seuraava paikka jonne aiot matkata?
¤ Se vitun Jyväskylä.

Oletko saanut tärkeältä ihmiseltä koskaan mitään pysyvää? Mitä?
¤ Pysyvää. Hmm. Kai sen toivoisi olevan pysyvää.

Oletko ollut ikinä sairaalahoidossa?
¤ En. Vaikka nuorempana vietinkin paljon aikaa sairaalassa.

Missä vanhempasi ovat? Mitä he tekevät?
¤ Iskä on jonkun sen kaverin synttäreillä ja äiti taitaa katsoa telkkaria.

Kuka on viimeisin henkilö kenelle puhuit päin naamaa joka EI kuulu perheeseesi?
¤ Haha. Sannis taas. :D

Missä olit viimeksi ennenkun tulit kotiin?
¤ Äitillä!

Voisitko seurustella itseäsi kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
¤ En tiedä, ehkä. Kuitenkin oltaisiin sen verran eri elämäntilanteissa, että epäilen toimivuutta.

Onko vika aina sinussa?
¤ Tietysti. ;__;

Minkälainen sää tänään on ollut?
¤ Pilvinen. Ankea. Kesä tais loppua.

Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
¤ Riippuu missä se kämppä sijaitsee. Oikeastaan. Kyllä mä niitä sietäisin, jos kämppä ois upea.

Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
¤ Jep.

Lähdetkö mainoskatkoilla pois ruudun äärestä, jääkaapille, vessaan tms?
¤ Jos on hätä, nii pitää mennä! Yleensä kyllä räpsyttelen kanavia.

Jos vastaan kävelisi toimittaja ja pyytäisi sinua haastatteluun, suostuisitko?
¤ No mikä ettei.

Haluaisitko lähteä joskus kielimatkalle?
¤ Joo! Amerikkaaann!

Oletko koskaan omissa tyhmyyksissäsi mennyt pilaamaan jotain ihanaa?
¤ Varmasti.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
¤ Riippuu tilanteesta, seurasta, omasta fiiliksestä jne. Tutussa seurassa oon hyvinkin äänekäs tarvittaessa, mutta vähän vieraammassa seurassa tyydyn seuraamaan sivummasta hiljaa.

Oletko ihastunut?
¤ Mmm-m.

Mikä saa kylmät väreet ihollesi?
¤ Hmm. Ei oo kai mitään tiettyä. Ne tulee aina välillä ihan ilmankin mitään. :D

Mitä toivoisit jos saisit yhden toivomuksen?
¤ ... Niin. En taida kertoa sitä tässä.

Viimeisin lahja jonka sait?
¤ Rahaaaaa :3

Oletko maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa?
¤ No. Joo. Tavallaan. :D

Oletko pummi?
¤ Tietysti.

Osaatko mielestäsi laulaa?
¤ Nuotissa en varmasti pysy yhtään, lauluäänikin varmaan mitä kamalin, mutta sanat opin helposti!

Syötkö yleensä aamupalaa?
¤ Aamupala on päivän tärkein ateria. :3 Eli kyllä!

Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
¤ Rahaa plz.

Millainen yöpuku sulla on?
¤ En mä harrasta semmosia.

Asutko kotona?
¤ Jos kotona asumisella tarkotetaan äitin luona asumista, niin en.

Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
¤ Eii voi muistaa.

Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
¤ Köyhä opiskelija, yhy

Tykkäätkö perheestäsi?
¤ Pakkohan siitä on.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
¤ En harrasta naimisiin menoa.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
¤ HAHHAHAHA EN : DD

Oletko rauhallinen ihminen?
¤ Riippuu taas tilanteesta.

Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
¤ Eipä se kai.

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
¤ Rocktähti/valokuvaaja/kokki/tatuoija/lävistäjä. :))

Osaatko tehdä sudokuja?
¤ Osaan periaatteessa. Käytäntö on eri asia.

Koska olet viimeksi uinut?
¤ En muista sitäkään.

Oletko väsynyt?
¤ En mä oikeastaan.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
¤ Hahha, tuskimpa.

Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
¤ Varmaan on huolissaan omasta pikkusestaan kun se on lähdössä suureen maailmaan. Luulisin. Jotain ton suuntaista varmasti.