IRC-Galleria

rouzna

rouzna

Local freak with twisted mind

Lutakko Liekeissä 2010Sunnuntai 29.08.2010 14:25

No olihan sinne sitten pakko mennä. Katsastamaan Lutakko ja muutama bändikin. Vaikka ei oikeesti välttämättä olis ollutkaan varaa lähteä.

Aamulla lähdin jo joskus yhdeltätoista. Portit aukesivat kahdeltatoista, mutta puolelta alettiin vaihtaa lippuja rannekkeisiin. Odotin hirveetä yleisöryntäystä jo heti alkuun, mutta todellisuus oli vähän muuta. Mun lisäksi portilla oli ehkä 15 ihmistä. No ainakin oli väljää.

Ensimmäisenä lavalle kipusi Home Junior. Jyväskyläläinen pikkubändi, joka ainakin omien sanojensa mukaan on maailman paras. No siitä allekirjoittanut on hieman eri mieltä, mutta ei tämä kyllä huono ollut ollenkaan. Välispiikit oli hauskoja ja laulaja esitteli itsensä Jon Bon Joviksi. Samalla soitettiin It's My Lifea. Yhdessä välissä kitarasta katkesi kieli ja piti treenikseltä käydä hakemassa uusi. Mikä tuuri, että bändi treenaa Lutakolla. Keikasta jäi hyvä maku, viihdyttävää. Musiikista en oikein pitänyt, biisit kuulostivat liikaa samalta. Mutta kyllähän tuota uudestaankin menisi katsomaan. Olin muuten eturivissä. Mun lisäkseni siinä oli ehkä neljä ihmistä.

Sitten tahdoin mennä katsomaan Kamalaa. En aikaisemmin ollut kuullutkaan koko bändistä, ja oli hyvä että menin. Keikasta nimittäin tuli yksi parhaimmista keikoista ikinä. Eturivi oli taas hyvinkin väljä, minun lisäkseni yksi (1) ihminen. Tyttöbändi. Ja hot laulaja. Tykkäsin oikein oikein oikein paljon! Tuollaseksi mäkin haluan. Asenteella vetivät. Viihdyin eturivissä koko keikan ajan ja virnuiltiin laulajan kanssa toisillemme. Se koitti kovasti näyttää todella tuimalta ja minä repeilen eturivissä ja lopulta sekin vaan repeili.

Kamalan jälkeen kävin vilkaisemassa Ghost Brigadea. Siinäkin pääsin eturiviin, vaikka tällä kertaa se ei ollutkaan niin väljä. Bändi soittaa vähän doomihtavaa kuolonmetallia, mutta bändin ulkonäkö vähän yllätti. Mutta hyvä bändihän tuokin, en kyllä jaksanut kuunnella kuin pari biisiä.

Seuraavaksi Before the Dawn. Sen takia olin Liekkeihin päättänytkin lähteä. Tämä oli aivan pakko nähdä eturivistä, joten jätin Ghost Brigaden kesken ja suunnistin sisälle. Moikattiin Larsin kanssa ja juteltiin hetki, sitten herran pitikin mennä hoitamaan soundcheck loppuun. Itse jäin pyörimään eturiviin. Lopulta valtasin itselleni paikan aivan keskeltä. Enää ei ollut niin väljää kuin aluksi.
Keikka oli todella energinen ja meininki hyvä. Ja tuli kuuma. Innostuin moshaamaankin muutamaan otteeseen (joka sitten kostautui seuraavana päivänä). Soittivat ainakin Dying Sunin, Faithlessin ja Monstersin. Sain Larsilta settilistankin. (Taas.) Oli aivan vitun kova keikka, kärkipäähän tulee sijoittumaan tämäkin.

Tämän jälkeen lähdin käymään kotona (Lutakkoon on matkaa n. 1,5 kilometriä), söin ja lähdin takaisin. Vilkaisin Swallow the Sunia, moikkasin kavereita ja päätin, että Liekit ovat minun osaltani nyt tässä. Oli vielä suunnitelmissa lähteä Katseeseen katsomaan Soulfallenia, mutta moshailu yms. olivat vaatineet veronsa ja lähdin ajoissa nukkumaan.

Ensi vuonna toivottavasti uudestaan!

Nickelback - RockstarLauantai 28.08.2010 02:20



I'm through with standin' in lines
to clubs I'll never get in
It's like the bottom of the ninth
and I'm never gonna win this
life hasn't turned out
quite the way I want it to be

I want a brand new house
on an episode of Cribs
And a bathroom I can play baseball in
And a king size tub big enough
for ten plus me

I need a credit card that's got no limit
And a big black jet with a bedroom in it
Gonna join the mile high club
At thirty-seven thousand feet

I want a new tour bus full of old guitars
My own star on Hollywood Boulevard
Somewhere between Cher and
James Dean is fine for me

I'm gonna trade this life for fortune and fame
I'd even cut my hair and change my name

'Cause we all just wanna be big rockstars
Livin in hilltop houses driving fifteen cars
The girls come easy and the drugs come cheap
We'll all stay skinny 'cause we just won't eat
And I'll hang out in the coolest bars
with the VIP's with the movie stars
Every good gold digger's
Gonna wind up there
Every Playboy bunny
With her bleach blond hair

Hey hey I wanna be a rockstar

I wanna be great like Elvis without the tassels
Hire eight body guards that love to beat up assholes
Sign a couple autographs
So I can eat my meals for free

I'm gonna dress my ass
with the latest fashion
Get a front door key to the Playboy mansion
Gonna date a centerfold that loves to
blow my money for me

I'm gonna trade this life
For fortune and fame
I'd even cut my hair
And change my name

And we'll hide out in the private rooms
With the latest dictionary of
today's who's who
They'll get you anything
with that evil smile
Everybody's got a
drug dealer on speed dial well
Hey hey I wanna be a rockstar

I'm gonna sing those songs
that offend the censors
Gonna pop my pills
from a pez dispenser
Get washed-up singers writing all my songs
then lipsynk 'em every night so I don't get 'em wrong

And we'll hide out in the private rooms
With the latest dictionary of
today's who's who
They'll get you anything
with that evil smile
Everybody's got a
drug dealer on speed dial

Hey hey I wanna be a rockstar

CirclesTorstai 26.08.2010 22:13

Tuntuu, että on tapahtunut todella paljon, mutta en saa niitä päästäni ulos mitenkään järkevään muotoon. Mutta yritetään.

Asiakaspalvelun/tarjoilunopettajamme Hannu (hieman homohtava vanha mies, joka on todella mukava) käski meidän luokkana lähteä baariin. Ihan oikeasti. Tutustumaan toisiimme ja tutustumaan Jyväskylän ravitsemusliikkeisiin. No mehän mentiin. Tiistai-illalla. Käytiin Katseessa ja Shakerissa. Katse on mun lemppari. Nuo jatkoivat vielä Timeen, mutta itse lähdin kotiin nukkumaan puolenyön aikaan. Oli oikeesti todella hauskaa, nuo ihmiset on aivan ihania. Paljon parempi yhteishenki kuin esimerkiksi lukiossa. Kyllä noiden kanssa pyörii tuolla koulussa ihan mielellään muutaman vuoden!
Muutenkin nää ihmiset täällä on ihania. Me likes.
Kai se kertoo jotain ihmisestä kun uskalsin lainata sille kaksi levyäni.

Koulussa menee hyvin. Olen jopa osannutkin jotain! Tosin ollaan vasta keitetty vihanneksia ja tehty kastiketta, mutta silti! Aika itsevarma fiilis tuolla. Muutenkin tuo on paljon kivampaa kuin esimerkiksi lukio. Ei tarvitse istua pulpetissa ja päntätä kirjoista, saa TEHDÄ.

Ois hieman koti-ikävä. Varmaan pitää lähteä käymään siellä ensi kuussa. Tahdon tietää miten siellä menee. Ja tietystihän voisi soittaa tai jutella mesessä, mutta kun. En osaa. Ei se ole sama asia. Tahdon puhua kasvotusten.

Lauantaina kutsuu Lutakko liekeissä. Pitkälettimiehiä ja hyvää musiikkia! Tykkään. Vaikka ei mulla lippuun olis ollutkaan välttämättä rahaa, mutta ostin kuitenkin.

Humm. Semmosta.

[Ei aihetta]Lauantai 21.08.2010 21:39

Jos nimesi olisi (mahdollisen) lempitv-sarjasi lempihahmosi nimi, mikä nimesi olisi?
¤ Öääm. Tuli mieleen Eric Northman. 8D Kyllä mulle sen sukunimi kelpaisi.

Mieluisin lämmin juoma? (tee\kaakao\kahvi tms)
¤ Kaakao nom.

Tämän hetken lempikappaleesi?
¤ Stone Sourin Say You'll Haunt me.

Viimeisin ihastuksesi musiikin saralla? Bändi\artisti.
¤ Turisas. Vaikka se nyt on tuossa kauemman aikaa pyörinyt, niin Ruissin keikan jälkeen oon "löytänyt" sen uudestaan ja ihastunut.

Leffa, jonka jaksat katsoa aina uudestaan ja uudestaan?
¤ Hoo. Monia. Lotrit, V for Vendetta, monet Disney-leffat, Vin Dieselin leffat yms.

Pidätkö itseäsi vaikeana ihmisenä?
¤ Kyllä. Voi teitä jotka joudutte minua kestämään.

Hyvä musiikkivideo?
¤ Kotiteollisuuden Kaihola, Kornin Right Now, Stone Sourin videot yms yms.

Mihin elokuvaan petyit?
¤ The Ugly Truth. Ideana hauska ja omaperäinenkin, mutta sitten se vaan kuoli ja tukehtui kaiken sen kliseisen paskan alle.

Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin?
¤ Kyllä. Jos löytää ne oikeat biisit.

Miten lähellä sydäntäsi eläimet ovat?
¤ Lähellä. Mosku. <3 ;__;

Juotko alkoholia humalahakuisesti? Miksi?
¤ En juo.

Minkä bändin keikalle haluaisit mennä?
¤ Hö. Vaikka minkä. Tällä hetkellä tahtoisin kovasti nähdä Stone Sourin livenä.

Minkä bändin keikalle et menisi, vaikka sulle maksettaisiinkin?
¤ Öm. Menisin minne vaan, kunhan mulle maksetaan tarpeeksi. Mutta Ari Koivusen keikalle menemisestä saisi maksaa jo aaikasta paljon.

Millä festareilla olit viimeksi? (jos olet ollut)
¤ Rrrruisrock.

Tykkäätkö enemmän opiskelusta vai työnteosta?
¤ Opiskelusta ei saa rahaa. En tiijjä.

Voisitko kuvitella olevasi opettaja?
¤ Voisin. Olisin se höperö kuviksen opettaja joka ei oikein välitä mistään, paitsi taiteesta.

Luonteenpiirre, johon ihmisessä ihastut?
¤ Onko huumorintaju luonteenpiirre? Siihen. Ja siihen, että uskaltaa olla juurikin oma itsensä.

Minkälaisen vaatteen haluaisit seuraavaksi ostaa?
¤ Jotkut kivat uudet housut.

Millaset hiukset haluisit?
¤ Siniset kiitos.

Oletko yhteydessä entisiin luokkakavereihisi?
¤ Muutamiin. Niihin kivoimpiin.

Mikä sai sut viimeksi hymyilemään?
¤ Yks ajatus. 8)

Milloin sinulle iskee ikäkriisi?
¤ Kai se tässä muutaman vuoden sisään tulee.

Fanitatko tosissaan jotain/joitain?
¤ Minä ihailen ja arvostan suuresti sellaista herraa kuin Corey Taylor. Lasketaanko se fanitukseksi?

Jos saisit järjestää omat festarit, niin ketkä kolme esiintyjää buukkaat sinne?
¤ Slipknotin, Kotiteollisuuden ja ja ja. No vaikka Stone Sourin sitten.

Näytätkö tunteesi?
¤ Riippuu tunteesta.

Tutustutko helposti uusiin ihmisiin?
¤ No kun en tiedä enää. :D Olisin aikasemmin sanonut, että en, mut nyt muuton jälkeen en osaa sanoa enää..

Oletko seurallinen?
¤ Oolen jossain määrin.

Pidätkö kavereidesi vanhemmista?
¤ Hah, joo. Nooran iskä on rento.

Mikä kotiaskare on kivoin?
¤ Plöö. Kokkaaminen!

Mitä mieltä olet ihmisistä, joilla ei oo telkkaria?
¤ Kuulun itse heihin. 8)

Unelmamatkakohteesi?
¤ New York, Japani!

Kävelet kadulla minua vastaan. Miltä näytät?
¤ Mussstaa, mustaa ja musssstaaaa.

Miltä tahtoisit elämäsi näyttävän kymmenen vuoden kuluttua?
¤ Varmaan sillon olisin vähän eri tilanteessa kun nyt.

Milloin viimeksi katsoit jakson Sinkkuelämää?
¤ Eeeei voi muistaa.

Oletko antanut elämässäsi kaiken muille ihmisille anteeksi?
¤ Ehen.

Miten tyylisi on vaihdellut vuosien varrella?
¤ Tuossa yläasteen lopussa alko tää musta vaihe, eikä se vieläkään näytä olevan loppumassa.

Tekstaatko vai soitatko mieluummin?
¤ Riippuu. Äidille ja iskälle en osaa tekstata, kaikille muille kyllä joo suurinpiirtein.

Hymyiletkö vai nauratko useammin?
¤ Örr. Molempia.

Mitä piirteitä inhoat eniten perheenjäsenissäsi?
¤ Äiti hössöttää, iskä ei muista ja sisko ei saa mitään aikaseksi. 8D

Löytyykö ystäväpiiristäsi enemmän varattuja vai vapaita ihmisiä?
¤ Mjaa. En jaksa laskeskella.

Mistä sinut todennäköisimmin löytää maanantai-iltana? Entä perjantai-iltana?
¤ Maanantaina kotoa. Perjantaisin hmm. En osaa enää sanoa.

Ystäväsi käytös on muuttunut. Hän ei enää puhu sinulle kuten ennen, tiuskii ja on ärtyisä. Mitä teet?
¤ Mikä risooo? ;__;

Tahtoisitko muuttaa kotipaikkakunnaltasi? Miksi/Miksi et?
¤ En, ku juuri pääsin tänne. : (

Jos saisit maailmasta yhden ainoa asian omaksesi, mikä se olisi?
¤ Nön. En kerro.

Jos sinun pitäisi kuvailla hiuksiasi yhdellä sanalla, mikä se olisi?
¤ Piiiiiiitkät!

Hirvittävin kampauksesi ikinä?
¤ Hmm. Varmaan ihan pienenä, ku mulla oli hiukset olkapäille asti ja otsahiukset. Ja kaks saparoa.

Oletko koskaan itkenyt julkisella paikalla?
¤ Jjeap.

Kuunteletko koskaan yhtä ainoaa biisiä nonstopina kauan?
¤ Joskus joo.

Omistatko kalenteria? Millaisen?
¤ Kiroileva siili! Aww.

Kerro jotain omituista itsestäsi, mitä et tule usein maininneeksi, vaikkei asia ihmeellinen olisikaan?
¤ Bussissa en voi istua käytäväpaikalla, rupeaa ahdistamaan. Mieluummin seison sitten, jos ei muuta ole.

Meredith Brooks - I NeedMaanantai 16.08.2010 23:38

I need some good luck; I need a best friend
I need a rough dog; I need a mountain
I need some new clothes, a TV, a cause
A trip to Nirvana, the thrill of applause
I need a wet kiss, I need to confess
I need a vision, religion
The right to be silent, and then to be heard
A week on an island, a diet that works

I need a dose of the Bible
Another course in survival
Just talkin' 'bout the essentials
It makes me feel alive

That's all I need, see how easy I am to please
That's all I need, see how easy I am

I need some money, more money, and more time
A strong cup of coffee, a haircut, a lifeline
A stranger to trust me, my father to love me
Seattle, a sunburn, and lots of Todd Rundgren
I need a guitar, to do it on all fours
Cool friends, weekends, and someone to die for

When I'm alone on my couch, nothing can settle me down
I'm adding on to my list, it makes me feel alive

I need a Guru, I need to chill
I need a Mercedes 280SL
Yeah, that'll fix it, I'll be complete
I need a, I need a, I need a

That's all I need, see how easy I am to please
That's all I need, maybe then I will be complete
That's all I need, I'm not asking for everything
That's all I need, see how easy I am, I am

From afarSunnuntai 15.08.2010 16:16

Mitäpä sitä. Aika tarkkaan kaksi viikkoa on nyt vietetty Jyväskylässä, viime viikko kului koulussa. Täällä on ihan kivaa, viihdyn täällä. Ihmiset on kivoja, koulussa ja muuallakin ja koulukin tuntuu mukavalta. Samoin kämppä ja kämppis. Mitä nyt välillä iskee tylsyys, koti-ikävä ja Mosku-ikävä.

Olen saanut kavereita, ihme ja kumma. Itsekin ihmettelen. Ja kivoja kavereita vielä! Meni paremmin kuin ikinä osasin odottaa. Koulu on kivaa, ainakin vielä. Mukavan rentoa. Opettajat on tähän asti olleet kivoja ja odotan mielenkiinnolla sitä, että päästään kunnolla tekemään. Ainoa, mikä risoo, on että joudun käyttämään hametta. Se on nimittäin tarjoilijan asussa pakollinen ja aion käydä niitäkin kursseja. Nnoooh, kai siihenkin sitten tottuu. Ei kukaan muukaan kyllä erityisesti ole rakastunut siihen hameeseen, että en ole ainoa jota se risoo.

Lupasin myös puolivahingossa ottavani luokkakaverin bändistä kuvia joskus. Ja toivottavasti kyseisestä tyypistä saan myös keikkaseuraa. Luokalla on pari muutakin potentiaalista ehdokasta! Tosiaan, tanssisali Lutakko on tuossa vajaan kahden kilsan päässä. Ja keskustassa on Katse. Keikat tulevat syömään rahani, olen varma siitä. Samoin Äxä, jossa on muuten myymässä Mynni! Eli Sotajumalan laulaja, te jotka ette sitä kuitenkaan tiedä.

Tosiaan, olen päässyt lipsumaan. En pysy opiskelijabudjetissa millään, huomasin eilen, että tilillä on 20 euroa jolla pitäisi pärjätä loppukuu. Työhakemuksia olen laitellut kyllä, täytyy laitella lisää. Tai sitten vaan kituuttaa.

Eilen pyörin Miran kanssa koirapuistossa pari tuntia. Lemmy on ihana töhöttäjä! On sentään joku Moskun korvike täälläkin. Mutta eihän se ole tietenkään sama. Kivaa kuitenkin oli ja tuli kaupunkikin vähän tutummaksi.

Oon aika innoissani tuosta koulusta. Tosiaan, meillä on työssäoppimisia. Ja saa mennä oikeastaan minne huvittaa. Yhtenä haaveena ois Saariselkä. Ne oli siellä Menolippu Mombasassa. Haluaisin sinne, koska se ois niin erilainen ku tämä eteläinen Suomi. Joten. Kuudeksi viikoksi sinne porojen keskelle. Miten siistiä! Turkuun myös voisin tulla, samoin Helsinki ois mielenkiintoinen kokemus. Ulkomaillekin pääsisi.

Sellasta. Kirjottelen lisää kuulumisia kunhan keksin lisää. ; )

Tadaa!Tiistai 03.08.2010 16:47

Näin on saavuttu Jyväskylään. Tai sen tein jo eilen, netin sain tänään käyttööni. Kämppä on todella kiva, vaikka onkin solu! Todella kivalla paikalla, keskustaan kävelee about puolessa tunnissa ja kauppa on ihan vieressä. Huone on vähän pieni, mutta tykkään. Ei tänne muuta tarvitsekaan mahtua, kuin sänky ja pöytä ja tietokone. Ihan riittävä.
Kämppis on kiva, ei yhtään niin paha kuin olis voinu olla. Sillä on seinänkokonen lakana, jossa on Kornin Greatest Hits-levystä kuva. Ja se on maalannut sen itse! Respectit. Samoin näin sillä muita taiteiluja sen huoneessa. Muutenkin samantyylinen kuin minä, kuunnellaan samaa musiikkia. Ja söpökin se on. Ja sillä on pyykkikone! Ja mä saan kuulemma käyttää sitä.

Illalla sitten keskustaan ja baariin Ninan, sen kavereiden ja Jonin kanssa. Ihania ihmisiä kaikki. En usko, että ihan yksin jään. Jonin kanssa lähdettiin aikasemmin pois, tuon piti mennä töihin ja mua väsytti. Enkä ois yksin löytäny kuitenkaan kotiin asti! Olinhan yhden siiderinkin juonut, haha.

Taidan viihtyä täällä.

Summer's endTorstai 29.07.2010 03:07

Tänään aamulla ulkona tuoksui ihan syksyltä. Märkiä lehtiä ja kastematoja. Kai se sieltä sitten on tulossa.

Muutto lähestyy. Maanantaina jo. En oo saanut pakattua vielä yhtään. Silloin viimeisenä iltana sitten. Lähetään ottamaan selvää miten paska paikka se Jyväskylä loppujenlopuksi sitten on!

Hieman rahahuolia, mutta ne ilmeisesti on nyt järjestyksessä. Kiitos iskä. <3
Ja siskon kanssa on hirveä vääntö kumpi saa uuden tietokoneen. Mä ottaisin sen muuten ihan ilman mitään, mutta kun siinä on käyttöjärjestelmänä Seiska ja tahtoisin pitää XP:n niin kauan kun mahdollista. Ja Seiskalla on ruma ulkoasu. : D
Riita on vielä ratkaisematta! Vanha kone tuli kyllä mustasukkaseksi heti, ku pääsin kotiin. Hirveä lagi päällensä samantien.

Ja harmittaa, kun tossa mun kämpässä ei oo parveketta.

Say You'll Haunt MeTiistai 27.07.2010 22:40

http://www.mtv.com/videos/stone-sour/545488/say-youll-haunt-me.jhtml#artist=1230689
<3

Saatoin mennä sanattomaksi. Saatoin saada fanityttökohtauksen. Saatoin oppia sanat kahden kuuntelukerran jälkeen. Saatan kuunnella tätä miljoona kertaa lisää. Saatoin laittaa uuden levyn ennakkovaraukseen. Saatan odottaa sitä kuin kuuta nousevaa. Saatan olla rakastunut, taas kerran.

TatuointipohdintojaMaanantai 26.07.2010 04:23

Niskaan silmä. Yksi silmä, oma tai jonkun muun.

Tai silmäpari niskaan. Omat silmät.