IRC-Galleria

-onko tämä paikka vapaa?
-kyllä, mutta tämäkin paikka vapautuu jos istut siihen.

-hei, älä viitsi, me molemmat olemme täällä samasta syystä!
-joo, iskemässä naisia..

-jos näkisin sinut alastomana, kuolisin onnesta!
-jos minä näkisin sinut alastomana, kuolisin nauruun!

-matkustaisin maailman ääriin puolestasi.
-voisitko vannoa myös jääväsi sinne?

-millaisina haluat munasi aamiaisella?
-hedelmöittämättöminä.

kun vähin mitä sinulle voidaan tehdä on kaikki mahdollinen,
niin pahin vaihtoehto ei tunnu enää paljoakaan pelottavammalta.

sori kissat jos ette pääse karvoistanne.
ja lehmät saa vapaasti märehtiä tätä sitten.

Millainen kissa olet ?

[x] Aamulla herätessä naksautan niskani.
[x] Aamulla herätessä venyttelen kaikkia jäseniäni.
[x] Minua ei meinaa saada ylös sängystä.
[x] Hiukseni ovat sekaisin herätessäni.
[x] Jätän hiukseni harjaamatta
[x] Nukun oppitunneilla.
[x] Minusta tulee pirteämpi iltaa myöten.
[ ] Jos ruokana on salaattia valitan lihan puuttuvuudesta.
[ ] Jos ruokana on lihaa, syön enemmän kuin jaksan.
[x] Sähisen jos olen vihainen.
[x] Rajumpi meno sitä parempi.
[ ] En siedä liikaa sosiaalisuutta.
[x] Kynteni ovat pitkät ja terävät.
[ ] Pidän veren mausta.
[ ] Suihkuun menen vain siksi etten haise.
[ ] Lempieläimeni on kissa.
[x] En tue ruotsalaisia.
[x] Ulos katsoessani mieleni tekisi hypätä ikkunasta metsään.
[ ] Koulussa laitan opettajille vastaan.
[x] Koulussa en syö ruokaa, vaan olen mielummin syömättä.
[ ] Koulussa ei ole mieliainetta.
[ ] Jahtaan pikkusisaruksiani niin kauan että he luovuttavat.
[x] Piirtäessäni hahmoilleni saattaa lisääntyä korvat ja häntä.
[x] Nukkumaan menosta ei tule mitään.
[x] Valvoisin mielummin yöllä ja nukkuisin päivällä.
[x] Kun nukun, nukun päälle 10h.
[x] Hyvät Refleksit.
[x] Pidän ketjuista niin kauan ku ne eivät ole kaulassani.
[x] Juokseminen vedessä.
[x] Sanoo mitä ajattelee.


0-7 : Kissimirri

8-14: Elukka

14-20: Villikissa

21-25: Peto

26-30: Saalistaja

ggrnau, olen peto >:)

"mihin aurinko paistaa kohtisuoraan kun meillä on juhannus?" [opettaja]
"lavon seinään!" [mäkinen]

"kuka laitto viestin?" [mäkinen]
"timo." [ida]
"mutta eihän se sinun mies ollu timo!" [mäkinen]
"ei niin?" [ida]
"suurinpiirtein.." [mäkinen]

"mitä ruokaa?" [ida]
"helmiäislihalientä." [mäkinen]
"helmiäiskalahuttua?" [jane]

"en mie ole semmonen kevytkenkänen tyttö!" [ida]
"eipä nuo sun pornstarsit vieläkään paljoa paina." [mäkinen]

muistan kuinka tumma veri norui pitkinä kuivuneina jokina alaspäin.
muistan kuinka vaijeri oli upottautunut kaulaan eikä sydän enää osannut lyödä.
kasvot olivat vääristyneet enkä tunnistanut niitä.
päässäni kaikuivat äänettömät huudot jotka tunnistin.
se huuto, ne jouset, ne olivat päässäni pakottamassa minua jonnekkin.
tiesin minne, mutten tiennyt suuntaa, kukaan muukaan ei voinut tietää.
vain minä pystyin tietämään.
se tuntumaton tuska, ne pirult jotka järsivät nilkkojani, ne olivat minussa eivätkä hellittäneet.
tiesin miten olisin päässyt niistä, mutten osannut, kukaan muukaan ei osannut puolestani.
vain minä pystyin osaamaan.
päivisin ne kolkuttavat kaukaa ja öisin hiipivät lähelle, enkä enää osannut edes pelätä.
yritin vain kertoa itselleni jotain joka oli jo selvää.
en siltikään osannut selvittää mitä.
minä kuljin niistä pois päin, suoraan niiden syliin, kuten ne halusivatkin.
etsin palasia viattomuudesta jotta olisin koonnut hänet uudelleen eloon.
sillä pelottomuudella ei tehnyt mitään.
mutta aina kun löysin, se palanen pilaantui hyödyttömäksi käsissäni.
tulisin etsimään ikuisesti, vaeltamaan siellä pimeässä.
kadottaisin uudelleen jotta voisin jälleen etsiä.
tunteetkin olin jo tuhlannut kaikkeen turhaan rautaan.
enää mikään ei tuntunut miltään, niin se kai oli tarkoitettu.
silti jokin tuntematon sisälläni paloi, se halusi tuntea.
antaa anteeksi ja rakastaa.
itkeä ja nauraa.
tanssia ja laulaa.
olin jo liki unohtanut tuon kaiken, jäljellä oli vain jotain joka auttoi selviytymään täällä.
tielläni joka oli muuttunut ruusun piikeistä tappuraksi.
jalkapohjani olivat haavoilla, olin jo tottunut siihen.
päässäni oli kuvia jotka turruttivat, olin hämilläni.
juoksin samaa ympyrää koska en osannut valita suuntaa.
kuinka olisinkaan, en voinut hylätä muita ringissä juoksevia, vaikken voinut heitä pelastaa.
he kurkottelivat, yrittivät tarttua riekaleisiini.
minä vain menin paljon lujempaa sellaisen perässä jota en voinut saavuttaa.
mutta tuuli ja tummat pilvet olivat arkea täällä.
jospa joku olisi vetänyt minut pois, vaikka en olisi lähtenytkään.
tajusin totuuden, vaikka tässä ei ollut järkeä, tässä oli tarkoitus.
niin kertoi ensimmäinenkin, potkiessaan piruja jaloistani.
hän esitti typerää toisen todellisuuden materiasta,
mutta tiesi kuitenkin kaiken mitä minunkin piti.
hän parsi minusta sitä mitä muut ratkoivat.
minä en kuitenkaan halunnut lähelle vaan karkasin kaislikkoon.
mutaan ja mustaan veteen missä olin kotonani.
sieltä aavalle pellolle, jossa vehnä oli pitkää koskettaen sinistä taivasta.
oli hyvin vapaata, tuulista ja raikasta.
ei vain sekään ollut paikkani, päämääräni olivat kaukana muualla minne en voinut palata.
-
yhtenä yönä ne tulivat ja selättivät minut. eivätkä päästänet ääntäkään.
kaavut laahasivat betonia ja suut maiskuttivat sisäelimiä.
huudoillani yritin peittää tyhjyyden ääniä.
ne repivät vatsani auki, veivät sieltä tärkeimmän ja söivät kaiken muun.
millään muulla vaan ei ollutkaan väliä.
sydämeen ne eivät koskeneet, saisivat muualta ehjemmän.
sellaisen jota ei olisi ruhjottu mustelmille ja puristettu kuivaksi.
revitty, viillelty, tai muutenkaan vioitettu.
katsoin heidän poistumistaan.
ihmismäinen silhuetti sai minua kylmämään.
ne jättivät minut henkiin mutten olisi enää entiseni.
minusta puuttui liikaa jotain uutta ja rakasta.
ne kaikki olivat mässäilleet minulla.
sikailleet, tuhonneet.
odotan että palan.

jotta sitten voisin nousta ehjänä tuhkista.

i:ihana näköala tästä parvekkeelta, näkyy kaikki teollisuuskylän valot.
j:vähän toinen on ihana ku on ite yks valo ja höpöttelee vielä joistaki teollisuuskylän valoista.

j:minä tykkään sinusta enemmän kuin tuhansista papukaijamerkeistä.

unessa se olin minä jonka pää pasahti paskaksi, tuhanneksi atomiksi.
huolehdin ettei kukaan loukkaantunut, en tajunnut pelastaa itseäni.
näin kuinka kaikki tapahtui, pesäpallomailalla omenaa.
sen jälkeen oli rauhallinen olo, kävelin kevyin askelin tutuissa paikoissa.
sain vihdoin kaikesta tolkun, mutta kukaan ei enää huomannut minua.
en ollut enää se sama kuin ennen, olin kuollut.

aina pitää jättää vähän jäljelle.
se kertoo siitä että sitä on ollut riittävästi.

jotkut joutuvat joskus ikävän kiusallisiin
tilanteisiin suuren suunsa takia.

linkussa oli kaksi ylipainoista ylä-asteikäistä poikaa.
he olivat täysin samannäköisiä (siis minun silmiin).
sitten fiksuna tyttönä sanoin aika lahjakkaan lujaan
ääneen, tietenkin vasta sen jälkeen kun nämä kaksi
poikaa olivat nousseet bussista, tällalailla;

kaikki lihavat näyttää samoilta.

sitten huomasin vähän katsella ympärillenikin,
noin viisi ihmistä alkoi vaivaantuneena korjailemaan
asentojaan paikoillaan. tajusin että olin ylipainoisten
ihmisten ympäröimänä- kaveri piteli naurua ettei
tilanne olisi ollut epämukavampi. voi raasut,
olen syvästi pahoillani. hankin huuliini tikit.
tai sitten voisin alkaa kierrättää ajatukset
joka käytävän kautta ennen kuin päästän ne ulos.
molempi parempi.