Broken, murtunut, bruten.
Päivä ikuisuutta. Monta päivää menneisyyttä. Tuhat yksinäistä tulevaisuutta. Tiesin mihin lähden mukaan. Tiesin tunteiden vuoristoradasta. En vain tiennyt sitä olevan näin paljon ja sitä tulevan myös lapsille. Lauantaina Särkänniemeen erikoispäivään. Kolmeksi tunniksi. Onhan se parempi kuin ei mitään. Olin maksanut myös Äffälle lipun. Ja nyt herra ei pääsekään. Pitää puida vilja ja kuivata se. Pitää pyyhkiä kyyneleet ja niistää nenä. Pitää odottaa monta viikkoa seuraavaan tapaamiseen. Pitää olla katsomatta kalenterista montako viikkoa on jo takana.
Esikoiseni. Voi pieni, iso esikoiseni kärsii stressistä. 3. luokka alkoi ja uudet kouluaineet opettajineen. Tänään tyttö sanoi, että nyt on helpompaa, kun tietää mitä tehdään. Kaksi iltaa neiti valvoi pohdiskellen alkavaa koulua. Nyt hän pohtii ja miettii ja tuskailee, mitä opettaja keksii. Mihin ryhmään hänet laitetaan, puukässä vai rättikässä? "Jos mä en pääse puukässään nyt heti.. ja ne on jouluun asti siellä ja me muutetaan talvella, niin mä en pääse puukässään ollenkaan." Ihan kun mulla ei olisi ollut omaa stressiä lainkaan ja nyt kannan sitä lapsenikin puolesta. Ja miehen viljan vuoksi. Lasten isän asunnottomuudesta.