IRC-Galleria

tequilastory

tequilastory

arpokaa, happi ei riitä, joka viidennen teistä on heti kuoltava.

seitsemän kuukauden kesäloma.Tiistai 07.01.2014 23:42

ja nyt se vihdoin on ohi. tässä on tullut opittua monta asiaa elämästä, päällimmäisenä ainakin se, ettei työttömyys oo yhtään mun juttu. nää edelliset kuukaudet on olleet mulle rankempia kuin yksikään koulussa viettämäni lukuvuosi tähänastisessa elämässäni, enkä voi sanoa ettenkö olis hetkittäin toivonu jatkaneeni vihaamassani lukiossa kesäloman jälkeen.

mutta kuten sanottu, on tässä positiivisiakin puolia. sen jälkeen kun seitsemänvuotiaana aloitin ekaluokan, en ollut ennen tätä syksyä ollut koulujen kesälomia pidempään vapaalla, ja koska kesälomat ovat aina niin autuasta aikaa, sitä helposti toivoisi niiden jatkuvan pidempäänkin. lisäksi olin niin totaalisen uupunut koulunkäyntiin, kun valmistuminen ei ollut vielä lähelläkään ja syksyllä siellä olisi odottanut vain rästihommia ja ylioppilaskirjoituksia, joten lukion loppuunkäyminen tuntui ajatuksenakin niin musertavalta, että päätin vain erota ja jäädä riskillä ihan tyhjän päälle. kyllästyin lomailuun jo parin viikon päästä koulujen alusta, kun muiden ollessa koulussa istuin kotisohvalla homehtumassa, ajantajun merkitys katosi, eikä elämässä tuntunut tapahtuvan mitään. opin kuitenkin paljon asioita maailmasta koulun ja opiskelijaelämän ulkopuolella.

vaikka aikatauluttomuuteen kyllä tottui, ei se tehnyt siitä sen siedettävämpää. laiskottelu ei ole enää ollenkaan hauskaa kun siitä tulee ihmisen päätoiminen työ. lokakuussa helsinkiin muuttaminen jeesasi jonkun verran toimettomuutta, kun ensin järjesteli asiat kuntoon, sitten kämpän asumiskelpoiseksi ja pääsi uuteen ympäristöön pyörimään. toiveikkuudesta huolimatta töitä ei stadistakaan alkanut löytyä, ja jatkuvat kieltävät vastaukset työnantajilta lannistivat entisestään. siinä vaiheessa kun lomani pituus alkoi lähestyä puolen vuoden rajaa, aloin harkita jopa lukioon palaamista saadakseni jotain järkeä elämään. riemullani ei ollut rajaa kun lopulta joulukuussa löysin itselleni työkokeilupaikan, jossa tammikuussa pääsisin aloittamaan.

ehkä joku viihtyy työttömänä tai ei kaipaa säännöllistä elämänrytmiä, mutta itse en tämän kokemuksen jälkeen enää hetkeen tahtoisi ilman koulu- tai työpaikkaa jäädä. rahalla ei niinkään ole merkitystä, toimeentulotuella pärjää mainiosti, enkä tälläkään hetkellä saa juurikaan sen enempää rahaa kuin työttömänäkään. tarvitsen vain sen tiedon, että teen jotain elämälläni, että aamuisin minulla on joku järkevä syy nousta sängystä ja arki-iltaisin jokin hyvä syy olla juomatta kaljaa. nyt minulla on, ja elämä alkaa vihdoin tasapainottua. kävin tänään baarissa juomassa kokiksen ja tulin kotiin, huomenna menen illalla pelaamaan sulkapalloa ja kerrankin viikonloppukin tuntuu spesiaalimmalta kuin muut päivät. feels good, ja nyt kun kaikki on taas jees, osaan vihdoin olla täysillä onnellinen siitä, et otin riskin, jätin vanhat suunnitelmat, vaihdoin kaupunkia ja oon nyt tässä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.