IRC-Galleria

Suomentanut :Tarja Worlin
Eräänä päivänä, kun olin juuri aloittanut lukion, näin >erään kaverini luokaltani kävelemässä koulusta kotiin. Hänen nimensa oli Kyle.
Näytti siltä, etta hän kantoi kaikkia kirjojaan.
Ajattelin itsekseni, "Miksi kukaan kantaisi kaikki kirjat kotiinsa perjantaina? Hänen taytyy todella olla nörtti."

Minulla oli paljon viikonloppusuunnitelmia (juhlia ja jalkapallopeli ystävieni kanssa huomenna iltapäivällä), joten kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaa.
Kävellessä näin joukon poikia juoksevan häntä kohti. He juoksivat päin tiputtaen kaikki hänen kirjansa maahan ja työntaen hänet nurin niin, että hän likaantui. Hänen silmälasinsa lensivat ja näin niiden putoavan nurmelle noin kolmen metrin päähan hänestä. Hän katsoi ylos ja näin hirvittävän surun hänen silmissään.

Sydämeni suli. Joten juoksin hänen luokseen hänen ryömiessä ympäriinsä etsien silmälasejaan ja näin kyyneleen hänen silmissään.Ojentaessani silmälaseja sanoin, "Nuo tyypit ovat idiootteja." Heidän todella pitäisi kuulla kunniansa. Hän katsoi minuun ja sanoi, "Hei, kiitos!" Hänen kasvoillaan oli suuri hymy. Se oli yksi niista hymyistä, joka osoittaa tosi kiitollisuutta.
Autoin häntä keräämään kirjansa ja kysyin missä hän asui. Kävi ilmi, etta hän asui lähellä minua, joten kysyin miksi en ollut nähnyt häntä koskaan aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua tähän asti. En olisi koskaan aiemmin hengaillut ulkona yksityiskoulu-kaverin kanssa.
Puhuimme koko matkan kotiin ja minä kannoin osan hänen kirjoistaan.
Hän näytti minusta kivalta kaverilta.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa ystävieni kanssa. Hän sanoi kyllä. Olimme yhdessä koko viikonlopun ja mitä enemmän tunsin Kylea, sitä enemmän pidin hänesta ja ystäväni ajattelivat samoin hänestä.

Maanantai aamu tuli ja Kyle suuren kirjapinonsa kanssa jälleen. Pysäytin hänet ja sanoin, "Vau, aiot todella rakentaa lihaksiasi tämän kirjapinon kanssa joka päivä!" Hän vain nauroi ja ojensi minulle puolet kirjoistaan.
Seuraavan neljän vuoden aikana Kylesta ja minusta tuli parhaat ystävät.
Kun olimme viimeisen vuoden opiskelijoita, aloimme ajatella yliopistoa.
Kyle päätti lähteä Georgetowniin ja minä olin menossa Dukeen. Tiesin, että olisimme aina ystäviä ja että kilometrit eivät koskaan olisi ongelma.
Kyle oli meidän luokan päättäjäispuheen pitäjä. Kiusoittelin häntä kaiken aikaa nörttinä olemisesta. Hänen täytyi valmistaa valmistujaispuhetta.
Olin iloinen ettei minun tarvinnut nousta ylös ja puhua.

Valmistumispäivänä näin Kylen. Hän näytti upealta. Hän oli yksi niistä kavereista, jotka todella löysivät itsensä lukion aikana. Hän kasvoi ja itseasiassa näytti hyvältä silmälaseineen. Hänellä oli enemmän treffejä kuin minulla ja kaikki tytöt rakastivat häntä. Pojat, toisinaan olin kateellinen!
Tuo päivä oli yksi niistä. Saatoin nähdä, etta hän oli hermostunut puheestaan. Joten löin häntä selkään ja sanoin, "Hei iso kaveri, tulet olemaan upea!" Hän katsoi minuun yhdellä niistä katseistaan (se todella kiitollinen) ja hymyili. "Kiitos", hän sanoi.

Aloittaessaan puhettaan han selvitti kurkkuaan ja alkoi...
"Valmistuessasi on aika kiittää niitä, jotka auttoivat sinua noina vaikeina
vuosina. Vanhempiasi, opettajiasi, sisaruksiasi, ehkä valmentajaa ... mutta eniten ystäviäsi... Olen täällä kertomassa teille kaikille, että paras lahja, minkä voit antaa jollekin, on olla ystävä hänelle. Aion kertoa teille tarinan."

Katsoin ystävääni epäuskoisena hänen kertoessaan tarinaa ensimmäisestä päivästä, jolloin tapasimme. Hänellä oli tarkoitus tappaa itsensä sinä
viikonloppuna. Hän kertoi miten hän oli siivonnut kaappinsa, ettei hänen
äitinsä tarvitsisi tehdä sitä myöhemmin ja miten hän oli kantamassa kaikkia tavaroitansa kotiin. Hän katsoi minua ja hymyili hiukan. Kiitollisesti, olin
pelastettu. Ystäväni pelasti minut tekemästä sanoinkuvaamatonta."
Kuulin syvän hengenvedon käyvän läpi joukon tämän komean, suositun pojan kertoessa meille heikoimmasta hetkestään. Näin hänen äitinsä ja isänsä katsovan minuun ja hymyilevän tuota samaa kiitollista hymyä.
Ennen tuota hetkeä en ymmärtänyt sen syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekemisiesi voimaa.
Pienellä eleellä voit muuttaa henkilön elämän, parempaan tai huonompaan.
Jumala laittaa meidät kaikki toisten elämään vaikuttamaan toisiimme jollain tavalla. Etsi Jumalaa toisissa.

Nyt sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
1) Laita tämä eteenpäin ystävillesi tai
2) Poista se ja ole kuin se ei olisi koskettanut sydäntäsi.

Kuten huomaat mina valitsin 1. vaihtoehdon.
"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloilleen, kun meillä on vaikeuksia muistaa miten lentää siivillämme".
Ei ole alkua tai loppua... Eilinen on historiaa.
Huominen on salaisuus.
Tämä päivä on lahja.
AMEN