IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Realiteetti on kivihiijalan jälkeä ei voida kehitysmaissa pienentää!

Ja eikä siis rajoittaa kasvihuonekaasuja koska!

Siirtomaina eläneet ihmissukupolvet siis meidän näkökulmasta katsoen kehitysmaat..

Olivat ihmis sukupolvia !

Euroopan kuin Venänäjän Yhdysvaltojen vaikutuksen alla Kiina ja Japani vaikuttivat tähän kehityskulkuun monin tavoin..

Yritys korvata sitä vaikka aurinko energialla merkitsee!

On oltava lisää koulutuksellisia resursseja ja tulee olla jopa siis vain nyt lisätä tuotantoa..

Ja joka korvaa öljyä ja kivihiiltä..

Ravinnon tuotanto on nyt siis vielä jopa 2020 luvulla sen siis biologisen menetelmän ohella...

Edelleen aiemman tavoin todella silti vain edelleen!

Ja vain sitä alkeellisempaa tuotannolista teknologiaa ja siintä riippuvaisia ihmisiä on miljoonia..

Sitä ei nyt edes muuta elonkapinan kaltaiset liikkeet yhden asian liikeitä johtaa aina nykyisen talouden vallitessa umpikujaan.

Vastakain asetteluun ja koviin selkeisiin lopulta viranomaistoimiin lopulta tukahtuu itseensä..



Koska nuorten on aina vain huomioitava oman asemansa se oleva tuleva heikous suhteessa sosiaaliseen ja taloudeliseen asemaansa..

Minun sukupolven elämänä ja kokemana se on juuri siis näin siintä ei vain nytkään ehkä päästä irti..

Bioreaktori joka on nyt jo totta kehitysmaissa kuin minun takapihallanikin alkeellinen keino kasvattaa perunaa !


Ajatus bioreaktorista jossa tuotetaan ravintoa kuin lääkeitä on sitä siis lähi tulevaisuutta 2100 luvulla..

Mutta olevia energia lähteitä voidaan todella silti vieläkin edelleen kehittää energiatehokkaamiksi samalla vähentää päästöjä asteettain..

Vaikka tulisi uusiakin menetelmiä tuottaa käyttää energiaa muutos vie silti ne siis 59 vuotta sitä ei välttämättä tapahdu nyt millään tasolla..

Etäopiskelua ja etätöitä sosiaalinen media ei ole sosialinen media aikamme ja yhteiskuntamme luoma käsitys ja siis..


Siintä meni minun aikana 1970 luvulla 1980 luku aina 2000 luvulle asti ja siintä nyt olevaan 39 vuotta..

Odottaa edes sitä yhtä julkista myönnytystä salailun sijaan merivoimat antoi osittaisen julkilausuman vihjaa teknologiaan...

Ja siis jota ei pitäisi olla edes siis olemassa tuntemamme siviilisaattion kehitystason mukaisesti mahdotonta olisi niin..

Teknologia on oleellinen jos halutaan irrottautua öljystä ja kivihiilestä!

Ja muu on epärealistista sen kannalta katsoen miten asiat nyt siis on ja on ikävä piirre on muuta keinoa ei ole olemassa..

Valtajärjestelmät ei sille taivu edes tuhon uhatessa..

Tuho pahentaisi tilanetta ydinvomaloita tuhoutuisi saasteet vapautuisivat ilmakehään maaperään..

Lapsuuden loppu alkaa nuoruus luvuus pitkän pitkä tie ja aikuisuus ihmiskunta katoaa tähtimereen on tulevaisuus joka...


Todennäköisemmin tuo tulee siviilipuolella käyttöön nyt 2020 luvulla ja sille on syynsä venäjän ja yhdysvaltojen sostilas ohjelmia siirretään..

Siviilipuolelle ja siintä oli näkemys 1980 luvulla siihen meni aikaa 2020 luvulle asti teknologia on kehitystasoltaan...

Nyt siis vain 10 -50 vuotta aikaansa edellä..

Ei sukupolvia edellä olevaa teknologiaa ei voi alkaa siirtää suoraan nyt olevaan avaruusohjelmaan alus ja jotkun..

Tekniset materiaalit ja monet siis ne olevatkin siis uudet siis rakenteet on paraneltua teknologiaan perustuvaa materiaali teknologiaa..

Virallinen valtavirran menetelmä leimata ja hyljeksiä marginaaleja marginalisoida ihmisiä julkisesti ja hallinolisesti..


Mitä on salattu alkaa tulla julki 2020 luvulla !

Ei kuussa ole silti kuin joitakin pinnan alaisia tukikohtia liikenettä ei ole koska olisi jo tuhansia vuosia näkynyt lähiavaruudessa..

Salattu on juuri siis siintä syystä salattu kyeneet 1900 luvulla vielä silti kyenneet siis salaamaan..

Maapalolla nyt oleva siviilisaattio on sotkenut asiansa sen suhteen..

On tietty määrä niitäkin jäljellä !

Ja jotka tulivat jo neljäsataa tuhatta vuotta aiemmin tänne..

Sotku joka on nyt siis tiensä päässä ja osahan silti mehin edelleen siis no suhtautuneet myönteisesti...

Ja toiset ei ja siis siintä se sotku sai alkunsa..

Posiatiivisuuden tai negatiivisuuden siis se ideologia saanut uskonnollisia merkityksiä filosofisia oppirakenelmia ympärilleen aikaan..



Toisille sen perusta on !

Nikolai Tesla joka yksistään riitti hörhön leimaaan 1900 luvulla!

Ja myös siis suomessa vaikka hänen elämänsä historiallinen tosiasia hän luonosteli ajatuksensa nyt olevasta..

Ja siis vuosisadan taite 1900 ja 1800 luvun siis loppupuoli..

Sodan aikana saksa kehitti sitä monin tavoin sotateknologisesti katsoen aikaansa edellä 20 vuotta mutta..

Kirkonkellon muotoiset!

Ja siis sähkömagneettisen pyörteen avulla lentavät vehkeet siis toimivat muutama lensi yhdysvaltihin asti..

Kuvaputki teknologiaa sitä oli kehitylty niin elekroninen teknologia pieniä kuvaputkia parempaa kuin se aiempi teknologia..

Neuvostovaltion ja Yhdysvaltojen toimessa sitä en kehitelty 1900 luvun ajan se ei ole varsinainen ufoilmiö..

Siinä teknologia on aikaansa edellä ihmissukupolvia..

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.