IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Ascii-arttiaMaanantai 19.11.2007 12:35

Tein ihka ensimmäisen ascii-arttini :) Kyseessä on SuSE:n Geeko-lisko. Koska tässä käytetään ei-tasalevyistä fonttia, esitän tuotoksen kuvamuodossa

Hautajaiset olivatSunnuntai 17.06.2007 07:17

Hautajaiset olivat nyt lauantaina 16.6. Hämeenlinnassa. Lämmin ja koskettava tilaisuus, ja tietysti surullinen. En pystynyt pitämään itseäni täysin kasassa. Itse kappelilla päässä pyöri kuin humalatilassa konsanaan, vaikka mitään en ottanut ollut. Muistotilaisuus seurakuntakodilla meni alkuun osaltani niinkuin pitikin. Timon isä jutteli meille, että apua on hankittava jos vaan suinkin sitä on mahdollista saada, ja kertoi, miten häntä itseään oli autettu. Myöhemmin saimme pöytään valokuva-albumin Timon elämän ajalta. Sitä selaillessa jokin iski, romahdin täysin itkemään. En pystynyt katsomaan kuvia loppuun, vaikka joskus tulen ne kaikki varmasti katsomaan. Pekka piti kauniin puheen Timosta. Myöhemmin, lähdössä hyvästelin Timon äidin. Romahdin siinäkin aivan täysin. Näytti varmaan hienolta muulle juhlaväelle. No, vitut siitä. Sanoin, että Timolle pystyi aina menemään puhumaan asioista. Äitinsä sanoi, että voi että, minkä jutun he laittoivat minut tekemään (tarkoittaen ruumiin löytämistä) ja kehotti myös hankkimaan ahdistukseen apua. Sovimme, että näkisimme uudelleen kesän aikana, kun tilanteet hieman rauhoittuvat. Hyvästi, Timo.

LäppääTiistai 13.03.2007 06:43

Tein satiirisen ja pervertoidun version urlissä http://www.keikos-homepage.jp/funtime.htm sijaitsevasta sivusta hetkeksi, starring yours truly. Läppä oli erinomainen, kunnes muutama mahdollisesti aito aasialainen muija kontaktoi sähköpostiosoitteen kautta. WTF FTW. Kiinalaisen ystävättäreni mielestä sivut olivat kuitenkin mauttomat. Hän vaatikin niiden poistamista harvinaisen jyrkkäsanaisesti, mihin hetken vastaanhangoittelun jälkeen suostuin. Näin tänään.
« Uudemmat - Vanhemmat »