Oon vaa turha ihmine joka haamuks teijä silmis muuttuu,
te muhu ette ees reagoi jos katoisin.
Tottunu jo siihe et kaikki katoo ja saa mut maahan,
mä mietin mun elämää, pitkään et mist tää kaikki lähti,
mun huono tuuri tais tulla jo syntyes.
Mut on täs elämäs tullu valon välähdyksiiki,
mut neki aina, mä jotenki pystyn pilaan.
Te potkitte mut maahan ja pyydätte kaverinneki potkimaan,
mut mut on tehty nousemaan, syvimmästäki paskasta.
Mut välil käyy vaa mieles vaa sanoo "Hyvästi", ja itteni,
viimeisel matkalle päästää...
Mut mitäpä täs, mun mielipideil koskaan tuu
mitää merkityst oleen, ei sen välii...
