IRC-Galleria

The Demands of Society

What are the demands of society? Tell me, please. That you go to the office from nine to five, or the factory, that you go to a nightclub for excitement after all the boredom of the day's work, take a fortnight or three weeks' holiday in sunny Spain or Italy? What are the demands of society? That you must earn a livelihood, that you must live in that particular part of the country all your life, practise as a lawyer, or a doctor, or in the factory as a union leader, and so on. Right? Therefore one must also ask the question: what is this society that demands so much, and who created the wretched thing? Who is responsible for this? The church, the temple, the mosque, and all the circus that goes on inside them? Who is responsible for all this? Is the society different from us, or have we created the society, each one of us, through our ambition, through our greed, our envy, our violence, through our corruption, through our fear, wanting our security in the community, in the nation -- you follow? We have created this society and then blame the society for what it demands. Therefore you ask: can I live in absolute freedom, or rather, can I reconcile with society and myself seek freedom? It is such an absurd question. Sorry, I am not being rude to the questioner. It is absurd because you are society. Do we really see that, not as an idea, not as a concept, or something you must accept? But we, each one of us on this earth for the last 40,000 years or more, have created the society in which we live: the stupidity of religions, the stupidity of the nations arming themselves. For God's sake, we have created it because we insist on being American or French or Russian. We insist on calling ourselves Catholic, Protestant, Hindu, Buddhist, Muslim, and this gives us a sense of security. But it is these very divisions that obstruct the search for security. It is so clear.

So there is no reconciliation between society and its demands and your demands for freedom. The demands come from your own violence, from your own ugly, limited selfishness. It is one of the most complex things to find out for oneself where selfishness is, where the ego very, very subtly hides itself. It can hide politically `doing good for the country'. It can hide in the religious world most beautifully: `I believe in God, I serve God', or in social help -- not that I am against social help, don't jump to that conclusion -- but it can hide there. It requires a very attentive, not analytical, but an observing brain to see where the subtleties of the self, of selfishness, are hidden. Then when there is no self, society doesn't exist; you don't have to reconcile with it. It is only the inattentive, the unaware who say, `How am I to respond to society when I am working for freedom?' You understand?

If I may point out, we need to be re-educated, not through school, college, university -- which also condition the brain -- nor through work in the office or the factory. We need to re-educate ourselves by being aware, seeing how we are caught in words. Can we do this? If we cannot do it we are going to have perpetual wars, perpetual weeping, always in conflict, misery and all that is entailed. The speaker is not pessimistic or optimistic; these are the facts. When you live with facts as they are, not with data produced by the computer, but observing them, watching your own activity, your own egotistic pursuits, then out of that grows marvellous freedom with all its great beauty and strength.

J. Krishnamurti
http://www.ratical.org/many_worlds/K/K4.html

Lista galleriapäiväkirjaani blogaamistani projekteista joihin toivon teidän heittäytyvän

Radio Tie²: Olentolupa
Entheogenesis-dokkarin suomenkielinen tekstitys: Olentolupa
Lävitseni tulevia asioita: Olentolupa
Maybe Logic -dokkarin suomenkielinen tekstitys: Olentolupa
Ihmineläin: Lähde -levy: Olentolupa
Huomennahan: Kitara & laulu -ääntelyä: Olentolupa
Queua: Gentlecore-musiikkia: Olentolupa

ks. myös http://oletustila.net

Olin tottunut näkemään itseni säälimättömästi riepottelevan maailman uhrina, kunnes jonain maagisena hetkenä koin oivalluksen siitä että päätän itse suhtautumiseni. Monessa mielessä en voi kontrolloida ympäröivää maailmaa, mutta voin vaikuttaa siihen millaisena ympäröivä maailma minulle sisäisenä kokemuksena esittäytyy.

Mikä valtava vastuu! Olisin tietysti yhä voinut jatkaa maailman syyttämistä siitä etteivät asiat aina mene kuten haluan tai odotan, mutta se olisi ollut sekä järjen että tunteen kannalta epäkäytännöllistä. Sen sijaan aloin vähitellen, monien rohkaisevien kokemusten ajamana, nyrjähtää kohti tilaa jossa tiedostan kuinka paljon todellisuudestani on omaa luomustani. Ulkoinen maailma on neutraalia informaatiovirtaa jota vastaanotan monenlaisina aistiärsykkeinä. Merkitys syntyy minussa.

Merkitys syntyy minussa, minun sisälläni, minun aivoissani, minun mielessäni.


Elämä näyttäytyy ajoittain tuskallisena. Ihmissuhteet viiltävät syvältä tai soitan kitaralla sormenpääni riekaleiksi. Se sattuu. Aistiärsyke on ja pysyy. Tuntuu tältä. Olemassaoloni intensiteetti ottaa välillä naurettavan mahtipontisia muotoja. Miten yhteen ihmiseen voi mahtua niin käsittämätön pakahduttavien tunteiden valtameri? Ajoittain olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa elämä voisi olla ilman kaikkea tätä kärsimystä. Mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Kuka jaksaa pelata peliä vailla haastetta?

Kivuttomuuden perään haikailu saa elämän tuntumaan lähes mahdottomalta. Se ei ole käytännöllistä. Sen sijaan käytännöllistä on opetella hyväksymään. Hyväksyn tunteeni. Karkuun juoksemisen sijaan antaudun, annan elämykseni hengittää. Joskus hyväksyminenkin vituttaa, ja sitten hyväksyn senkin. Aina en jaksa olla positiivinen - hyväksyn. Tältä saa tuntua. Se on ok.

Kaikki tunteet on kohdattava, niitä ei voi paeta loputtomiin. Älyllinen ymmärrys ei estä tunteita tapahtumasta, mutta voi auttaa jäsentämään ja luottamaan. Järki ja tunne eivät korvaa toisiaan, mutta voivat kulkea tasapainossa, käsi kädessä.


Vähitellen sisällä tapahtuva alkemistinen reaktio kiihtyy. Paska alkaa muovautua kullaksi. Mun ei enää tarvitse paeta kokemuksia; voin suhtautua kaikkeen eteentulevaan myönteisesti. Se ei aina ole helppoa. Joskus se tuntuu sietämättömän vaikealta.

Mutta jokin sisälläni on muuttunut. Maailma ei palkitse valittajia, valittaminen lietsoo pahoinvoinnille pysyvyyttä. Miksi vastustaisin maailmaa, kun maailma selvästikään ei muuta toimintaperiaatteitaan vaikka kuinka vinkuisin? Elämänkaareni pitää sisällään äärimmäisen rankkoja ja tuskallisia kokemuksia. Käytännöllistä ja todellista, toimivaa tässä ja nyt, on ollut opetella virittäytymään maailmaan. Hyväksyä, tiedostaa, rakastaa.

Yllättäen maailma alkaakin loistaa. Rankkoja elämyksiä tulee yhä eteen, mutta myönteinen suhtautuminen tuntuu ylläpitävän itseään. Kanavoin kauneutta ja elämänjanoa ympärilleni, ja se heijastuu kaikkialle, myös takaisin itseeni, moninkertaistuen. Palautesilmukka. Euforia kasvaa ja lisääntyy, ja inspiroidun todella pitämään huolta hyvinvoinnistani. Keho aukeaa ja vahvistuu, lihastukkeumat hellittävät ja mieli mahtuu hengittämään. Ihmiset näyttävät viehättäviltä ja kaikkeus tuntuu noin ylipäätään maukkaalta.

Tästäkö karmassa lienee kyse.


Pessimismi ilmentää totaalista vastuuttomuutta ja laiskuutta. Pessimismi on pakenemista, suojautumiskeino joka lähtee itseääntoteuttavasta profetiasta, kuvitelmasta, jonka mukaan ihminen on ainoastaan vittumaisen maailman kynsissä rimpuileva sätkynukke. Pessimisti perustelee negatiivista suhtautumistaan mantralla "pessimisti ei pety", mutta havaintojeni (ja myös omien kokemusteni) mukaan pessimisti pettyy kerta toisensa jälkeen lietsottuaan itsensä epäonnistumaan. Pessimisti on psykoosissaan myös etevä löytämään todisteita kielteisiä asenteitaan tukemaan.

Optimismi lähtee tehokkaimmillaan mahdollisimman rehellisestä havainnoinnista, siitä huomiosta että maailma tekee mitä haluaa, ja minä päätän tahdonko navigoida virrassa. Uskomattomien mahdollisuuksien avautuessa tosin tuntuu vaikealta edes kuvitella valitsevansa passiivista homehtumista ja uhri-identiteettiä. Kaikki muu kuin optimismi tuntuu musta sekä älylliseltä että emotionaaliselta epärehellisyydeltä.

Miksiköhän olen ajatellut, että kaikkea pitäisi voida kontrolloida? Taistelu maailmaa vastaan heijastuu kovalla kädellä takaisin, se on vastatuuleen ulostamista.

Myös taistelu maailmaa myötään heijastuu takaisin. Tämä on synergiaa. Minä virittäydyn ympäröivään todellisuuteen, yritän hahmottaa kuinka virtaukset kulkevat ja vähitellen opin havaitsemaan kohdalleni osuvia mahdollisuuksia. Se on kuin surffaamista. Virtaa ei voi pakottaa, mutta siihen voi heittäytyä mukaan. Jokaikinen hetki pursuaa mahdollisuutta, ja jokainen valittu mahdollisuus opettaa kasvamaan.

Liika epäröinti tekee flown mahdottomaksi. Polkupyörällä on vaikea ajaa jos ei luota siihen että jatkuva liike pitää pystyssä. Useimmat eivät kuitenkaan osaa sitä tuosta vain - taito kasvaa harjoittelemalla. Luottamus on loputtoman tärkeää, eikä kasva epäröimällä. Pakkomielteinen vaatimus asioiden pysyvyydestä synnyttää loputtomasti kärsimystä. Jos jokin on pysyvää, niin muutosprosessi.

Evoluutio on jatkuvaa. Kaikki elää, ja muutos on sitä hedelmällisempää mitä kokonaisvaltaisemmin muuttuva osaa virittäytyä.


Elämä on palkinnut minua luottamuksesta ja heittäytymisestä. Tavalla tai toisella projektit joihin ryhdyn tuntuvat onnistuvan, eivät aina tavalla jota olen odottanut, mutta palkitsevat kuitenkin - opettavat, rikastavat, lisäävät luottamusta maagiseen virtaukseen. Kaikki kasvaa ja vahvistuu.

Vähitellen opin toimimaan paremmin yhdessä, synkronisaatiossa - en vain toisten ihmisten kanssa, vaan koko maailman. Evoluutio ajaa tähän suuntaan - sellainen itsekeskeisyys joka ei ymmärrä kaiken hengittävän samana kokonaisuutena, ei säily koska se ei ole kestävää. Elämä ei ole nollasummapeli jossa yhden voitto tarkoittaa automaattisesti toisen tappiota. Ymmärtäessämme tämän pelin sääntöjen toimivuuden, alamme elää niiden mukaisesti, ja vähitellen yhä useampi voi kokea itsensä voittajaksi.

Tietynlainen itsekkyys kyllä hehkuu myönteisellä tavalla tämän kaiken ytimessä - ymmärrys siitä, etten voi auttaa maailmaa kestävästi jos laiminlyön oman hyvinvointini. Mitä paremmin voin, sitä paremmin maailma ympärilläni voi.

Matkan aikana jotkut toki syövät ja toiset tulevat syödyksi - se, että maailma palkitsee yhteispelistä, ei estä sitä olemasta julma. Kärsimys on todellinen kokemus, eivätkä kaikki koskaan ymmärrä kuinka siihen tulisi virittäytyä. Vahvimmat selviävät. Tylyä, mutta siinä piilee myös mahdollisuutemme. Me voimme vahvistua yhdessä. Me voimme aktiivisesti päättää luoda tänne kaunista, mutta se ei ensisijaisesti tapahdu ulkoa käsin - maailman ydin sijaitsee itsessä. Ympäristö transformoituu kun yksilö ottaa vastuun kasvuprosessistansa. Lannoittakaamme.

Rajattomasta luovuudesta syntyy rajattomat resurssit. Teknologia, tiede ja sisäinen evoluutio ovat kaikki ihmisen mielikuvituksen lapsia. Päätämme yhdessä mitä tahdomme ihmeillämme luoda.


Ehkä me voimme mitä tahansa?

Tulipa tässä saatua valmiiksi tekstitykset tähän aivan uskomattomaan Robert Anton Wilsonin ajatuksia esittelevään dokumenttiin. Tekstitykset ovat englanniksi, halusin tehdä ne koska Wilsonin puhe on paikoin aika epäselvää kuunneltavaa, ja tekstitykset helpottavat ymmärrystä.

Suomenkieliset tekstit ovat myös tulossa, joten jos ei englanti oikein taitu, niin niitäkin voi odottaa. Suosittelen kuitenkin kaikille jo nyt, koska tää dokkari nyt vaan on mahtava - jokaisen ihmisen pitäis nähdä se, useita kertoja. Aika moni on ilmassu kokeneensa merkittäviä muutoksia olossaan Maybe Logicin jälkeen.

Hehkutinko tarpeeksi? Kato. Et kadu, ja rahat takaisin jos et kadu.
http://www.overstream.net/view.php?oid=m2t1n5initn1

ps. mahdollisia tekstitysvirheitä voi ilmottaa mulle ni korjaan.

ENSIMMÄINEN ADVENTTI. Aah, joulunodotus alkoi virallisesti. <3

...Ja meillä aika oudoissa mut erittäin hauskoissa merkeissä. :'DDD

Eli. Äiti tuli tänää aamulla puol 8 kotiin töistä. Se huomas eteisen naulakossa farkut ja hyvin ryvettyneen takin, jotka ei ollu kenenkään meikäläisen. Se mietti et olikohan meijän serkku ollu jossain ryyppäämäs ja tullu sit meille nukkuu ku ei jaksanu mennä kotiin asti. Äiti meni yläkertaan kattomaan et onks se Jussin huoneessa, mut eipä ollu. Siel ei iteasias ollu ees Jussia. No sit äiti kuuli Helmin huoneesta kuorsausta, ja huomas et siellähän nukku päiväpeiton alla joku. Äiti raotti sitä vähä ja huomas ettei se ainakaan serkkumme ollut. Äitin mielestä sen hiukset näytti ihan Jussin yhen kaverin hiuksilta (sen naama oli siis seinäänpäin) joten äiti mietti et olisko se tullu meille jos sil olis ollu vaik jotai ongelmia kotona. Äit meni sit herättämää alhaalla nukkuneen Jussin ja kysy et miks sun kaveri on meillä. Jussi oli ihan et wtf, ei tääl ketää oo. Ne meni sit yhessä kattomaa et kuka siel Helmin sängys oikee nukku (Helmi nukku siis kans alhaal) ja sieltähän löytyi... täysin random hemmo. X'D Ei ollu minkäänlaista havaintoo et kuka se on, mut siinä se vaa nukku kauluspaita päällä ilman housuja prinsessasängyssä. Äiti sit oli sillee 'Huomenta...?' ja se tyyppi hätkähti hereille. Äiti kyseli et tietääks se missä se on, ja se vaa et kyl sen varmaa tääl pitäis olla. Se ei kuitenkaa tienny et missä se on. :''''D Ku äiti sano et se on Tallinmäellä nii se kysy et onks se jossai Virojoella, ja äiti vaa et eipä oo. Eli siellä sen ois ilmeisesti pitäny olla. Sillei ollu hajuukaa et mis Tallinmäki on. x'D Eikä se myöskään tienny miten se oli päätyny meille. Se oli kuulemma Porvoosta kotosin, ja oli ollu Haminas parin tuttunsa luona. Ne oli ollu Bastionissa jossai pikkujouluissa ja viiminen asia minkä se muisti oli et ne oli lähössä baariin. Sen jälkee sil ei ollu mtn hajuu mistää. 8'''D Tossa vaiheessa mä siis heräsin, et vasta tästä eteenpäin tarina on itteni kuulemaa, toi alku on niinku äiti sen kerto. Noh, äiti sit sano sille et jospa alat siitä nousemaan. Se meni ite herättää iskän. Koht sit kuulu sielt huoneest 'Tota... oliks mulla housuja jossain?' Siinä vaiheessa mä meinasin hajota niin totaalisesti et piti purra peittoo kaikin voimin. X'D No se sai housunsa ja meni sit alakertaan. Mä kuulin mainiosti mitä ne puhu vaik olinki omas huoneessani. Se tyyppi oli yks iso kysymysmerkki ja oli vaa sillee et 'miten vitussa mä oon tänne päätyny' ja 'ei saatana miten tää on mahollista' jne ja äiti ja iskä vaa nauro. 8'D Mä olin iteasiassa kuullu ku se tuli, olin just käyny nukkumaa mut aattelin et se oli vaa iskä joka kävi ulkona tjn. Ai mitenkö se pääs sisään? No ovi oli auki. Iskä ei ollu lukinnu sitä. Soosoo. Noh, se sitte soitti toiselle sen kavereista (saatuaan laturin koska sen kännystä oli loppunu akku, sille oli tullu 4 puheluu :'D) ja sen jälkee taksin, ilmeisesti sinne Virojoelle. Kauheest se pyyteli anteeks ja käyttäyty muutenki asiallisesti, tai niin asiallisesti ku siinä tilassa voi. :'D Sitte se taksi tuliki ja se pyys varmaa siin lähtiessää viel 3 kertaa anteeks ja äiti vaa et ei mitää ja toivotti hyvää joulua ja se sano et samoin. Sit se huristeli taksilla tiehensä.

...

Ja toi on täyttä totta. X'D Joka sana. Ei jumalauta oikeesti, miten toi ees on mahollista? 8'''''''''D Hohhoijaa, meist toi oli lähinnä ihan hulvatonta mut mahto sitä äijää nolottaa. :'''D Ihan umpikännis päätyy jonku vieraan kotiin ja sit aamulla löytää ittensä ilman housuja prinsessasängystä huoneesta joka on täynnä barbeja ja pehmoleluja. x'DDDD Ollaan täs arvuuteltu et miten se oikeen tänne ees pääty keskustasta, vaihtoehtoja on monia. Se saatto vaan kysyä joltakulta et missäpäin on Virojoki ja joku sit osotti sille ja se läks kävelee sinnepäin mut päätyki meille. Se saatto kans jotenki päätyä samaan taksiin millä meijän naapuriin tuli ihmisiä, ku niil oli hurjat pileet siel, mut sitä ei sit päästetty sinne naapuriin, joten varmaa hoiperteli meijän ovelle ja ku se oli auki nii se saatto aattella tulleensa kotiin ja ku vapaa sänkyki löyty nii kävi nukkumaan. ...Et joo. 8''''''D

Hyvää ensimmäistä adventtia!

toistuvasti
itseluottamattomuuteni kuiskaa luovuta
mutta nyt enemmän opin sitä yliajamaan
ja huomaan löydöksiä:
minä keskellä uskalletuinta toivetta

aivan turhan usein jää ansaittu haltuuttamatta
koska meidät on niin taottu myötää hyljeksimään

mitä tekosyistä,
sinun näytelmästäsihän tässä on kyse
mikä vitun idea on siinä että päättää epäonnistua?
kun hyväksyt tulla järkiisi niin typerä onnistus/epäonnistus-polariteetti kuihtuu väistämättä pois

on ihmeellistä kuinka joku voi määritellä
että mikä tahansa ei olisi ravintoa.

can there be natural ungradual patterns?
end sleep towards oblivion
confusion states the goals
intolerance gets rid of people
movement occurs in all stances
sea levels transcend time
opportunities cease to repel
every individual underworld becomes an ally

demolished,
no denial can be expected to go on
chambers becoming translucent
to enforce mutual assimilation

and then
lovers fall into a purge
blasting insensitivity void,
cooperative signs self-manifesting,
slow wheels turning to witness
shared non-hallucinations become alive,
shaping the commonly experienced totality
into the form of a cascading,
ever-bending,
allwards flowing
metastructure of
a definitive if.