IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

..Sunnuntai 01.11.2009 20:26

Kopioithan !
Eläinten takia.
Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

JUST NIIN.Sunnuntai 25.10.2009 20:34

VITTU TAASEN JOKU PAVIAANI YRITTÄNY MENNÄ MUN TUNNUKSIL TÄNNE.
EIKÖ SAATANA IHMISILLÄ OO PAREMPAA TEKEMISTÄ ??

PASKATiistai 06.10.2009 16:04

PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA PASKA

[Ei aihetta]Tiistai 15.09.2009 21:27

Terveys ja hyvinvointi:

Onko sinulle todettu masennusta? - on
Oletko joutunut turvautumaan ulkopuoliseen apuun? - jep
Onko sinulta koskaan murtunut luita? Mitä? - eipä oo tainnu..
Pisin sairaalassa viettämäsi aika? Miksi? - jaa.. melkeen viikon taisin olla ku astmakohtauksen sain

Päihteet ja huonot elämäntavat:

Milloin kännäsit ensimmäisen kerran? - jaa-a ku muistais
Entä mitä joit? Kenen kanssa? - ...
Millaista se oli? - johan on kysymykset..
Jäitkö kiinni siitä? - enpä tainnu
Kärsitkö darrasta? - en
Kuinka usein juot? - riippuu ihan.. sillon tällön yleensä
Entä oletko kokeillut huumeita? - :DD
Entä poltatko? - jepu
Minkä ikäisenä aloitit tupakoinnin? - 14 ?

Ystävät ja muut suhteet:

Onko sinulla paljon kavereita? - onhan noita
Tuntuuko sinusta että ihmiset käyttävät sinua hyväkseen? - niinkin on käynyt

Puolustatko ystäviäsi, vaikka oma terveytesi kärsisi? - riippuu ihan tilanteesta ja ystävästä

Millainen on mielestäsi oikea ystävä, onko sinulla sellaisia? - sekin ihan riippuu :DD ja taitaapi mulla olla semmonen :)

Jos ystävälläsi on hätä, niin oletko ensimmäisten joukossa häntä auttamassa? - riippuu hädästä ja ystävästä
Keiden luulet pysyvän ystävinäsi loppuelämän? - HANNA ja NINNU <3
Onko kukaan hyvä ystäväsi kuollut? - ikävä kyllä ON

Sitä ja tätä:

Oletko joutunut tarkkailun kohteeksi? - hä ?
onko sinulla ajokortti? - ei vielä
Oletko ajanut ilman korttia? - traktorilla ja kerran autolla
Oletko koskaan ollut kolarissa? Kävikö mitään? - eipä sitä voi kolariks lukea..
Joudutko usein ongelmiin? - rahallisiin kyllä :DD
Mitä mieltä vanhempasi ovat käytöksestäsi? Tai ylipäätään sinusta? - SAMAA MIELTÄ :DD
Löytyykö sinulta rikosrekisteri? - eipä taida

Villi puoli:

Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - EN
Riehutko julkisilla paikoilla? - enpä juuri
Joudutko usein tekemisiin virkavallan kanssa? - en
Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? - :D
Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? Miksi? - jaa-a

Lapsuus (7-13 vuotias):

Olitko helppo lapsi? - EN

Kerro jokin hyvä muisto lapsuudestasi? - niitä ei kyllä juuri ole..
Kerro nyt jokin huono muisto? - hmm... niitä on monia.. on syötetty väkisin suppilolla, saatu selkään jne.
Miten ylipäätään kulutit aikaasi? - enpä muista.


Rakkaus:

Mihin kiinnität huomiota seurustelukumppanissa? - ulkonäkö ja luonne
Kestääkö suhteesi pitkään? - joo ja ei :DD
Jos ei niin miksi? Osaatko sanoa? - ..
Milloin viimeksi nukuit jonkun kainalossa? - viime yönä <3
Onko joku ihastunut sinuun? - Mikko tietysti <3
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - jaaaaa-a :DDD
Pyysikö sinua elämässäsi eniten satuttanut henkilö sinulta anteeksi? - eipä oo kumpikaan niistä koskaan pyytäny.. ja toisen on vähän paha kuolleena pyydellä
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? - fetaa <3
Tahtoisitko asioiden olevan niin kuin ennen? - EN IKINÄ
Onko joku jota et koskaan unohda? - Sami ja mummi <3
Tietääkö kukaan muu salasanaasi? - voipi olla
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - toivottavasti :DD
Missä olet kahden tunnin päästä? - ei voi tietää
Minkä unen näit viimeksi? - ei voi muistaa
Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit? - :DD
Tyypillisin tapasi viettää juhannusta? - kännissä

Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - ei voi tietää
Mitä mieltä olet homoista? - riippuu ihan homosta
Mitä aiot tehdä huomenna? - olla koulus :(
Kuka viimeksi soitti sinulle? - Mikko <3
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - Mikko <3

Käytätkö aina turvavyötä? - yleensä
Haluaisitko ihastukseltasi pusun? - tottakai ja saan myös (:
Miten hiuksesi ovat nyt? - nuttural
Koska joit viimeksi kaakaota? - varmaa viime viikol
Onko sun sänky nyt pedattu? - ei koskaa
Mua harmittaa maanantaina, harmittaa tiistaina. Harmittaa aina, harmittaa loppuviikostakin. Vituttaa tammikuussa, vituttaa helemikuussa, vituttaa joulukuussa. Vituttaa kuussa ku kuussa.

Vituttaa siellä sun täällä, vituttaa tien päällä. Vituttaa järven jäällä, vituttaa säällä ku säällä. Vituttaa kehitys, kehittää vitu-tus. Mikä ei tapa se kasvattaa. Mikä ei tapa se vituttaa!

La-laa-la-laa-laa-laa!

Ottaa aivoon siellä, ottaa aivoon täällä! Ottaa aivoon siellä sun täällä!

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.05.2009 18:01

Life it seems, will fade away
Drifting further every day
Getting lost within myself
Nothing matters no one else
I have lost the will to live
Simply nothing more to give
There is nothing more for me
Need the end to set me free

Things are not what they used to be
Missing one inside of me
Deathly lost, this can't be real
Cannot stand this hell I feel
Emptiness is filing me
To the point of agony
Growing darkness taking dawn
I was me, but now She's gone

No one but me can save myself, but it's too late
Now I can't think, think why I should even try
Yesterday seems as though it never existed
Death Greets me warm, now I will just say good-bye

[Ei aihetta]Tiistai 12.05.2009 03:17

Jonna: se ei oo varmaa ikinä kattonu peiliin.
ei sais puhu uihmisistä näin, mut oli ihan pakko sanoo !

Hanna: no joo oon kyllä samaa mieltä :D:D

Jonna: varma ?

Hanna: ?
varma siitä et se on kauheen näkönen? :O:O

Jonna: eiku siitä et oot tota mieltä :D:D

Hanna: ai ettei ihmisistä saa puhua noin?
noeikai mut ainahan me puhutaan :O:O

Jonna: äh, eiku
ootko tosissas ku sanot olevas samaa mieltä vai sanotkoo vaa sanoakses ? :D:D

Hanna: ai häh samaa mieltä mistä :D:D:D
vai siis niinku yleensä :D:D

Jonna: no samaa mieltä mistä sanoit olevas samaa mieltä :D:D

Hanna: mul on nyt vähän kyllä tyhmä olo :D:D
sanoin olevani samaa mieltä että hän ei varmaan ole koskaan katsonut peiliin ja olen varma siitä että olen myös sitä mieltä kuten sinä :D:D :D:D :D:D

Jonna: noni :D:D tulihan se !
hienojuttu!

Hanna: on :D:D

[Ei aihetta]Perjantai 08.05.2009 12:49

Teen kohta jotain ennennäkemätöntä!
Lähen lenkille.

JA ENÄÄ 4 RÖÖKIÄ JÄLJELLÄ!!!! :O

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 15:57

Näinpähän kerrassaan mielenkiintoista unta..
Sami soitti mulle rajan takaa. Pyyteli kamalasti anteeks ettei maksanu velkojaan yms,
ja kertoi kuinka sitä kaduttaa se mitä se teki !! Sano haluavansa tulla takasin..
« Uudemmat -