IRC-Galleria

isä se sattuu!Perjantai 31.07.2009 12:58


Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Lauantai 27.06.2009 02:47

Katsotaan kuinka monta tuntematonta tai tuntemaani ihmistä uskaltaa sanoa moi päiväkirjaani.

ps. kopioi omaan päiväkirjaa ja kato paljo sulle tulee!

Reps ja lolTiistai 12.05.2009 14:45

Kaksi nunnaa lähti luostarista kaupunkiin myymään pikkuleipiä. Toinen heistä oli nimeltään Sisar Matemaattinen (SM), toinen puolestaan Sisar Looginen (SL). Paluumatkalla alkaa jo tulla pimeää ja he ovat vielä kaukana luostarista kun...
SL: Oletko huomannut, että tuo mies on seurannut meitä jo puolisen tuntia?
SM: Olen, ja miettinyt mitä hän oikein haluaa.
SL: Sehän on ihan loogista. Hän haluaa raiskata meidät.
SM: Voi ei! Tätä vauhtia hän saa meidät viimeistään neljännestunnin päästä kiinni! Mitä ihmettä me voimme tehdä?
SL: Loogista, Sisar: tietenkin kävellä nopeammin.
SM: Ei auta.
SL: Ei tietenkään. Mies toimii täysin loogisesti ja kävelee hänkin nopeammin.
SM: Mitä me siis teemme? Tätä vauhtia hän saa meidät kiinni jo minuutin kuluttua.
SL: Loogista: me hajaannumme. Sinä menet tuonnepäin ja minä tännepäin. Hän ei voi seurata meitä kumpaakin yhtä aikaa.

Mies päätti seurata Sisar Loogista. Sisar Matemaattinen pääsee perille luostariin ja on huolissaan. Sitten tulee Sisar Looginen.

SM: Sisar Looginen! Jumalan kiitos olet täällä! Mitä tapahtui?
SL: Loogisesti ajatellen mies ei voinut seurata meitä molempia. Niinpä hän seurasi minua.
SM: Niin, aivan niin! Mutta entä sitten, mitä sitten tapahtui?
SL: Loogisesti ajatellen aloin juosta niin kovaa kuin pääsin ja hän alkoi juosta niin kovaa kuin pystyi.
SM: Ja sitten?
SL: Loogista, sisar: hän saavutti minut.
SM: Voi hyvänen aika! Mitä sinä teit?
SL: Loogista, sisar: nostin helmani ylös.
SM: Voi hyvänen aika! Mitä mies teki? SL: Loogista, sisar: hän veti housunsa alas.
SM: Voi ei! Mitä sitten tapahtui?
SL: Eikö se ole täysin loogista, Sisar? Nunna jolla on helmat kainalossaan, juoksee nopeammin kuin mies jolla on housut nilkoissa........

Ja sinä kuvittelit että tämä olisi tuhma juttu! Hyi häpeä - mene nurkkaan ja rukoile anteeksiantoa!!!

Metal.Maanantai 20.04.2009 16:43

LÄHTÖKOHTA:
Kaunis prinsessa on vangittuna linnaan, jota vartioi lohikäärme. Tarina
saa erilaisia lopetuksia, kun erilaiset ritarit saapuvat pelastamaan neitoa.

POWER METAL
Päähenkilö saapuu ratsastaen valkealla yksisarvisellaan, taistelee
lohikäärmettä vastaan, pelastaa prinsessan ja rakastelee häntä lumotussa metsässä.

THRASH METAL
Päähenkilö saapuu, kukistaa lohikäärmeen, pelastaa prinsessan ja panee
häntä.

HEAVY METAL
Päähenkilö saapuu Harleyllä, tappaa lohikäärmeen, juo pari kaljaa ja
hoitelee prinsessan.

FOLK METAL
Päähenkilö saapuu ystävineen, jotka soittavat harppuja, viuluja, huiluja
ynnä muita monia omituisia instrumentteja, ja lohikäärme nukahtaa (koska väsyy katselemaan heidän tanssimistaan). Sitten kaikki lähtevät.. ilman prinsessaa.

VIKING METAL
Päähenkilö saapuu laivalla, tappaa lohikäärmeen mahtavalla kirveellään,
nylkee lohikäärmeen ja syö sen, raiskaa prinsessan kuoliaaksi, varastaa hänen tavaransa ja sytyttää linnan tuleen ennen kuin lähtee.

DEATH METAL
Päähenkilö saapuu, tappaa lohikäärmeen, panee prinsessaa ja tappaa
hänetkin, sitten lähtee.

BLACK METAL
Päähenkilö saapuu keskiyöllä, tappaa lohikäärmeen ja keihästää sen linnan eteen. Sitten hän sekaantuu prinsessaan, juo hänen verensä rituaalissa ennen kuin tappaa hänet ja seivästää hänet lopuksi lohikäärmeen viereen.

GORE METAL
Päähenkilö saapuu, tappaa lohikäärmeen ja levittelee sen sisälmykset
linnan edustalle, panee prinsessaa ja tappaa hänet. Sitten hän panee kuollutta ruumista, viiltää siltä mahan auki ja syö sisälmykset. Hän panee vielä raatoa, polttaa sen ja panee sitä vielä viimeisen kerran.

DOOM METAL
Päähenkilö saapuu, näkee kuinka valtava lohikäärme on, menettää toivonsa ikinä voittaa se, masentuu ja tekee itsemurhan. Lohikäärme syö hänen ruumiinsa sekä prinsessan jälkiruuaksi. Niin päättyy surullinen tarina.

PROGRESSIVE METAL
Päähenkilö saapuu kitaransa kanssa ja heittää 26 minuutin soolo-osuuden.
Lohikäärme kuolee tylsyyteen. Päähenkilö saapuu prinsessan makuukamariin, vetää toisen soolon kaikkine tekniikoineen ja temppuineen, jotka oppi viimeisenä vuonna konservatoriossa. Prinsessa livistää ja lähtee etsimään HEAVY METAL -päähenkilöä.

GLAM METAL
Päähenkilö saapuu, lohikäärme nauraa hänen ulkomuodolleen ja antaa hänen mennä sisään, ja hän varastaa prinsessan meikit ja yrittää vielä maalata linnan kauniin pinkinpunaiseksi.

NU METAL
Päähenkilö saapuu rähjäisellä Honda Civicillä ja yrittää taistella lohikäärmettä vastaan, mutta palaa kuoliaaksi, kun hänen typerät ylisuuret vaatteensa syttyvät lohikäärmeen tuleen.

Muistilistaa provinssiin...Lauantai 04.04.2009 23:56

Enään 2kk ja 6 päivää niin on taas Provinssirock!

Mussa taitaa olla oikeasti jotain vikaa kun tykkään kirjoittaa listaa uudestaan ja uudestaan että mitä sinne pitää muistaa ottaa mukaan. Voi myös johtua niistä muutamista "painajaisista" mitä oon nähny että oon lähtenyt festareille tai leirille unohtaen kaiken! Ei ollu kivoja ne semmoiset unet.

Nyt sitten ajattelin ihan huvikseen tähänkin koota pientä listaa, mitä olen jo käsinkin koonnut, tavaroista mitä pitää muistaa ottaa mukaan. Tässä onkin kaikki millä pärjää, muuta ei kannata turhaan raahata.

+ vedenpitävä teltta
+ makuupussi (ja makuupussin pussiin voi tunkea sitten vaikka vaatteita, niin sulla on kätevä tyyny)
+ makuualusta
+ pressu (yöksi teltanpäälle ja jos ei päivällä sada, niin perseen alle)
+ viltti
+ JESARIA (eli kaikkien tuntemaa ilmastointiteippiä)
+ kahdet housut
+ shortsit/hame
+ pari pitkähihaista paitaa
+ lyhythihaisia/toppeja muutama
+ takki/villapaita (yöllä voi tulla iha helvetin kylmä)
+ villasukat (todettu huodyllisiksi)
+ alusvaatteita ja sukkia
+ pipo (koska illalla on viileetä)
+ kaulaliina
+ kunnon kengät (jalkaan yhdet ja vaihto kengät reppuun)
+ kumpparit ja sandaalit
+ AURINKORASVA
+ huulirasva
+ hyttysrasva
+ taskulamppu
+ laastareita
+ vähintäänkin yksi pieni pyyhe
+ shamppoo/saippua (jos haluaa ja pystyy pestä hiuksia)
+ nessuja (toimittaa vessapaperinvirkaa tarvittaessa)
+ Savett intiimi pyyhkeitä (puhtaampi fiilis)
+ Savett fresh (kasvoille sopiva)
+ korvatulpat (saa ostettua myös alueelta jos unohtuvat)
+ särkylääkkeitä ( muut pillerit)
+ hammasharja ja tahna
+ dödö
+ uikkarit (saa rusketusta ts. poltetun selän)
+ aurinkolasit (ei niitä kalleimpia, ei saa haitata jos joku ne talloo)
+ sakset
+ huivi/hattu (ei tarvii hankkimalla hankkia auringonpistosta)
+ jätesäkkejä ja pienempiä muovipusseja (ihan käteviä hätä suojana sateelta ja märältä nurtsilta)
+ puhelin (PrePaid liittymällä) ja laturi
+ tärkeimmät numerot paperille
+ kynä ja paperia (saa esim. festarikamun numeron ylös)
+ kertakäyttösadetakki
+ pullonavaaja
+ sytkäri/tulitikut
+ joku pikkulaukku (esim passipussi, jonka ottaa mukaan festarialueelle)
+ vähintään yksi tyhjä 1,5l limupullo (on ihan kätevä olla myös krapula aamuksi (; )

sitten tietysti voi ottaa mukaan ruokaa, juomaa ja ehkä jonkun paketin muovituoppeja ja muita ruokailuvälineitä jos jaksaa. Ja kun itse olen menossa autolla, niin me otetaan ämpäri johon sitten saa laskettua kylmää vettä jotta juomat ei lämpene.

Mitä _EI_KANNATA_ todellakaan ottaa mukaan:
- se kallis iPodi (rikki se kuitenkin menee)
- kallis uusi puhelin (joku halpa vanha jolla ei ole niin väliä on parempi ottaa, niin ei sureta jos katoaa. Ja siihen sitten kannattaa hankkia vaikka Prepaid liittymä ja tallentaa muutamat tärkeät numerot)
- synkkämieli

Itse varaudun vaatteidenkin ottamisessa sillä, että ne voi hävitä. Eli ei kannata ottaa juuri mitään mitä ei missään tapauksessa halua kadottaa.

[Ei aihetta]Torstai 12.03.2009 02:35

1. Pidätkö minusta yhtään?
2. Milloin tapasimme ekan kerran ja missä?
3. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
4. Oletko yhä samaa mieltä?
5. Minkälaiseksi luonteeksi kuvailisit minua?
6. Jos saisit antaa minulle jotain, mitä antaisit?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Jos saisit tilaisuuden suudella minua,tekisitkö?
9. Uskallatko laittaa tämän päiväkirjaasi ja katsoa mitä mieltä minä olen sinusta

[Ei aihetta]Maanantai 09.03.2009 20:04

Ajattele, että saisit nyt soiton, jossa kerrotaan että paras ystäväsi olisi kuollut. Miltä se tuntuisi?
Et pystyisi enään ikinä sanoa hänelle, kuinka paljon häntä rakastatkaan. Kaikki kokemuksenne
yhdessä olisi enään muisto mielessäsi. Kaikki ympärilläsi muistuttaa sinua hänestä. Voit enään vain syyttää
itseäsi siitä, että et arvostanut häntä silloin niin paljon, kun hän vielä oli kanssasi. Miltä tuntuu, kun kaikki
suunnitelmat murskautuvat hetkessä vain ajatukseksi siitä, miten kiva kesästäkin olisi tullut, kun olisit
saanut nauraa kaikille tyhmille jutuille hänen kanssaan. Enään se ei ole mahdollista.
JOS YHTÄÄN välität kavereistasi, lisää tämä päiväkirjaasi niin he tietävät että välität ja rakastat heitä.
jätä tämä vitun tietokone rauhaan, ja mene viettämään aikaa kavereittesi kanssa, se saattaa olla kohta liian
myöhäistä. Ajattele että istut koneella kun kaverisi tekee kuolemaa

Say NO to animal testing!!Perjantai 20.02.2009 20:12

kopioithan !

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Älkää ruokkiko lamaa!Maanantai 19.01.2009 16:47

äläruokilamaa.fi

Älkää ruvetko säästelemään taantuman takia! Päinvastoin. Pitäisi kuluttaa vähintäänkin normaalisti, ettei lamaa tulisi!

Testaa kuinka ihkuteini olet! Laske pisteesi ja katso vastaukset alhaalta.


KOULU:
( ) menee päin vittua
( ) keskiarvo alle 7,3
( ) .. mut hei mitä välii
(/) meen amiksee ja isken sielt kaikki kuumikset
( ) mut kyl lukioki houkuttelee
( ) .. koska äiti käskee
( ) kaikki opettajat on perseest
( ) koulus kaikki on mun kaverei
( ) .. tai esittää olevansa
( ) .. mut who cares, mäki vaa esitän
( ) aina pummimas rahaa
( ) must puhutaa paljo paskaa
( ) .. ja jos saan jonku kii tommosest ni kokoon mun lehmäjengin ja meen vetää turpaa
( ) käyn koulun vessas pari kertaa päiväs meikkaamas
( ) .. ja ilman koulun peilei ei vois elää
½

PUKEUTUMINEN:
( ) h&m:st, onlyst, vero modast tai vastaavast ostettu nahkatakki
( ) nilkkurit
( ) laukku korvis
( ) tiukat pillit
( ) wesc:in huppari löytyy
( ) .. onlynki
( ) burberryn huivi
( ) .. tai itteasias se on feikki
( ) muodin mukaan mennään
(x) lila on loistava väri
( ) .. taino, riippuu tietty mikä on muodis.
(x) rakastan shoppailuu
(x) mun vaatekaappi pursuu yli
( ) pappa/ mamma betalar, tietty
( ) tissivyö
3

KAUNEUS
( ) ripsarii aina niin et ripset paakkuuntuu
( ) linnunpaskat silmäkulmis
( ) pakkelii kaks kiloo naamas
( ) .. mun iho ei hengitä
( ) .. ja mul on nii vitust finnei
( ) värjäsin just hiukset ruskeiks, enne ne oli blondit
( ) kynnet on huoliteltu - aina
( ) hiukset pöyhitetty
( ) .. ja kaks kiloo lakkaa
(x) joka aamu menee yli puol tuntii laittautumiseen
( ) ilman meikkii näytän iha rotalt
( ) .. toivon ettei kukaan koskaan nää sitä
( ) .. siks peitän itteeni
(x) meikkipussi aina mukana
( ) kukaan ei oo nähny mua ilma meikkii. paitsi äiti.
1

VAPAA-AIKA
( ) joka viikonloppu ryyppäämäs
( ) .. joka kerta erin jengin kans
( ) katon salkkarit aina
( ) kuulen koulus mitä tyhmää oon tehny
( ) .. eikä mua hävetä, päin vastoi
(x) .. nautin huomiosta
( ) harrastan tanssii
( ) aina pummimas tupakkaa
( ) .. ja rahat aina loppu
( ) hengaan aina nuorisotalol tai vastaavas
( ) .. tai sit ostoskeskukses
(x) oon kavereideni kans
( ) .. ja me otetaa paljo kuvii
( ) .. ja pistetään ne galleriaan
( ) .. jotta kaik näkis kuin hauskaa meil on ollu
2

GALLERIA
(x) gallerias kuvii
( ) nickissä on joko ` , - , ´, tai yks kirjain kirjotettu isommalla ku muut (esim mAija)
( ) syntymäaika ei näy muille käyttäjille
( ) .. ei se niille kuulu
( ) .. mut se kuuluu et seurustelenks vai oonko sinkku
( ) ihkuboksis joko jätkäkaverin kuva tai iso liuta kavereiden nimii
( ) suurin osa kavereist hankittu gallerian kautta
( ) .. eikä ne tiiä mun elämäst mitää
( ) kuvat kaikki blurrattu
( ) .. ja silmät, huulet ja hiukset terästetty
( ) .. ja ohjelmana photofiltre
( ) myös palapeli/ mosaiikki/ pallot yms. toimintoja on käytetty
( ) .. eli kuvista tuskin edes erottaa mun naamaa
( ) kaikki huomiot käytös
( ) "IHANA ! <3 omista huuliin ja paljo txt mru ? "
1

VASTAKKAINEN SUKUPUOLI
( ) mun suhteet kestää aina 1-30 pv.
( ) suhde voi olla netissäki
( ) .. mut ei semmosen tarvii kestää kauaa
( ) omistan mun jätkälle kuvii ja kirjotan niihi rakkaustekstei
( ) et kaik näkee kuin rakastunei me ollaa
( ) .. ja boksis lukee 2pv:n seurustelun jälkeen "rakastan sua"
(x) kaikille täytyy kertoa kuin paljon toisest välittää
( ) poikaystävää ei tartte aina nähä jos ei jaksa
( ) kouluhalailu on must, et kaikki näkee kui rakastuine me ollaa
( ) säädän aina kaikkien kans
( ) .. ja joka viikonlopun jälkee uusii fritsui paikat täynnä
( ) aina joku jätkä tekstaa mul
( ) .. ja jos ihastun, ni mun oma jätkä on jo exä
(x) seksi maistuu
( ) .. kännis ehkäsy unohtuu, mut mitä välii
2

TULOKSESI : 9½

0-10 = ERILAINEN
onneksi olkoon, et kuulu millään tavalla massavirtaan ! voit olla tästä ylpeä.
Muista jatkossakin kiertää teinikaupat kaukaa ja välttää tyhmyyksiä.

10-20 = ANTIMASSAA
olet niin vähän massateini, että voin tyytyväisesti todeta sinun
olevan erilainen ihminen, jatka samaan malliin !

20-30 = TEINI
noo, samankaltaisuus kuuluu teini-ikään, mutta höllennä vähän,
ei sinun tarvitse välttämättä olla samanlainen kuin kaikki muut

30-40 = MASSA
massavirtaa, sinun kaltaisiasi likkoja on suomessa jo satoja, yritä löytää itsellesi
omanlainen tyyli ja elämäntapa, ei aina tarvitse tehdä mitä muutkin tekevät

40-50 = MASSATEINI
sinunkaltaisiasi on suomessa niin paljo, ettei tuolle oikein kannata tehdä enää mitään,
vietä hauska loppuelämä, ehkä viisikymppisenä tajuat, että aina ei voi olla täydellinen

YLI 50 = TEININKUNINGATAR
en vaivaudu edes sanomaa