IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ennen ja jälkeen JeesuksenKeskiviikko 08.10.2008 13:37

Olen monesti kuullut sen että elämäni voisi olla paljon paremmin jos olisin tavannut Jeesuksen. Valitettavasti asia ei ole näin, ja puhun kokemuksesta. Itse Jeesuksessa ei ole mitään vikaa. Vika on kristinuskossa. Sen käsitykset todellisuudesta on vääristyneet, ja sen lisäksi se rajoittaa ihmistä monella tapaa. Annetaan tietyt opit joihin on uskottava, vaikka luontodokumenteissa näet omin silmin etteivät ne voi pitää paikkaansa. No... mikä tästä tekee ongelmallisen?

Jos osa kristinuskosta on selkeästi todellisuudenvastainen, täytyy lähteä selvittämään missä se oikean ja väärän tiedon raja siinä menee. Tästä alkaakin sellainen show että lopulta päädyt hylkäämään koko uskon. Näin minulle kävi. Mikä tulos sillä oli minun onnellisuudelle ja mielenrauhalle? Sen näkee kuvasta. Minulle on vaan yksi maailmankuva joka on 100% looginen, vastaa kaikkiin kysymyksiin todella hyvin, eikä sisällä yhtään ristiriitaa. Tieteellinen. Ainut joka on tehnyt elämäni onnelliseksi.

Ihmisten tulisi tajuta että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Jeesus ei tehnyt minua onnelliseksi, Jeesus sai minut ahdistuneeksi koska elämääni tuli tonnikaupalla lisää kysymyksiä ja ristiriitoja. Ei niillä tehdä ihmistä onnelliseksi. Tiede avasi kaikki niistä lukoista. Kaikessa oli yhtäkkiä järkeä, kaikki palat kävi toisiinsa ja maailmani oli jälleen ehjä. Voisin puhua niistä lukoista tässä, mutta olen jo osan siistä käynyt muissa yhteisöissä läpi, ja jos tästä on jollakin kysyttävää, niin vastaan kyllä. Kuva on sitten wanha (vuodelta 2000).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.