IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

sunnuntai. viikonloppu kohta ohi.Sunnuntai 06.12.2015 08:21

eilenä oli mukava päivä. poikaystävä tuli käymään. haettiin koti pizzasta taas pizzat ja vähän leffa mässyä. irto karkkeja ostettiin.
melkein kilon pussi. katsottiin pari leffaa.
ja harrastettiin seksiä siinä välissä. katsoin eilisen aamun vaan frendejä. en jaksanut olla koneella koko aikaa. eilisen illan olin koneella. en jaksanut katsoa putous ohjlemaa. menin jo nukkumaan eilen illalla ennen yhdeksää. alkoi väsyttämään. tänään meillä on kahdelta itsenäisyys päivän ateria kahdelta. mennään kaverin kanssa syömään sinne. varmaan aika hyvät ruoat tiedossa.
ajattelin mennä lenkille taas tänään. varmaan tuossa päivällä. pakko saada raitista ilmaa. tai itse asiassa voisin vaikka tässä aamullakin mennä lenkille. no pitää katsoa. lenkille menen joka tapauksessa tänään. saa vähän noita kaloreita kulutettua. tiedän jo reitin minkä aijon kävellä. aijon syödä välipalaksi vähän puuroa ennen kun menen.
jaksaa kävellä. ei haittaa vaikka ulkona on synkkä ilma. pää asia on että liikkuu ja saa raitista ilmaa samalla. eilenä tuli herkuteltua ihan tarpeeksi. nyt en aijo herkutella enempää. sitten taas ensi viikon viikonloppuna. suurin osa irtokarkeista oli suklaata. olen melkein saanut syötyä kaiken. mutta enää ei oikeen uppoa.
yritin värittää eilenä mutta ei siitä tullut mitään. en jaksanut keskittyä. voi olla etten väritä enää tänä viikonloppuna.
frendejä ajattelin taas katsoa tänään. olen kohta kolmannessa kaudessa. eilenä kerkesin katsomaan noin viisi jaksoa frendejä ennen kun poikaystävä tuli käymään. mutta mukavasti on mennyt tää viikonloppu. huomenna alkaa taas arki. huomenna täytyy taas käydä kaupassa. ja ompelu ryhmä on huomenna. ja lenkille täytyy taas päästä. tänään näen taas parasta kaveria illalla.
menen sen luokse taas kyläilemään. katsotaan jotain telkasta mitä tulee illalla. eilenä mä hukkasin kämpän avaimet. en millään meinannut löytää niitä. sanoin ohjaajalle että avaimet on hukassa.
sitten mä etsin ja etsin niin ne löytyi mun hupparin taskusta.
etsin varmaan niitä jotain puoli tuntia. mutta onneksi ne löytyi.
olisin saanut mun kämpän vara avaimen käyttöön ellen olisi löytänyt noita omia avaimia. mutta onneksi ne löytyi. soitin vielä poikaystävällekkin että mun avaimet on hukassa.
mutta kun löysin ne niin laitoin poikaystävälle viestiä että löytyi.
kaikkea sitä hukkaa aina välillä. onneksi mun kämppä ei ole kamalan suuri niin löytää kaikki tavarat helposti.
join taas aamu kahvit. nyt on pirteä fiilis taas. ja muutenkin aika hyvä fiilis. tästä on tulossa ihan mukava päivä. näkee taas toista kaveria. aamupala on taas tuossa yhdeksältä. sinne on vielä vähän yli tunti aikaa. en jaksa pestä pyykkiä tänään. pesen vaikka huomenna aamulla. silloin on hyvin aikaa. tämän päivän aijon ottaa aika rennosti vielä. jaksaa sitten taas ensi viikon. ensi viikolla on taas paljon ohjelmaa mutta äkkiä se viikko taas menee ja on taas viikonloppu. näkee poikaystävää taas. teetä pitää taas juoda tässä aamulla. aamupalan jälkeen voisi keittää taas. eilenä mä kerkesin juomaan pari kupillista teetä. tänään menee varmaan se kolme kupillista. tarjosin eilenä ne pizzat. otin itselle pitkästä aikaan burger pizzan. se oli hyvää. en ollut syönyt sitä taas pitkästä aikaa.
siinä oli lihaa, salaattia, juustoa ja salaatin kastiketta. hyvää oli. en jaksanut syödä sitä ihan loppuun. mutta melkein.
maha tuli ainakin täyteen. se on se tärkein.
mulla on kiva lasku pino. onneksi ensi viikolla tulee rahaa taas niin saa ne kaikki maksettua. vuokran aijon maksaa ensin. koska se on se isoin lasku. mulla on taas se psykologi 17 päivä tätä kuuta.
sinne on vielä pari viikkoa. edellinen aika peruuntui koska se psykologi oli sairaana. käyn siellä aina kerran kuussa.
se riittää ihan hyvin. nyt ei tarvi taas vähään aikaan käydä verikokeissakaan koska kävin tällä viikolla.
vähän yli kuukausi niin on desucon. sitä odotellessa. odotan innolla.
mennään kaverin kanssa sinne hengailemaan.
synttärit on myös lähestymässä. 26 vuotta tulee sitten täyteen. kaikki on sanonut että mä näytän paljon nuoremmalta.
ja että kukaan ei usko että olen jo niin vanha. tää aika on mennyt hurjaa vauhtia. mutta viime vuodet ovat olleet mukavia.
ja tälläkin hetkellä menee todella hyvin. pitää vaan nauttia täysillä elämästä. ja mä aijon nauttia täysillä. tunnen itseni onnelliseksi. se on se tärkein. hyvin olen selvinnyt näiden mun sairauksien kanssa.
ja onneksi syön lääkkeitä niin pysyn kasassa. ja elämään aika normaalia elämää. on harrastukset ja kaverit. sekä olen päässyt töihin. mistä en saa oikeen mitään palkkaa mutta onpahan tekemistä. ja kelalta saan aina joka kuukausi rahaa.
sillä mä pystyn elämään ihan hyvin. saa laskut maksettua.
ja jää vähän shoppailu rahaa. siitä tulikin mieleen että voisi ostaa sitten taas netistä uuden seksiasun. en ole pitkään aikaan ostellut niitä. sitten kun shoppailen taas itselle jotain niin aijon sen vaikka ostaa. en vielä tiedä että millaisen asun mutta semmoisen mistä poikaystäväkin tykkäisi. pitää vähän kysellä että mistä se tykkäisi. varmaan kaikki noi asut kelpaa. mutta kamalan kallista en aijo ostaa. sopivan hintaisen. alle 50 euroa saa mennä siihen asuun.
en vielä tiedä että mistä sivulta mä sitten sen tilaan. mutta eiköhän se selviä. pystyn vasta parin kuukauden päästä hankkimaan sen asun. koska ensi kuussa rahaa menee siihe desucon reissuun.
helmikuussa pystyisi sitten hankkimaan sen asun.
ja onhan mulla noita vanhoja seksiasuja vielä. ne kaikki toimii joka kerta. niillä pärjää ihan hyvin siihen asti kun ostan uuden.
aijon ostaa nyt jonkun muun värisen kun mustan. suurin osa mun asuista on mustia. nyt joku muu väri olisi kiva.
pinkki, punainen tai violetin värinen asu vaikka.
asun mallia en vielä tiedä. mutta se kyllä selviää mistä tykkää.
kaikki asut menee. paitsi poikaystävä ei tykkää tuosta babydoll asusta. se asu malli ei sytytä sitä oikeen. joten sitä en aijo ostaa.
mutta kaikki muu kyllä käy. kohta pitää taas alkaa tiskaamaan.
saa sen hoidettua pois alta. se on vaan hyvä että tiskaa joka aamu niin ne ei jää lojumaan altaaseen. on sitten taas puhtaita astioita.
musiikkia voisi taas kohta kuunneella. aamu lähtee mukavammin käyntiin. ja tulee hyvä fiilis. mä kuuntelen joka päivä musiikkia. koneelta yleensä mä kuuntelen. musiikkia kannattaa aina kuunnella kun pystyy. silleen mä teen. mulla on koneella musaa ja sitten mä kuuntelen myös youtubesta musaa. mulla on siellä oma musa lista mistä sitten kuuntelen. mulla on oma profiili youtubessa.
on ollut aika pitkään. onneksi youtubesta löytyy kaikki mahdolliset biisit. mitä haluaa kuunnella. sitten sieltä löytyy välillä uusia hyviä biisejä mitä ei ole ennen kuullut.
poikaystäväkin pyörii aika paljon youtubessa. se katsoo sieltä aina jotain peli videoita. tai jotain muuta.
facebookissa mä en pyöri kauheasti. mä käyn vaan aamuisin siellä.
enkä sen enempää. ircissä tulee paljon enemmän oltua.
kuten tälläkin hetkellä. tykkään olla enemmän täällä kun facebookissa. facebookkiin kirjoitan todella harvoin.
yleensä käyn vaan katsomassa mitä kaverit on laittanut sinne. ja uutiset. sitten tykkään jotain mikä vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.