IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Saan kaukolasit.Lauantai 17.03.2018 08:51

Ihanaa kun on viikonloppu. Saa nukkua vähän pitempään. Nukuin kahdeksaan asti. Aamukahvit join äsken.
Meidän kirppis reissu ei onnistunutkaan. Talon auto ei käynnistynyt.
Joten me sitten pidettiin naisten kanssa väritys tunti. Väritettiin.
Ja juotiin kahvit. Sitten viikon päästä kun on naistenryhmä niin koitetaan uudestaan mennä sinne kirppikselle.
Jos silloin auto olisi vaikka kunnossa.
Kävin siellä näöntarkastuksessa. Mä saan lasit. Mutta niitä ei tarvitse pitää koko aikaa. Ohjaajan kanssa mennään sitten yhdessä katsomaan niitä laseja jossain vaiheessa. Niillä ei ole mikään kiire.
Sitten kun ohjaajalla on aikaa niin menemme.
Ne on kaukolasit. Mitkä mä saan.
Pääsin etuajassa sinne näöntarkastukseen.
Ja se kesti vaan 10 minuuttia.
Sen jälkeen kävin apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Samalla kaupassa. Ostin paljon hedelmiä kaupasta.
Ajattelin että nyt ostan niitä.
Hedelmät ei ole onneksi kalliita.
Ajattelin että alan syömään enemmän hedelmiä.
Kävin eilen lenkillä ja näin poikaystävää eilen. Tänään poikaystävä on tulossa taas käymään.
Haetaan hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja.
Illalla sitten parhaan kaverin luokse katsomaan sitä kingi ohjelmaa ja se onnela tulee myös tänään. Pakko nähdä se onnela sarja. Olen kuullut että on aika hauska.
Tänään näkee sen.
Eilen mä katsoin netflixistä huvikseen noita moderni perhe jaksoja.
Se on vaan niin paras ohjelma. En ole vielä nähnyt sitä uutta kautta mikä siitä on tullut. No tulee varmaan netflixiin jossain vaiheessa.
Niin näkee sen sitten.
Salkkarit jäi jännään kohtaan. Aki huomasi Camillan.
Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Nyt lemmen viemästä alkaa kohta uusi kausi.
Katsotaan taas kaverin kanssa sitä.
Siinä tulee taas uusi pariskunta.
Niin kuin aina lemmen viemässä.
Aamupala on kohta.
Puolen tunnin päästä.
Mietin olenko vielä sen jälkeen koneella vai menenkö vielä nukkumaan sohvalle.
No katsotaan. Hyvin kerkiää vähän nukkua ennen kun poikaystävä tulee.
Pitää maksaa vuokra.
En ole vielä kerennyt maksamaan.
Nää mun hiukset on alkaneet kunnolla kasvamaan. Kohta mulla on pitkät hiukset.
Puolen vuoden päästä ne on jo aika pitkät.
Tykkään tästä mun omasta hiusväristä kovasti. Ei tarvitse värjätä yhtään näitä hiuksia. Kun olin nuorempi niin värjäsin jatkuvasti.
Violetin värikseksi aina.
Mulle riittää näille mun hiuksille pesu ja harjaaminen.
Ei muuta.
Joudun nyt käyttämään pinnejä että saan nää mun otsahiukset sivuun.
Ei ole silmillä.
Olen nyt limun sijasta alkanut juomaan kivennäisvettä.
Lidlistä saa halvalla kivennäisvettä.
Ostin sitä taas eilen kun käytiin lidlissä poikaystävän kanssa.
Mä yritän päästä limusta eroon.
Vesi on parempi.
Katsoo joutuuko viikonloppuna pesemään taas pyykkiä.
Huomenna voisi pestä. Kun on aikaa.
Huomenna aijon pitää sohvalla löhöily päivän.
Mutta käyn kyllä lenkillä huomenna.
Ulkona on nyt aivan upea lenkkeily sää.
Kevät tulee.
Liikunta tekee hyvää.
Kynnet pitää lakata.
Väri alkanut kulumaan näistä mun kynsistä.
Pitää ostaa uusia kynsilakkoja taas.
Mulla on nyt vaan pari kynsilakkaa mitä käytän.
Punainen ja violetti.
Nyt mulla on violetin väriset kynnet.
Kohta kuuntelen vähän musaa.
Ja voisin katsoa vaatteet mitä puen tänään päälle.
Vaatekriisi iski taas.
Laukun tiedän minkä otan tänään käyttöön.
Mun aito nahkalaukku minkä ostin silloin sieltä I love me messuilta.
Pinkin värinen.
Varmaan ollaan tänäkin vuonna menossa sille "I love me" messuille.
Jos se vaan on.
Olen käynyt siellä muutaman kerran.
Ihana paikka.
Siellä on paljon noita nahkalaukkuja myynnissä.
Ja niitä saa halvalla sieltä messuilta.
Suosittelen ostamaan.
Ostan uuden laukun taas kun mennään sinne.
Nyt vaan säästämään rahaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.