IRC-Galleria

:(((Sunnuntai 08.02.2009 23:07

Ei näin hei oikeasti. Jotain rajaa.
Meillä oli tänään matsi. Korsossa.
Voitettiin lopulta 3-2 (25-22, 17-25, 25-19, 18-25, 15-7), mikä oli ihan kiva.
MUTTA.
Miksi helvetissä mä istuin neljä erää viidestä penkillä?? Mä en käsittääkseni pelannut mitenkään erityisen huonosti sitä erää, jonka olin kentällä. Mun kaveri, joka myös istu neljä erää, ei sekään pelannut huonosti sitä erää, jonka oli kentällä. Mun toinen kaveri istu viis erää penkillä. Se ei pelannut huonosti, kun sille ei edes annettu mahdollisuutta yrittää. Siitäkin voi olla montaa mieltä, kuinka hyvin ne kentällä olleet pelasi.
Miksi?
Miksi meitä oli siellä kymmenen? Oli tietty ihan mukavaa, että oli kolme ihmistä siellä vaihdossa seurana, mutta miksi meidän piti lähteä jonnekin Korsoon, jos kerran ei saatu pelata?
Mentiin sit kaverin kanssa Tennariin kahville angstaamaan, kuinka turha reissu oli.
Arvatkaa, kuinka paljon kiinnostaa mennä tiistain matsiin.
Ei ole myöskään siinä mielessä kauhean kiva olo, että on oikeasta kädestä ranne ja peukalo kipeinä, vasemmasta yks sormi ja sitten vielä polvi. Mä kävin tällä viikolla kaikissa treeneissä, koska ajattelin, että saisin sitten sunnuntaina pelata ja olis hyvä pallotuntuma ja näin. Ihan oikeasti, mä olisin voinut jäädä kotiin, niin olisin saanut edes kolmen päivän tauon ennen tiistain peliä.
Ehkä pitäisi huomenna oikeasti mennä ostamaan sitä teippiä, ennen kun loputkin sormet hajoaa?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.