IRC-Galleria

Weera-Yhtye

Weera-Yhtye

kaiken pitää olla kevyttä ja laittii

Ensimmäinen koulukilpailuMaanantai 30.06.2008 01:27

Tänään kokeilin sitten taas jotain uutta, suuntasin aamulla nelijalkaisen ystäväni kanssa Korholantilalle koulukilpailuihin. Kopitus sujui ongelmitta ja perillä oltiin sen verran lahjakkaasti myöhässä, että varusteet sai heittää vauhdissa selkään. Lämmittelyssä oli käytettävissä sateen jäljiltä märkä pelto, josta emme saaneet oikein minkäänlaista hyötyä. Niinpä suuntasimme mini ympyrälle pihamaalle. Paxi vanha konkari ei juurikaan jännittänyt, vaan itse sitten pääsi säheltämään aika lahjakkaasti. Ohjasin hevosta radalla liian aikaisin tai myöhään huonoilla herättävillä avuilla ja laukattiinkin laahustavasti takajalat ravaten perässä :D hah! Paras anti oli katsella videokameralta omaa kyhnöttämistä etunojassa, kuin pääedellä järveen hypätessä. No meillä oli oikein mukavaa ja tästä on hirmu hyvä lähteä kehittämään eteenpäin.

Tulokset:

Luokka 3b
I Johanna Roivas – Madeira 126p./63%
II Riia Makkonen – Flexa 125p./62,5%
3. Anniina Luukkainen – Wild Wilton’s 113p./56,5%
3. Elina Suonmaa – Bittersweet Batsman 113p./56,5%
5. Jemina Heimo – Dopings 112p./56%
6. Emma Kettunen – Asti III 102p./51%

Omalle sukunimelle katuLauantai 28.06.2008 02:57

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/katunimi%C3%A4_uusiksi_my%C3%B6s_pyh%C3%A4sel%C3%A4ss%C3%A4_4431464.html

Kunnian osoitus ukille, omalle sukunimelle tiennimi, Suonmaantie. Pyhäselästä ukin viimeisimmän kodin tien nimi on muutettu Suonmaantieksi. Upea juttu!

Karjalan Neito 2008Maanantai 09.06.2008 21:34

1. Aino

2. Elina

3. Janina

:) Oli ihanaa! Kiitoksia myös kaikille mukana olleille tytöille

Kiitoksia äänestäjille!Maanantai 09.06.2008 00:11

Suuret kiitokset kaikille äänestäjille <3

*hali*

- Elina

Ciira seikkailijaPerjantai 22.02.2008 19:28

http://www.vartti.fi/etusivu

Huh! Olipa säikyttävä kokemus! Mut ihana et saatiin Ciira ehjänä kotiin <3

http://www.iltalehti.fi/espoo/200802227287592_eo.shtml

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/stadi/uutinen.asp?id=1491780

voi voi :)

HYVÄÄ JOULUA JA UUTTAVUOTTASunnuntai 30.12.2007 00:23

Tasapuolisesti kaikille tutuille :0) En aina ikäväkyllä ehdi kirjoitella kaikille, mutta ajatuksissa tietysti olen mukana aina.

grrPerjantai 02.03.2007 17:59



1. Kuka olet?
2. Olemmeko ystäviä?
3. Koska ja miten tapasimme?
4. Oletko ihastunut minuun?
5. Pussaisitko minua?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Kuvaile minua yhdellä sanalla
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?

kuvaKeskiviikko 13.12.2006 11:27

iku vaan.-..


Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten:'D


haasteLauantai 23.09.2006 22:50

Haaste

Pirun shakke haasto mut tämmöseeseen:

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. omituisin on varmaan mun tapa keskustella koirieni kanssa
2. Superpusut pupulle, ei aina niin kivoja
3. Riehun kotona!
4. En muista aina lähestkään kaikkea ja unohtelen helposti, hajamielinen siispä (=
5. mä myös oon hullu

Iines82
marissa_c
_krista__
....
Upeaa tytöt!

Mila tuli sinisten nauhoissa kolmanneksi palkinnoille ja Ciira sijoittui ensimmäisessä kisassa punaisella nauhalla :D

Kyllä se tästä lähtee

<3 ylpeä äiti