IRC-Galleria

Olipa kerran talo, jossa oli neljä seinää, joiden sisällä asui tyttö, joka leikki aina vahvaa ja voimakasta eikä osannut koskaan kertoa milloin kaipaa tukea, koska se oli opetettu pärjäämään aina yksin ja selviämään. Aina niiden neljän seinän sitten lopulta kaatuessa tyttö yksin ihmetteli, että mites tässä näin kävi taas, että luhistuin näiden seinien alle enkä jaksanutkaan pitää niitä yksin pystyssä. Mistä täältä pääsee pois?
Peruskoulu. Ne potkii ja lyö, ne sanoo rumia sanoja, ne nolaa muiden edessä, ne on ilkeitä. Ne hylkää, jättää ulkopuolelle eikä ota mukaan. Ne ei tykkää musta. Mä en kuulu joukkoon, mä oon erilainen ja mussa on jotain vikaa. Se kytee pinnan alla yhä edelleen, mä en oo vieläkään löytänyt mun paikkaa maailmassa. Mä oon aina ulkopuolinen enkä koskaan kuulu mihinkään. Mä en oo ikinä kuulunut yhtään mihinkään, niin mun on välillä niin vitun vaikee olla. Ei se enää oo niin voimakas kuin aiemmin, mutta on se joskus vielä, ulkopuolisuuden tunne. Olen se näppärästi muotin ohi valettu olento, joka haahuilee pallo hukassa pisteestä toiseen. Aina kysymässä lupaa muilta. Saanko mä olla tässä. Voinko mä tehdä näin. Rikkomassa rajoja, hakemassa hyväksyntää. Ettehän te hylkää, jos mä teen näin. Saanko mä vielä olla? Leikittekö vielä mun kanssa, kun tein tän jutun mitä kukaan normaali ja hyvä ihminen ei tee, koska se on paheksuttua? Olenko mä silti ihan hyvä ihminen? Voinko ottaa tilaa tästä maailmasta?
Niin sitten sen kaiken vuosien kivun ja tuskan jälkeen pitäisi osata tosta noin vaan rakentaa joku vitun normaali ja tasapainoinen elämä, joka ei koko ajan hakkaakaan enää päähän sen jälkeen, kun on vetänyt ne kaikki vitun matot ja lattiat pois jalkojen alta. Miten ollaan olemassa niin, ettei kukaan tuukaan lyömään tosta noin vaan ilman syytä? Ettei tarviikaan pelätä sitä enää, että miten mä voin olla, ettei joku tee mulle pahaa? Et mä saankin ehkä nyt olla ihan vapaasti olemassa näin, tämmösenä kun mä olen. Miten sellasen asian kanssa ihminen osaa elää?

Eilen...käytiin kaupassa...ja siel soi muutaman kerran se kassakutsukello tai se, ni joka kerta molemmat pojat huus ihan täysil "KISSA KARVINEN" =D =D =D vähän repeilin itekseni.

Tänään....sanoin Kaapolle (6v): "Rakastan sua", johon se sano: "Rakastan sun tissiä....rakastan sun kaunista tissiä" =D =D =D repesin!

Auringon murheet tappava vaikutus
lyö voimalla päälle
eikä kipu tunnu enää,
se pikkuhiljaa hellittää,
pimeyden painolasti.

Herään aamuun valoisaan,
lempeään, otan avosylin vastaan
sen kaiken pienen kauneuden,
jonka maailma nyt tarjoaa.

05/12

************

Vihreydestä voimaa
tähän elämään,
pikkukivistä piirteet
paljaisiin jalkapohjiin.
Puun alla piilopaikka,
jossa leikitään,
sitä on meidän kesä.

Hiekkatiellä luonnon rauha,
linnunlaulun lempeys,
järven oma elämä,
mielentyyneyttä maailmasta,
tehdään tänne pesä.

05/12

Onko kukaan koskaan
milloinkaan
tehnyt sinulle niin,
että kuolisit vain pois
ja joutuisit helvettiin.
Veisi viekkaan kielesi,
myrkylläsi sinut myrkyttäisi.
Saisitkin itse maistaa
sitä lääkettäsi.
jolla mieli raiskataan.
Tuntea sen kivun,
kun seinään paiskataan.

C:
Myrkkypiikki
lihassa kiinni.
Hitaasti se tappaa
askel kerrallaan.
Ottaa uhrista voimaa,
jalustaansa korottaa,
ettei putoa,
ei se putoa koskaan.

Onko kukaan koskaan
milloinkaan
sanonut sinulle sen,
että olet tunteeton kusipää,
paska epäihminen.
Kertonut sinulle paskasi,
laittanut kaiken nielemään.
Niin että vain tukehdut
etkä pysty enää kieltämään.

05/12

Elämän suola
alkaa janottaa,
kun saat sitä haavoihin,
se ei teekään kipeää
niin kuin aina luulit.
Se onkin se sokeri,
jota niihin haavoihisi kaipasit.

05/12

Oma pää
on petollinen paikka,
joka kertoo
paljon enemmän
kuin haluat tietää.
Kuitenkin se matka sinne
on elintärkeä reissu,
joka joskus on tehtävä.

05/12

Miten rikkinäiset ihmiset
korjataan ehjiksi niin,
ettei entisen elämän kolhut
tule päiviin tuleviin.
Miten pyyhkiä pois ne muistot,
jotka radaltani mut sai.
Miten palauttaa sen kaiken voin,
joka minusta irti revittiin,
kun en vieläkään voi ymmärtää,
miksi juuri minulle kävi niin.

C:
Heikkouden vastapuoli
liiallinen vahvuus minut valtaa.
Padottu liian syvälle ne tunteet,
jotka tuska laukaisee,
ei tule enää kyyneleet.
Pää pystyssä eteenpäin taisteluun
sielu enemmän palasina
kuin koskaan
enkä sitä nyt ehjäksi saa.

Miten rikotut unelmat
liimataan yhteen niin,
että ne saa taas siivet selkäänsä,
tarttuu minuun kii.
Miten luottaa niihin enää voin,
kun ei se niin mennytkään,
että se sattuu vaan hetken
ja sitten on helpompi hengittää.

Rikkonainen sielu pieni
radaltaan suistunut..

4/12



***************************


Nyt tässä hetkessä uudessa,
auringonsäteissä ja tuulessa
näen niin paljon vanhaa
ja tuttua,
rakkautta vapauteen,
rakastumista itseeni uudelleen.
Enkä koskaan enää
päästä irti itsestäni,
tartun tiukasti kiinni käteeni
enkä irrota enää.
Ja kun kaadun taas
olen valmis ottamaan itseni vastaan.

C:
Se minkä teet
tee valmiiksi.
Se minkä saat
käytä kauniisti.
Keskeneräisyyden keskellä,
kun tulee niitä hetkiä
täynnä surua ja tuskaa,
älä heitä niitä menemään,
sulje silmiäs ja fuskaa.
Anna tilaa itkulle,
niin jaksat nauraa taas.

Näillä elämän teillä ja retkillä,
synkillä yksinäisillä hetkillä,
näen syvemmän yhteyden
ja syyn,
kaipuuta kosketukseen,
tutustumista minuun uudelleen.
En ehkä koskaan opi
kaikkea onnesta,
koska tiedän niin paljon
tuskasta ja siitä,
miten kaikki hajoaa.
Ja kun kaadun taas
olen valmis ottamaan
itseni vastaan.

4/12



**************************************


Maailman huipulla,
kun joskus tuulee
ja suru peittää alleen niin,
että sydäntään tuskin kuulee.
Mene silloin maailmaan
uudestaan.
Hae se onni takaisin taas.
Poimi se taivaan sinestä,
nappaa kiinni jostain pienestä.
Anna kätesi kosketettavaksi,
onni kyllä ottaa sinut matkaasi,
anna sen vaan viedä.

C:
Pienistä paloista,
elämä saloista,
onni koostuu maailmalla,
se levitettiin niin.
Pilvilinnoista, laivoista,
uskosta unelmiin.
Sammalpeitteen alla,
kuusen latvassa
voi niissäkin nähdä
pienen palan onnea.

Rakkauden satamassa,
kun joskus ankkuri hukkuu
ja laiva seilaa vailla ohjaajaa,
koska koko miehistö nukkuu.
Ota silloin itsesi mukaan
uudestaan.
Jätä laiva ja kapteeni
ja nosta omat purjeesi taas.
Kun lähdet ilman saattajaa,
pääset nopeammin satamaan.

4/12

En koskaan enää halua
sellaista rakkautta
joka potkii päähän,
otsaan mustelman,
jakelee litsareita
tai kuristaa,
kun saan joltain ruusun,
jota se ei kuitenkaan koskaan
itse osta.

En koskaan enää halua
sellaista rakkautta,
joka lukitsee ulos
ilman avaimia
väärin pestyn
paistinpannun takia,
kun ei se kuitenkaan koskaan
sitä itsekään pese.

En koskaan enää halua
sellaista rakkautta,
joka työntää pään
roskikseen,
johon ne kalliit ruuatkin
heitettiin,
tai sellaista joka nipistää
mustelmaan asti.

En koskaan enää halua
sellaista rakkautta,
joka heittelee esineillä kohti,
tai viskelee ne seinille,
joka uhkailee suuni kiinni,
mitätöi ja tuhoaa kaiken,
joka joskus olin.


En koskaan enää halua.


04/12

koska niin monta kertaa kun onkin elämältä pohja pudonnut kokonaan pois ja oon tipahtanut sinne syvään mustaan kuiluun, niin mä oon aina jaksanu kiivetä sieltä takasin ja alkanut niistä sirpaleista hioa särmiä pois ja sovitella niitä yhteen, kasannu sen maan takasin jalkojen alle ja kävelly eteenpäin.

Nyt 27-vuotiaana on kantapäät niin loppuun kulutettu, ettei niiden kautta voi enää opetella asioita. Mikään ei oo niin kuluttavaa elämässä kuin kätkeä ja kieltää itsensä. Elää niin, ettei saa tuntea tunteita eikä näyttää niitä, ettei voi olla olemassa. Tai niin, että on vaan olemassa eikä elä. Ei hengitä. Hengittää pimeässä hiljaa ja miettii, koska räjähtää taas.

Seuraavat 10 vuotta aion olla enimmäkseen onnellinen ja iloinen, oma itseni taas. Niin monta vuotta olin surullinen ja onneton. En ollut enää olemassa.

On ihanaa saada nauraa taas ja olla iloinen ja on ihanaa huomata, että se on lapsissakin jäljellä, että me voidaan olla kaikki sitä mitä ollaan. Nyt on kaikki vihdoin hyvin! Ainakin suurin osa. Menee jonkun aikaa päästää irti ja opetella olemaan, mutta noi lapset on hyviä suunnan näyttäjiä. <3 <3



****************************

"Onko sulla otsassa vihreä nappi, josta sä käynnistyt?" Kaapo 6v
"Äiti, miten apinat nauraa?" Kaarlo kohta 5v.

+ muita huippujuttuja...

varmaan vitutti kaikkia muita dösämatkustajia näin sateisena päivänä muutenkin, niin vituttikohan vielä lisää, kun nauroin pikkasen lujasti vedet silmissä koko matkan tarhalta kotiin =D =D =D <3 <3 <3