joskus kuukaus sit aattelin et mul menee aika helveti hyvi
sisko vihdoinki kunnos, iskäl töit ja muutenkaa en jaksanu enää murehtii.
yhten sunnuntai sit kaikki romahti.
Sillo aloin kelaa et kenel voi kertoo semmosest asiast,
eikä siit edelleenkää tiiä ku yks, vaik asiat onki taas iha kunnos.
sisko vihdoinki kunnos, iskäl töit ja muutenkaa en jaksanu enää murehtii.
yhten sunnuntai sit kaikki romahti.
Sillo aloin kelaa et kenel voi kertoo semmosest asiast,
eikä siit edelleenkää tiiä ku yks, vaik asiat onki taas iha kunnos.
rupesin tänää taas ajattelee et keihi voi luottaa ja ketkä ei tuomitse. Sisäpiiris o nytki ihmisii, kene asioit pitäs jaksaa kuunnella mut omii asioi o turha rupee niil selittää, puukottaa selkää kuitenki jossai vaihees.
viimise vuode aikaa oon itkeny enemmä ku koskaa enne.
oon muuttunu muitte ja itteni takii. oon opetellu epäitsekkääks, en puhu mun asioist ku semmosil kehe luotan,
oon muuttunu muitte ja itteni takii. oon opetellu epäitsekkääks, en puhu mun asioist ku semmosil kehe luotan,
monikaa ei enää tiiä vittuukaaa mun asioist, vaik nii luuleeki.
