Mä olen kasvanut
Kiinni niihin ajatuksiin
Joita toisillemme totuuksina hoettiin
Mä annoin niiden pitää aamut kaukana musta
Ne sanoo mulle
Tää on nyt sun todellisuus
Tää on nyt sitä, tässä kaikki,
Tää on lopullisuus
Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan
Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio,
Ollut pitkän aikaa jo
Täs on kaikki olemukseltaan väärää
Haavekuva
Hauras ja haavoittuva
Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
Tiivistynyt huokaus
Mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen
Syvältä viisas, tunteilta harmooninen
Ja vauhtisokeana siltä hetkittäin näyttää
Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio.
Ollut pitkän aikaa jo
Täs on kaikki olemukseltaan väärää
Haavekuva
Hauras ja haavoittuva
Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
Tiivistynyt huokaus
Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää
Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät, kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan
Revin itseni irti ja pakenin
Juoksin syvälle metsään
Ja syvään jouduinkin
Oli pakoni toivontäytteinen
Luulin pärjääväni yksin
Vaan tiennyt en - sinut tarvitsen
Olen yksin ja yksin nyt kai jään
Lieneekö minulle paikkaa
Mihin kallistaa pään
Koetin tavoittaa onnea suurempaa
En enää haikaile kultaa
Vaan tyydyn hopeaan
Kuu saa vallan auringolta
Ja vaikka näyttääkin hohtavalta
Ei valoaan se yksin jaa
Saa vallan auringolta
Auringolta jolta
Kuu vain lainaa valoaan
Palasina paikat, keuhkoja painaa, pimeässä vapisen
Vaaka-asennossa tyynyllä rippeet omatunnon kapisen
Viinipullo auki peitolle tukkaa, liitoksista hajoan,
eikä ketään ole nostamassa nyt kun lattialle vajoan,
mä varjon alle vajoan
Ja oi, miltä tuntuu, tulla valoista varjoihin,
kohdata kasvoista kasvoihin,
kohdata kaikki se minkä taakse olen jättänyt
Kalpeat on kasvot kummituspeilissä ja muistot kohinaa
Kaipaan sinun kosketustasi, sielua ja arjen tohinaa
Sahattu on oksa, poltettu silta, syvemmälle vajoan,
etkä sinä ole paikkaamassa nyt, kun palasiksi hajoan
ja minä siksi hajoan.