IRC-Galleria

Löysin jotain mikä EI TOSIAAN päde Poitsuun ainakaa nytte =DDDD

"Suomenhevonen on yhteistyöhaluinen, pyrkivä, nöyrä ja tosissaan yrittävä."

Hahahaa =DDDDDDDDDDDDDDDDD

Suomiputteilin tänään piiiiitkästä aikaa. Oli kyllä tosi kivaa! Voisin kyllä huomenna jatkaa putteilua. Jospa vaikka kentällä humputtelisi tahi jotenkin. Tuo tukkajumala on kyllä niin mukava otus että voisi jotakin muutakin kuin humputella. hih ;).

Mutta tulipa ikävä nuita vuosia 2001-2007 kun oli ihan suokkiratsastaja. Huh huh, oli ne aikoja. vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin taisi sinne joukkoon mahtua muutama.. Milloin mentiin tukkaputkella ilman satulaa pitkin metsiä ja toivottiin että pysytään kyydissä ja että ne jo pari kilometriä sitten kadonneet jarrut joskus vaikka palautuisi.. Mutta mahtui sinne joukkoon niin hyvin (tai vähän vähemmän hyvin..) menneitä kouluvalkkoja ("Sehän lähti kuin Annikki Tähti!") kuten myös muutama estetunnin tapainen. Sai tuo Ero kaiketi sen tulevaisuuden lupaus tittelinkin.. Ei se vaan oikein tuntunu sen ansainneelta kun silloin joskus vuonna nakki ja kirves kiellettiin vähintään se viisi(kymmentä) kertaa 30cm ristikolle kun se nyt vaan sattu olemaan mukavampaa riepotella tyttöä ympäri kenttää ku hypätä se vaivainen maahan kaivettu risu.. Mutta niin.. Loppuajasta 100cm (no joo, yksittäisenä mutta ihan sama. saavutus se oli sekin ;)) puhtaasti+kaikki mahdolliset erikoisesteet eikä korvaakaan lotkautettu. Että kai sitä kehitystäkin sitten sattui vaikka vain vahingossa tapahtumaan ja ainakaan ei saanut mitään ilmaiseksi.

Ja se Toblerone. Voisinpa sanoa että parempaa opetusmestaria saa etsiä eikä löydy sittenkään. Oli se hauskaa mennä kaikenmaailman kissanristiäisiin sen rokkitukan kanssa. Pukkilaukka oli aika yleinen askellaji.. ainakin silloin kun oli kevättä rinnassa ja muutama pikkutyttö jo päätynyt sieltä kentälle hiekka-analyysin tekoon. No mutta kun se oli vaan niin kivaa. ja eihän se Topi aina. Joskus ja jouluna vaan, silloin kun pikkusen alkoi kiekalla käymään.. Tai vaikka ei olis käynytkään. Maastoesteillekin peräti sen kanssa päädyttiin ainakin kerran. Tyylistä viis, yli päästiin eikä kuskikaan joutunut uimaan vaikka vesihauta meinasikin nielaista koko Topi-ponin.

Larekin oli hauska. Se ilo vaan lopahti vähän lyhyeen ja nyt jo tyttö taivaslaitumilla. Oli ainakin ikimuistoinen juhannus kun sai leivän ja ties minkä kaurasaavin kanssa 4päivää sitä lihapullaa laitumelta metättää ja kaviota vaan tuli minkä kerkesi. No mutta, rauha hänen sielulleen.

Voi kun tuli paljon vanhoja hyviä aikoja mieleen. Ja kotitallin sivuillekin vielä eksyin. Huoh. Voisin kyllä elää ne parhaimmat ajat vielä uudelleen. Tai sitten voisi ottaa tuon ruotsinlaivan ja suunnata kohti Lieksa-cityä ja käydä vähän vielä rapsuttelemassa korvan takaa ja ehkä jopa pikkuisen köröttelemässä nuilla jo mainituilla suomenjunteilla. Voisikin olla kovin hauskaa moinen. Pitää pistää siis harkintaan ja toteutukseenkin.

Vaan enpä tätä nykyistäkään tilannetta tai tuota ratsureimaa valita. Tämä latvialainen voi välillä leikkiä mamman pientä suokkipullaa (kyllähän sitä on suomenputeksi joskus luultukin) aina silloin kun ikävä iskee.. tai ei sen kyllä ehkä tarvi. Välttänee nuinkin ;). Tuohan tuokin jännitystä elämään kun pitää millon mitäkin hiihtäjää tai pupujussin puolikasta (hennoo se pupujussikin housuihin tuolla ruunalla ennemmin välillä mennä kun nokan eteen osua..) karkuun lähteä kun eihän niistä ikinä tiiä.. Tappajalehmäkin tuli kerran vastaan. Piti juosta pellolle karkuun ja kattoa vasta sitten että mikä siellä ammu. Sitten niitä olikin jo monta.. liian monta.. Meinasi pieneltä hevosenpoikaselta elämä loppua just siihen paikkaan. Tosin on se meinannut loppua jo monet kerrat senkin jälkeen.. Viimeksi tänään maneesissa mutta se onkin sitten ihan eri tarina se.

Vaan sitten kun minä oon iso ja rikas ja oon rakentanu Roopelle sen lupaamani sinisen tallin (sitä se eläjä saa kyllä odottaa loppuikänsä...) niin hommaan koko tallin täyteen suomiputteja! Kaikennäköisiä, kokoisia ja värisiä. Ainakin sinisiä, punaisia ja valkoisia kovin monta. No mutta ei se ehkä ihan niin mennytkään. Kaippa siellä tallissa voisi ehkä jotakin muutakin asua.. Paitsi että en tiiä. ja ehkä minä jo yhden pienen suomalaisen ratsun tapaisen (no ei sen ihan valmis sellainen tarvi olla) voisin saada (tai siis ostaa.. hankkia.. tuskin nuita hevosia kukaan alkaa lahjoittelemaan. Vaikka saa niitä mulle lahjoitella mielin määrin! Ja maksaa sitten niitten elämisenkin samalla ja vaikka kuskinkin. Ei haittais!) jo tässä päivänä muutamana ehkä tämän vuosisadan puolella. Haluan! Vaan siihen asti latvialainen olkoon tuo ykkös mies. Ja nimenomaan MIES! Minä jaksa niitä akkoja katella joten toinen (tosin palliton kiitos) tapaus olkoon myös sellainen. Sitten joskus..

Nytpä tämä meni satuilun puolelle. Jos menis vaikka unten maille, näkemään unia niistä monista pyöreistä suomiputeista jotka vielä joskus tulee olemaan minun. Ihan varmasti tulee! Mutta siihen asti pitää vaan unelmoida niistä.. Ja miettiä mitä sitä huomenna (ja ehket myös ylihuomenna) säätäis tuos isokorvaisen tukkajumalan kanssa. Leikkiköön se siis minun puttea ainakin nämä kolme päivää<3

Enpäs joutunukkaa teholle kärsikää! =D Poitsu meni iha sika hyvin vaik se pariin kertaa meinas lähtee ni silti pysy käsissä ja pysyttii iha pystyssäki =D

Ai onko vipeli teistä etupainonen?? No ei todellakaan ole, ne joiden mielestä vipeli on, ottakaa silmä käteen ja kattokaa, jos ette näe normaalisti.

http://sukuposti.net/fakta.php?Numero=116417

oli näyttelyssä tänään.. voitti luokkansa :D ja oli paras suomenhevosvarsa :D:D:D:D sit me päästiin uutisiin ja kuulemma viel lehteenkin :D hieno päivä ja vaikkei sitä kiinnostanu kauheesti poseerata käyttätyi se ihan jees :)
kuvan on ottanut riika pöyhtäri

Ruuna meni ja voitti maanantaina killerillä ja nyt eilen vermossa voitto taas ja samalla parantu pojan ennätys.

*ylpee*

Lainaus kirjasta Uma Aaltonen - Kiitos Suomen hevoselle :


Kun hevosia sodan jälkeen palautettiin kotiin, ne yksinkertaisesti laskettiin kylän asemalla irti. Jekunkin kotiväelle soitettiin että hevonen lähtee nyt. Tuomisen lapsen sydän täyttyi odotuksesta ja jännityksestä, löytääkö hevonen kotiinsa 20 kilometrin päästä?
Isä oli varma asiasta. "Se oli lapsuuteni vahvin liikuttava tilaisuus, kun Jekku tuli kotimäkeä ylös. Vastassa olivat isäni ja Liisa ja Ritva, siskot. Äitini oli, mummu ja vaari, kyllä siinä oli muitakin kuin oma perhe. Se oli lapsesta niin hienoa, kun hevonen palasi sodasta kotiin ja vielä ihan itse asemalta.
Se oli liikuttavaa ja sillä oli numerot vielä siellä lautasilla, jotka sotaan mennessä laitettiin. Koirakin juoksi vastaan..."

Toivon että tää ois kummallekin vaiihtoehto parempi, suljin sut pois sydämestäni.
Ethän ole mulle siitä katkera, voin silti aina susta tykätä.
Surullisina ja sateisina päivinä muistelen meidän yhteisiä hetkiä, yhteisiä ihania retkiä.
Muistathan että ystävyytemme on solmittu tähtiin, kirkkaisiin kuin silmäsi. Rakastan ja muistan sua aina<3