IRC-Galleria

[A

[A

I love you and I’m always gonna miss you friend And for me it’s just the same story, different pen

haha tylysääTiistai 29.11.2011 23:29

olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
olen huutanut joskus - 'mä oon niin leija'
olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
olen liftannut.
olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN

pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.?
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin...
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN

ex-tyttö - tai poikaystävää.
viime kesää.
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

MINÄ OLEN

pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja.
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja. ;;;D tottakai
saanut kokeesta 5-.
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 30 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ollut suossa.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa
nähnyt ufon.
haukkunut äitiä huoraksi.
haukkunut isää homoksi.
ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
tanssinut salsaa.
pelännyt sukulaista.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja.
piirtänyt ruumiita.
säveltänyt laulun.
jäänyt luokalle.
käynyt kymppiluokan.
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
ollut Children of Bodomin keikalla.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti siis sisäisesti
...enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
uinut avannossa.
astunut lehmänläjään paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
saanut pojan itkemään.
katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
ja...onnistunut siinä.

jaha.Tiistai 29.11.2011 18:10

» menneisyys «
Mitä teit 6 tuntia sitten? - facetin
Mitä joit viimeksi? - vettä
Koska nauroit viimeksi kunnolla? - eilen illalla
Mitä ostit viimeksi? - siripiriä
Minkä numeron sait viime kokeestasi? - 5
Mistä näit viimeksi unta? - olin kyproksella ja mun jalkaan tuli käärme.
Kenelle puhuit viimeksi? - isille


» tulevaisuus «
Mitä aiot tänään vielä tehdä? - olla huoneessa ja miettiä miten ihanaa elämä oikein onkaan ja mennä lenkille
Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - en tiiä eikä kiinnosta tällä hetkellä, mutta vaikka mitä
Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - savua
Mitä aiot tehdä viikon kuluttua? - toivottavasti jotakin kivaa
Entä huomenna? - vittuuntua venäjää opiskellessa
Mitä toivoisit tulevaisuudeltasi? - sitä etten joutuis kuuntelemaan samaa paskaa every day. ja että tulis rauha tähänkin taloon.
Mikä sinusta tulee isona? - rikas kyproslainen kioskin pitäjä


» raha «
Kuinka paljon sinulla on käytössäsi rahaa kuukaudessa? - sen verran että pärjään
Oletko tuhlari vai säästätkö? - säästän viikonloppuihin
Mihin mielestäsi tuhlaat rahaa? - ruokaan
Osaatko käyttää rahaa fiksusti? - no mitään fiksua ei oo mihin mä rahani käyttäisin.
Oletko koskaan ollut suurissa veloissa? - e
Tiedätkö rahan arvon? - en tiiä
Jos kaverillasi ei olisi rahaa ja haluaisitte vaikka tilata ruokaa kotiin, tarjoaisitko? - en. sen verran pihi olen. paitsi riippuu onko se kaveri tarjonnu aikasemmin, jos on kyse sinistä niin tarjoisin!


» eläimet «
Onko sinulla tällä hetkellä lemmikkiä? - o
Onko sinulla lempieläintä? - o
Oletko eläinaktivisti? - no en nyt varsinaisesti asiaan oo perehtyny mutta samat ajatukset niitten kanssa mulla on jotenkuten
Mitä mieltä olet turkiksista? - rakastan turkiksia ne on ihania, mutta ei eläimiä sais tahalleen tappaa sitä varten
Onko sinulla inhokkieläintä? - o
Oletko allerginen millekään eläimelle? - en kai? kissa-allergiaa oon ite jotenki havainnu


» koulu «
Oletko käynyt jo peruskoulun? - en
Mikä on luokkasi tunnus? - 8b jeejee
Montako oppilasta luokallanne on? - en tiiä
Onko luokallanne yhtään ärsyttävää oppilasta kenestä et pidä? - on
Onko koulussanne hyvän näköisiä opettajia? - ei todellakaan
Oletko koskaan ollut ihastunut luokkalaiseesi? - joskus ala-asteella
Missä aineissa loistat? - enkku on helppoa, mutta en loista
Missä aineissa taas et ole niin hyvä? - matikassa
Luetko yleensä kokeisiin vai yritätkö päästä "läpällä läpi"? - läpi yritän aina päästä


» ruoka «
Mitä kaikkea olet syönyt tänään? - palan alpenia, salaattia, siripiriä ja joulutortun
Lasketko koskaan kaloreita? - oon laskenu
Pystytkö syömään mitä tahansa rasvaista/epäterveellistä
ruokaa, vai alatko kaverillekin mussuttamaan kaloreista? - joskus mussutan vitsillä kaloreista, mutta syön epäterveellistä ruokaa joo että nou hätä. paitsi siihen tuli loppu nyt
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - e
Mikä on lempiruokaasi? - kaikki hyvä
Mikä on inhokkiruokaasi? - vaikka mikä
Mikä on erikoisinta mitä olet koskaan syönyt? - jotain ihmeruokia kyproksella
Mitä mieltä olet syömisestäsi; syötkö mielestäsi liian vähän/paljon? -
liian paljon
» ihmiset «
Ketä halasit viimeksi? - mariaa kai
Ketä haluaisit halata? - jotakuta joka oikeesti ymmärtäis mua
Ketä kohtaan olit väkivaltainen viimeksi? - en muista
Kenen kanssa on hulluimmat muistot? -snipan
Kenen kanssa matkustaisit maailmalla? - sinin
Kenestä ihmisestä olet todella ylpeä? - laurasta
Kenen vieressä nukuit viimeksi? - sinin
Kuka on nähnyt sinusta kaikki puolet? - no sami serkkuna ehkä musta eniten tietää


» vaatteet «
Käytätkö paljon aikaa siihen, että mietit mitä laittaisit päälle? - en jaksa
Mikä on lempivaatekappaleesi? - tää paita
Onko sinulla vaatetta, mitä et käytä muttet tahdo siitä luopuakaan? -on!
Kuinka usein käyt ostamassa uusia vaatteita? - sillon kun on rahaa
Vihaatko jotain massavaatetta? Jos vihaat, niin mitä? - vaikka mitä
Tuntuuko usein siltä, että joku ihana vaate näyttää hyvältä jonkun toisen päällä, muttei sinun? - joo
Stressaatko usein esim. ennen juhliin lähtöä mitä pukisit päälle? -
Pidätkö hienoista juhlamekoista? - joo
Pystyisitkö menemään esim. koulukuvaukseen vaatteilla mitä sinulla on nyt päällä? - ehkä, ehkä en


» sinä
Mikä on syntymäpäiväsi? - kesällähän ne on
Uskallatko kertoa ristimänimesi? - e
Oletko tyytyväinen itseesi? - en!
Oletko ujo vai puhelias? - en ujo mut en puhelias erityisesti kuitenkaan
Stressaatko asioista liikaa? - en
Onko ikävä jotain? - on!

Something about life in cyprys!Maanantai 28.11.2011 00:38

Lukekaa jos kiinnostaa tietää vähän mun elämästä, jota elin kyproksella. Like it, read it! :)

NOJEEEEEEEEEEEEEEEsSunnuntai 27.11.2011 20:23

10-20p - Nössö
20-30p - Outo
30-40p - Välttävä
40-50p - Pissis
50-60p - Ihan cool
60-70p - Pahis
70p tai enemmän - Nuorisorikollinen


(1) Maistanut tupakkaa
(2) Polttanut vakituisesti
( ) Kokeillut huumeita
(3) Käyttänyt nuuskaa
(4) Pöllinyt yli vitosen edestä
( ) Pöllinyt yli satasen edestä
(5) Haukkunut opettajia selän takana
(6) Haukkunut opettajia päin naamaa
(7) Väärentänyt nimikirjoituksen
(8) Ollut jälki-istunnossa
(9) Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa
(10) Juonut/maistanut alkoholia
(11) Juhlinut juhannusta/vappua/uuttavuotta yllämainitulla tavalla
(12) Varastanut rahaa
(13) Ollut opettajan puhuttelussa
( ) Ollut rehtorin puhuttelussa
(14) rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
(15) Soittanut pilapuheluita
( ) Saanut rikosrekisterin
(16) Ollut hulluna yhteen poikaan/tyttöön
( ) Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
( ) Tullut petetyksi
( ) Häiriköinyt suurta tapahtumaa
( ) Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
(17) Lukenut salaa jonkun viestejä
(18) Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
( ) Käynyt pornosivuilla
(19) Heittänyt ihmistä kivellä
(20) Uhannut jotain puukolla
(21) Rakastunut varattuun
(22) Levittänyt juorua
(23) Pukeutunut mustaan
(24) Valehdellut vanhemmillesi
(?25kai:D) Katsonut tv:stä/ elokuvista jotain salaa jota et saisi
(26) Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
(277) Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
(28) Leikkinyt sytkärillä
( ) Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
( ) Raiskannut
(29) Rikkonut lakia
( ) Joutunut tarkkikselle
(30) Kävellyt päin punaisia
(31) Meikannut
(32) Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
(33) Yrittänyt /tehnyt lävistystä itse
(34) Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
(ötököitä!!!!!35) Tappanut
(36) Ampunut aseella
( ) Puukottanut
( ) Soittanut seksilinjalle
( ) Matkustanut jäniksenä
( ) Liftannut tuntemattomilla
(37) Ollut käyttämättä kypärää
( ) Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
(38) Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
(39) Oksentanut alkoholin tai muun päihteen vuoksi
(40) Ollut häirikkö (koulussa, kotona, jossain juhlassa)
(41) Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
(42) Lyönyt jonkun silmän mustaksi
(43) Lähettänyt pilakirjeitä
(44) Valehdellut ikäsi
(45) Ollut poliisiautossa
( ) Katsonut pornoa, kaverin kanssa tai yksin
( ) Kuvannut tiettyjä elimiäsi
( ) Etsinyt netistä seurustelukumppania ja löytänyt sellaisen
(46) Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
(47) Huudellut rivoja ohikulkijoille
(48) Floodannut
( ) Stripannut
(49) Ärsyttänyt tositarkoituksella
(50) Saanut kuulla olevani huora/lutka
(51) Piirtänyt pervoja
(52) Puhunut pervoja
(53) Ollut opettajan silmätikku
(54) Kiroillut
(55) Haukkunut jotain päin naamaa
(56) Piirrellyt seiniin yleisellä paikalla
(57) Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
(58) Hölissyt tunneilla
(59) Puhunut pahaa selän takana
(60) Saanut jonkun itkemään
( ) Kokeillut spiritismiä
(61) Ajanut mopoa alaikäisenä
(62viiviä vahingossa silmäkulmaan ja se joutu lääkäriin:( ) Hakannut jonkun sairaalaan
(63) Piirrellyt pienenä salaa seinille
(64) "Parturoinut" kaveriasi
(65) Rikkonut jotain tarkoituksella
(66) heittänyt jotain jollakin
(67) Lyönyt
(68) Piilottanut joltain jotakin
(68)Jäänyt kiinni virkavallalle kielletyn esineen/asian hallussapidosta
(69) Lukenut kauhukirjoja
( ) Imenyt imurilla ihoa ja väittänyt fritsuiksi
(70) Mennyt salaa jonnekin

..Perjantai 25.11.2011 00:33

MULLA ON JOSKUS OLLU TOLLASET HIUKSET?!?!?!?Keskiviikko 23.11.2011 21:18

tuo letti takas kiitoksia

shittingTiistai 22.11.2011 23:49

Welcome to the inside of my head
http://aint-nothing-to-gain.blogspot.com/

sdfperpgkfrpkTiistai 22.11.2011 20:34

Totuus
Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi halunnut lähteä? - en muista tarkkaa päivämäärää
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - ei ole ihastusta
Milloin näet hänet seuraavaksi? - ei ole ihastusta edelleenkään
Oletko iloinen? - en tiiä
Entä surullinen? - mm

Viimeisin
Viimeisin ''pitkä'' kävelymatka, kenen kanssa? - öö varmaan emmin, samin ja sinin kanssa meille kylältä yks vklp lähiaikoina kai?:D
Viimeisin nähty elokuva? - olisko beverlyhills chihuahua
Viimeisin soitettu biisi? - coldplay fix you

Kuka
Kuka suuteli sinua viimeksi? - -ken tietää
Kuka soitti sinulle viimeksi? - äit
Kuka nauroi viimeksi kanssasi? - emmi
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - mä oikeastaan kellekkään puhele moisista
Kuka viimeksi piti sinua kädestä? - sini tai roosa?:D

Tämä viikko
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juu
Oletko ikävöinyt jotain kovasti? - oi kyllä!
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - vaaaaaikka mitä!
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - joo

Rakkaus
Oletko sinkku? - mikäs muukaan voisin olla
Onko joku ihastunut sinuun? - ei
Onko kukaan saanut sinulta 'jalat alta'? - jotenkin kai

Elämä
Haluaisitko halata jotain tiettyä juuri nyt? - mm kai enmätiedä
kuka puri sinua viimeksi? - en todellakaan tiiä:D
haluaisitko elää jonkun päivän elämästäsi uudestaan? - aa todellakin!

kypros♥Sunnuntai 20.11.2011 18:08

tää soi niiden autossa useesti:)
haluan takasin sinne paratiisiin.
koti-ikävä