IRC-Galleria

[jellyh_

[jellyh_

njäänjää....

dum.tudum.toff.Tiistai 27.02.2007 19:26

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.

MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
"Bling bling"


ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
"Päivystäjä ite!"


MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
"Heruux"


LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
"scruffy ruffy. kaikille jotka suunnittelee adresseja ynnä muuten eivät pidä mun hiuksistani: ne ei lähe mihinkään ennen paluuta suomeen.*smiley*"


KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
"vista-teltassa kampissa :)"


KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
"Nyt meni kyl joku pieleen..."


KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
"mustikkapiirakkaa ja mansikka"kaakaota" Ljubljanan linnassa"


KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
"saralle<33 oot mun muru<33"


MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
"kaikki sinusta muistuttaa.."


HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
"Minä"



EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
"shhh."



SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
"hih, minä ja verttu meillä:)"



PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
"Me ollaan ihan selkeesti liian komeita teille."



SELLAINEN OLI MINUN PÄIVÄNI, ENTÄS SINUN?
"oikeasti olen prinsessa."


:D :D

[Ei aihetta]Lauantai 24.02.2007 18:53

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
. öö.. jos mä olsin menos jonku pässin kans naimisiin nii mä voisin vaikka ite laulaa siellä sen avril lavignen take me awayn... :D

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
. joo. :)

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
. mä ajattelin ramboo. mut onko kissat henkilöitä? en mä kyl menis.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
. emmä tiä mikä o mu suurin salaisuus.

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
. vois.

Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
. miksipäs ei.

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
. en mä.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
. kyll mä :'D

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
. joo :D

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
. en mä tiä ketä mä viimeks ajattelin.

Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä?
. öö. eilen tai joskus.

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
. miks.

Oletko hiljainen vai äänekäs?
. moon ujo.

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
. no se riippuu iha et miten tota asiaa ajattelee

Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
. no ei noin voi kysyy.

Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
. vaikka ruttuturvalle. :)

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
. jooooooooooooooooooooooooooooo. :) <3

Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
. emmä tiedä. o.O

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
. onnn :)

Ketä halasit viimeksi?
. samia?

Herkku, mitä et voi vastustaa?
. sami. :D ja sulkku. ja suklaa. ja kalja. jaja. kahvi. jaja. joij.

Kuka teillä kävi viimeksi kylässä?
. irina. eiku jouni. en mä muistanu. sori sami.

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
. kaljaa.

Mitä bestiksesi/poika-/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi?
. sami sano "vohoi vittu"

Kuka sinulle on viimeksi soittanut?
. memi

Oletko rauhallinen ihminen?
. emt.

Tylsistytkö helposti?
. joo.

Kuka on paras ystäväsi?
. emmi.

pentti sai pisteen. Torstai 08.02.2007 19:41

1. Onko tänään ollut hyvä vai huono päivä?
- Huono!

2. Mitä mukavaa tänään on tapahtunut?
- öö.. mun korut tuli..

3. Entä mitä et olisi halunnut tänään tapahtuneen?
- no vaik jos ei olis kävelly kapee turhaa-

4. Moneltako heräsit tänään?
- puol 10

5. Olitko koulussa/töissä? monestako moneen?
- olinmä. puol 11 puol 4

6. Montako lämmintä ruokaa olet syönyt tänään?
- yhe.

7. Oletko kuunnellut tänään musiikkia? mitä?
- joo o. kaiken laista

8. Mitä kaikkea teit tänään?
- no olin koulus. kävin kapes.

9. Paljonko olet käyttänyt tänään rahaa? Mihin?
- femma. menipä vaa.

10. Keille kaikille olet soittanut tänään?
- villelle ja samille ja emmille ja lauralle. en kai muille.

11. Entä tekstannut?
- emmille ja samille. ja tealle. vissii irinalle.

12. Oletko katsonut/aiotko katsoa tänään tv:stä jotain? mitä?
- kyl mä jotai katon.

13. Oletko lukenut tänään jotain? Mitä?
- ennoo.

14. Onko sinua ärsyttänyt tänään joku? mikä?
- kaikki. !

15. Millainen ilma tänään on ollut/on?
- pakastin.

16. Oletko käynyt/käytkö tänään ulkona?
- no ooon!!

17. Oletko tehnyt tänään jotain mitä ei olisi pitänyt? mitä?
- no eikö se saatana tullu jo esille aikasemmi.

18. Oletko miettinyt tänään paljon jotain? mitä?
- samia.

19. Mitä aiot tehdä vielä tänään?
- no en tiedä.

20. Mikä on tämän päivän paras kappale? entä mikä kappale kuvaisi tätä päivää?
- jaa-a. bullet for my valentine - all these things i hate?

21. Onko sinulla tänään jo tiedossa mitä aiot tehdä viikonloppuna? mitä?
- no meen kajaanii. ainaski. ja ehk kaljaa.

22. Onko sinulla ollut tänään joku ruumiinosa kipeänä? mikä?
- maha ja jalka. ka selkä. niska.

23. Suutuitko tänään jollekin? kenelle? miksi?
- emmille. ja samille yliylivähän.

24. Halasitko tänään jotakuta? ketä?
- öö. en mä.

25. Mikä tästä päivästä jäi erityisesti mieleen?
- no en tiedä.

26. Moneltako aiot mennä tänään nukkumaan?
- !!!

27. Ojenna oikea käsi johonkin suuntaan ja ota ensimmäinen asia mitä eteen tulee.
- kahvikuppi

28. Sano yksi paikka missä nyt haluaisit olla tämän paikan sijasta.
- emt. untenmailla.

29. Ota lähin kirja mitä näät ja avaa sivu 33 ja kirjoita seitsemäs lause siltä sivulta.
- enmä.

30. Mikä kirja se oli?
- olis ollu vip-ihmisiä.

31. Käytätkö hiustuotteita?
- Joo.

32. Jos käytät, niin mitä?
- Shampoota, hoitoainetta, hiuslakkaa, muotovaahtoo
33. Mikä on lempitavara huoneessasi/asunnossasi?
- paha sanoo. ny ihaa olis iha kova.

34. Nukutko unilelun/unilelujen kanssa?
- melki.

35. Onko niillä nimiä? mitkä?
- sami kingi ja rambo.. xD

36. Mitä pelasit viimeksi? (lautapeli, joku urheilulaji, mikä vaan )
- sählyä.

37. Onko paras ystäväsi tyttö vai poika?
- tyttö enimmäksee.

38. Mikä on ensimmäinen asia mitä näät kun katsot taaksesi?
- sohva

39. Ensimmäinen sana mikä tulee mieleesi juuri nyt on ?
- en mä tiedä. rupesin miettimää nii koko juttu olis menny pilalle.

40. Kaikki värit mitä kaikissa vaatteissasi on juuri nyt?
- vihree. kulta. sininen. punanen. v-sininen. v-punanen.

41. Mitä kuuntelet?
- En mtn.

42. Oletko koskaan ollut vakavasti loukkaantunut tai sairas?
- oon mä ollu vakavasti loukkaantunu.

43. Paras herkku mitä tiedät?
- jaa-a. pentti joskus. :'D

enmo ei noin. Maanantai 05.02.2007 23:53

kiva ku vaa mustamaalaa toista.
tai siis sillee.
enmo ei tiedä mitään siitä kastikkeesta.
enmo vois virkata mulle patalaput.
tiäkste.
ku mä en ite oikee oo niitä jotka virkkaa.
mut manma kyl luulee jtn sellasta.
ja se vielä luuli et koitan tehä neljännen kerran kastiketta.
ja vitut!! :D
tee enää ikinä.
ehkä tavallista.
tai jotai muuta.
mut ei ruskeeta kastiketta.
saatanan kinuskiriisit.

....Perjantai 02.02.2007 13:53

1. Avaa musiikki ohjelmasi.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 15 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

1. Kapasiteettiyksikkö - Saarna
- no.. ainaki se tulee mielee ku sami aina halus luukuttaa tota..

2. Leijona - Kuka kuumottaa
- jaa-a.. PELKOTILAT!

3. Armo Murha - Kuuletko
- anna kun kerron sulle salaisuuden..

4. Klamydia - Kuvat
- no viime kesä ja kaikki siihe liittyvä.. ;)

5. Iron Maiden - Dream of mirrors
- tulee mielee se ku ku olin janin luona ja kuulin tän biisin ja ajattelin et vittu ku o hyvä, ja ei menny kauaa ku ajattelin et eikö tää koskaa lopu. :D

6. Crazytown - Battle cry
- minä. kuule aivan selvä minä. sielä sanojen seas piilos. :D

7. Kraski - Skazi
- tulee mielee se ku saga rupes huutaa et "onneks tuo on kuollu ni ei tuu enää tota paskaa!" emt.

8. Children Of Bodom - joo-o.. en tykkää koko bändistä mut melki hyvä laulu ku sanoista saa melki selvää.

9. Daft Punk - Around The World
- mahtava biisi :D

10. Metallica - The Memory Remains
- uuh mikä ääni <3

11. Bullet For My Valentine - Hand Of Blood
- need for speed ja se yks välikohtaus ku kaikki oli vaikiaa. :)

12. Thamal - Tulessa
- no öö.. mitäköhä ny.. tuomo...?

13. Raato - Lanka palaa
- :( sami<3

14. Asa, Jurassikki, Valuutta - Pojat Teki Soppaa
- soittamassa suuta..

15. Terroristi - Viholliset Murskaan
- tajua poka, se turha yrittää, tuut tyrimää, tulit typerä äpärä... :)
1. Kunnioitatko opettajia?
. no tota noin.. riippuu.
2. Oletko alkoholisti?
. enmä.
3. Yksi kundi/gimma, josta pidät?
. mun ruttuturpa? <3
4. Pidätkö jäätelöstä?
. joo
5. Jokin muu numero kun nolla?
. 13
6. Pidätkö suklaasta?
. Jöö
7. Pidätkö kesästä?
. jöö
8. Mainitse joku paikka, mielikuvitusta saa käyttää!!
. no vaikka matkis. ei toho mielikuvitusta kyl käytetty
9. Onko hyväkroppainen mies seksikkäämpi kuin tyypillinen kaljamaha?
. se riippuu vähä mitä siel o sisällä. xD
10. Jonkun muun kundin/gimman nimi kuin kohdassa 3?
. sanotaan essi.
11. Jälleen jokin muu numero kuin nolla, ei samaa kuin kohdassa 5!
. 2
12. Pidätkö banaanista?
. enmä
13. Laita tähän joko kohdan 3. tai kohdan 10 kundi/gimma, ei väliä kumpi?
. enmo
14. Jokin luku 10-100?
. 64
15. Juures kasvi?
. porkkana?
16. Lempivärisi?
. enmätiedä. vihree ehkä
17. Jokin muu väri kuin äskeinen?
. oranssi
18. Pidätkö musiikin kuuntelusta?
. joo
19. Mainitse yksi ystäväsi?
. memi




Rullaa alaspäin...



LOPPUTULOKSET!!



Rullaa vieläkin alemmas...













No niin! Nyt luet vastauksesi ja kirjoita ne samassa järjestyksessä alle, lue mielellään ääneen.

KOITA pitää pokkasi... =)

1. Puhuitko totta? ~ no tota noin.. riippuu.
2. Oletko neitsyt? ~ enmä.
3. Ketä rakastat? ~ mun ruttuturpa? <3
4. Oletko maannut hänen kanssa? ~ joo
5. Kuinka monta kertaa? ~ 13
6. Piditkö siitä? ~ Jöö
7. Haluatko lisää? ~ jöö
8. Missä SE tapahtui ensimmäisen kerran? ~ no vaikka matkis. ei toho mielikuvitusta kyl käytetty
9. Onko sinulla toinen? ~ se riippuu vähä mitä siel o sisällä. xD
10. Hänen nimensä? ~ sanotaan essi.
11. Kuinka montaa kertaa olet maannut hänen kanssaan? ~ 2
12. Oliko teillä kivaa? ~ enmä
13. Kummalla jätkillä oli isompi? ~ enmo
14. Kuinka monta senttiä pitkä? ~ 64
15. Mitä se muistutti? ~ porkkana?
16. Minkä värinen se oli ennen SITÄ? ~ en mä tiedä. vihree ehkä
17. Entäpä jälkeen päin? ~ oranssi
18. Oletko koskaan kokeillut "tree-somea?" ~ joo
19. Kuka oli kolmantena? ~ memi

tota öö. tree some..? o.O miten puut tähä liittyy.. ? pitäsköhä se olla three.

ehk munki si o pakko. Torstai 01.02.2007 17:07

1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
. njeto.

2) PISIN IHMISSUHDE?
. nototatota.. 7kk?

3) VIIMEISIN LAHJA?
. blingbling korvikset.. :P

4) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
. kylmoon.

5) MILLOIN VIIMEKSI URHEILIT?
. viimeviikolla melki. :)

6) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
. leipä.

7) VIIMEISIN JUOTU JUOMA?
. kaffi.

8) SOITETUIN KAPPALE PLAYLISTALLASI?
. eastclubbers - happy

9) MISSÄ ASUT?
. korkealla.

10) MITÄ KOULUA KÄYT?
. no amista yritän täs näin.

11) KÄNNYKKÄSI KOLMAS VIESTI?
. ai jaa.. no mikäs siinä.. ensi kihlat sitte raskaaks ja äkkiä naimisiin ennenkä se näkyy.. :D

12) MINKÄ BRÄNDIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
. jaa-a. etnies ja blend-she o tasois, kumpiaki kahet et ei pahemmi leijuta. xD

13) IHMINEN, JOLLE SOITAT USEIN?
. no. emmi ja si sami ja mamma mä luulen. joij.

14) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
. en yhtään osaa sanoa. mitä itse meinaat?

15) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
. kyl. ja kaikista eläimistä ja ravuista mä kans tykkään. niistä wiffeistä. <3

16) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
. on niistä aikaa. en mä edes muista ketä ne oli. kai jotai sukulaisia. tai ei ne keskenää ollu mut joo.

17) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
. memitaisamitaimanma

18) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT PARASTA YSTÄVÄÄSI?
. eilen

19) LEMPI PIKARUOKAPAIKKA?
. jaa-a. mä en nii harrasta noita..

20) SUURIN VALHE, JONKA OLET KUULLUT?
. niitä o aika paljo. "EN MÄ OO SUA PETTÄNY!" "MÄ RAKASTAN SUA"

21) OSAATKO KOKATA?
. moon pro.

22) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
. jaa-a. ittekseni varmaa joskus viimeviikolla. m'ä tiän kans et mul o tylsää.

23) ENTÄ RUOTSIA?
. eile varmaa?

24) MILLOIN VIIMEKSI ITKIT?
. tänää. xD

25) KUKA YSTÄVISTÄSI ON HASSUIN?
. öö. enmo? :'D

26) VIIMEISIN OSTAMASI ASIA?
. jaa-a. kahvi koulus.`?

27) MILLOIN OLIT VIIMEKSI KÄSITTÄMÄTTÖMÄN ILOINEN?
. mä oon koko aja. melki.

28) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESEESI?
. jjuuh<3

29) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
. saksa tai tanska. kumpi o kauempana.

30) KLASSINEN VAI MODERNI?
. sellane sekamelksa o iha jees. okei pumpumpum sami sano.

31) KUVAILE LAUKKUASI JA SEN SISÄLTÖÄ?
. tollane hiano ja si siino vähä blingbling. ja sit siel o kaikkia koulupapereita enemmä ku sais olla ja ja.. öö. sit siel o tulppa. eikä ees oo. :) sit siel on.. öö.. sit siel o se kirje ja joo.

32) MIHIN HALUAISIT JUURI NYT?
. nono. emt

33) PARAS ASIA KOTONA?
. samijasänky

34) LEMPI KIRJAILIJA?
. notota. öö. lauren weisberger. melki kaks kirjaa lukenu.

35) OLETKO KÄYTTÄNYT HUUMEITA?
. enmä sellasia.

36) JOS KYLLÄ, MITÄ OLET KOKEILLUT?
. en mä.

37) MITEN NUKUT?
. mä en tiä. ku mä nukun.

38) VIIMEISIN IKÄVÄ?
. tänään. samia.

39) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
. 2

40) MITÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI JUURI NYT?
. ei mitää.. ;) hah. in your dremas.

41) KUINKA USEIN KIRJAUDUT GALLERIAAN PÄIVÄSSÄ?
. 1/2

42) KESKIVERTO KOMMENTIT PÄIVÄSSÄ?
. 2 prkl.

43) KENELTÄ SAAT ENITEN KOMMENTTEJA?
. mun äiteeltä. :)

44) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
. kymmene jälkee

45) PARAS ASIA TALVESSA?
. nii..

46) PARAS ASIA KESÄSSÄ?
. kuumah

47) VIIMEISIN KERTA KUN SAIT SAKOT?
. mistä mä ny sellaset saisin

49) MITÄ HALUAISIT OLLA?
. jotain

50) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
. puoliks

52) JOS PÄÄSISIT MIHIN TAHANSA NYT, MIHIN MENISIT?
. emt.

53) OLETKO IHASTUNUT?
. jop

54) SEURAAVA ULKOMAANMATKASI?
. jaa

55) OLETKO YLÄKERRASSA?
. kylmelki

56) MILLOIN AIOT MENNÄ NUKKUMAAN TÄNÄÄN?
. en tiä yhtää ei kai sillä nii väliä. :D

KiiTOS MAiTOPARTA, ViiKSIVALLU KUiTTAATiistai 23.01.2007 20:18

1. Hammasharjasi väri? - valkokeeltane kai.
2. Sukkiesi tyypillisin väri? - öö?
3. Montako kuppia tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi? - kolme
4. Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä? - ei oikei miltää
5. Mitä dödöä/hajustetta laitoit tänään? - sitä.. mikä se ny on.. no just se.

6. Rakkain pehmolelusi? - nöfföliini. mä en tiedä missä se on.. :'(
7. Montako tyynyä on sängyssäsi? - 2.
8. Entä minkäväriset lakanat? - no siniset. vittu.
9. Ovatko ikkunasi kaihtimet avoinna/suljettuna? - klousd.
10. Tietokonepöytäsi väri? - no. puu.
11. Tietokoneesi merkki? - fujitsu siemens

12. Onko huoneessasi valot päällä? - noo.. ee..
13. Mitä äitisi sanoi sinulle viimeksi? - "nojoo hei"
14. Väsyttääkö? - vähä
15. Maistuisiko kupillinen maitokaakaota? - nää
16. Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten? - ei mitää
17. Oliko kyseinen mielihalusi kotiruokaa vaiko roskaruokaa? -
18. Peilaatko itseäsi WC:ssä käydessäsi? - joskus kyl.
19. Millainen mieliala tällä hetkellä? - emmä oikei tiä.. hutera.

20. Minkäväriset silmät sinulla on? - vihreet
21. Minkäväriset niiden todellisuudessa haluaisit olevan? - nämon iha kivat. olis kiva joinain päivinä ruskeet mut kyl wiffee o paree.


Minä ja muut...

22. Seurusteletko? - kyl.
23. Kuinka kauan olet ollut varattu/sinkku? - 2kk +viikot.

24. Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mihin veisit mielitiettysi syömään ? - riippuu varmaa siitä et mihi se haluais.
25. Piirre, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta? - se että ymmärtää. siis iha niinku tavallisia asioita. ettei se o sellane vitun vajari. :)
26. Ikävöitkö usein entisiä poikaystäviäsi? - enmä enää
27. Kuvaile rakastasi / ihastustasi yhdellä sanalla. - ruttuturpapariisinperuna<3 ja tossa on vaan yks sana.
28. Vahvin luonteenpiirteesi? - emt. oma tahto?
29. Paras ulkonäöllinen piirteesi? - mä en tiä. riippuu päivästä. ei ne ainakaa varpaat ole. :)
30. Paras ulkonäöllinen piirre rakastetussasi/ihastuksessasi? - no se vaan on nii namu sen hyynsä ja kaikkien kans. <3
31. Jos saisit sanoa rakkaallesi/ihastuksellesi VAIN yhden sanan, mikä se olisi? - <3

Mieli/lempi juttuja..

32. Lempi automerkkisi? - Mersu.
33. Lempivärisi? - mä en tiä oikei. wiffee kai.
34. Lempi autonväri? - no. musta. valkone. oranssi. sellane vitun pimiä. :D
35. Kaunein puu? - en tunne.
36. Paras muisto? - on niitä paljon.
37. Kaunein vuodenaika? - öö. ehk kesä. kuiteski. siinä aamuyöstä jossai rannalla. :)
38. Romanttisin vuodenaika? - emt
39. Kaunein biisi? - bawitdaba. no emt. ei ny tuu mielee. ehk se don't cry. son taas mun pääs.
40. Millä kulkuneuvolla yleensä liikut? - autolla ja bussilla ja kävellen.
41. Stressaako? - harvemmin.
42. Minkä lemmikin haluaisit mieluiten? - KOiRAN! :D
43. Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi? - kissa xD
44. Oletko lihansyöjä vai kasvissyöjä? - molempia?
45. Karvanopat vai wunderbaum? - mä en tiä. ehk ne nopat. ne wunderit tukkii mun keuhkot. xD

Tekisikö mielesi..

46. Tekisikö mielesi hyppiä pitkin seiniä? - välil
47. Tekisikö mielesi ajella autolla? - joh.
48. Tekisikö mielesi käydä kaupassa? - ee.
49. Tekisikö mielesi tehdä käsitöitä? - ee.
50. Tekisikö mielesi seksiä? - pikkasen.
51. Tekisikö mielesi pizzaa? - ee.
52. Tekisikö mielesi helliä eläimiä? - kyl mä viliä haluisin halia.
53. Tekisikö mielesi jonkun luokse? - joo.
54. Tekisikö mielesi itkeä itsesi uneen? - einy.
55. Tekisikö mielesi painautua jotakuta vasten? - joo.
56. Tekisikö mielesi raikkaaseen ulkoilmaan? - kyl. ja silti mä jumitan täs.
57. Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - vois.
58. Tekisikö mielesi sairastua? - emmäny tiä.
59. Tekisikö mielesi saunaan? - ei.
60. Tekisikö mielesi tulla kaapatuksi? - ei..
61. Tekisikö mielesi uida jäisessä meressä? - ei :D
62. Tekisikö mielesi olla kuin jokin muu? - joskus.
63. Tekisikö mielesi pelata jotain peliä? - koko ajan
64. Tekisikö mielesi ettei tekisi mitään mieli? - ee
65. Tekisikö mielesi kuunnella joku tietty biisi? - joo.

enmolta taas :)Perjantai 12.01.2007 14:25

1. Tiedätkö ketään, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla?
. enmolla on. jos riittää etu ja sukunimi.

2. Tiedätkö ketään, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla?
. en..

3. Jos saisit olla yhden päivän ajan kuka tahansa henkilö maailmassa, kuka olisit?
. en mä nyt tiedä.

4. Olisitko valmis lunttaamaan kokeessa, jos tietäisit, ettet jää kiinni?
. olisin.

5. Ota päiväkirjastasi (jos sellainen on) esille sivu 6 ja kirjoita tähän pätkä, joka kuvaa sinua, elämääsi tai ajatusmaailmaasi parhaiten?
. ahdistaa.

6. Mitä kappaletta kuuntelet parhaillaan tai minkä kappaleen kuulit viimeksi?
. nyt tulee joku voicelta. iha hyvä tää o kyl.

7. Mikä on sinusta lähin esine tietokonetta tai sen osia lukuun ottamatta?
. kaffikuppi

8. Mitä näet, kun katsot (juuri nyt) oikealle takaviistoon?
. sohvan

9. Käytätkö/käyttäisitkö mieluummin piilolinssejä vai tavallisia silmälaseja? Miksi?
. piilareita. noku ei ne lasit oo mun juttu.

10. Onko kivempi antaa vai saada lahjoja? (rehellinen vastaus!)
. mä en tiedä. ehkä antaa. ku jouluna oli ainaki perseestä ku en antanu kellekkää mitää ku ei ollu rahaa.

11. Mihin kilpailuun osallistuisit näistä mieluiten: Idols, Haluatko miljonääriksi? vai Big Brother? Uskoisitko pärjääväsi näistä jossain hyvin?
. big brother varmaa. vaik en tykkää ees sarjasta. mut mut.

12. Mistä hinnasta suostuisit ajamaan pääsi kaljuksi?
. koita tarjota nii katotaa.

13. Syötkö/söisitkö mieluummin etanoita vai mustekalaa?
. mustekalaa?

14. Tulet kouluun ja huomaat, että tänään on koe, jonka luulit olevan huomenna ja johon et ole lukenut lainkaan. Mitä teet?
. teen sen kokeen. en mä siihe olis lukenu muutenkaa.

15. Avaatko banaanin ylhäältä (se osa, mistä se on tertussa kiinni) vai alhaalta?
. moon allergine vissii. ylhäältä kai.

16. Ottaisitko mieluummin lävistyksen kieleen vai napaan?
. napaan mä luulen.

17. Oletko koskaan juossut liukuportaita väärään suuntaan?
. oon mä joskus

18. Millon ja miksi itkit viimeksi?
. eilen. ku oli nii kakka mieli.

19. Jos joutuisit luopumaan jostain aistista (näkö-, kuulo-, haju-, maku-, tunto-), mistä luopuisit?
. ehkä haju. tai en mä tiedä.

20. Entä mistä aistista luopuisit kaikkein viimeisenä?
. tunto tai kuulo.

21. Oletko ikinä ollut ihastunut / rakastunut opettajaasi?
. en.

22. Käveletkö/ajatko yleensä päin punaisia?
. kyl.

23. Puhutko tai laulatko itseksesi usein?
. kyl. puhun siis. ja laulanki.

24. Haluatko kassalla ensin kolikot ja kuitin/setelit siihen päälle vai ensin kuitin/setelit ja kolikot siihen päälle?
. ni setelit viimesenä.

25. Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"?
. ..viidellä.

26. Mitä kuivaat ensimmäisenä, kun tulet suihkusta?
. hiukset

27. Oletko ikinä uinut alasti?
. ehk.

28. Minkä osan luet sanomalehdestä mieluiten?
. emt.

29. Mihin ulkonäkösi piirteeseen olet erityisen tyytyväinen?
. jaa-a.

30. Oletko ollut ikinä koulussa / töissä krapulassa?
. kyl

31. Jos tv:ssä esitettäisiin suorana lähetyksenä julkinen teloitus, katsoisitko sen?
. voisha sen kattoo

32. Olisitko valmis tappamaan viattoman ihmisen, jos sen avulla nälänhätä poistuisi maailmasta?
. en mä tiä. riippuu kuka se viaton ihmine olis.

33. Jos sinulla tulee aikaisena kouluaamuna kiire ja joudut jättämään meikkaamisen tai aamupalan väliin, kumman jätät?
. no ne jää melki aina kummatki väliin. mut vittu kahvinha mä juon ja siihe ei voi kukaa sanoo mitää! :D

.34. Valitse jokin lempi-tv-sarjoistasi. Ketä sen hahmoa muistutat eniten?
. sinkkuelämää.. en kerro ketä muistutan ! :'D

35. Mitä näistä teet mieluiten: tiskaat, imuroit vai peset lattioita?
. riippuu

36. Mitkä ovat huoneesi hallitsevimmat värit? Ovatko ne lempivärejäsi?
. ei mul nyt oo omaa huonetta enää. ja täs kämpäs on tuo sininen aika helvetin hallitseva, ja ei todellakaa oo mun lempiväri. mä hajoon pian. !

37. Ovatko jalkasi juuri nyt ristittynä, istutko niiden päällä vai miten ne ovat?
. no ei oo ristittyny. toine jalka o iha normaalisti ja toinen on koukus tos tuolilla tai siis silllee jy nou.

38. Jos saat matikan kokeesta kasin, miten reagoit?
. vitone o paras minkä voi saada.

39. Mitä elokuvaa/tv-ohjelmaa katsoessasi olet itkenyt?
. oha noita.

TEKSTIVIESTIT:

1.Onko ekan viestin lähettäjä sinulle sukua?
. ei

2.Voisitko kuvitella 5 viestin ja sinun välillä olevan tiettyä kipinää?
. tottaha mul ja antul ny voi olla mitä vaan. :D

3.Onko 10 viestin lähettäjä sinulle tärkeäkin henkilö?
. kylhä se joo<3

4.Millainen on suhteesi 3 viestin lähettäjään?
. ohan se.

5.Rakastatko 8 viestin lähettäjää?
. kylläpäs <3

6.Mitä sanoisit/tekisit jos 13 viestin lähettäjä kertoisi rakastavansa sinua?
. mäkin rakastan sua enmo<3

7.Oletko vihainen 4 viestin lähettäjälle?
. enmä antulle vihane oo.

8.Miltä sinusta tuntuisi, jos 9 viestin lähettäjä ei enää olisi kanssasi tekemisissä?
. vitun paskalta. :'(

9.Voisitko kuvitella sinulla ja 15 viestin lähettäjällä olevan yhteinen asunto ja lapsi?
.enmo on kyl ihana ja kiva mut mä haluisin ihan kumminki miehen. :)

10.Menisitkö naimisiin 2 viestin lähettäjän kanssa jos se olisi mahdollista?
. kyl mollaa emmin kans sellasta joskus puhuttu. :'D

jeijPerjantai 12.01.2007 14:05

jooh.. pääsisköhä sitä kesällä oikei töihinki.. o.O
olis voinu se neitinen kyl sieltä varamiespalvelusta soittaa vähä myöhemmi.
ku mä en oikei ymmärtäny ku just olin heränny.
ei kait siin.
tää kahvi o aiva helvetin pahaa.
aivan liian laimeeta.
mut ku se loppu.
pitää vissii käydä kaupas taas.
ja mul on kauhee nälkäki.
ja ja. öö. vittu tuo labin laulaja on ruma! xD