IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.02.2009 23:09



Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Lauantai 17.01.2009 13:23

Mitä lapsi sanoo äidistä:

4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman.
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi

*just*Lauantai 17.01.2009 13:17

Suur-Helsingin Martat järjestävät syksyllä 2000 ja keväällä 2001 seuraavat
kurssit miehille:


1. Typeryys ja sen vaihtoehdot
2. Sinäkin voit tehdä kotitöitä
3. PMS - Pre Menstrual Syndrom eli milloin on parasta pitää suu tukossa
4. Kuinka täyttää jääkuutiomuotti, jatkokurssina uusi: Kuinka täyttää
jääpalapussi
5. Emme halua ällöjä alusvaatteita joululahjaksi - Raha kelpaa
6. Kuinka tulkitsen naisen reaktiot kun tulen kotiin kännissä klo 4 aamulla
7. Pyykinpesun hienoudet (kurssin aiempi nimi Näpit irti
silkkivaatteista)
8. Isyys - se jatkuu hedelmöittämisen jälkeenkin
9. Get a Life - Opi kokkaamaan
10. Kuinka vältän käyttäytymästä kuin mulkku, kun olen selvästi väärässä
11. Oikeinkirjoitus - jopa sinä pystyt siihen
12. Kuinka ymmärrän epäpätevyyteni raha-asioissa
13. Sinä - Henkisesti heikompi sukupuoli
14. Syitä tuoda kukkia
15. Kuinka pysyn hereillä seksin jälkeen
16. Miksi on sopimatonta pissiä muualle kuin vessaan
17. Roskat ja kuinka ne viedään ulos
18. Pystyt kyllä nukahtamaan ilman seksiä, jos todella yrität,
jatkokurssina: Aamuinen ongelma (kurssin aiempi nimi: Jos se on hereillä,
ota suihku)
19. Kuinka lasken WC-istuimen alas
20. Viikonloppu ja urheilu eivät automaattisesti kuulu yhteen,
jatkokurssina: Selvä viikonloppu perheen parissa
21. Lopeta jo (kurssin aiempi nimi: Tiedän, että selitykseni ovat täyttä
paskaa)
22. Kuinka shoppailen kumppanini kanssa eksymättä,
jatkokurssina: Pubikäynti ei välttämättä kuulu shoppailuun
23. Kaukosäädin - Opi voittamaan riippuvuutesi
24. Romantiikka - mitä muuta siihen kuuluu kuin seksi
25. Helpful postural hints for couch potatoes
26. Anopitkin ovat ihmisiä
jatkokurssina: Vaimon sukulaiset - muutakin kuin apinoita ja
hyväksikäytettäviä hölmöjä
27. Kuinka käyttäytyä kypsemmin kuin omat lapset
28. Sinäkin voit toimia kuskina
29. Miesten kaveruus - jätä heidät omaan kotiinsa,
jatkokurssina: Miksi ei kavereita kylään jatkoille yöllä klo 4
30. Kultaseni, sinä et näytä Mel Gibsonilta - etenkään alasti
31. Alusvaatteiden vaihtamisen hyvät puolet
32. Saavutettavissa oleva tavoite - sanan v..tu poistaminen Puhekielestä
33. Miksi peiton nostaminen pieraisun jälkeen ei ole tarpeellista

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 15:29

Huomenna kaikki voi olla toisin. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua.
Koskaan ei voi tietää, Ei koskaan.

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi..

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.

Sunnuntai 09.11.2008 16:07

_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!

Kopioi!Tiistai 23.09.2008 21:33

Se hiljainen hetki pidetään myöhemmin, mutta tiedossa on jo kuolleita. Ota osaa suureen suruun, kopioimalla tämä omaan päiväkirjaasi ja lisäämällä mukaan oman nimesi/nimimerkkisi.

Suremme liian aikaista pois menoanne: jarsta^,ebllla`, Eetu] , jasmiina`, pjauliina , pinjäu, nanniå , iNNOCENCE` . santtutatti` ,^vipsu^ , RedHead85,Nallepuhiii,^jonnuska^, ]ennnn

niin :)<3<3Perjantai 12.09.2008 17:53

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
♥01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena ♥ ♥-> seuraa häntä ♥
♥02. Kun tyttö tuijottaa suutasi ♥
♥-> suutele häntä ♥
♥03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua ♥
♥-> halaa tiukasti, äläkä päästä irti ♥
♥04. Kun tyttö alkaa kirota sinua ♥
♥-> suutele ja kerro rakastavasi häntä ♥
♥05. Kun tyttö on hiljainen ♥
♥-> kysy häneltä, mikä on hätänä ♥
♥06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua ♥
♥-> anna hänelle huomiota ♥
♥07. Kun tyttö lähtee luotasi ♥
♥-> vedä hänet takaisin viereesi ♥
♥08. Kun näet tytön pahimmillaan ♥
♥-> kerro hänelle, että hän on kaunis ♥
♥09. Kun näet tytön alkavan itkemään ♥
♥-> pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan ♥
♥10. Kun näet tytön kävelevän ♥
♥-> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin ♥
♥11. Kun tyttö on peloissaan ♥
♥-> suojele häntä ♥
♥12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten ♥
♥-> nosta hänen päänsä ja suutele häntä ♥
♥13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi ♥
♥-> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin ♥
♥14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle ♥
♥-> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan ♥
♥15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin ♥
♥-> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa ♥
♥16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen ♥
♥-> seiso suorassa ♥
♥17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua ♥
♥-> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan ♥
♥18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi ♥
♥-> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan ♥
♥19. Kun tyttö tönäisee sinua ♥
♥-> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan ♥
♥20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden ♥
♥-> pidä asia omana tietonasi ♥
♥21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi ♥
♥-> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa ♥
♥22. Kun tyttö kaipaa sinua ♥
♥-> häneen sattuu ♥
♥23. Kun särjet tytön sydämen ♥
♥-> tuska ei koskaan katoa ♥
♥24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi ♥
♥-> hän haluaa sinun olevan edelleen omansa ♥
♥25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin ♥
♥-> hän haluaa sinun lukevan tämän ♥
♥26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, älä silti lopeta puhelua ♥
♥27. Kun hän on vihainen, halaa lujaa äläkä päästä irti ♥
♥28. Kun hän sanoon olevansa ok, älä usko, vaan puhu hänen kanssaan ♥
♥29. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että rakastat häntä ♥
♥30. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt ♥
♥31. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa, mikä merkitsee sinulle jotakin ♥
♥32. Kiusoittele häntä ja anna hänen kiusoitella takaisin ♥
♥33. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas ♥
♥34. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa, vaikka pitäisit sitä typeränä ♥
♥35. Anna hänelle maailmasi ♥
♥36. Anna hänen pitää vaatteitasi ♥
♥37. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, vietä aikaasi hänen kanssaan ♥
♥38. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä ♥
♥39. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: ♥
♥"Kenelle annan turpii, kulta?" ♥
♥40. Soita hänelle ♥
♥41. Kerro hänelle, että rakastat häntä ♥
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 10.09.2008 20:43

♥ Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena -> seuraa häntä
♥ Kun tyttö tuijottaa suutasi -> suutele häntä
♥ Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua -> halaa tiukasti, äläkä päästä irti
♥ Kun tyttö alkaa kirota sinua -> suutele ja kerro rakastavasi häntä
♥ Kun tyttö on hiljainen -> kysy häneltä, mikä on hätänä
♥ Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua -> anna hänelle huomiota
♥ Kun tyttö lähtee luotasi -> vedä hänet takaisin viereesi
♥ Kun näet tytön pahimmillaan -> kerro hänelle, että hän on kaunis
♥ Kun näet tytön alkavan itkemään ->pidä häntä vain sylissäsi ja älä sano sanaakaan
♥ Kun näet tytön kävelevän -> hiivi hänen taaksensa ja halaa tiukasti takaapäin
♥ Kun tyttö on peloissaan -> suojele häntä
♥ Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten -> nosta hänen päänsä ja suutele häntä
♥ Kun tyttö on ottanut lempipaitasi -> anna hänen pitää se ja pidä sitä itse öisin
♥ Kun tyttö kiusoittelee sinulle -> kiusaa takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin -> vakuuttele hänelle, että kaikki on kunnossa
♥ Kun tyttö katsoo sinua epäillen -> seiso suorassa
♥ Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua -> hän todella rakastaa sinua, enemmän kuin voit uskoakaan
♥ Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi -> pidä siitä kiinni ja leiki hänen sormillaan
♥ Kun tyttö tönäisee sinua -> tönäise takaisin ja laita hänet nauramaan
♥ Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden -> pidä asia omana tietonasi
♥ Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi -> älä käännä katsettasi, ennen kuin hän kääntää omansa
♥ Kun tyttö kaipaa sinua -> häneen sattuu
♥ Kun särjet tytön sydämen -> tuska ei koskaan katoa

hmmm....Tiistai 02.09.2008 18:25

Jos kuolisin huomenna:


1. Mitä jäisit kaipaamaan minussa?
2. Mikä muistuttaisi sinua minusta?
3. Mikä jäisi painamaan mieltäsi?
4. Voisitko ottaa lomaa koulusta minun vuoksi?
5. Yksi (tai muutama) yhteinen muistomme?
6. Itkisitkö?
7. Jos olisit jättänyt sanomatta jotain, mitä se olisi?
8. Muistelisitko hyvällä, vai pahalla?

Näinpäs....Lauantai 02.08.2008 19:54

sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06!