IRC-Galleria

Nimeksesi annettiin;

Melina Mirjami

Kummisetäsi takki syttyi kastekynttilän liekistä palamaan
Onneksi Sari oli huomannut sen ja lyönyt takkiin.
Sari sai pienen palovamman, mutta se oli pientä jos vertaa siihen
että setäsi ja takki olisi voinut palaa kokonaan..
Isoveljesi nukkui silloin kun sinut kastettiin.

Oli kivat ristiäiset....

Kaikkea hyvää sinulle
Melina Mirjami<3

Ystävät ovat tärkeitä
Kun olette riidoissa
huomaat että sinun tekisi mieli soittaa
mutta tiedät että hän ei vastaa..
Jos hän on vain kävelymatkan päässä
onko liikaa vaadittu kävellä hänen luokseen ja sopia riita?
Ei jos se on todellista ystävyyttä<3
Ystävyydessä kuuluu välillä olla riitoja.
Myöhemmin nekin voivat olla ilon aiheita :)
Jos todellakin välittää ystävästä niin
pitää välillä itsessäkin olla rohkeutta..

Mikä syö elääkseen mutta ei koskaan juo?


Jos se juo niin se kuolee =)



Tiedätkös mikä se on??

SAAT KYSYÄ MINULTA YHDEN MINKÄ VAAN KYSYMYKSEN JA LUPAAN VASTATA REHELLISESTI !

Laita sitten tämä omaan päiväkirjaasi, jos siis haluat tietää mitä muut haluavat sinulta kysyä
;D

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin?

;D

Hei tiedän että kaikilla on muistoja tai juttuja mistä ei pääse yli.
niinku mullakin..
jotkut satuttaa toiset auttaa jaksamaan.
Nytkin oon yksin kotona..
Ei tunnu mukavalta puhelin kädessä ja yhden pojan numero edessä.
Tekee mieli soittaa, sattuu kun tietää ettei saa..
Itse välit menin rikkomaan mutta silti se tuntuu pahalta..
Muistan sen yhden tytön joka on kans lomilla..
En voi sillekkään soittaa koska se ei kumminkaan haluu puhuu mun kaa..
pitää vaan olla vahva ja jaksaa.
lähden taas 6-aikaa takas poriin..
sit oon taas yksin huoneessani, istun tai makaan..
Jokatapauksessa ajattelen asioita, jotka sattuu ja saa kaipaamaan
mennyttä aikaa..
Muistaa pitää vaan jaksaa.
Ehkä jotain hyvää taas joskus saa sitten aikaan..
Mun nuoruus vaan koitetaan saada pois multa..
Sit kun oon aikuinen niin taas saan pitää hauskaa..
Ainahan joku jaksaa haukkuu/kiusaa mutta pitää vaan muistaa silläkin on vaikeeta.
niinku mullakin.. tai se voi olla mustasukkanen..
Musta ei oo enää siihen...
En tajuu väkivaltaa... Kiusatkaa vaan mua ei haittaa...
Ei jaksa vaivaa päätäni sillä mitä joku musta puhuu ..
Puhukoon paskaa jos se auttaa.... ei mua vaivaa..
huhuja on monia.. hullut saa uskoa.... se vaan että uskonko itse vaikuttaa mun mielialaan:D
Koittakaa jaksaa... muistakaa olla Vahva<3
odotus aina palkitaan .. oon huomannu<3<3
Ne jotka on mulle suuttunu vois olla rehellisii ja sanoo mistä se johtuu..
ehkä mä osaisin muuttua tai jottain....
Jos oot suuttunu mulle tai haluut eroon niin kerro se mulle !!
Mitä te pelkäätte.. Miks leikitte raukkoja !!
Kertokaa mitä ajattelette musta suoraan...
niin mä voin jättää vaiks rauhaan..
Se sattuu mutta mä pystyn siihen jos te tahdotte..
se on teistä kiinni ollaanko ystäviä vai ei...
Se on niin lapsellista et kaveri joutuu sanomaan toisen puolesta..
Parempi kun itse sanoo suoraan, menee ainakin heti perille.. kiitos.
koittakaa jaksaa ongelmissanne<3<3
olkaa vahvoi ! siinä on mun vinkki sulle :D

KAIKKI VASTAA :))
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

tässä tällänen pikku tarina.. lue tai et..

"Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle. Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny." Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä. Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.

Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset. Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen." Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme. Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.

Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit. Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!" Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa: "Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties... Mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa." Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä."

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2) tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

"Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään."

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.
Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki,
mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä
sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.
Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon
vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä teksti päiväkirjaasi"



<3

Päivä yksi, tyttö heräsi
aamulla
Oli hiukset sekaisin,
kasvot kuin haamulla
Eikä kadulla, näkynyt
edelleenkään ystävää
Niinku ei ennenkää,
eilinen elää taas tänää

Eikä hän halunnut enää
koskaa kouluu, joutuu
Koska sattuu, kun toiset
vain pahaa puhuu
Tyttö oli romantikko eikä
tottunu maailmaan
Hän tiesi kuinka maailma
jaksaa satuttaa

Taas, hän kuitenkin lähti
kouluun kulkemaan
Yritti olla pienest ettei
kukaan huomaisikaan
Hän oli hiljaa, joka
ikisenä päivänä
Ettei paljastaisi oikeaa
itseään

Eikä opettajat huomannu
kuinka välillä
Tyttö itki kun sattui
käytävillä, välkillä
Eikä millää, jaksanut
siirtyy tuntiin uuteen
Kaikki ilo vaihtunu
masentuneisuuteen

kertosäe:
Kukaan ei välittänyt,
käsittänyt,
Kuinka pettynyt voi olla
jos on vain etsinyt,
onnea,
Johon ei ole koskaan
voimaa,
Kun sen tajuaa, ettei sitä
saa.
Kukaan ei välittänyt,
käsittänyt,
Kuinka pettynyt voi olla
jos on vain etsinyt,
onnea,
Johon ei ole koskaan
voimaa.

Päivä kaksi, tyttö sai
nukkuu pidempään
Oli viikonloppu, uskalsi
vähän hengittää
Mut oli vaikeeta olla
hauskaa yksinään
Kun ei ystävää, ollut
edelleenkään

Tyttö heti aamulla laittoi
kädet ristiin
Rukoili voimaa taas yhden
päivän selviytymistestiin
Ja tiesi et taivas on taas
suljettu tänää
Häneltä, niin kuin
jokaisena päivänä

Eikä yrittää jaksa jos ei
koskaa onnistu
Tyttö tiesi sen ja
entisestään lannistu
Hän tiesi ettei enää
halunnut jatkaa, matkaa
Ja kirjoitti kirjeen ennen
itsemurhaa, jossa luki

Ei enää uni auta,
väsymykseen
Eikä aamulla kello auta,
herätykseen

kertosäe (2x)